Teksti on julkaistu Facebookissa 9.3.2022, mutta sanoma on edelleen ajankohtainen.
Tapahtumien selvittäminen eri lähteistä vaatisi ponnisteluja, mutta Volkovin mukaan vain harva on valmis näkemään niin paljon vaivaa.
On helpompaa avata televisio.
(Näihin sanoihin päättyy HS:n tekemä haastattelu venäläisen sosiologin Denis Volkovin kanssa, missä kerrotaan valtaosan kannattavan Putinin ”erikoisoperaatiota”.)
Tämähän ei tietenkään koske kuin vain ja ainoastaan venäläisiä. Kaikki me sivistyneet länsimaiset ihmisethän TIETENKIN toimimme aivan toisin.
Paitsi amerikkalaiset. Ne on kyllä aika urpoja, kun kerran äänestivät Trumpin voittoon ja iso osa edelleen luulee vuoden 2020 vaalien olleen vilpilliset. Nehän muutenkin uskoo joitain republikaanien valeuutisia.
Mutta me länsi-eurooppalaiset, ai että! Me vasta olemmekin hienoa porukkaa, jota ei ylhäältä päin ohjailla. Tai jos nyt jotkut välillä vähän siirtelee nappuloita shakkilaudalla, niin niillä on ainakin vilpittömät aikeet ja sydämet täynnä kultaa. Olkaamme siis huoleti täällä hyvinvoinnin kehdossa.
Viimeinen vuosi on, surullista kyllä, osoittanut ihmisten olevan vielä 2000-luvun Euroopassakin valmiita sulkemaan yhteiskunnan ulkopuolelle kokonaisen kansanryhmän, jos sen valtion mediassa kerrotaan olevan vaaraksi muille. Tervettä skeptisyyttä tätä rokotettuihin ja rokottamattomiin jakamista kohtaan on ollut toisinaan hankala löytää – jopa silloin, kun sitä nimeä myöten on luvattu.
Kuinka helppoa onkaan saada rokottamattomia vihaamaan opetettu kansa kohdistamaan tunteensa Venäjää kohtaan kertomalla sen haluavan ainoastaan hallita tyrannimaisesti ja kylvää tuhoa vailla minkäänlaisia tunnontuskia.
Negatiivisten tunteiden vastapainoksi tämä katastrofaalinen tilanne on onneksi herättänyt ihmisten auttamishalun. Hädän ja pelon edessä ei enää kysellä maahantulevien rokotestatusta tai puhuta hoitopaikkojen loppumisesta. Kyllä olisi monelle tullut tenkkapoo, jos sota olisikin alkanut muutamaa kuukautta aiemmin. Mietin väkisinkin, olisivatko ihmiset olleet valmiita auttamaan pääosin rokottamatonta kansaa, kun osan suomalaisistakin toivottiin jäävän ilman perusoikeuksia tai tehohoitopaikkaa.
Miksi vasta tämä sota sai kollektiivisen inhimillisyyden heräämään, kun tiedämmehän tällaista tapahtuvan kaiken aikaa?
Ääh, turhaa whataboutismia.
Siinäpä hieno uusi termi, jolla saadaan kerralla mitätöityä samankaltaisten asioiden rinnastaminen keskenään. Ukrainan sodan keskellä kun ei ole sopivaa tuoda esille USA:n ylläpitämiä sotilaallisia kahinoita tai Kiinan ihmisoikeuksia alleviivaamaan nykyhetken kaksinaismoralismia.
Kaikkihan myös ”tietävät” Venäjän vuosikymmeniä kestäneestä propagandasta, mutta siitä huolimatta monet kokevat aiheelliseksi aivopestyn kansan rankaisemisen pakotteiden, bannien ja boikottien kautta.
Moniko meistä pitäisi itseään syyllisenä valtion päämiesten päätöksiin, jotka johtaisivat sotatoimiin Suomessa?
En minä ainakaan.
On sanomattakin selvää, että yksikään täysipäinen suomalainen ei sellaista mandaattia tietoisesti kirjoittaisi, mikä aiheuttaisi turhaa kuolemaa vailla parempaa tarkoitusta. Ja uskon, että tämä pätee minkä tahansa muunkin maan rivikansalaiseen.
Saadaanko näillä toimilla mitään muuta aikaiseksi kuin lisää kärsimystä Putinin hallinnon alistamalle kansalle, kun suuret työllistäjät sankoin joukoin vetäytyvät maasta lopullisesti?
Tuskinpa liiketoiminnan lopettavat firmat ja niiden verotusmaatkaan rahallisesti hyötyvät päätöksestään, mutta vielä suuremmat tappiot olisivat sellaiset, mitkä romuttaisivat imagon siinä vaiheessa, jos ei Venäjä-vihaa ilmennettäisikään.
Nykyisessä sijaisloukkaantumisen, tahallisen väärinymmärtämisen, pikaisen tuomitsemisen sekä canceloinnin kulttuurissa on suhteellisen mahdoton toimia – tai edes puhua – vastoin yleisesti hyväksyttyä mielipidettä.
Jotenkin muistuttaa sitä maata, mistä sivistysmaiden ei ainakaan pitänyt vaikutteita ottaa. Tästä vapaan ajattelun ja analysoinnin tuhosta ei käy Kremliä syyttäminen, vaan sen kuopan on kaivanut ja miinoittanut länsi aivan itse itselleen.
Onko käynyt mielessä, että Olli Posti ja kumppanit ovat lopulta niitä, jotka omilla harteillaan kannattelevat länsimaisen demokratian kahta kulmakiveä: sanan- ja mielipiteenvapautta? Ani harva uskaltaa enää ilmaista mitään konsensuksesta poikkeavaa nykymaailmassa, joten itse olen ainakin onnellinen, että edes joku uskaltaa ottaa vastaan muiden pelkäämät imagotappiot. Länsimaat eivät tarvitse valtion säätämää sensuuria, kun laumasieluinen kansa vapaaehtoisesti tekee kaikkensa hävittääkseen epämukavat soraäänet joukosta.
Minun päähäni ei tietääkseni ole mikään venäläinen media ulottanut lonkeroitaan, vaikka Putinin trolleiksi ”meitä rokotekriittisiä” myös kuullaan nimitettävän.
Oma toimintani noudattaa samaa kaavaa kuin elämässäni aiemminkin: yritän aina tarjota toisenkin näkökulman, olipa aihe mikä tahansa. Ystävänä olen juuri se, kenen luokse ei kannata tulla itkemään kusipäistä poikaystävää ja odottaa solidaarista ”Mikä sika!”-kommentointia, vaan tarjoan peilin käteen ennemmin kuin automaattisesti asetun kaverini puolelle.
Kun on annettu utelias ja analyyttinen mieli, olisi sen täydellistä väärinkäyttöä liittyä hätiköiden tuomitsemaan kulloinkin hallitsevaan konsensukseen. Sen sijaan on pyrittävä tutustumaan asioihin vilpittömänä tavoitteena ymmärtää eri tulokulmia.
Jokainen, jolla on kokemusta – noh, elämästä yleensä – on varmasti havainnut sen, että kaikella on aina kaksi puolta.
Silloin, kun asioista tuodaan esille tarkoituksenmukaisesti ainoastaan toinen puoli sankarinviittaan puettuna, on mielestäni luonnollista etsiä helman alle piilotettua pirun häntää.
Ps. Seuraavan kerran, kun triggeröidyt jonkun julkaisemasta ”vääränlaisesta” ajatuksesta, niin kokeile kanavoida tunteesi kiitollisuudeksi sitä kohtaan, että emme vielä elä ainoastaan yhden totuuden yhteiskunnassa.