Artikkeli on lainattu Markku Siiran blogista, jossa hän on tarkastellut maailmanpolitiikkaa, valtarakenteita ja talousjärjestelmää jo vuodesta 2018.
“Lähtökohtanani oli huomio siitä, että yksinapainen, länsikeskeinen maailmanjärjestys on tullut tiensä päähän. Elämme uuden ja vanhan järjestyksen epävakaassa välitilassa, siirtymävaiheessa kohti jotain uutta, ehkä niin sanottua ”moninapaista maailmaa”.
Tähän mennessä, olen julkaissut jo tuhatkunta artikkelia geopolitiikasta ja kansainvälisistä suhteista. Tarkastelun keskiössä ovat olleet erityisesti Yhdysvallat, Kiina, Venäjä ja Iran, sekä tietysti Suomi ja Eurooppa.” – Markku Siira, kirjoittaja
Nato-Suomi on monien euromaiden tavoin solmimassa Ukrainan kanssa ”kahdenvälisen turvallisuussopimuksen”. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, jää hämäräksi, mutta kyse on ”puolustusmateriaaliavusta ja muunlaisesta tuesta”, jota aiotaan antaa ”seuraavien kymmenen vuoden ajan”.
Koska kyse on ennemminkin ”poliittisesta sitoumuksesta” kuin juridisesti sitovasta sopimuksesta, tämäkin suostumus voidaan tilanteen muuttuessa unohtaa. Kuten tiedetään, poliitikot pyörtävät helposti puheensa (varsinkin, jos todelliset vallanpitäjät niin käskevät), joten Zelenskyin hehkuttama ”turvatakuusateenvarjo” ei välttämättä Kiovan hallinnon suojaksi aukene.
Jotain Ukrainan katastrofista kertonee sekin, että kansainvälinen valuuttarahasto IMF, joka on hyväksynyt 880 miljoonan dollarin lainan myöntämisen Ukrainalle, arvioi Ukrainan sodan ”päättyvän vuoden loppuun mennessä”. Mistä rahavallan edustajilla on tällainen tieto, vai olisiko niin, että pääomapiirit haluavat jo siirtyä seuraavaan psykologiseen operaatioon?
Jopa iltapäivälehdet valistavat nyt kansalaisia siitä, että ”Ukrainan kevät tulee olemaan raskas”, sillä ”Venäjän läpimurto” on käsillä. Sotaspektaakkeli saattaa huipentua venäläisarmeijan suurhyökkäykseen, johon Ukraina on valmistautunut pystyttämällä ”lohikäärmeen hampaita” eli tankkiesteitä ja rakentamalla linnoitettuja puolustusasemia.
Vaikka Nato-jäsenyyden piti tuoda turvaa eikä turvattomuutta, ulkopolitiikan tutkijoiden mukaan suomalaistenkin on varauduttava sotilaalliseen konfliktiin vuonna 2025. Tämä siis sillä edellytyksellä, että Ukrainassa tappion kohtaavat lännen johtajat päättävät eskaloida Venäjän-vastaisen hybridisotansa ja jatkaa taisteluja Suomen maaperällä.
Tätä odotellessa, infosodan sumu sen kuin sakenee. Nyt ranskalaismedia väittää Ukrainan armeijan entisen komentajan Valeri Zalužnyin olevan vastuussa Nord Stream -kaasuputkien räjäytyksestä. Kenraali olisi vieläpä toiminut Zelenskyin tietämättä, vaikka Vladimir Putin totesi Tucker Carlsonin haastattelussa sabotaasin olleen amerikkalaisten tekosia.
Nähtäväksi jää, mihin länsi pyrkii vierittämällä syyn ukrainalaisten niskoille, mutta suurvaltapelissä omia sotilaita uhrataan surutta. Ukrainassa on epäilemättä kaatunut merkittävä määrä venäläisiä, mutta sitäkin suurempi on menehtyneiden, kadonneiden tai vangiksi jääneiden ukrainalaissotilaiden prosentti, josta virallisesti vaietaan.
”Ukrainan voiton” hehkuttaminen on päättynyt, mutta lännen ylivallan fasadi on vielä pystyssä. Kriisikapitalismin voitontaonta ei saa tauota, sillä muuten koko pyramidihuijaus romahtaisi rakentajiensa niskaan. Tässä kuviossa, virallinen Suomi on kerta toisensa jälkeen valinnut väärin: euroansasta mentiin Nato-mertaan ja seuraukset tulevat olemaan sen mukaisia.
Poliittisella puheella ei ole enää yhteyttä muuhun kuin poliittiseen puheeseen. Tähän tietysti paljonkin syitä, politiikan “ammattimaistuminen” yhtenä tärkeänä. Ikivanhan vasemmiston keppihevonen “pääomien kasautuminen” kertoo yhä jostakin olennaisesta. Nyt ollaan sitten Siiran kuvaamassa sumussa: ilmastonmuutosta pitää pelätä, ydinsotaa ei saa pelätä.