Katsotaan aluksi tätä kuvaa. Näemme tavallisen rekka-auton, jonka kyljestä, kuin arkitodellisuuden puhkaisten, näkyy hetken apua pyytävä lapsen käsi.
Video on poimittu X:stä. Pointti ei ole se, onko video aito.
Ne, jotka haluavat sen itselleen hyväksyä, tietävät, mistä on kyse. Mutta lasten salakuljetuksesta ja pedofiliasta puhuvia ei haluta kuulla. Sen ei haluta olevan totta, osa omaa todellisuutta.
Mandela-efekti tarkoittaa valemuistoa, jota suurikin joukko ihmisiä voi pitää totena. Tällaisen muiston voi luoda vahva auktoriteetti. Nyt mukavan pehmeä kulttuurimme on vahva auktoriteetti, joka kertoo meille tarinan:
– ”ihmiset ovat hyviä, yhteiskunta toimii, siksi keskuudessamme ei voida kuljettaa lapsia rekan perävaunussa.”
Koronarokotteen myötä valemuistoksi muotoutui:
– ”Koronarokote pelastaa meidät koronalta, vaikka väärää tietoa levittävät antivakserit yrittivätkin sitä estää.”
THL:n johtaja Mika Salminen väittää viime marraskuun ylikuolleisuuden johtuvan koronasta.
Silti samaan aikaan tuhannet tutkimukset ja tiedemiehet ympäri maailman kertovat mRNA-rokotteiden aiheuttavan vammoja ja kuolleisuutta. Lääketieteen asiantuntijana Mika Salminen on varmasti myös oppinut, ettei lääketiede ole erehtymätön ja rokotekin voi aiheuttaa haittoja.
Mika Salminen vaikuttaa mukavalta ihmiseltä. Haastatteluista on vaikea saada vaikutelmaa, että hän haluaisi ihmisille pahaa. Silti se, mitä hän artikkelissa sanoo, on käytännössä hänen asemassaan rikollista vastuun välttelyä.
Lähetin pari viikkoa sitten THL:n johtaja Mika Salmiselle kysymyksen koskien John Campbellin videollaan käymää keskustelua erikoisista verihyytymistä, joita löytyy nyt ruumiinavauksista ympäri maailman rokotetuilla ihmisillä.
Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen johtajan vastaus oli:
”Hyvä Sami Antinniemi,
Valitettavasti some:ssa ja youtubekanavillakin kiertää kaikenlaista valheellista tietoa. Tämä kuuluu ehdottomasti niihin.
Tämä John Campbell tienaa rahaa Youtubella levittämällä monenlaisia vääriä tietoja ja -teorioita.”
Mika Salminen ei ottanut asiasta selvää tarkemmin vaikka se kuuluisi hänen työhönsä, vaan kenties sulki asian pois mielestään julistamalla sen valetiedoksi, kuten auktoriteetti hänelle on opettanut. Emme tietenkään voi tietää, mitä hän ajattelee ja miksi.
Campbell ei ole monetisoinut Youtube-kanavaansa, eli tässä THL:n johtaja Mika Salminen valehtelee. John Campbell on kyllä ollut väärässä. Pandemian alkuvaiheessa John suositteli mRNA-injektioita ja on ottanut ne kaikki itsekin. Nyt hän puhuu niin totta kuin kykenee. Sen voi todistaa häntä seuraamalla.
Eli, Mika Salminen joko valehtelee tietoisesti tai hän elää Mandela-efektin valetodellisuudessa, jossa John Campbell on väärien tietojen levittäjä.
Onko mahdollista, että Mika on Mandela-efektin vallassa?
Rekan pressun läpi ei näkynyt lapsen kättä. Se oli jotain muuta, tai niitä netin videoita. Antinniemien kysymykset ovat niitä antivakserien juttuja.
Legenda kertoo, että espanjalaisten laivojen saapuessa Väli-Amerikkaan, osa intiaaneista ei kyennyt näkemään purjelaivoja. Kun asia poikkeaa tarpeeksi totutusta ja turvallisesta todellisuudesta, ei uutta todellista todellisuutta voi edes nähdä. Osa intiaaneista ei nähnyt purjelaivaa, vaikka se oli hänen silmiensä edessä.
Ehkäpä läntisen maailman kiltit ja koulutetut tasaista elämää elävät johtajat, toimittajat ja poliitikot eivät näe vertaisarvioitua tutkimusta rokotehaitoista, vaikka se lähetetään heidän s-postiinsa. Mandela-efekti saa heidät valikoimaan tietonsa ja muokkaamaan sen mielessään oman todellisuutensa mukaiseksi.
Ilta-Sanomien Mika Salmisesta kertovan jutun kirjoitti toimittaja Kaisla Kuuskoski.
Kaislan tutkimuksen yksi havainto on, että lehdissä on aina kirjoitettu hyvin vähän negatiivisesti rokotteista.
Kaisla on myös kirjoittanut sateenkaari- aiheista.
Kaikesta hyvästä ja oikeasta, asiantuntevasti ja oikein, oman todellisuutensa mukaisesti.
Kuten intiaanit, hyvät ihmiset eivät ehkä näe purjeita horisontissa tai rekan pressun läpi vilkuttavaa lapsen kättä.
Oletetaan hetki, että YLE:n Ykkösaamussa Mika Salminen olisikin sanonut näkemänsä tutkimustiedon perusteella epäilevänsä rokotuskampanjan aiheuttaneen ylimääräiset kuolemat. Olisiko tämän jälkeen Kaisla tehnyt tämän jutun? Ja jos olisi, olisiko sitä Iltasanomissa julkaistu? Mitä lehdessä olisi sanottu Kaislalle? Ennen kaikkea, mitä siitä seuraisi Mika Salmiselle?
Edellä mainittu skenaario on mahdoton, vaikka juuri niin pitäisi tapahtua.
Mandela-efekti repii todellisuuden kahtia.
Mikasalmiset, kaislakuuskosket ja sadat tuhannet muut poliitikot, toimittajat, lääkärit ja viranomaiset ovat nyt ympäri maailmaa toistensa vankeina. Psyykeensä vahvuudesta riippuen joko Mandela-efektin kourissa tai peloissaan ja hiljaa. Puhuminen on mahdotonta. Mitä minulle tapahtuu, jos myönnän tapahtuneen?
Voinko enää koskaan kävellä kadulla?
Uskon, että tällä mekanismilla paha on pysynyt piilossa jo kolmatta vuotta. Samalla Mandela-efekti ja kognitiivinen dissonanssi pahenee päivä päivältä.
Uskon myös, että ne todelliset ja tietoisesti pahat tahot käyttävät tätä tilannetta hyväkseen.
WHO:ssa sadat “mikasalmiset” tekevät nyt vain töitään muovaten WHO:n pandemiasopimusta, joka tuodaan vain töitään tekevien poliitikkojen eteen toukokuussa. Ja vain töitään tekevät kaislakuuskosket jättävät tästä kertomatta mediassa.
Pharman ja Gates Foundationin sekä Kiinan ohjastama WHO on tehnyt edellisessä pandemiassa kaiken niin ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille vahingollisesti kuin mahdollista. Pandemiasopimus veisi maailmaa kohti terveystotalitarismia ja uutta laboratoriossa kehitettyä pandemiaa.
Edessämme häämöttää sysimusta kuilu, jonka pohjaa George Orwell on jo hieman valaissut, emmekä osaa pysäyttää matkaa sen pohjalle. Tuo kuilu on monelle espanjalaisten purjeet horisontissa tai lapsen rekan pressun lävitse apua vilkuttava käsi. Liian uskomatonta.
Jos poliitikot ja virkamiehet kärsivät Mandela-efektistä, he eivät yksinkertaisesti näe tätä kokonaisuutta ja hyväksyvät orjuuttamisemme tulevan rakenteen. Toisaalta he eivät uskalla ja pysty sanomaan tätä ääneen. Jos sanovat, he menettävät asemansa enää sanoa mitään. Väitän, että tässä on syy jo kolmatta vuotta jatkuvaan ja syvenevään järkyttävään hiljaisuuteen.
Pirullinen käärmeen kuristusote koko maailmasta.
Kuten WHO:n logossa kuvataan.
Mitä voimme tehdä?
Nyt ihmiset heräävät. Virkamiehiä ja poliitikkoja uhkaillaan. Kyse on selviytymispelistä. Jos uhkaukset ovat liian lujia, erehdytetty virkamieskunta ja poliitikot linnoittautuvat sopimusten ja lakien taakse. Jos ei tehdä mitään, Mandela-efekti jatkuu ja pahenee.
On tehtävä yhteinen sopimus. Ihmisten kesken ja lakien ohitse.
Katsotaan vielä valkoisen rekan kyljestä apua pyytävää kättä. Mikasalmiset ja kaislakuuskosket, jopa poliitikot ja byrokraatit, ovat kuin vankeja tuossa rekassa.
Jos näemme käden rekan kyljestä heidän kätenään ja tartumme siihen, voimme pysäyttää rekan, joka kuljettaa lapsiamme tulevaisuuden vankilaan.
Anteeksianto ei ole unohtamista vaan yhteinen sopimus tapahtuneen tunnistamisesta ja sen yhteisestä hoitamisesta.
Tämä ei tarkoita, etteikö ihmisistä pahimpia pidä poistaa töistään, tuomita ja jopa vangita. On sovittava ja puhuttava lakien ohitse. Mitä voidaan antaa anteeksi. On tarjottava kättä vankeina oleville virkamiehille, lääkäreille, poliitikoille ja toimittajille.
Rekka on lastattu sinun ja lastesi tulevaisuudella. Se kuljettaa heitä vankileireille, orjuuteen, jopa teurastamoon. Tämä on totta. Oletko kuljettamassa tuota rekkaa vai pysäyttämässä sitä?
Puhukaa, on ymmärrettävä, että olemme kaikki samassa rekassa.