Muut toimijat

Sivullamme on tarkoitus julkaista poimintoja useilta eri kirjoittajilta. Onko sinulla valmis artikkeli jaettavaksi tai juttuvinkki kiinnostavasta aiheesta? Ota yhteyttä!

Kanssamme sivustoa kasaamassa ja ylläpitämässä ovat:

It-velho Jyri L. Ihmiskunnan tulevaisuudesta huolestunut kahden lapsen isä, joka on jo useiden vuosien ajan syventänyt tietämystään sen suhteen, millaiset valtarakenteet maailmassa hallitsevat.

Jarno C., joka liittyi tiimiin Sannin julkaiseman Instagram-tarinan myötä. Hänen ajattelunsa oli varsin punavihreää ja valtavirtaisen tieteen mukaista vuoden 2019 puolenvälin tuntumaan asti, jonka jälkeen hän rupesi kyseenalaistamaan tiettyjä suosittuja ideologioita, ensin poliittisia ja sitten vähän muitakin. Hän pyrkii etsimään totuutta yhdistämällä tietoa eri lähteistä, eri aloiltakin.

Tilhi Pihlaja liittyi tiimiin tekemään käännöksiä. Tilhi heräsi maailman valheelliseen narratiiviin hyvä tovi sitten. Nyt hän avustaa Kantoa mm. kääntämällä suuren totuussoturi Michael Tsarionin tuotantoa, jonka valtaisaa elämäntyötä kohtaan on suuresti kiitollinen. Kannon lisäksi Tilhi lukee aktiivisesti Eliitin Esoteeriset Symbolit -blogia, jota kautta myös Kantoon tiensä löysi. Tilhi rakastaa luontoa, musiikkia, upeita lapsiaan ja lakritsisuklaamanteleita.  Motto tällä hetkellä:
“The man who never alters his opinion is like standing water, and breeds reptiles of the mind” – William Blake