Heli Rämäkkö

Hyvinvointiin painottuvaa pakinaa kirjoittaa Heli Rämäkkö alias Rouva Keto, joka on viime vuosina suorastaan kunnostautunut hyvinvointivaikuttajana sekä aktiivisena ja maailmanmenoa kyseenalaistavana kansalaisena ja sisällöntuottajana.

“Olen itse tehnyt kahdeksan vuotta elämäntapamuutosmatkaa, elän kuten opetan ja voin hyvin johtuen omista tekemistäni tietoisista valinnoista. Tämä systeemi ei muutu, ellemme me ihmiset muuta sitä, joten jokainen voi olla osana muutosta tekemällä itse valintoja oman ja läheisten hyvinvoinnin eteen. Tarkoituksena ei ole hakea mahdollisimman helppoa, vaan mahdollisimman hyvää.

Ihmisten terveys ja hyvinvointi ovat erittäin lähellä sydäntäni ja näen, että nykyinen systeemimme ei tue sitä missään muodossa, vaan täysin päinvastoin, aiheuttaa pahoinvointia ja sairautta. Siksi suuri inspiraationi on herätellä ihmisiä näkemään, miten he voivat hankkia tietoa ja omilla tietoisilla valinnoillaan vaikuttaa todella paljon omaan arkeensa, terveyteensä ja hyvinvointiinsa. Jos emme saa parasta tietoa ja ohjausta systeemiltä, on meidän otettava itse vastuu.

Taustalla minulla on terveydenhuollon koulutus ja vuosien ura tuolla kentällä, mutta viimeiset viisi vuotta olen toiminut yksityisyrittäjänä hyvinvointi- ja ravintovalmennuksen parissa. Tukena työssäni minulla on ollut terveydenhuollon koulutuksen lisäksi funktionaaliseen ravitsemukseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyviä valmentaja- ja ohjaajakoulutuksia.

Kirjoittelen Kantoon jatkossa hyvinvointipakinoita ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen liittyen ja johtoajatukseni ovat aina maalaisjärki, rehellisyys, avoimuus ja tottakai; tämän systeemin vahva kyseenalaistaminen, sillä tällä hetkellä on vaikea löytää asioita, jotka eivät olisi päin mäntyä. Minulla on useinkin pieni pilke silmäkulmassa, joten muistathan myös huumorin, tuon elämän suolan. Ja jos triggeröidyt jostain, pysähdy toki asian äärelle, sillä vastaus siihen tunteeseen löytyy aina sinusta itsestäsi.”

Aktiivisimmat kanavani ovat:
https://www.instagram.com/rouvaketo/
https://www.facebook.com/heli.ramakko