Saara Huhtasaari

Ihmismielen ihmeistä sekä ajankohtaisista ilmiöistä Kantoon kirjoittelee käyttäytymisanalyytikkona, kehonkielen asiantuntijana sekä kouluttajana toimiva Saara Huhtasaari, joka jakaa lukijoille erikoisalansa saloja sekä teräviä näkemyksiään.

Aikuiskasvatustieteen, psykologian aineenopettajan, kriminologian ja kriminaalipsykologian koulutuspohjalta Saara kykenee tarjoamaan monipuolista tulokulmaa ajankohtaisiin aiheisiin. Hän on julkaissut neljä kirjaa aiheista pettäminen, valehtelu, kielimanipulointi, valheenpaljastus sekä äänestyskäyttäytyminen psykologian näkökulmasta.

“Olen ihmisten käyttäytymiseen erikoistuneena hyvä tunnistamaan muunnellun totuuden ja pystyn hyödyntämään osaamistani myös viranomaisviestintää ja korupuheita arvioitaessa. Korona-aikana korkea-arvoisten ihmisten kehonkielestä oli aistittavissa vilpillisyyttä ja aloinkin aikaisessa vaiheessa kyseenalaistamaan koko narratiivin uskottavuutta. Sittemmin olen aktiivisesti ottanut osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun sosiaalisessa mediassa.

Olen iloinen voidessani auttaa Kannon kasvattamiseen ja tehdä oman osuuteni avoimemman ja läpinäkyvämmän tiedonjaon ja keskustelukulttuurin luomiseksi!”

Kotisivuille pääset tästä: https://www.saarahuhtasaari.com/