Kiitos sinulle, että otit rohkean askeleen ja sallit laittaa itseesi uutta teknologiaa sisältävän injektion tehdäksesi oman osasi yhteiskunnan hyväksi. Minä sen sijaan tietoisesti valitsin vapaamatkustajan roolin, koska pidin piikkiä koronaa suurempana uhkana omalla kohdallani. Ymmärrän, miksi jotkut kokivat tehneensä ainoan oikean ratkaisun ja mielsivät rokottamattomat itsekkäiksi ja välinpitämättömiksi ihmisiksi.
Valtaosa tuntemistani ihmisistä totesi alun perin, että ”koekaniiniksi en kyllä aio alkaa”. Kuitenkin muutaman kuukauden ajalta tarjottu data vakuutti heidät piikin turvallisuudesta siinä määrin, että tekivät sen, mitä yhteiskunta heiltä odotti. Olihan se myös ainoa pystytetty tienviitta poispäin pandemiasta ja kohti normaalia, mutta ilman heidän osallistumistaan tämä kivi olisi vielä kääntämättä.
Siitä voi olla montaa mieltä, mitä olisi käynyt ilman rokotteita, mutta nyt ainakin jo näemme, mitä ne ovat saaneet aikaiseksi.
Koronatilanne näyttää helpottaneen lopullisesti ja sairaalahoidon tarve on vähentynyt merkittävästi.
Vuoden alusta voimme alkaa suunnitella paluuta normaaliin, koska vakavin tautimuoto on nujerrettu.
Ihmiset kokevat vihdoin olevansa turvassa ja turvallisia toisilleen.
Maskit ja käsidesi alkavat olla jo muinaishistoriaa, eikä rajoitustoimintaa enää tarvita.
Yrittäjät ovat päässeet ahdingostaan, kun ihmiset voivat taas liikkua vapaasti ja käyttää palveluja.
…Vaan kuinkas kävikään?
Todellisuus on valitettavasti aivan päinvastainen, vaikka yllä olevia uutisotsikoita ihmisten annettiin odottaa osallistuessaan piikityskampanjaan.
Minäkin toivoin sydämeni pohjasta, että näin kävisi, ja tämä kansakuntaamme repivä painajainen päättyisi. Nyt on kuitenkin aika myöntää, että yhteiskunnalla ei mene sen paremmin, vaikka tavoite saavutettiin, eikä marginaalinen foliohattujen ryhmittymä mitenkään voi olla yksin vastuussa tilanteen huononemisesta. Tämä ei ole muuttunut vain rokottamattomien epidemiaksi, eivätkä nämä piikit pysty tätä lopettamaan. Kuten virustaudit yleensä, myös korona on tullut lähtökohtaisesti jäädäkseen, ei tappaakseen. Viime vuonna vain 0,01% suomalaisista kuoli virukseen, mutta valitettavasti olemme taudin pelossa haudanneet läjäpäin kriittistä ajattelua, empatiakykyä ja rakentavaa keskustelua.
Joku saattaa toki olla tyytyväinen ratkaisuunsa luottaa asiantuntijoihin ja tuntea olonsa turvatuksi piikkien ansiosta, jolloin tietää valinneesi oikein eikä tarvitse epäröidä ottaa seuraaviakaan. Uskallan kuitenkin väittää, että iso osa ihmisistä tuntee olonsa pettyneeksi – jopa petetyksi.
Pettymys kuvaa hyvin myös omia tuntemuksiani tässä ajassa, vaikka sen kohteena ei olekaan viralliset tahot, kuten olettaisin valtaosalla olevan. Suomalaiseen mediaan sen sijaan itsekin luotin naiivisti vielä keväällä 2020, enkä varmasti ole ainoa, joka on joutunut ottamaan filtterin käyttöön ”uutisia” lukiessaan. Nykyään rivien väleistä löytyykin paljon puolitotuuksia, kuten ”emme toivo/aio/suunnittele/kannata” ja tadaa – ei mene kauaakaan, kun siitä tulee uusi käytäntö ilman kieltomuotoa. Viimeisimpänä näyttää realisoituvan koronapassin menettäminen, ellei ole valmis ottamaan piikkiä numero 3, jonka ei edes katsota auttavan kulovalkean lailla leviävään omikronvarianttiin. Uskaltaisiko joku ääneen myöntää tuntevansa olonsa petetyksi?
Itse saisin myös katkaista aika monta ihmissuhdetta, jos päättäisin loukkaantua siitä tosiasiasta, että läheisilleni vaikuttaa olevan täysin ok minunkaltaisteni eristäminen yhteiskunnasta. He varmasti kokevat, etteivät asialle mitään mahda, vaikka eivät tätä kahtiajakoa kannattaisikaan. Osa saattaa vilpittömästi jopa ajatella meidän olevan heille vaaraksi huolimatta omista tupla-/triplarokotteistaan. Yritän kuitenkin ymmärtää, kuten toivon heidänkin tekevän.
Nämä kaksi lausetta ovat toistuneet keskusteluissa luvattoman monta kertaa: ”en tiedä tarpeeksi, jotta voisin muodostaa mielipidettä tästä” ja ”pakko uskoa asiantuntijoita, kun en osaa itse arvioida, mikä on luotettavaa infoa”.
Olisiko aika vaihtaa epävarma ”tieto” tuntemiseen?
Se, miten vastaat näihin kysymyksiin, saattaa tarjota sinulle kaiken tarvitsemasi tiedon.
Tuntuuko julkinen keskustelu avoimelta ja sallivalta?
Tuntuuko rajoitukset ja koronapassi loogisilta?
Tuntuuko median kertoma realisoituvan elinpiirissäsi?
Tuntuuko reilulta propagandan voimin syyllistää terveitä nuoria piikille, etteivät juuri he ole se epäonninen promillen murto-osa, joka vie kaikkien verovaroilla kustannettavaa sairaalakapasiteettia? (Ethän myöskään käytä sähköpotkulautaa, tupakkaa, päihteitä, roskaruokaa, ole sohvaperuna tai urheile äärirajoilla, sillä kaikissa voi piillä sama vaara.)
Tuntuuko oikeutetulta määrätä pakollisiksi lääketieteelliset toimenpiteet, erityisesti ilman terveydellistä perustetta ihmiselle itselleen?
Tuntuuko sinusta hyvältä ottaa uusi piikki nyt, kun olet huomannut, ettei korkea piikkikattavuus ole tuonut toivottua ratkaisua?
Tuntuuko oikealta, että läheisesi lapset jäävät vaille tärkeitä elämyksiä ja muistoja, kun heidän terveiden vanhempiensa osallistuminen tehdään mahdottomaksi?
Tuntuuko perustellulta suunnitella yhä pienempien lasten kantavan vastuuta aikuisväestön terveydentilasta, kun heillä itsellään ei ole kuin hävittävää?
Tuntuuko järkevältä joutua pyytämään lupa tavallisen elämän elämiseen?
Tuntuuko turvalliselta mennä kohti maailmaa, mikä on täynnä pakotteita ja rajoitteita vai aiheuttaako se lopulta enemmän pelkoa ja pahoinvointia?
Tuntuuko siltä, että näin radikaaleille keinoille voisi jopa olla aikansa ja paikkansa, mutta nyt jo tuntemamme koronavirus ei todellisuudessa edellyttäisi tällaista hysteriaa?
Mitä jos heti pandemian alussa kaikki olisi päättäjien toimesta velvoitettu piikille töissäkäymisen ehdoksi? Anna toki itsesi ilmi, jos olisit silloin pitänyt ratkaisua demokraattisena ja oikeudenmukaisena.
Nyt kuitenkin annamme näin tapahtua ensimmäisenä sille ihmisryhmälle, joka lähimmäisenrakkaudesta hoiti vajaalla suojauksella tartuttavat potilaat silloinkin, kun uskoimme taudin todella tappavan kymmeniätuhansia suomalaisia.
Tuntuuko se ansaitulta tai inhimilliseltä?
Sinun ei tarvitse olla kaikesta perillä saati valita puoltasi ja alkaa äänekkääksi aktivistiksi. Voit kuitenkin kuunnella tunnettasi ja toimia sen edellyttämällä tavalla.
Olet varmasti ennenkin toiminut arvojesi mukaisesti ja puolustanut vähemmistöä, kannattanut tasa-arvoista kohtelua, puuttunut vihapuheeseen ja kiusaamiseen tai edes elänyt omaa terveyttäsi tai luontoa suojellen?
Tällä kertaa se ei olekaan yhtä itsestäänselvää, sillä näitä yleisesti hyväksyttyjä arvoja noudattamalla päätyykin itse osaksi syrjittyä vähemmistöä ja se voikin olla monille täysin vieras, jopa pelottava asema.
Jos kuitenkin tunsit harhautuneesi polultasi ja toimineesi vastoin arvopohjaasi, ei ole liian myöhäistä kaivaa esiin moraalista kompassia.
Puhu ääneen. Älä väittele, vaan haasta muutkin pohtimaan, millaiseen maailmaan haluamme jälkipolvien kasvavan. Ymmärrä omat pelkosi, käsittele ne ja siirrä sivuun. Olet saattanut jo vuosien ajan tietämättäsi tappaa jonkun nuhallasi ja niin voi käydä tulevaisuudessakin, mutta ei kukaan terve ihminen voi todella elää sellaista peläten. Hiljaa hyväksymällä valtion aiheuttamat pakkolait kansa antaa kuoliniskun vapaudelle sellaisena kuin meidän sukupolvi sen muistaa – vielä toistaiseksi.
Kunhan koronapassi alkuvuonna kaivetaan hyllyltä, hyllytä se uudelleen – aivan oma-alotteisesti. Näet, että toimintamalleja on tarjottava lisää, kunhan kansa ensin hylkää nykyisen strategian, ehdollisen ja tuloksettoman. Annan itsekin empimättä tukeni sellaisille keinoille, joiden voimme omin silmin havaita todella edistävän yhteiskunnan tilaa, vaikka tarkoittaisi omien oikeuksien siirtämistä sivuun – hetkellisesti.