Mika Vauhkalan oikeudenkäynti Fazeria ja valtiota vastaan alkoi

Avatar photo

BySami Antinniemi

11.4.2024
Mika Vauhkala (kuvakaappaus PosiTV)

Kantaja Mika Vauhkala syyttää valtiota ja Fazeria ihmisoikeuksien rikkomisesta koronapassin muodostaman syrjinnän tähden. Vastaavia kansalaisen valtiota vastaan nostamia oikeudenkäyntejä ei tiettävästi muualla maailmassa ole.

Pinnalta katsoen oikeusjutun ytimessä on se, että Mika Vauhkala ei saanut Fazer-yhtiöltä kupillista kahvia koska hänellä ei ollut ns. koronapassia. Ja passia Mikalla ei ollut, koska hän oli käyttänyt omaa harkintaansa ja jättänyt vapaaehtoisena tarjotut koronarokotteet ottamatta.

Vauhkalan kanta on se, voidaanko ihminen asettaa eriarvoiseen asemaan, jos hän kieltäytyy ottamasta vapaaehtoista rokotetta. Kysymys onkin lainopillisesti mielenkiintoinen. Oliko rokote vapaaehtoinen ja oliko valtion asettamalle koronapassille perusteita?

Pohjimmiltaan Mika Vauhkala pyrkiikin tuomaan esille saamatta jäänyttä kahvikuppia paljon laajemman asian. Koronatoimet rikkoivat ihmisoikeuksia laajassa mitassa ja rokotepassi teki ihmisoikeuksien rikkomisesta laillista, vieläpä siirtämällä vallan valtiolta yksityiselle yritykselle.

Syksyllä 2021 viranomaistiedon kerrottiin tukevan rokotepassin perusteita. Samoihin aikoihin alkoi myös tulla ilmi tietoja siitä, ettei koronarokote toimi kuten yleisesti uskottiin, eli se ei estä tartuntoja. Valtavirran media kuitenkin seurasi viranomaistietoa, kuten myös poliitikot, ja linjasta poikkeavia tietoja sensuroitiin.

Rokotepassin käyttöä perusteltiin sillä, että rokote estäisi tartunnat ja passilla estettäisiin rokottamattomia pääsemästä julkisiin paikkoihin tartuttamaan ihmisiä. Eli niitä rokotettuja ihmisiä, joilla olisi rokotteen antama suoja taudilta.

Tällaisten loogisten kysymysten kanssa siis nyt käydään oikeutta.

PosiTV:n haastattelun mukaan Vauhkalan puoli esitti oikeudessa todisteina mm. lehtileikkeitä pandemian alkupuolelta osoituksena väärien käsitysten luomisesta. Näitä valtio piti “epäkurantteina”. Näiden lisäksi Vauhkalan puoli esittää oikeudessa myös runsaan määrän tieteellisiä todisteita sekä todistajia.

Vauhkalan lakimies Aki Nummelin kertoo, ettei valtio esittänyt omien näkemystensä tueksi lainkaan tieteellisiä tutkimuksia vaan tyytyy edelleen väittämään, että rokote antoi parempaa suojaa kuin rokottamattomuus.

Nummelin kertoo todisteiden muodostavan kokonaisuuden. Valtio taas näyttäisi tukeutuvan viranomaistietoon. Nyt joka päivä kasvava määrä tieteellisiä todisteita vieläpä kertoo, että rokote oli hyödytön ja sen voisi väittää olevan jopa vahingollinen. Tätä tukevien asiantuntijalausuntojen määrä maailmalla kasvaa päivä päivältä.

Katso tästä PosiTV:n haastattelu

Arkijärjellä Mika Vauhkalan kanne valtiota vastaan siis tuntuisi vahvalta ja selkeältä. Tähän asti vaikuttaa siltä, että valtio pyrkii kuittaamaan oikeudenkäynnin häiriönä. Näin siis todisteista huolimatta.

PosiTV:n haastattelussa Mika Vauhkalan asianajaja Aki Nummelin kertoo valtion ottaneen oikeudessa yllättäviä kantoja. Jopa sen, että Vauhkala kävisi oikeutta hankkiakseen vain “näkyvyyttä” eikä tuomassa esiin ihmisoikeuksien loukkauksia. Väite on erikoinen, sillä valtavirran mediaa paikalla ei ollut PosiTV:n lisäksi. Sekin kertoo aiheen arkuudesta, luulisihan mediaa kiinnostavan se, että koko Suomen valtio on viety oikeuteen ja aiheena on viime vuosien suurin tapahtuma.

Nummelin hymyilee oikeuden väitteelle näkyvyydestä.

“Lakimiehiähän tässä nyt kaikki ollaan, että pitäisi sen mukaan käyttäytyä”, sanoo Aki Nummelin.

Mistä Vauhkala vastaan valtio -oikeudenkäynnistä pohjimmiltaan on kyse?

Oikeastaan kaikesta.

Koronapandemiassa kautta maailman tapahtuneet ihmisoikeusloukkaukset ovat tosiasia ja oikeastaan kaikkialla ne on pantu toimeen viranomaistahon ja valtion toimesta. Myös suhtautumisessa tieteellisen tietoon ja faktoihin viranomaiset ja valtiot tuntuvat ottaneen kuin monopoliaseman.

Tänään oikeudessa kysytään mm. Asko Järviseltä ja Hanna Nohynekiltä, mitä tiedeyhteisö tiesi rokotteista koronapassista päättämisen aikoina syksyllä 2021.

Ehkäpä tämä oikeudenkäynti valaiseekin sen, kokeeko suomalainen oikeuslaitos olevansa osa valtiota vai suomalaisten ihmisoikeuksien palvelija.

Linkki jakamista varten: https://kanto.media/7s0c
One thought on “Mika Vauhkalan oikeudenkäynti Fazeria ja valtiota vastaan alkoi”
  1. Mutta totuus näyttää olevan vielä kurjempi: terveuskirjasto Duodecim: “Sikainfluenssa-pandemia 2009 – 2010 sekä rokotuksia seurannut narkolepsia.” …”Narkolepsiaan syyllisenä pidetään yksilöllistä perinnöllistä alttiutta sekä rokotteen sellaista rakennettaa, jota ei ole yhdessäkään aiemmassa rokotteessa.”

    Terveyskirjasto on kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten käytössä oleva sivusto; miksei sen tietoja käytetty covid-19 rokotuksia suunniteltaessa ? Oliko muut agendat, kuin ihmisten terveys tärkeämpiä ?

    Se. että tutkimuksen yksi tekijöistä Nyhonek H. salasi sen kansalaislta ja suositteli juuri tuollaisia rokotteita kansalaisille turvallisina näyttää rikolliselta toiminnalta .

    Näiden julkisista asiakirjoista luettavien tietojen takia ? EU suunnittelee “disinformaatio-median” sulkemista verkko-osoitteet sulkemalla ! Onko TOTUUDESSA aktiiviset kansalaiset päässeet jo liian liki TOTUUTTA ? Euroopasta ollaan tekemässä diktatuuria; joka ei olisi onnistunut ilman “pandemiaa”.

    Kansalaisten annetaan kuolla, mutta 2010 pankit ja vakuutuslaitokset pelastettiin Vakuustussopimuslain muutoksella maksamasta piikkien tuhoja; valtavaan sairastuvuutta. 17 a § oikeuttaa irtisanomaan sairauskuluvakuutukset, jotka eivät enää ole hyvää liiketoimintaa vakuutuskorvausten jatkuvasti kasvaessa. 1,3 miljoona tällaista vakuutusta on irtisanottu tai huononnettu. Korvausten määrä kasvoi kymmeniä prosentteja heti sikapiikityksen alettua ja nousi jälleen covid-piikitysten myötä. ( tästä minulla on tallessa Aktian itse antamaa dataa ).

    Näissä luvuissa eivät ole mukana narkolepsia-korvaukset; jotka alkoivat vasta oikeudenkäynnin päätöksen jälkeen . Mutta “lehdistö” saa hävetä, koska yksikään ei uutisoinut kuka kuuluu “vakuutuspooliin”; vakuutuspoolin osalliset ovat IF; Tapiola ja POHJOLA. ( tieto kirjallisena Ketolaisen kirjassa Piikki).
    Onkin kysyttävä onko YLE ja suuri “media” maksettu hiljaiseksi tämänkin tiedon peittelystä; jos näin on kyseessä todellakin on salaliitto; jota tukee oikeusministeriön 2005 tilaama tutkimus: Media ja demokratia Suomessa / Kriittinen näkökulma; josta otan esiin muutaman lauseen: “Ratkaisevassa roolissa tässä on YLE.” “Tärkeää on myös pienten,mutta merkittävien lehdistötukien käyttö.”

    Nyt siis kaikki muut paitsi LAHJOTUT mediat aiotaan sulkea, ettei koko TOTUUS paljastu KOKO kansalle . Olen jo valmistautunut tähän ; on agrikaatti; tulostimeen väriä ja paperia 10 000 sivun tulostamiseen; tämä kaikki, koska vain TOTUUS pelastaa tämän maan tuholta !

    Kaikki on jo julkista Runble; Atomistudio; Totuuden etsijät; Kimmo Leino; Suomen terveydenhuollon tahallinen alasajo. Youtube striimi 4.4. -24 Pankkien ja vakuutuslaitosten valta Suomessa. Miettikää presidentti saa palkkaa 1,2 miljoonaa kautensam aikana, mutta käytti miljoonia vaalimainontaan… hallitsevatko vaalimainonnan maksaneet todellisuudessa Suomea ?

    Iltalehti 19.2. 2013 “Miljoonien rahavirrat puolueille.” “Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.” “Rahalla on saatu omanlaista lainsäädäntöä.” Tästä tekemääni rikosilmoitusta “poliisi” Suomessa ei ole toimivaltainen tutkimaan ! EOA 876/2/05 …Poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa. Onko siis valtionhallinnon asiakirjojen näyttäminen kansalaisille estettävä TOTUUDEN salaamiseksi ?

    Kansainvälinen laki: Mikäli joku tietää vakavan rikoksen ja jättää sen ilmoittamatta syyllistyy itse rikokseen; nyt tätä tietoa jakamaan kaikille, jotta et ole RIKOLLINEN itsekkin. Katson tämän velvollisuuteni täyttäneen jättämällä jo 9.12. 2005 syyteilmoituksen Valtakunnansyyttäjänvirastoon lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamiseksi Suomessa . YLE-vero totuuden julkitulon estämiseksi on vain jatkumoa tälle kaikelle !

    Ihmisten TAPPAMISEN suunnittelu siis alkoi todellisuudessa jo 2005 HARKITUSTI Suomen hallituksessa; sisältäen mm. Kansainvälisen rikostuomioistuimen LAHJONNAN He 55/2007 avulla . ( nämä kakki kerrottu 14.2. ja 4.4. 2024 striimeissä ja jaetuissa asiakirjoissa. Kansalaiset ! Nyt päät pois puskasta; mikäli mielitte selviytyä, sillä pahin on vasta edessä. Se on kansalaisten omaisuuden haltuunotto mm. velkaannuttamalla: Lämmitysmuodon vaihtoa suunnitellaan PAKOLLISEKSI vuoteen 2030 mennessä öljylämmittäjille; jopa 30 000 euron kustannukset . Tämä kaikki voidaan pienetää 10 %:iin vaihtamalla pellettiin ja perustamalla paikkakuntakohtaiset pellettiosuuskunnat, jotka ilman voittoa tekevät tämän polttoaineen ihmisille ihmisten risuista ja jätepuusta lopettaen Vapon KARTELLIN tällä alueella. Venäjän tuonti kieltämällä saatiin kartelli ja hinnat nousemaan jopa 2,5 kertaiseksi . Sinä jolla on aurinkovoimala; ja kesällä maksavat sinulle 0,02 euroa per KWh; tee tuolla ylijäämäsähköllä pellettiä ja myy / käytä se talvella kun sähkö maksaa maltaita ! Samalla iskemme Vapon kartellia sinne missä tuntuu !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *