Tästä kaikki osaltani alkoi. Julkaisin ensimmäisen tekstini 1.11.2021 ja kuvittelin kirjoittaneeni siihen kaiken, mitä aiheesta halusin sanoa. Phah.
Sittemmin paitsi tarinaa, myös syvempää ymmärrystä yhteiskunnan tilasta on tullut siinä määrin, että paluuta entiseen, passiiviseen elämään sivustaseuraajana, ei ole.
Jatkossa haluan olla influenssari, joka epidemian tavoin tartuttaa tautia, jonka oirekuvaan kuuluu pakottava tarve pyrkiä parantamaan maailmaa.
***
Olen Sanni, sisäilmasairas.
Olen luopunut paljosta voidakseni hyvin. Pysyäkseni terveenä ja toimiakseni edelleen yrittäjänä asiakastyössä, joudun tarkkaan miettimään missä vapaa-ajallani käyn, mitä teen ja kenen kanssa. Saan vääränlaisista tiloista tai hajuista helposti flunssaa muistuttavia oireita, joten olen tehnyt valinnan olla koronan aikana käymättä töiden lisäksi käytännössä missään – edes ruokakaupassa, ravintoloissa saati yleisötapahtumissa. Valitsen metsälenkit, yksinolon sekä samat neljä seinää päivästä ja viikosta toiseen pysyäkseni mahdollisimman terveenä ja toimintakykyisenä. Teen parhaani työllistääkseni itseni seuraavatkin 13 vuotta ilman ainuttakaan valtion tai muunkaan tahon rahoittamaa sairaslomapäivää. Yhtäkkiä minusta, hyväkuntoisesta, terveellisesti elävästä kolmekymppisestä on kuitenkin tullut yhteiskunnan vihollinen numero yksi.
Olen rokottamaton enkä häpeä kertoa sitä.
En ole ollut innokas kokeilemaan, mitä suoraan lihakseen injektoitava kemikaalicocktail aiheuttaa jo valmiiksi hädässä olevalle immuunijärjestelmälleni. En usko, että koronapiikki on kohtalokas kaikille, mutta tilastojen valossa pidän todennäköisempänä, että itse saattaisin kuormittaa järjestelmää nimenomaan piikin seurauksilla. On silti helppo ymmärtää myös niitä, jotka ovat vakavaa koronaa vastaan suojan halunneet.
Valintahan on alusta asti ollut vapaaehtoinen – vai onko?
Muistatteko vielä:
Meille kerrottiin avoimesti, että mRNA-rokote on uutta teknologiaa, jota ei ole aiemmin käytetty ihmisillä. Se ei lupaa estää taudin leviämistä, mikä yleensä on rokotteen määritelmä, vaan suojaa ottajaansa vakavalta tautimuodolta.
Piikki on kaikille vapaaehtoinen ja yksikin annos antaa korkean suojan.
Kahdella lupailtiin jo paluuta takaisin normaaliin.
Otettiin tavoitteeksi rokottaa 70 % yli 18-vuotiaista aikuisista riittävän laumasuojan saavuttamiseksi ja yhteiskunnan avaamiseksi.
Lokakuun loppukirissä lupailtiin, että kun 80 % yli 12-vuotiaista on saanut tai voinut halutessaan saada kaksi piikkiä, häämöttää paluu elämään ilman rajoituksia.
Nyt maaliviiva on siirretty 90 % piikkikattavuuteen samojen asiantuntijoiden toimesta, jotka ovat jo aiemmin myöntäneet, että laumasuojaa ei saavuteta. Edes 100 % ei riitä taudin kitkemiseen.
Kolmannen piikin suojan luvataan olevan teholtaan jopa 10-kertainen (aika hyvin, kun boosterinkin jälkeen tehon kerrotaan olevan 95 %), mutta siitä huolimatta mm. Yhdysvallat aloittelee jo neljättä rokottamiskierrosta ja samaa suunnitelmaa on väläytelty myös muissa maissa, Ruotsi ja Suomi mukaan lukien.
Suomessa aloitettaneen 5-11-vuotiaiden koronarokottaminen alkuvuodesta, joten nyt olisi hyvä jokaisen alkaa kyseenalaistamaan tätä piikitysvimmaa. Mikä se syy tälle nyt olikaan?
Hoitokapasiteetti? Lapset ja nuoret sairastavat taudin lievänä tai oireettomana. Jo kymmenkunta pidempää sairaalavisiittiä vaativaa piikkihaittaa on saattanut kuormittaa järjestelmää enemmän kuin saman ikäryhmän koronan hoitaminen.
Hoitokapasiteetti on pitkälti kiinni hallituksen haluttomuudesta osoittaa arvostusta alaa kohtaan ja tarjota resursseja oleelliseen. Aikaakin on ollut riittävästi tehdä muutoksia. Silti valtio käyttää hyväkseen auttamishaluisia ihmisiä ja vaatii heiltä vain enenevissä määrin joustoa ja sietokykyä – lähitulevaisuudessa jopa pakkopiikityksiä injektiolla, joka ei estä tartuttamista.
Laumasuoja? Rämetkin sen totesi ja Salminen komppasi: sitä ei tulla koskaan saavuttamaan.
Toisten suojelu taudilta? Piikki ei estä taudin tarttumista edes Nohynekin mielestä ja onpa hän myös todennut, etteivät lapset juurikaan kanna tai levitä koronaa muutenkaan.
Lasten suojeleminen vakavalta taudilta? Tähän mennessä tehohoitoon on koronan takia päätynyt THL:n mukaan viisi alle 20-vuotiasta, joista ymmärtääkseni yksikään ei ole ollut alle 12-vuotias. Sen sijaan 12-17-vuotiaista on tehty piikkihaittojen vuoksi 79 vakavaksi luokiteltua ilmoitusta. Pfizerin mukaan mRNA-injektio on kuitenkin turvallinen ja 95-prosenttisen tehokas myös 5-11-vuotiaille. Myös Moderna on hakenut lupia saman ikäryhmän piikityksiin huolimatta monien maiden asettamasta käyttökiellosta alle 30-vuotiailla miehillä. Miettikääpä hetki, miten tehokkuutta voidaan edes mitata ikäryhmässä, jossa taudin vakavia muotoja ei käytännössä ilmene muutenkaan.
Mahdollisista pitkäaikaisvaikutuksista tuskin tarvitsee edes mainita. Jotkut saattavat muistaa historian tieteelliset skandaalit koskien mm. rokotteita, tupakkaa, lääkkeitä (esim. talidomidi), asbestia, teflonia ja syfilistä.
Yhteiskunnan avaaminen ja koulunkäynnin turvaaminen?
Kaikki varmasti ovat yhtä mieltä siitä, että lasten ja nuorten tulee saada jatkaa elämäänsä koronasta huolimatta.
Lukekaa ylemmät kohdat uudestaan juuri niin monta kertaa kuin on tarve, jotta ymmärrätte, ettei mikään terveydellinen syy edellytä lasten rokotuskampanjaa.
Olemme kaikki jonkun lapsia, useimmat myös vanhempia ja toiset isovanhempiakin. Tahdomme parasta itsemme lisäksi myös läheisillemme ja siitä syystä valtaosa ihmisistä on valinnut koronapiikin suhteen sen tien, minkä yleisesti kerrotaan auttavan myös sitä kaikkein läheisintä.
Mitä JOS?
ENSIMMÄISTÄ kertaa elämässään verrattain nuori ihminen haetaan ambulanssilla sairaalaan
– holtittoman oksentamisen ja rytmihäiriöiden johdosta
– saatuaan aivoverenkiertohäiriön, mikä vie puhekyvyn tai jalat alta viikoiksi
– tiputukseen viikkoja jatkuneen ruokahaluttomuuden ja ripulin vuoksi
Entä JOS?
ENSIMMÄISTÄ kertaa elämässäsi saat
– lamauttavan migreenikohtauksen
– veritulpan
– viikkoja myöhässä olevat kuukautiset
– viikkoja kestäneet kuukautiset
– vuotoja menopaussin jälkeen
– kasvohalvauksen
– vyöruusun
– selittämättömiä vatsakipuja
– vaikeahoitoisen ruusun
– kystan, joka vaatii leikkausoperaation
– sydänongelmia
– aivoverenvuodon
– aivoinfarktin
yleensä 3–6 viikon sisällä piikistä.
Tässä henkilökohtaisesti kuulemiani kokemuksia muutama mainitakseni.
Tiesittekö muuten, että sairaalan tilastoissa ihminen lasketaan rokottamattomaksi 21 päivän ajan ensimmäisestä piikistä. Myös suurin osa rokotehaitoista ilmoitetaan ensimmäisten viikkojen aikana. Eikö tämä tarkoittaisi silloin sitä, että osa sairaalaa niin ikää kuormittavista piikkihaitoista (vakavaksi luokiteltuja tilastoitu kaikkiaan 3308 ja 390 odottamassa käsittelyä) nostaa sairaalahoidossa olevien rokottamattomien osuutta, kenties merkittävästikin?
Olisiko jokainen yhteisen hyvän vuoksi piikille uhrautunut jatkossa vieläkin rohkeampi ja uskaltaisi myöntää itselleen sekä erityisesti terveydenhuollon kantokykyä ajatellen ääneen sen mahdollisuuden, että nämäkin hoitoalaa kuormittaneet yllättävät sairaudet oltaisiin kenties voitu välttää.
Olisiko yhteiskunnalle hyödyllisempää punnita todelliset riskit ja hyödyt yksilötasolla eikä ”tutkittu, tehokas ja turvallinen” -mantran sokaisemana painostaa kaikki piikille ikää tai riskitekijöitä katsomatta?
Tunnen paljon ihania ihmisiä, ketkä ovat muiden suojelemiseksi ja pandemian lopettamiseksi valmiita injektoimaan itseensä loputtomasti mRNA:ta. Tiedän heidän vilpittömästi yrittävän tehdä parhaansa kaikkien muidenkin ihmisten eteen, mutta entä jos he hyväntahtoisuudellaan ja sinisilmäisyydellään päätyvät tekemään haluamattaan juuri päinvastoin.
Mitä jos jokainen piikki, joka annetaan ilman harkittua hyöty-haittasuhdetta, sysääkin terveydenhuoltoamme entistä ahtaammalle? Nyt on tärkeä avata mieli sillekin ajatukselle, että vaikka kaksi koronarokotusta ymmärrettävästi tuntui monille aluksi ainoalta oikealta vaihtoehdolta, jatkossa entisestään lisääntynyt piikitysvimma voi koitua jopa kalliimmaksi kansanterveydelle kuin itse tauti.
Suomessa ei ole kuollut koronan aiheuttamaan tautiin yksikään alle 20-vuotias eikä sitä nuorempien voi sanoa kuormittaneen hoitokapasiteettia. Rokotehaittavaikutuksista ylivoimainen enemmistö koskee alle 60-vuotiaita, joille koronaviruksesta selviäminen näyttää tilastojen valossa äärimmäisen todennäköiseltä. Tällä hetkellä kuitenkin alle 50-vuotiaiden ikäryhmässä on tehty jo 12 haittavaikutusilmoitusta, joissa epäillään piikin johtaneen kuolemaan. Haittavaikutusilmoituksista 30 % tehdään hoitohenkilökunnan toimesta, mistä voimme ainakin niissä tapauksissa päätellä vakavuuden asteen olevan oikein arvioitu. Eikö yksikin ole jo liikaa ikäryhmässä, jossa itse tauti ei tee tuhoa?
Onko lopulta kaikessa tässä kyse kontrollista?
Yhteiskunnan uudelleenavaamisen apuvälineeksi tarkoitetun koronapassin agenda muuttui eduskunnan hyväksynnän jälkeen yhdessä yössä ”todennäköisesti jatkumaan ensi vuoteen” ja nyt sitä kaavaillaan käytettäväksi jo silloinkin, kun epidemiatilanne ei sitä vaadi. Kirkko miettii passin käyttöönottoa seurakunnissa. Nyt rokottamattomia kehotetaan jo pysymään poissa pääkaupunkiseudun julkisesta liikenteestä ja käytännössä muistakin julkisista tiloista. Muutamat työpaikat ovat alkaneet edellyttää piikkejä tai pakollisia terveystarkastuksia ehtona työssäkäymiselle. Sitra on todennut, että koronapassin liittäminen maksukorttiin on kiinni enää tahtotilasta.
Porkkanaa on heiluteltu kohta 1,5 vuotta neniemme edessä ja viimeisin loppusuora on häämöttänyt maaliskuusta asti, joten tahtoa ihmisiltä kyllä löytyy ottaa käyttöön tarjotut keinot ”normaalin” palauttamiseksi.
Yhden piikin piti olla avain turvallisempaan arkeen, kahden vapauteen. Mutta jospa kolmas tai viimeistään neljäs jo vihdoin lopettaisi tämän kurjuuden?
Nyt voisi olla kaikkien aika jo ottaa ne ”asiantuntijoille” ulkoistetut aivot takaisin omaan käyttöön ja alkaa ajatella taas itse – aivan kuten ennen koronaakin.
Suomalaisten ajatuksia ja toimintaa on tietoisesti ohjattu valtion toimesta läpi pandemian käyttäytymistieteeseen nojaten. Olet ehkä huomannut, että pelkoa tietoisesti istutetaan mieliimme päivittäin median toimesta? Varmasti ei ole jäänyt epäselväksi myöskään, mitä meistä rokottamattomista tulee olla mieltä.
Yhteiskunnan vallitseva tahtotila kahtiajakoon on keinotekoisesti luotu, pelolla ohjattu ja se perustuu silkkaan illuusioon maailmasta, jossa korona on voitettu – ihan kohta.
Mistä sitten voi tietää, mihin enää voi luottaa, kun virallinen kerronta on osoittautunut hyvin ristiriitaiseksi ja agendalähtöiseksi, netti on täynnä tekaistuja ”uutisia” ja harhaanjohtavia tutkimustuloksia, mutta etsivä löytää myös tuhansittain ihmisten kertomuksia ja kokemuksia tästä ajasta? Moni hämmentyy ja luovuttaa. Sanoihan sentään itse Nohynek, että vaarallisinta tässä ajassa on ottaa itse asioista selvää.
Kaikilla meillä kuitenkin on oikeudentunto ja sisäinen ääni, joka toisinaan huomauttelee ”eihän tässä ole mitään logiikkaa”, ”vuosi/viikko/päivä sitten puhuttiin juuri päinvastoin”. Olisiko aika pysähtyä kuuntelemaan itseäsi auktoriteettien sijaan ja opetella sanomaan myös ei?
Ja millähän kompetenssilla minä tähän asiaan alan kantaa ottamaan?
Työssäni parhaan tuloksen saavuttamiseksi on suorastaan luettava asiakkaiden ajatuksia. Sen lisäksi pyrin aidosti kohtaamaan jokaisen ja pääsemään pintaa syvemmälle.
Tuntemani sadat ihmiset eivät ole idiootteja lampaita, vaan arjen kiireen, väsymyksen ja painostuksen hukuttamia. He ovat ihania ihmisiä, joiden en usko sisimmissään tukevan nykyistä yhteiskunnan suuntaa. Monet vain ovat totaalisen kyllästyneitä seuraamaan maailmantilaa tai eivät rohkene ääneen vastustaakaan, vaikka mieli tekisi.
Olen syntyjäni kyseenalaistaja ja ikuinen analysoija. Siihen kukaan ei tarvitse ulkoista koulutusta, jos vaan uskaltaa.
Olen käyttänyt nyt karkeasti vuoden päivät vähintään pari tuntia päivässä asian pohtimiseen, yrittänyt katsella tätä maailman tilaa eri näkökulmista – mielestäni onnistuinkin siinä monta kuukautta. Ylempänä mainittujen terveydellisten faktojen lisäksi nämä asiat lopulta johtivat siihen, että oli vaikea enää löytää rationaalisia perusteluja tälle piikkiagendalle:
– median pelottelupropaganda ja yksiäänisyys
– tosiasioiden piilottelu tai vääristely
– toisinajattelijoiden työsuhteiden päättyminen
– valtava psykologinen painostus
– monialaisen asiantuntijajoukon puute julkisessa keskustelussa
– kaupunkien maksamat somevaikuttajien piikkikampanjat
– sanan- ja mielipidevapauden häviäminen asteittain
– kahtiajakoon yllyttäminen
Jos seuraa ainoastaan valtamediaa ja sen tarjoamaa näkemystä tieteellisestä konsensuksesta, ei todennäköisesti allekirjoita kaikkia yllä olevia asioita, sillä sensuuri todella on kuukausia jo ollut sillä tasolla, ettei edes tiedä, mihin viittaan.
Ole nyt rehellinen itsellesi ja mieti, kuinka paljon aikaa sinä olet käyttänyt asioiden seuraamiseen, tutkimiseen, sisäistämiseen, kyseenalaistamiseen ja lopulta sen päätöksen tekoon, otatko myös seuraavan askeleen, mikä on viemässä kohti valtiojohtoista kontrollia?
Jos hiljaa hyväksymme hallituksen tarjoaman syrjintävälineen ja siihen liittyvät velvoitteet, saatamme jatkossakin joutua antamaan päättäjien arvioida puolestamme:
– milloin olemme terveitä huolimatta siitä, millaiseksi olomme tunnemme
– mitkä lääketieteelliset toimenpiteet on sallittuja jopa pakkokeinoin huolimatta todellisesta tarpeesta
– mikä määrä keinotekoista immuniteettia on riittävä ”normaaliin elämään” ja kuinka pitkään
– kuka on soveliasta seuraa ravintolaan tai kuntosalille
– kenen lapset saavat harrastaa tai pahimmillaan käydä koulussa
– mikä yritys kaadetaan lisääntyvillä säännöillä ja säädöksillä
– kuka enää saa käyttää itse hankkimiaan rahoja
Äiti, isä, mummo, vaari, sisko, veli, ystävä – tätäkö me toivomme?
Jos annamme hetkellisen helpotuksen tai pelon ja painostuksen ilmapiirin ohjata valintojamme, se voi olla lopulta todellisuutta täällä lintukodossakin. Historia on opettanut, etteivät valtiot jätä käyttämättä tilaisuutta hyödykseen poistaa ihmisiltä niille syntymässä annettuja vapauksia helpottaakseen kansan johtamista tahtomaansa suuntaan.
Koen tässä ajassa itseni etuoikeutetuksi, kun olen joutunut sairastumisen takia luopumaan kerralla materiaalisesta omaisuudesta, tulevaisuuden haaveista, tärkeistä perinteistä ja jopa ihmissuhteista. Edes ajatus yrityksen alasajosta tai sosiaalisesta eristäytymisestä ei saa minua antamaan itsemääräämisoikeuttani vieraille tahoille tai osallistumaan lääketieteelliseen syrjimiseen.
Elämä on opettanut, ettei terveys ole itsestäänselvyys mutta ei myöskään odota yhden, kolmen tai kahdenkymmenenkään piikin päässä.
Vaatii paljon työtä kantaa vastuu omasta terveydestään ja tiedostan hyvin, että monille se on liikaa. Ironista sikäli, että samat ihmiset kantavat ainakin näennäisesti huolta koko yhteiskunnasta ja pelkäävät toisten terveyden puolesta.
Meni kuukausia päättää, mitä itse valitsen pelätä.
Pelkäänkö tappavani jonkun toisen, sairastuvani koronaan tai johonkin muuhun iltapäivälehtien lähes päivittäin tarjoamaan vaihtoehtoon (syöpä, suolistosairaus, veritulppa, aivoinfarkti, influenssa jne.)?
Pelkäänkö leimatuksi tulemista tai naurunalaiseksi joutumista?
Pelkäänkö enemmän väärää valintaa vai olisiko sittenkin kaikkein pelottavin skenaario oikeassa oleminen, jolloin tuntemani todellisuus romuttuisi täysin?
Lopulta mietin, miten voin olla turvallinen vanhempi lapsille, jos itse ohjaudun pelosta käsin.
Jos antaa jatkossakin tunteelle ja katastrofiajattelulle vallan, saa loppuelämäkseen loputtoman listan, mistä valita kulloinkin ajankohtainen pelko, jota
– auktoriteetit
– lääketeollisuus
– valtiojohto
– globaalit yrityskoneistot
tai jokin muu taho lupaa helpottaa – tietysti heitä hyödyttävin keinoin.
Pitkän mietintäprosessin päätteeksi valitsin lopulta lakata pelkäämästä mitään, sillä sellaista tehtävälistaa en aio enää koskaan ottaa hoitaakseni. Ja mikä hulluinta, eläminen ei ole koskaan tuntunut yhtä turvalliselta kuin päästettyäni pelosta irti.
Kokeile vaikka.
Voit aloittaa jakamalla tekstin, olitpa sitten rokotettu tai et, ja ruveta rakentamaan siltaa jonkun ihmisen luokse, jonka kanssa olette ajautuneet eri puolille – molemmat hyvää tarkoittaen.
(Julkaistu Facebookissa 1.11.2021)
***
Ironista kyllä, mutta tämä teksti hyvästä tarkoituksestaan huolimatta syvensi kuilua minun ja muiden välillä entisestään. Tuntemieni ihmisten reaktiot sekä reagoimattomuus avasivat silmäni toden teolla sen suhteen, miten hauraita monet ihmiset sekä ihmissuhteet ovatkaan. Polarisaatio oli saatu jo istutettua yhteiskuntaan siinä määrin, että mikään lähestymistapa “väärältä puolelta” ei tuntunut lisäävän ymmärrystä vaan päinvastoin.
Siksi työni täällä ei ole vielä tehty.