Kanto kiittää 30-vuotiasta lääkäriä, joka jakoi tarinansa omin sanoin. Korostukset ovat toimituksen tekemiä ja alleviivaavat sitä, kuinka paljon tärkeitä pointteja tässä kirjoituksessa nousee esille. Tämän ruohonjuuritason omakohtaisen kokemuksen soisi joka ikisen lukevan.
Otin koronarokotteeni kevättalvella 2021, ensimmäisen helmikuussa 2021 ja toisen maaliskuussa 2021. Molemmat olivat Pfizerin mRNA-rokotteita. Sain koronarokotteet siis ensimmäisten joukossa Suomessa, koska työskentelin sote-alalla – olen ammatiltani lääkäri.
Jo ensimmäisen rokotteen jälkeen, seuraavana aamuna, huomasin, että kaikki isot lihasryhmät olivat jotenkin omituisen heikon ja jäykän tuntuiset. Kyykystä oli vaikeaa nousta ylös. Lievien, normaalien yleisoireiden takia olin pois töistä, ja otin sen päivän rauhallisesti. Päivässä-parissa nämä oireet väistyivät, joten en ajatellut niitä sen enempää.
Muutama päivä toisen rokotteen jälkeen heräsin yöllä kaikissa raajoissa tuntuvaan polttelevaan kipuun ja puutumiseen. Tätä jatkui jokusen päivän. Sen jälkeen alkoi vartalon lihakset mennä heikon ja jäykän tuntuisiksi ja väsyä aivan mitättömästäkin rasituksesta; ensin vasen pohje ja reisi, sitten vasen käsivarsi ja lopulta kaikki raajat. Jalka meni maitohapoille kytkimen käytöstä autolla ajaessa, ja kahvikupin piteleminen kädessä tuntui sille, kuin olisi kannatellut täyttä kahvipannua. Jopa leuat väsyivät syödessä. Muutaman sadan metrin kävely veti jalat täysin maitohapoille.
Ensin vaikutti siltä, että nämä lihasoireet olisivat alkaneet itsekseen väistyä, mutta valitettavasti ne tulivat aina takaisin, aluksi aaltoillen hyvien ja huonojen kausien välillä (relapsi-remissio-relapsi), mutta sittemmin lihasoireet vakiintuivat, ja jäivät pysyväksi haitaksi, joka näkyy päivittäin arjessa. Toki pahenemisvaiheita lihasväsyvyyteen edelleenkin tulee perusongelmien päälle. Tämä oire on siis jatkunut jo yli kolme vuotta, ja haittaa edelleen päivittäin. Huonoina kausina jalat eivät meinaa kestää seisomista, vaan meinaavat alkaa kramppaamaan, ja on päästävä istumaan pian; kädet menevät maitohapoille suihkussa hiuksia pestessä ja aviomieheni on joutunut tekemään kaikki vähänkin raskaammat kotitaloustyöt yksin jo kolmen vuoden ajan. Lyhyitä suorituksia, esim. nostamista, lihakset kestävät paremmin kuin staattista pitoa vaativia askareita, kuten kantamista kädet ojennettuna. Vasen etureisi oli ensimmäinen lihasryhmä, joka alkoi rokotteen jälkeen oireilla, ja edelleenkin se oireilee pahiten.
Lihakseni eivät siis kestä rasitusta normaalisti, ja niillä kestää suhteettoman kauan toipua isommasta rasituksesta. Muistan edelleen, minkälainen tunne tuli lihaksiin, kun ne normaalisti raskaammassa liikuntasuorituksessa rasittuivat ja toipuivat siitä. Tämä ei ole sellaista, vaan täysin patologista rasitusväsyvyyttä. Jokaiset yritykseni vahvistaa lihaskuntoa ja yleistä kuntoa ovat johtaneet vain lihasten rasituksensiedon huononemiseen.
Lisäksi edelleen vaivaavat tuntohäiriöt raajoissa, vartalolla ja kasvoilla: lämpötilan aistiminen käsillä ja jaloilla on heikentynyttä, ja kylmä tuntuu kipuaistimuksena vartalolla. Kausittaisesti öisin valvottavat raajojen erytromelalgia (punnerruskipu/polte) sekä yleinen, ilmeisimmin ohutsäieneuropatiaan liittyvä hermosärky. Kausittaisesti myös dysautonomian, eli autonomisen hermoston säätelyn häiriön, hankaloituminen kiusaa: on katseentarkennusongelmia, liiallisen matalaa verenpainetta, takykardiaa, eli nopeaa sykettä, etenkin seisoessa (POTS), fatiikkia ja yleistä heikkoutta ja huimausta, sekä lämmönsäätelyn häiriötä.
Toistaiseksi olen säilynyt työkykyisenä, sillä työni on fyysisesti hyvin kevyttä, ja olen pystynyt hieman vaikuttamaan työnkuvaanikin. Mutta jos olisin operatiivisen alan erikoislääkäri, jonka työhön kuuluu pidempiä leikkauksia, tai vaikkapa hammaslääkäri, niin olisin todennäköisesti täysin työkyvytön omaan ammattiini rokotehaittani takia. Metsästysharrastuksestani jouduin valitettavasti luopumaan rokotehaittani myötä, sillä en pysyisi muun porukan mukana jalkojeni väsyessä kävelystä ja seisomisesta. Tällä hetkellä olen joutunut myös melkein kaikki ei-välttämättömät asiat karsimaan arjestani, jotta pystyisin suoriutumaan välttämättömistä arkiaskareistani ja velvoitteistani. Ilman ymmärtäväistä ja huolehtivaista puolisoani ei arkeni nykyisessä muodossaan olisi mahdollista.
Olen pyrkinyt hoitamaan itseäni näiden rokotehaittaoireideni suhteen kuten parhaaksi katson, mutta siitä huolimatta tilanne ei ole mennyt parempaan suuntaan. Jos olisi olemassa jokin tehokas ja turvallinen (pun intended!) keino parantua näistä rokotehaitoista, lääkärinä olisin varmasti sitä jo itselleni ensiksi käyttänyt. Ainakaan tiedossani ei ole sellaisia.
Otin molemmat rokotteet täysin vapaaehtoisesti ja omasta tahdostani (pakkorokotuslakihan tuli vasta paljon myöhemmin voimaan), työnantaja ei niitä silloin vielä vaatinut, vaan korostettiin, että niiden ottaminen on vapaaehtoista, joskin toki suotavaa. Koin olevani jopa etuoikeutettu saadessani koronarokotteet työni puolesta paljon ennen muita samanikäisiä.
En niinkään pelännyt saavani vakavaa, akuuttia koronavirustautia vaan pelkäsin sen mahdollisia jälkioireita, joita jotkut olivat saaneet taudista, eli long covidia. Minullahan olisi ollut äärimmäisen pieni riski saada vakava koronatauti, mutta long covidiin tiesin myös nuorten ja terveiden sairastuneen. Lisäksi toivoin, että rokotettuna en saisi tartuntaa, enkä levittäisi tautiani riskiryhmäläis-läheisiini, joiden rokotusvuoro olisi vasta kriittisen sote-henkilöstön jälkeen. Myöskin mukava lisäbonus oli, että rokotettujen lupailtiin pääsevän pois maskienkäytöstä ja korona-altistumisten aiheuttamista karanteeneista ja palaavan “normaaliin” heti toisen rokotuksen jälkeen. Minulle kiinalaiset, pandemianaikaiset kasvomaskit aiheuttivat hankalia hengitystie- ja iho-oireita. Jälkeenpäin ajateltuna yksikään näistä toiveista ei toteutunut; sairastuin long covidiin nimenomaan koronarokotteiden takia, selvisi, etteivät rokotteet estäkään levittämästä tautia, eikä maskipakosta ja karanteeneistakaan päässyt toisenkaan rokotuksen jälkeen eroon.
Koska olen lääkäri, ymmärrän, että kaikkiin lääkkeisiin ja rokotteisiin liittyy harvinaisten ja vakavienkin haittavaikutusten riskit, ja ymmärsin myös kyseessä olevan uuden rokotteen, johon voi liittyä uusia riskejä. Arvioin tuolloin vuonna 2021 kuitenkin koronavirustaudista aiheutuvat terveysriskit isommiksi kuin koronarokotteen aiheuttaman riskin, ja päätin ottaa koronarokotteet omasta, vapaasta tahdostani – “tieteeseen luottaen”. Siksi en ole katkeroitunut tästä päätöksestäni, jonka rokotteiden suhteen tein, vaikka sainkin rokotteista vakavat haitat. Tilanne olisi varmasti toinen, jos olisin ottanut rokotukset painostuksen tai työpaikkani menetyksen uhan alla.
Sen sijaan se kohtelu, jota yhteiskunta, useat kollegat sekä työnantajani minuun rokotehaitan saatuani ja siksi kolmannesta koronarokotuksesta kieltäytyessäni minuun kohdistivat, on jättänyt minuun syvän katkeruuden tätä yhteiskuntaa, julkista terveydenhuoltoa (eli työnantajaani), sekä osittain omaa ammattikuntaanikin kohtaan. Pakkorokotuslakiin kirjattu kohta terveysperusteisesta vapautuksesta näytti olevan pelkkä huono vitsi, koska se ei käytännössä ikinä toteutunutkaan useimpien kohdalla.
Jollain tavalla hahmotin, että hermokivut ja lihasväsyvyys alkoivat selvästi ajallisesti toisen koronarokotteen jälkeen, mutta se, että kyseessä todellakin näytti olevan koronarokotehaitta, kirkastui minulle vasta, kun aloin keskustella omista oireistani työkavereideni kanssa, ja eräs työkaverini kuvasi täsmälleen samanlaiset oireet itsellään, jotka hänelläkin alkoivat jo ensimmäisestä koronarokotteesta, ja selvästi aktivoituivat uudelleen ja pahentuivat toisesta koronarokotteesta. Ymmärrän kyllä, että ajallinen yhteys ei automaattiseti tarkoita syy-yhteyttä rokotteeseen, mutta kun kaksi ihmistä saa – ei pelkästään yhdestä vaan kahdesta – koronarokotteestaan täysin samanlaiset haitat molemmista, niin kyllähän se epäilyn herättää, että onko kyse muustakin, kuin vain sattumasta. Sittemmin tietooni tuli kymmeniä täysin samanlaisia oireistoja, jotka eivät liittyneet pelkästään yhteen, vaan kahteen ja joillain jopa kaikkiin kolmeen tai neljään ottamaansa koronarokotteeseen. Harmi vain, että ketään muuta ei tuntunut tämä asia kiinnostavan kuin minua, vaan suurimmalle osalle heistä oli sanottu: “ei tämä sinun oireesi ainakaan rokotteista johdu”, siitä mahdollisuudesta kysyttäessä. Näin syntyikin noidankehä: kun rokotehaittojen mahdollisuutta ei otettu vakavasti, eikä Fimealle tehty ilmoituksia näistä oireista, ei niitä tullut viranomaisille mitenkään tietoon, ja sitten taas syntyi vaikutelma, että “ei ole tiedossa, että rokotteesta voisi tulla tällaista”. Todistin aitiopaikalta ruohonjuuritason lääkärinä, kuinka näitä selvästi useampaankin koronarokoteannokseen yhteydessä olleita oireistoja ei koskaan raportoitu Fimealle, tai millekään muullekaan taholle tietoon, ja ne jäivät piiloon. Tilastoissa näkyy vain jäävuoren huippu rokotehaitoista.
Olikin suuri järkytys, miten näihin meidän rokotehaittaoireisiimme suhtauduttiinkin erikoissairaanhoidossa, kun tein meistä lähetteet neurologian poliklinikalle. Meitä molempia hoitava kollega selvästi alusta alkaen vähätteli oireitamme, ei vaivautunut kirjaamaan niitä huolellisesti, eikä suostunut ottamaan vakavasti rokotehaittaepäilyitämme. Jäimme vaille terveysperusteista vapautusta pakkorokotuksista, vaikka sellainen olisi meille lain mukaan kuulunut. Vasta noin vuosi tämän jälkeen vihdoin päädyin sellaisen kokeneen neurologin vastaanotolle, jonka diagnoosi lopulta vahvisti sen, mitä itse perusterveydenhuollon lääkärinä olin osannut jo pitkään epäillä: tyypillinen rokotehaitta, long covidille ekvivalentti syndrooma, johon kuuluvat ohutsäieneuropatian ja dysautonomian piirteet. Tämä tapahtui kuitenkin vasta niin myöhään, että pakkorokotuslain kannalta asiallinen diagnoosi olisi ollut auttamattoman myöhässä. Enkä todellakaan ollut ensimmäinen rokotehaitta-long covid -potilas tällä kyseisellä neurologilla, vaan selvisi, että meitä on runsaasti, ja täysin samoin oirekuvin oireilevia.
Selkeästi näytti sille, että terveysperusteisen vapautuksen saaminen oli tehty mahdollisimman vaikeaksi, ja useimmiten liki mahdottomaksi, vaikka siihen olisi ollut perusteet. Työnantajani myöskin toimi laittomasti, sillä se ilmoitti suoraan, ettei suostu etsimään korvaavaa työtä “rokottamattomille”, vaikka tartuntatautilakihan olisi sitä edellyttänyt! Selväksi myös kävi, että työnantaja suhtautui minuun jopa vihamielisesti, kun kerroin rokotehaitastani, ja annettiin ymmärtää, että olisi parempi, etten puhuisi rokotehaitastani kenellekään, etteivät ihmiset vaan ala pelätä rokotteita. Tunnetustihan syyllistäminen ja hiljentäminen, josta seuraa vaikeiden asioiden vatvominen yksin, ilman mahdollisuutta muilta ihmisiltä saatavaan tukeen, parantaakin huimasti mielenterveyttä ja jaksamista…
Jos en olisi viime hetkillä ennen pakkorokotuslain voimaantuloa onnekseni sairastunut ensimmäiseen, lieväoireiseen koronavirustartuntaani, olisin joutunut pois töistä. Pakkorokotuslain ja poliitikkojen, etupäässä Kiurun, puuhatessa 4. piikkiä sotealalle aiheuttaman epävarmuuden takia hain ja pääsin sekä aloinkin työni ohessa opiskella toista korkeakoulututkintoa, eli olin jo varautunut vaihtamaan alaa tämän takia. Jonkinlainen laiha lohtu tilanteessa olisi ollut mieltä lämmittävä ajatus, että tämä yhteiskunta olisi silloin menettänyt yhden lääkärin; meistä kun on jo valmiiksi pulaa, eikä lääkärikoulu ole yhteiskunnalle sieltä halvimmasta päästä!
Toki yhteiskunnan syrjivä ja petollinen asenne rokotehaitan saaneita kohtaan on näkynyt myös siinä, että oikeasuhtasia haittakorvauksia en ole saanut, enkä ilmeisesti tulekaan saamaan rokotehaitastani. Tein ilmoituksen potilasvahinkovakuutuskeskukseen, josta tuli tietenkin kielteinen päätös. Valitin päätöksestä korkeatasoisen asianajotoimiston avustuksella Fineen, josta tuli päätös, että lyhytaikaiset haitat korvataan rokotehaittana, mutta täysin samat oireet jatkuessaan eivät olekaan enää rokotehaitta, eikä pitkäaikaisesta haitasta korvata mitään. Täysin sama tarina kuin lukuisilla muillakin rokotehaitan saaneilla – siis niillä, jotka ylipäätänsä yhtään mitään korvauksia ovat saaneet tai tulevat saamaankaan.
Minulla on erittäin lämpimät välit lähimpiin läheisiini, jotka ovat olleet korvaamaton tuki tässä tilanteessa. Kuitenkin tuntuu, etteivät hekään aina täysin pysty samaistumaan tilanteeseeni, sillä päällepäin en näytä sairaalle, kuten ei moni pitkäaikaissairas näytäkään. Jotkut sukulaiseni ovat suhtautuneet selkeän mitätöivästi ja vähättelevästi haittaani, mistä on seurannut konfliktiakin, sillä en hyväksy väheksyvää kohtelua. Muutama ihmissuhde on pysyvästi muuttunut tämän takia, sillä en enää tunne arvostusta näitä ihmisiä kohtaan, vaikka väleissä olenkin pysytellyt heidän kanssaan.
Kaiken tämän jälkeen silmäni ovat auenneet monelle piilossaolevalle ongelmalle tässä yhteiskunnassa ja lääketieteessäkin – mutta se hinta, minkä olen joutunut siitä maksamaan rokotehaittani muodossa, on ollut kova.
Tää on tosi surullista lukea näitä selvästi neurologisia oireita, jotka vastaavat hyvin pitkälti vakavan traumaperäisen aivovamman oireita. Samat oireet pätee myös esim. avh jälkioireisiin. Aivovamman saaminen on järkyttävän suuri elämänmuutos, rokotehaitta lienee verrattavissa… Erittäin surullinen olen aivovammautuneiden puolesta, jotka on “muka riskiryhmäläisinä” pakotettu ottamaan piikit. Valmiiksi vammautuneista yhteiskunnan eläteistä halutaan eroon, samaan kastiin kuuluu näemmä rokotteesta vammautuneet. Oivoi…
Voiko olla jopa myasthenia gravis?