Miksi?

Avatar photo

BySanni Berg

19.2.2024 ,

Tällaisia kysymyksiä oli herännyt 1.2.2022 mennessä ja niiden määrä on kasvanut eksponentiaalisesti sittemmin. Pyrimme parhaamme mukaan tarjoamaan perusteltuja vastauksia näihin ja moniin muihin askarruttaviin asioihin, joista valtamedia ei kirjoita.

Täällä yksi (3)4-vuotias, joka toivoo vanhempien ja viisaampien osaavan vastata näihin mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Miksi, miksi, miksi?

Miksi ennen sanottiin, että ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä, mutta nykyään on tyhmä, kun kaipaa vastauksia?

Miksi yhtäkkiä sokeasta luottamuksesta auktoriteetteja kohtaan on tullut hyve, jota jokaisen olisi suotavaa ilmentää?

Miksi nyt ei ole tilaa kyseenalaistamiselle, kuten tieteeseen olennaisesti kuuluu, vaan koronan torjuntakeinoista huolestuneet ammattilaiset sivuutetaan tai saatetaan naurunalaisiksi?

Miksi kahden vuoden jälkeen lista epäloogisuuksista ja selitystä vaille jääneistä kysymyksistä jatkaa kasvuaan?

Miksi epidemian torjumiseksi tarjotaan edelleen samoja keinoja kuin silloin, kun vielä uskottiin rokotteen estävän taudin leviämistä ja vallalla oli vaikeahoitoisempi virusvariantti?

Miksi toimivat ratkaisut on edelleen löytämättä tai pikemminkin etsimättä?

Miten sama virus voi vaatia paikoin yhteiskunnan täyssulkua, kun toisaalla eletään samanlaista arkea kuin ennen koronaakin?

Miksi käytännöt vaihtelevat niin paljon eri maiden välillä, vaikka hallinnot julistavat luottavansa tieteeseen, jonka on vieläpä väitetty olevan harvinaisen yksimielinen mitä koronaan ja sen torjumiseen tulee?

***

Miksi Suomessa (toisin kuin Ruotsissa) pidetään suotavana pienten lasten koronarokottamista, kun nyt jo tiedetään, ettei sillä ole tartuntaa ehkäisevää vaikutusta eikä tauti ole lapsille vaarallinen?

Miten osoitetaan rokotteen tehokkuus alle 12-vuotiailla, jossa myös kontrolliryhmän riski vaikeaan tautimuotoon on 0%?

Miten on saatu suljettua pois huoli mRNA-rokotteen aiheuttamasta ADE-ilmiöstä ja mahdollisista pitkäaikaisvaikutuksista?

Miten uskalletaan ottaa riski erityisesti nuoremman väestön kohdalla, että immuunivaste lopulta heikkenee boostereiden vaikutuksesta, kuten EMA varoittaa?

Miksi lapsille suositellaan maskeja, vaikka ollaan tietoisia heidän olevan kykenemättömiä ylläpitämään sen käytössä tarvittavaa hygieniaa?

Miksi puhutaan ainoastaan maskien teoreettisista hyödyistä eikä haluta myöntää niistä realisoituvia haittoja, niin terveyden kuin ympäristönkin kannalta?

Miksi visiirejä vaaditaan käytettävän ylipäänsä, ellei ainoastaan solidaarisuuden tai tottelevaisuuden signaalina?

***

Miten kenenkään toimeentulo voi olla sidottu kokeelliseen lääketieteelliseen toimenpiteeseen, joka ei estä taudin tartuttamista?

Miten rokotettu vastavalmistunut voi olla turvallisempi vaihtoehto potilaalle kuin vuosien ansiokkaan työuran tehnyt rokottamaton?

Miksi myös ne sote-alan ihmiset vapautetaan tehtävistään, ketkä eivät ole potilaskontaktissa?

Miksi ennen influenssakaudella Suomessa on ollut yli 100 ihmistä teholla yhtä aikaa eikä silloin panikoitu sairaaloiden kantokyvystä tai rokottamattomien eristämisestä?

Miksi sote-alan vetovoimaa ei ole yritettykään lisätä vuosikausiin, vaikka ongelmat ovat olleet ilmeisiä jo kauan ennen koronaa?

***

Mitä jos sinut palkanmaksun edellytyksenä pakotettaisiin ottamaan vaikkapa tatuointi, sitten toinen, kolmas ja kenties lisää aina 9kk välein?

Mistä lähtien kukaan ulkopuolinen on ollut oikeutettu määrittelemään, mitä aikuinen ihminen kehoonsa laittaa tai on laittamatta?

Minkä verran tieteenvastaisia ja mielivaltaisia päätöksiä tämän tai seuraavan taudin varjolla voidaankaan tehdä?

Mistä kaikesta ihminen on valmis luopumaan auktoriteetin kertoessa sen olevan sinun ja läheistesi parhaaksi?

***

Miksi yhteisen hyvän vuoksi rokotteen ottanut ja siitä haitan saanut saa osakseen vähättelyä, vihapuhetta sekä täysin irrationaalisesti vieläpä rokotekriitikon leiman?

Miksi empatiakykyä löytyy sellaisia vaikeaan koronaan sairastuneita kohtaan, jotka eivät ole pyrkineetkään terveellisiin elintapoihin, mutta yhteiskunta kääntää selkänsä niille, jotka ottivat osuman muita suojellakseen eivätkä tahdo tehdä sitä uudestaan?

Miksi valtamedia ei ole antanut vakavia piikkihaittoja kohdanneiden kertoa tarinaansa, vaikka jokainen ymmärtää, että heitäkin on joukossamme oltava?

Miksi rokotehaitoista kärsivien ihmisten vertaistukiryhmiä ja sometilejä poistetaan misinformaationa?

Millä oikeudella kukaan voi määritellä, mikä on väärää tietoa, kun puhutaan ihmisen henkilökohtaisesti kokemista asioista?

***

Miksi EMA tyrmäsi koronarokotteen liittyvän kuukautishäiriöihin, vaikka lukemattomat naiset ympäri maailman näistä raportoivat ja ohimenevät haitat olisivat jopa ymmärrettäviä?

Miksi nuorten piikkihaittana tulleita sydänlihastulehduksia vähätellään, vaikka sen tiedetään pahimmillaan vähentävän merkittävästi elinajanodotusta?

Miksei median luoma pelko taudinkuvasta itsessään riitä syyksi rokottautua, vaan siihen tarvitaan erillisiä markkinointistrategioita?

Miksi nuoret ihmiset piikitysten jälkeen sairastuttuaan kiittelevät onneaan, että saivat vain viikon kuumetaudin, vaikka heidän ennusteensa sairastua vakavasti oli alunperinkin marginaalinen?

Miksi tartunnat lisääntyivät eksponentiaalisesti vasta massarokotusten ja koronapassin jälkeen, vaikka yhteiskuntaa on avattu epidemian aikana ennenkin ilman samaa ilmiötä?

***

Miten on varaa käyttää miljoonia leviämisen kannalta Salmisenkin mielestä turhiin kotitesteihin, mutta Fimealle ei löydy resursseja käydä läpi yli 16900 käsittelyä odottavaa haittavaikutusilmoitusta?

Miksi ensihoidon tehtävämäärät lisääntyivät merkittävästi toukokuun 2021 jälkeen, kun ne eivät liittyneet koronaan ja turhat soitotkin selittivät vain pienen osan yli tuhannesta ylimääräisestä ambulanssiajosta?

Miksi Suomessa on tilastokeskuksen mukaan ollut ylikuolleisuutta vuoden 2021 jälkipuoliskolla?

Miksi koronaan liittyvät kuolemat ovat alkaneet lisääntyä nyt omikronin ottaessa vallan, vaikka sen kerrotaan olevan huomattavasti edeltäjäänsä lievempi ja rokotusprosenttikin on kiitettävä?

Miksi mikään virallinen taho Suomessa ei suostu tutkimaan mRNA-rokotteiden sisältöä lähemmin, vaikka Japanissa löydettiin kahden kolmekymppisen miehen kuoleman seurauksena metallihiukkasia Modernan erästä?

Miksi eri medioissa on alettu normalisoida vakavia sairauksia yhä nuoremmalla väestöllä?

Miksi nykyään mainostetaan rokotetta vyöruusuun ja happitippaa maskin aiheuttamaan hapenpuutteeseen?

***

Miksi asiantuntijoiden lausunnot ovat jatkuvasti ristiriidassa keskenään, jopa saman vuorokauden sisällä?

Mitä varten EU:n masinoimaa rokotepassia edes harkitaan tilanteessa, jossa tauti on terveysviranomaisenkin mukaan lieventynyt nuhakuumeeksi, ellei sitten todellinen tavoite ole kansan kontrollointi?

Mitä konkreettista pitää vielä tapahtua, jotta uskalletaan ajatella sitä vaihtoehtoa, että tässä kaikessa ei ole enää kyse terveydestä?

Miksi politiikan annetaan aiheuttaa sivullisia uhreja, mutta koronakuolemien kohdalla on nollatoleranssi?

***

Miksi valtion kustantama ”puolueeton” YLE tai mainostuloista kilpailevat valtamediat eivät näytä haluavan kysyä näitä kysymyksiä?

Miksei naurettavilta salaliittoteorioilta katkaista siipiä tarjoamalla kerralla niin aukottomat todisteet, että epäilykset on sen jälkeen pistetty halki, poikki ja pinoon?

Linkki jakamista varten: https://kanto.media/wtbu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *