Lääkeyhtiöt terveyttä edistämässä

Avatar photo

BySanni Berg

27.1.2024 , , , ,

Sana ‘lääke’ herättää useimmissa mielikuvan parannuksesta – jopa pelastuksesta. Lääkkeitä tehtailevat yhtiöt eivät kaikesta päätellen kuitenkaan ole vain hyväntekeväisyyttä harjoittamassa ja kansanterveyttä kohentamassa – toisinaan jopa päin vastoin.

Lääkekehitys ei suinkaan ole riskitöntä eikä inhimillisiltä vahingoilta voi välttyä eettisinkään toimija, mutta kun “Big Pharmasta” on kyse, saatetaan moraalia venyttää täysin epäinhimillisiin mittoihin.

Vuonna 1986 presidentti Reaganin säätämän lain (National Childhood Vaccine Injury Act) nojalla rokotevalmistajille myönnettiin vastuuvapaus, millä siirrettiin korvausvaatimukset suoraan valtiolle. Sillä haluttiin turvata yhtiöiden intressi kehittää sekä tuottaa rokotteita.

Tämä vastuuvapaus koskee myös uuden teknologian mRNA-rokotteita, joiden kohdalla solmittiin valtioiden kanssa lisäksi sopimus siitä määrästä, minkä maa on velvoitettu heidän tuotettaan tilaamaan, olipa se luvatun kaltainen tai ei.

Tässä Fimean Maija Kaukonen pukee sanoiksi sinunkin ihmetyksesi:

“Miksi se on pitänyt järjestää valtiollisesti, ja nyt etenkin, kun lääkeyrityksiä vähän lipeää näistä toimitusriveistä, että sitä ihan, mitä sovittiin ei pidäkään, niin tässä on mun mielestä vähän erikoisia kuvioita menossa.”

 

Nyt lääkeyhtiöt ovat jopa haastaneet oikeuteen maita, jotka rikkoivat alun perinkin käsittämätöntä sopimusta. Miksi ihmisille hyvää tarkoittavat yhtiöt haluaisivat pakkomyydä tuotetta, joka on jo kauan sitten osoittautunut aivan muuksi kuin luvattiin?

Huomionarvoista on sekin, että koronaan rokotetta kehitettäessä patentteja ei suostuttu avaamaan julkisiksi ja tietyt, “yllättäen” nykyään eniten käytössä olevien injektioiden, valmistajayhtiöt kertoivat myös avoimesti haluavansa kääriä rahat globaalin kriisin keskellä. Ja sehän sujui kuin tanssi!

 

 

Jos ajattelet, että pahat kielet puhuvat ja Venäjä taas hybridivaikuttaa, niin kurkkaa arkistojen helmiin. Ne keskittyvät enimmäkseen korona-aikana otsikoista tutuiksi tulleisiin yrityksiin, kuten Pfizer, Astra Zeneca, Johnson & Johnson sekä Moderna, mutta kohuja on riittänyt muillakin toimijoilla.

photo_2024-01-27_12-27-26
photo_28_2024-01-27_09-59-40
photo_18_2024-01-27_09-59-40
photo_29_2024-01-27_09-59-40
photo_26_2024-01-27_09-59-40
photo_25_2024-01-27_09-59-40
photo_21_2024-01-27_09-59-40
photo_27_2024-01-27_09-59-40
photo_22_2024-01-27_09-59-40
photo_19_2024-01-27_09-59-40
photo_17_2024-01-27_09-59-40
photo_20_2024-01-27_09-59-40
photo_10_2024-01-27_09-59-40
photo_15_2024-01-27_09-59-40
photo_14_2024-01-27_09-59-40
photo_16_2024-01-27_09-59-40
photo_5_2024-01-27_09-59-40
photo_24_2024-01-27_09-59-40
photo_8_2024-01-27_09-59-40
photo_23_2024-01-27_09-59-40
photo_13_2024-01-27_09-59-40
photo_2_2024-01-27_09-59-40
photo_2024-01-27_12-25-19
photo_2024-01-27_12-25-33
photo_2024-01-27_12-27-07
photo_2024-01-27_12-25-36
photo_2024-01-27_12-27-26 photo_28_2024-01-27_09-59-40 photo_18_2024-01-27_09-59-40 photo_29_2024-01-27_09-59-40 photo_26_2024-01-27_09-59-40 photo_25_2024-01-27_09-59-40 photo_21_2024-01-27_09-59-40 photo_27_2024-01-27_09-59-40 photo_22_2024-01-27_09-59-40 photo_19_2024-01-27_09-59-40 photo_17_2024-01-27_09-59-40 photo_20_2024-01-27_09-59-40 photo_10_2024-01-27_09-59-40 photo_15_2024-01-27_09-59-40 photo_14_2024-01-27_09-59-40 photo_16_2024-01-27_09-59-40 photo_5_2024-01-27_09-59-40 photo_24_2024-01-27_09-59-40 photo_8_2024-01-27_09-59-40 photo_23_2024-01-27_09-59-40 photo_13_2024-01-27_09-59-40 photo_2_2024-01-27_09-59-40 photo_2024-01-27_12-25-19 photo_2024-01-27_12-25-33 photo_2024-01-27_12-27-07 photo_2024-01-27_12-25-36

Mainittakoon, että Moderna nousi lääkejättien joukkoon vasta koronan myötä, mikä selittänee osaltaan sen, että näyttöjä rikollisesta toiminnasta ei ole kertynyt menneisyydessä. Ei tosin ole kauaakaan, kun Reuters paljasti merkittäviä valvontapuutteita Modernan tehtaalla. Tässä vaiheessa joku saattaa muistaa paitsi tuotteen aiheuttamat sydänongelmat, myös näytteistä löydetyt metallihiukkaset.

 

Lopuksi saanen muistuttaa vielä kerran: näiden toistuvasti ja tietoisesti lakia rikkoneiden yritysten kerrottiin valmistavan meille kaikille niitä varmasti tutkittuja, turvallisia ja tehokkaita.

 

Linkki jakamista varten: https://kanto.media/dgyi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *