Median toiminta kesällä 2023 oli, jos mahdollista, tavallistakin surkeampaa ja se sai jopa Selänteen avaamaan sanaisen arkkunsa. Itse kirjoitin kaksi artikkelia median luotettavuudesta objektiivisena toimijana:
Ai että mitäkö mieltä Selänteen ulostulosta, Vuorelman “vastineesta” sekä viimeaikaisista arkeologisista löydöistä?
Legendaarinen numero 8 ansaitsisi mielestäni 10 pistettä ja papukaijamerkin tästä keskustelunavauksesta, missä perustellusti kyseenalaistaa suomalaisen median luotettavuuden. Twitterissä esille nostettu Johanna Vuorelman kolumni taas otsikoi uutisoinnin näyttävän vinoutuneelta, jos se ei vastaa lukijan poliittisia mieltymyksiä.
Voisi kuvitella, että tutkijan näkemys olisi heittämällä pätevämpi kuin muutaman aivotärähdyksen saaneen jääkiekkoilijan, mutta onko näin todella?
Selänne väittää, että toisin kuin ennen, nykymedia manipuloi, provosoi, aivopesee ja yrittää vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin omaa ideologiaansa korostaen.
Sattumalta media-alan julkaisu Suomen Lehdistö on helmikuun alussa julkaissut artikkelin, jossa todetaan tutkimuksen osoittaneen suomalaisten nuorten toimittajien objektiivisuuskäsitteen muuttuneen joustavammaksi. Samalla halu valistaa sekä ajaa yhteiskunnallista muutosta on korostunut. Maailman laajin journalistien arvoja selvittävä pitkittäistutkimus, WJS, osoitti myös sukupuolen vaikuttavan entistä enemmän tavoitteisiin ja ammattikäsityksiin.
Suora lainaus artikkelista:
“Naisille miehiä tärkeämpiä ovat yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen liittyvät tavoitteet: rauhan ja suvaitsevaisuuden edistäminen, ratkaisujen osoittaminen ongelmiin, yleisön tunteiden koskettaminen tarinoilla, vinkkien tarjoaminen arkeen sekä puhuminen yhteiskunnallisen muutoksen ja vähemmistöjen puolesta.
Miehet uskovat naisia enemmän objektiivisen journalismin mahdollisuuteen ja totuuden vaistonvaraiseen saavuttamiseen. He myös kokevat yleisemmin, että journalismissa pitää antaa faktojen puhua puolestaan.”
Tähän väliin lienee oleellista nostaa esille Journalisti-lehden artikkeli vuodelta 2021, jossa todetaan journalismin naisistuvan siinä määrin, että jopa 80 prosenttia opiskelijoista on naisia.
WJS:n noin 450 suomalaistoimittajaa kattavan tutkimuksen perusteella 60 prosenttia rivitoimittajista myös asetti poliittisesti itsensä keskustasta vasemmalle.
Eräs opinnäytetyö vuodelta 2020 niin ikään tarkasteli journalistiikan opiskelijoiden arvoja. Sen mukaan valtaosa (yht. 57%) kannatti vihreitä ja vasemmistoa, kun taas 70% totesi, ettei missään nimessä äänestäisi perussuomalaisia. Faktabaari-sivusto osoittaa myös parin aiemmin tehdyn suuntaa-antavan tutkimuksen tulleen samankaltaisiin johtopäätöksiin.
Jos joku pystyy perustelemaan minulle, mikä valtamediaksi laskettava taho Suomessa olisi selvästi konservatiivi- tai oikeistohenkinen ja haiskahtaisi perussuomalaisten penetroimalta, niin nostan foliohattuani! Liberaaleja vasemmistomedioita on sen sijaan tuntunut nousevan kuin “tatteja sateella”. Tämänkaltaisia väitteitä ei mitä ilmeisemmin ammattijournalistin tarvitse edes nykyisin perustella.
Sanottakoon kuitenkin, että Turun yliopiston tutkimuksen mukaan suosituin Suomea koskeva salaliittoteoria oli punavihreä toimittajablokki, johon uskoi joka viides kyselyyn vastannut. Kuriositeettina lisättäköön, että 24,1 prosenttia vastanneista uskoi myös sellaiseen täysin järjettömään salaliittoteoriaan, jossa koronaviruksen uskottiin lähteneen laboratoriosta.
Huhhuh, mitä hulluja nuo foliohatut!
Tästä aasinsillalla on pakko mainita myös erään rakastetun pääministerin vanha blogipostaus, jota olisi “äärioikeisto-natsi-rasisti-fasisti”-logiikalla riepoteltu mediassa tiedevastainen-foliohattu-salaliitto-hörhöilynä.
Sanna Marinin retoriikka sikainfluenssan jälkimainingeissa on kuin suoraan koronakriitikkojen oppikirjasta:
“Esirippu laskee ja lääketeollisuus kumartaa katsomossa töllöttäville aivottomille lampaille.”
Nooo, ihminen muuttuu – äärioikeistolainen ei?
Siitä lisää seuraavassa osassa…
***
NO SE MEDIA. JA SEN VASTUU.
Jos Suomen valtamediaan on luottaminen, niin kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi oli ensisijaista päästä Natoon. Uutisten mukaan Putin voisi hyökätä Suomeen millä tahansa tekosyyllä vedoten sadunomaiseen tarinaan natsihallinnosta – aivan kuten Ukrainaankin.
Mikäpä siis olisikaan vastuullisempaa journalismia, kuin alkaa kissankokoisin kirjaimin maalata mielikuvaa Suomen äärioikeistosta ja natsiministereistä perustuen kyseenalaisiin todisteisiin ajoilta jo kauan ennen hallitusvastuuta. Bravo!
Ja meitä toisinajattelijoita väittävät hyödyllisiksi idiooteiksi.
Olen seurannut, kun mediassa ex-vassariministerin laiton graffiti taputellaan piiloon nopeammin kuin itse teos, demarimiehen HH-henkiset kuvat kuitataan “kiusallisina”, Marinin jauhojengiseura ja “korvakaula” maalataan ulkomaita myöten stressaantuneen perheenäidin ansaituksi rentoutumiseksi. Jopa aiemmin laajasti paheksutun Halla-ahon toiveet venäläisten tappamisesta jäivät mediassa vaille sen suurempaa moraalisaarnaa, koska tiettyjä ihmisryhmiä on saanut vasemmistonkin puolesta syrjiä ihan luvan kanssa.
Nyt tikunnokassa on riepoteltu joidenkin kannattajien mielestä salonkikelpoiseksikin moitittuja Purran persuja, 15 vuotta vanhaa “riikkaa” erityisellä innolla.
Scriptassa kielenkäyttö kieltämättä on sen verran räävitöntä, että useampikin pesukarhu on tarvittu putsaamaan “riikan” suu ennen poliittista uraa. Ja eipä tainnut Junnilakaan olla ihan yhtä puhtoinen kuin lumiukkonsa, mutta mielestäni likaista on ollut myös median touhu.
Tavallisesti kohuotsikoiden vastapainoksi lehtiin tippuilee vähän väliä myös puolustuspuheenvuoroja, missä joku vähättelee poliitikkojen emämunauksia, inhimillistää virheitä tehneitä, elämästään oppineita ja vaikeita aikoja läpikäyneitä päättäjiä.
Tässä yhteiskunnassa media tuntuu osoittavan ymmärrystä vähän joka taholle: laittomuuksista kärähtäneille, väkivallantekijöille, huumeidenkäyttäjille, itsensämyyjille, vaikeuksista nousseille, uuden elämänsuunnan tai identiteetin löytäneille. Inhimillisyyttä jaetaan kuin muoviämpäreitä konsanaan, mutta _epäkorrekteilla ihmisillä_ ei siihen jonoon ole mitään asiaa.
Mediat tekevät työkseen luetun ymmärtämistä ja tulkitsevat konteksteja, mutta Purran tapauksessa ei kenellekään tullut pieneen mieleenkään, että kuuluisa “ruumiita tulisi ihan lähijunassa” – letkautus saattaisi olla ennemmin itseironiaa koskien hänen aseenkäyttötaitojaan kuin fantasiointia tappamisesta. Varmasti tuli, mutta se olisi pilannut hyvän tuomiopäivän.
Viis siitä, että lapsellisesta nettihuutelusta ja nimittelystä on siirrytty jo vuosia sitten demokraattiseen vaikuttamiseen eivätkä todellisuudessa natsit tai ääriliikkeet vaikuta saaneen kunnon jalansijaa Suomessa vieläkään. Vaikka uhkaavasta äärioikeiston noususta on puhuttu jo vuosia, niin hakaristin olen itse viimeksi nähnyt Palokan nuorisotalolla 2000-luvun alussa.
Yksikään media tuskin tulee koskaan antamaan kunniaa Purralle tai kumppaneille siitä, että omassa kuplassa viljelty rasistinen kieli, vihapuhe, turhautuneisuus ja aggressio on jäänyt vähemmälle sitä mukaa, kun he ovat hankkineet itselleen ääntä, uskottavuutta ja toimivaltaa eduskuntapuolueena. Tuoreessa hallitusohjelmassa ei käsittääkseni näy mitään viitteitä ääriajattelusta tai rasismista – ainoastaan kauan kaivattua realismia.
Fasismi ja rasismi ovat tuomittavia asioita enkä tahdo nähdä niitä normalisoitavan. Kokemuksesta kumpuavaa epäkunnioitusta huonokäytöksisiä rötöstelijöitä kohtaan ei kuitenkaan tule automaattisesti tulkita koko ihmisryhmän alemmaksi arvottamiseen.
Mielestäni on päivänselvää, että eniten turvattomuutta Suomessa aiheuttavat tänäkin päivänä aivan muut tahot kuin verkossa radikalisoituva äärioikeisto. Sen enempää en viitsi sanoa tai jonkun vahtikoira saattaa purra.
