Jannen haittakertomus

Avatar photo

ByToimitus

16.4.2024 , , ,

“Mielenterveysongelmainen, rokotevastainen foliohattu.” Sellaiseksi Janne Tuomikoski, 52, on usein leimattu sen jälkeen, kun sai toisen koronarokotteen otettuaan lukuisia hankalasti diagnosoitavia terveysongelmia. Näitä asenteita on kohdannut aivan liian moni hengenvaarallisista oireista kärsivä, joka on ääneen kertonut ongelmiensa johtuvan mRNA-rokotteesta.

– Otin Pfizerin toisen piikin heinäkuussa ja elokuussa alkoi sydämen rytmihäiriöt, eteislepatus ja eteisvärinä, joiden korjaamiseksi piti tehdä kaksi operaatiota sekä syödä lääkekuuri aivohalvauksen riskin vuoksi. Eteisvärinää on silti edelleen ja leposykekin toisinaan laukkaa 130-140 tietämillä, mutta ei onneksi ole enää noussut yli 170:n, kuten ennen tahdistamista ja jäädytysoperaatiota.

Hänellä oli ollut diabetes jo vuodesta 2004 sekä verenpainetta, kolesterolia ja lievää rytmien häiriötä, minkä vuoksi syy-yhteyttä pidetään epävarmana. Mies itse kuitenkin tunsi olossaan merkittävän muutoksen rokotteen jälkeen ja pitää sitä todennäköisimpänä syynä sydänvaivoilleen.

Myöhemmin Tuomikoski sai yksityisen lääkärin kautta viralliset diagnoosit muille rokotteen aiheuttamille tai sen pahentamille oireilleen. Kuten monilla rokotehaitan saaneilla, myös Tuomikoskella oli vaikeuksia löytää lääkäriä, joka ottaisi epätavalliset ongelmat todesta ja osaisi yhdistää ne rokotteeseen – puhumattakaan siitä, että löytäisi haittoihin toimivaa hoitokeinoa.

– Lopulta diagnooseja tuli Y59:n (muun tai määrittämättömän rokotteen tai biologisen aineen haittavaikutus) lisäksi dysautonomia, ohutsäieneuropatia, joka näyttäisi olevan diabeettinen polyneuropatia sekä tinnitus-kuuroutuminen 24/7, migreenin paheneminen, hermoston oireet sekä lämmönsäätelyn ongelmat. Nyt verikokeista on myös huomattu, että kehossani on autoinflammaatio-tila päällä ja siihen hankala saada hoitoa, koska se vaatii kallista plasmahoitoa.

Tuomikoski peräänkuuluttaa vastuuta valtiolta, joka valtavalla painostuksella vaati ihmisiä ottamaan kokeellisen mRNA-rokotteen ja lupasi ottaa kantaakseen korvausvelvollisuuden sen mahdollisista haittavaikutuksista.

– Vaadimme, tarvitsemme ja ennen kaikkea olemme oikeutettuja saamaan hoitoa tai edes hoidon mahdollisuuksia. Tästä rokotteesta seurannut ahdinko on tuhonnut jo elämiä eikä yhdenkään pitäisi enää jäädä yksin rokotehaittojen ja niitä seuranneiden talousvaikeuksien kanssa. Moni otti koronarokotteen Suomea ja suomalaisia suojellakseen, koska halusi kantaa yhteisvastuuta. Meillehän kerrottiin sen olevan ainoa tapa lopettaa pandemia.

Tuomikoski tiedostaa, että kaikissa lääketieteellisissä toimenpiteissä piilee riskinsä, mutta kokee, että aiemmin niiden realisoituessa yhteiskunnassa on osoitettu aktiivisempaa osallistumista reagoimalla haittasignaaleihin keskeyttämällä rokotukset ja pyrkimällä hoidon tarjoamiseen. Hyvin pian koronarokotusten alettua haittavaikutuksia oli jo moninkertainen määrä sikainfluenssarokotteeseen verrattuna, mutta sen sijaan, että oltaisiin otettu aikalisä, alettiinkin painostaa yhä nuorempia ottamaan kokeellinen geeniterapiainjektio.

Omat kokemukset sekä kohtalontovereiden esimerkit ovat saaneet hänet kyseenalaistamaan myös suomalaisten lääkärien ammattietiikan.

– Nyt jo kolmen vuoden ajan suurin osa lääkäreistä kieltää nämä haitat, vaikka koko ajan tulee lisää tietoa ja faktaa muista maista.

Onneksi ympäri maailmaa on yhä enemmän aiheeseen vihkiytyneitä asiantuntijoita ja erityislääkäreitä, joiden vilpittömän panostuksen myötä elää toive terveemmästä huomisesta. Suomessakin rokotehaittayhteisön myötä syy-yhteyksiä ymmärtävät ammattilaiset ovat löytäneet toisensa ja työtä tehdään jatkuvasti niin hoitokeinojen selvittämiseksi kuin haittojen esilletuomiseksi.

– Me haitan saaneet sekä lääketieteen erikoisosaajat jatkamme taistelua yhdessä!

Linkki jakamista varten: https://kanto.media/mgqa
One thought on “Jannen haittakertomus”
  1. Hienoa että Kanto pitää tätä esillä. Totaalisen painajaismainen tilanne varovastikin arvioiden kymmenillä tuhansilla suomalaisilla. Tekivät sen mitä pidettiin tärkeimpänä kansalaisvelvollisuutena ja muuttuivat “epähenkilöiksi”. Ei riitä että elämä on pilalla, pitää kestää vielä solvauksetkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *