Yhteiskunnan syöpä

Avatar photo

BySanni Berg

12.1.2024

”Vanhemmat, jotka suhtautuvat kannustavasti (dragiin), osaavat kasvattaa lapsia. Ne, jotka eivät, saavat palaa helvetissä.” Queen Lactatia, 9v. (vapaa suomennos Drag Kids -dokumentista)

***

Uskon, että meistä valtaosa voi yhtyä ajatukseen siitä, että lapsille on hyvä asettaa turvaa tuovia rajoja. Kotiintulo-, ruoka- ja ruutuajat sekä ikätasoisen toiminnan tarjoaminen katsotaan yleisesti ottaen vastuulliseksi vanhemmuudeksi.

Lapsen pitäisi saada myös tuntea olonsa hyväksytyksi sellaisena kuin on, mutta sen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että hyväksytään kaikki hänen mielihalunsa sellaisenaan. Mielestäni yksi vanhempien tärkeimmistä ja nykyään laiminlyödyimmistä tehtävistä on tuottaa jälkikasvulle pettymyksiä – rakastavassa ilmapiirissä toki.

Moni tunnistaa kehittyvän yhteiskunnan ongelmat, kuten esimerkiksi digitalisaation myötävaikuttaman oppimisen heikkenemisen, ihmisten keskittymiskyvyttömyyden sekä somen ikävät lieveilmiöt. Sen sijaan, että edes pyrkisimme yhdessä katkaisemaan negatiivisen kierteen, tyydymme ajattelemaan: ”maailma muuttuu, minkä minä sille mahdan?”

Harva rohkenee tosissaan kyseenalaistaa kulloisenkin muutoksen tarpeellisuutta – saati peräänkuuluttaa keskustelua sen haitallisuudesta.

Hyvä vanhempi päätyy siis pitämään huolen, että se ei ainakaan ole oma lapsi, joka tippuu kehityksen kelkasta.

Nyt jo 6-vuotiaille hankitaan älypuhelimet, koska muillakin on. Olisihan se ikävää, jos oma pikkuinen ei pysyisi perillä siitä, mistä kaverit puhuvat, joten myös hän saa trendikkäimmät pelit ja vehkeet. YouTube-staroista pitää tietenkin jokaisen pysyä kartalla – ja tuleehan lasten voida myös räpsiä itsestään kuvia, joita sitten erinäisten hymiöiden kera lähetellään pitkin päivää sinne tänne. Sellaista ne pienet koululaiset nykyään tykkäävät puuhailla, joten heidän annetaan.

Kas vain! Ei yhtään pettymystä – 10 pistettä ja papukaijamerkki! Viis älymaailman haitoista tai netin syövereissä vaanivista vaaroista.

Nyky-Suomessa kasvaa enenevissä määrin arkitodellisuudesta irtautuneita, pahoinvoivia, toimintakyvyttömiä nuoria, vaikka maailman onnellisimmassa maassa lasten oikeuksia on jatkuvasti lisätty ja myös suvaitsevaisuutta sekä erilaisuuden kunnioittamista pidetään suuremmassa arvossa kuin koskaan. Jokin tässä yhtälössä ei täsmää.

Mitä jos teemme lapsillemme enemmän vahinkoa sivuuttamalla yhteiskunnallisen kehityksen ongelmat ja niiden todennäköiset syylliset?

On täysin mahdollista, että hyvällä tahdolla kasvatamme paitsi lukutaidottomia ja liikkuvuusongelmaisia diginatiiveja, myös somen sairastuttamia itsekeskeisiä, ulkoa kiillotettuja, mutta sisäisesti sotkettuja tulevaisuuden toivoja.

Oletko onnistunut vanhempana, jos ylpeänä seuraat vierestä, kun 10-vuotias viettää tuntikausia peilin edessä meikaten, keikistellen ja itseään kuvaten? Vai olisiko mahdollista, että jotain on saattanut mennä myös pieleen siinä vaiheessa, kun kehittyvän nuoren arvomaailma on lähtenyt muodostumaan?

Entä silloin, jos 8-vuotias poika haaveilee näyttävänsä Lady Gagalta, 8-vuotias tyttö Marilyn Mansonilta tai 8-vuotias muunsukupuolinen lävistetyltä sinihiuksiselta tubettajalta? Onko kaikissa tapauksissa kriteerit samat sen suhteen, miten hyvä vanhempi toimii? Onko lapsen itseilmaisun tukeminen itsestäänselvää – ollen upea osoitus jälkikasvun tarpeiden ymmärtämisestä?

Mitä jos 11-vuotias lapsi tuntee itsensä ikäistään kypsemmäksi, autetaanko häntä luomalla rinnakkainen identiteetti vahvana ja itsevarmana naisena? Jos 9-vuotiaalla on ylikorostunut tarve varastaa show joka tilanteessa, teemmekö sen sallimalla – tai jopa siihen kannustamalla – hänelle palveluksen? Entä jos 10-vuotias vannoo haluavansa näyttää loppuelämänsä nukelta, tukeeko vastuullinen kasvattaja automaattisesti tavoitteen saavuttamisessa?

Meille jatkuvasti normalisoidaan täysin epäterveitä asioita kehityksenä. Ja vain helvettiin joutava vanhempi voi nähdä ne negatiivisina ilmiöinä.

Eikö hyvän kasvattajan tulisi kyetä pistämään piste nyky-yhteiskunnan hullutuksille ja uskaltaa vastustaa jopa lapsen omaa tahtoa häntä suojellakseen?

Jos kuitenkin ääneen kritisoit läntisen maailman överiliberaalia kehityssuuntaa ja vaadit lapsille kasvurauhaa, leimataan asiallinenkin palaute vihapuheeksi ja keskustelu vaiennetaan. Sen seurauksena kritiikittömän lauma-ajattelun vahingolliset lieveilmiöt pääsevät leviämään yhteiskunnassa kuin hallitsematon sairaus.

Ja ”kas vain”, sanoi kasvain ja kasvoi vain.

Linkki jakamista varten: https://kanto.media/aua8

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *