Lapsena kuvittelemme, että vanhempamme kaikessa viisaudessaan tietävät, mistä puhuvat, joten heidän totuudestaan tulee omamme.
Koulussa opettajien auktoriteettia opetellaan kunnioittamaan eikä heidän osaamistaan ole kovinkaan sopivaa kyseenalaistaa, joten otamme annettuna heidän oppinsa.
Ammattiin valmistavassa harjoittelussa saamme toimintaohjeet, neuvot ja kiellot ohjaajalta, joka todennäköisesti toistaa hänelle itselleen aikanaan opetetun litanian siitä, miten asiat halutaan hoidettavan.
Joku meistä, olkoon hän vaikkapa Mari, omaksuu protokollan, pysyy annettujen raamien sisällä ja kenties järjestelmällisyydellään jopa selkeyttää sitä. Mari tekee vaikutuksen johtoportaaseen omistautumisellaan ja kiitoksena tästä saa tittelin esihenkilö.
Johtavaan asemaan häntä perehdyttää kokeneempi ammattilainen, Mika, joka on samoja uratikkaita kiivennyt. Heitä luultavimmin yhdistää myös tietyt arvostettavat ominaisuudet, jotka ovat nykyään esimiehille lähes pakollisia: stressinsieto- ja sopeutumiskyky, tunnollisuus ja joustavuus. Heidän on myös yhtä aikaa oltava selvillä työelämän realiteeteista ja jatkuvasti punnittava, missä kohtaa aita on sopivan matalalla.
Uusien ja epävarmojen tilanteiden edessä Mari ja Mika luonnollisesti kääntyvät ylimmän vastuuhenkilön, Leenan puoleen. Häneltä on perusteltua odottaa huippuosaamista, määrätietoisuutta ja johdonmukaisuutta. Niinpä he kiitollisena ottavat vastaan hänen selkeän näkemyksensä, omaksuvat sen ja jakavat eteenpäin. Samalla painolastin saa näppärästi pois omilta harteiltaan, koska kyllähän nyt iso pomo Leena varmasti tietää, mistä puhuu.
Pomo on tietoinen, mikä hänen roolinsa on, joten empimiseen ei ole varaa silloin, kun työntekijät tarvitsevat jonkun viitoittamaan tietä. Johtajan viestin on välityttävä muille harkittuna ja itsevarmana huolimatta siitä, onko hän sitä todella.
Leena on ennen lopullista päätöksentekoa ja tiedottamista konsultoinut entistä esimiestään Erkkiä, joka on aina avuliaasti tarjonnut uskottaviksi katsomansa tietolähteet tiivistettynä. Tällä luotetulla on myös laajat verkostot, jossa konsensus kyseisestä asiasta on kuulemma harvinaisen vahva.
Johtajana Leena on tehnyt jo kuukausia ylitöitä eikä aikaa nytkään ole käydä läpi kaikkia eri faktoja saati etsiä kyseenalaistavia näkökulmia, joten hän päättää luottaa Erkin tehneen kotiläksynsä. Kyllähän 70-vuotiaan elämänviisaudella ja 40-vuotisella ammattitaidolla Erkki varmasti tietää, mistä puhuu ja ovathan kaikki hyvät Rotary-veljetkin samaa mieltä, joten milläpä meriiteillä Leena heitä alkaisi kyseenalaistamaan.
Siinä kaikki, mitä vaaditaan ketjureaktioon, joka pahimmillaan käynnistää jonkun tietyn yhteisön sisällä lauma-ajattelun. Jokainen jäsen olettaa tiedon pitävän paikkansa, sillä sen on kertonut luotettava ihminen, jolla on korkeampi status pyramidin askelmilla.
Yhteisön jäsenet kertovat kuulemansa omalle lähipiirilleen sisäpiirin tietona. Ystävät ja sukulaiset eivät kerrottua kyseenalaista, koska he kokevat olevansa joko kyvyttömiä siihen tai riittävän älykkäitä ymmärtämään, milloin on järkevää jättää ohjakset ammattilaisille. Sitä paitsi, miksi ihmeessä tästä asiasta valehdeltaisiin?
Niinpä ”tieto” kulkee etulinjan ammattilaiselta kuultuna kahvipöydästä toiseen ja leviää seitin tavoin yhteiskunnan joka nurkkaan.
Ja kas vain, näin olet päätynyt itsekin osaksi maailmanlaajuista ”salaliittoa” ilman että huomasitkaan.
Ja valehteliko kukaan? Tuskin ainakaan tietoisesti. Sitä tarina ei kuitenkaan kerro, ottiko lopulta asiasta Erkkikään selvää.
***
Käytänpä itseäni esimerkkinä pointtini selventämiseksi. Olen parturi-kampaamoyrittäjä jo 15 vuoden ajalta ja minun voisi olettaa osaavan kaikki perusasiat liittyen hiustenlaittoon. Todellisuus on naurettavan erilainen. En osaa tehdä edes ranskalaista lettiä saati juhlakampauksia. Permanenttiin saa tulla omalla vastuulla ja myös parturointitaitoni ovat hyvin puutteelliset. En lue Pinni-lehteä, seuraa trendejä enkä saa aikaiseksi aina edes harjata omia hiuksia värjäämisestä puhumattakaan. Vaikka minulla on tismalleen sama tutkinto kuin tuhansilla muillakin, on meillä kaikilla omat kiinnostuksen kohteemme, jotka ohjaavat erikoistumistamme. Tästä syystä myös saatat asiakkaana saada täysin ristiriitaiset neuvot hiustenhoidosta, vaikka asialla olisi kaksi paperilla yhtä kokenutta ammattilaista.
Sama juttu pätee terveysalan ammattilaisiin. Pohjakoulutus on kaikille lähes identtinen, mutta jokainen hankkii oman ekspertiisinsä työelämän kokemuksen kautta sitä kaikkein ominta tehtävää etsiessä.
On ilmiselvää, ettei mikään koulutus anna lähtökohdat kuin tiettyyn pisteeseen asti, ja siitä eteenpäin erikoistutaan. Mitä spesifimmin päädyt suuntaamaan mielenkiintosi tiettyyn osa-alueeseen, sitä enemmän tulet asiantuntija-tittelisi orjaksi. Erikoisalaasi koskevissa kysymyksissä sinulta odotetaan tarkka-ammuntaa eikä epämääräisiä sivuosumia, mikä perustason osaajalle vielä sallitaan.
Olitpa sitten lähihoitaja, sairaalan ylilääkäri tai THL:n ylin pamppu, on selvää, että jatkuva ajanpuute ja resurssipula rajoittavat työpanostasi. Uskallan väittää, että harvassa ovat ne terveysalan ammattilaiset, jotka jaksaisivat oman työpäivänsä päälle käydä läpi tukuttain ajankohtaisinta tutkimustietoa lääketieteellisistä soraäänistä puhumattakaan.
Kuten valtaosa muistakin kansalaisista, myös maamme arvostetuimmat osaajat kaipaavat oman työnsä ohelle pään nollaamista jatkuvan informaatiotulvan sijasta.
Voisin jopa väittää, että itseni mukaan lukien monet ihmiset, jotka ovat päättäneet ottaa vastuun omasta terveydestään, tietävät monipuolisemmin siihen vaikuttavista aspekteista, kuin joku, jolla on tutkintotodistus, mutta ei mielenkiintoa ymmärtää ihmistä kokonaisuutena.
Joku saattaa olla kohdannut vuosien aikana tuhansia autoimmuunisairauksista kärsiviä uhraamatta edes ajatusta sille, löytyisikö ilmiölle yhdistävää tekijää esimerkiksi ympäristöstä. Toinen on voinut antaa rokotuksia vuosikymmeniä tutustumatta sen kummemmin niiden sisältöihin ja kiinnittämättä huomiota yksilön riskitekijöihin tai raportoituihin haittoihin.
Se, mitä koulussa on aiheista opetettu, on monille riittävä totuus huolimatta tarjottujen materiaalien pintapuolisuudesta. Luottamus systeemiin kompensoi puuttuvaa tietotaitoa.
Jokainen varmasti ymmärtää, että mikään yhteiskunnallinen koneisto ei voi pyöriä tehokkaasti, jos joka etapilla joku on työntämässä kapuloita rattaisiin. Jotta moottori hurisisi 24/7, tarvitaan kuuliaisia tekijöitä, jotka hoitavat oman osansa eivätkä kysele liikaa.
Tällainen systeemi on monilta osin toimiva, mutta yhtä aikaa myös hyvin haavoittuvainen, koska lopulta vastuu päätöksenteosta keskittyy hyvin pienelle asiantuntijajoukolle.
Uuden ja tuntemattoman edessä kuitenkaan mikään määrä koulutusta, kokemusta tai erikoisosaamista ei ole tae onnistumisesta. Selkeä linja on siitä huolimatta valittava, jotta saadaan kansan luottamus. Samasta syystä ei myöskään kovin heppoisin perustein nosteta kättä virheen merkiksi.
Kuvittele, miten erilaisessa maailmassa eläisimme, jos ”rokotus on ainoa tie ulos pandemiasta” -hokeman sijasta asiantuntijat olisivat nöyrästi suhtautuneet kaikkiin maailmalta kantautuviin teorioihin viruksen voittamiseksi vakavasti otettavina ehdotuksina – ei uhkana oman, tai systeemin, uskottavuudelle.
Silloin, kun vaihtoehtona on pysäyttää yhteiskunnan rattaat tartuntataudin vuoksi, pitäisi kyseenalaistajia lisätä pyramidin joka askelmalle, eikä side silmillä ajaa koko kuormaa kohti jyrkännettä luottaen viisaampien johdattavan takaisin tielle.