MEKANISOITUNUT TYLSYYS – Ihmiskunnan suurin uhka

Avatar photo

BySami Antinniemi

21.4.2024 , ,

Lapsena halusin arkeologiksi. Kahlasin kuusivuotiaasta alkaen ihmisen muinaishistoriasta kaiken mitä käteeni sain, lähtien liikkeelle Mika Waltarin Sinuhesta. Jo tuolloin kirjoihin leivottu tarina ihmiskunnasta oli minulle pienen tajunnan räjäyttävää. Sellaisista asioista lukien lapsuuteni suurin piirtein sitten kuluikin. Monet pitivät minua tylsänä. Pään sisäiset jännittävät maisemat eivät näkyneet ulospäin, näkyi vain kirjojen kanssa viihtyvä nörtti.

Sitten kului joitain vuosikymmeniä. Nyt, huhtikuussa 2024, keskellä internetin laukaisemaa mielipuolista informaatioräjähdystä, kolmannen maailmansodan uhan sekä New World Orderin uhan alla, katson eräänä rauhallisena lauantaina Joe Roganin neljän tunnin maratonpodcastin, jossa virallisen linjan arkeologi Flint Dibble kohtaa pseudotieteilijänä pidetyn Graham Hancockin.

Flint Dibble ja Graham Hancock Joe Rogan Experience -podcastissa

Graham Hancockin teesi on, että maassa on vallinnut tuntematon sivilisaatio ennen nuoremman dryaskauden katastrofia ja sitä olisi syytä tutkia tarkemmin, jotta ymmärtäisimme ketä olemme. Kovan arkeologian edustaja Flint Dibble oli studiossa debunkkaamassa tätä ajatusta. Hän esittikin vakuuttavasti, että mm. maanviljelyksestä ennen jääkautta ei ole löytynyt mitään merkkejä.

Neljän tunnin keskustelun summaus oli – Flint Dibble asiantuntijana esitti vakuuttavia yksityiskohtaisia todisteita tuekseen, Graham Hancock taas maalasi laajempaa yleiskuvaa ja vastasi, että todisteita ei ole tarpeeksi, jotta voisimme kumota kysymyksen muinaisesta sivilisaation olemassaolosta. Arkeologi-isänsä tielleen viemä Flint Dibble osasi oman työnsä ja sai jopa lukuisissa ayahuascaseremonioissa seesteytyneen Graham Hancockin hermostumaan.

Kumpikin taho oli varmasti omilleen uskottava, riippuen siitä mitä maailmasta tietää ja kuinka avoin mieli on. Pisteet Joe Roganille keskustelun järjestämisestä – juuri tällaisia tilaisuuksia ihmiskunta tarvitsee nyt nopeasti ja paljon.

Minulle podcastin suurin anti oli Flint Dibblen ja Graham Hancockin riitelyä seuratessani oivallus mekanisoituneesta tylsyydestä.

Mekanisoitunut tylsyys

Graham Hancock on varmasti monessakin asiassa väärässä mutta kokonaisuudessaan tiedän hänen olevan oikeassa. Ihmiskunnan historiassa on monia päivänselviä mysteerejä, jotka ovat nyt tulossa nopeasti yleiseen tietoisuuteen. Jotkut näistä merkeistä ovat hyvin selviä. Kuten satojen tonnien painoiset megaliittiset kivet pyramideissa ja monissa paikoissa ympäri planeetta Maata.

Tässä blogissa voi nähdä valokuvia ihmisistä siirtämässä kiviä, kuten arkeologit olettavat sen tapahtuneen Egyptissä.

Kuva Indonesiasta vuodelta 1915 (andywhiteanthropology.com)

Kyllä, muutama tuon kokoinen varmasti liikkuu hyvällä talkoohengellä mutta…

…nämä eivät…

Libanonin Bekaan laaksossa sijaitsevan roomalaisen temppelin perustuksissa on noin tuhannen tonnin kiviä.

Twiitti archeohistories-tililtä X:stä

Näiden kuvien edessä mekanisoituneen tylsyyden vangitsema arkeologi kohauttaa olkapäitään ja uppoaa kehäpäätelmäänsä. Koska nämä rakenteet on tehty aikana, jolloin oli käytössä hakkuja, pronssityökaluja ja lihasvoimaa, niin kaikkea tuota on vain ollut paljon enemmän. – ”No, heillä vain oli aikaa, taitoa ja paljon orjia.”

Siirrytään suuresta pieneen. Näitä todisteita Flint Dibblet eivät edes katso. Juuri siksi näiden seuraavalla videolla nähtävien graniittivaasien tutkiminen tapahtuu virallisesta linjasta sivussa.

Katso videolta näyte UnchartedX-kanavan ohjelmasta:

Insinöörit tutkitut kovasta graniitista tehtyjä maljakoita, joiden seinämät ovat kananmunan kuoren ohuet, ja joiden mitat ovat tuhannesosamillimetrin tarkkuudella symmetriset. Sorvaamalla näitä ei ole myöskään tehty, koska kyljissä on samasta kappaleesta tehdyt kahvat – nekin täysin symmetriset.

Näette videolla myös miten Gizan pyramideja ja muinaisen teknologian merkkejä tutkinut Christopher Dunn demonstroi modernin huipputeknologian tuotteella, teollisen täsmällisen suoralla viivaimella, miten Egyptin Serapeumin muinaisten ihmisten valmistamista graniittisista seinistä tuon viivaimen läpi ei näy valoa. On sataprosenttisen mahdotonta, että noita seiniä olisi kiilloitettu tasaisiksi käsin.

Asian ajatteleminen on mindblowing, ainakin minulla se konkreettisesti koskee aivoihin. On hyväksyttävä mahdoton tai jätettävä se hyväksymättä.

Museot maailmassa ovat täynnä näitä todisteita; kymmeniätuhansia täysin symmetrisiä kovimmista kivilajeista valmistettuja esineitä, joista modernin ajan insinöörit sanovat, että heidän olisi hyvin kallista ja vaikeaa valmistaa niistä edes yhtä kappaletta. Megaliittisilla paikoilla ja museoissa käyvät sadat miljoonat ihmiset, katsoen ilmiselviä todisteita muinaisesta tuntemattomasta ja mystisestä menneisyydestään, eikä suurimmalla osalla heistä ilmekään värähdä.

Tätä on mekanisoitunut tylsyys – kyvyttömyyttä nähdä ja esittää mahdottoman nähdessään kysymyksiä.

Mitä voi sanoa Flint Dibblen vakuuttaville todisteille siitä, että ihmisen kesyttämistä viljakasveista ei löydy jälkiä ennen viime jääkautta ja että merkkejä muinaisista koneista ei ole löytynyt?

Koska mahdottomasta on selvät todisteet, on tehtävä uusia kysymyksiä.

Ehkä tuo muinainen sivilisaatio ei harrastanut maataloutta. Kenties he ymmärsivät hiilihydraattien olevan epäterveellisiä? Kenties he käyttivät kivien muokkaamiseen jotain muuta kuin koneita, sillä tavoin kuin me ymmärrämme koneet? Kenties nämä jättimäiset kivet todella siirtyivät levitaatiolla? Me emme tiedä.

Ongelma on, että tieteelle ei riitä vastaukseksi ”Me emme tiedä.”

Ennen kuin tutkittaisiin, pitäisi olla todisteita, mutta niitä ei saa, ennen kuin tutkitaan.

Miksi tästä sitten ei ole valtamediassa?”

Mekanisoitunut tylsyys kollektiivisella tasolla vastaa myös siihen ikuiseen kysymykseen – ”miksi tästä sitten ole valtamediassa?”

Koska nämä asiat ovat liian uskomattomia suurimmalle osalle ihmisiä ja uskottavuus on valtamedialle tärkeää valuuttaa.

Eli, mitä suurempi media, sitä vähemmän sillä on mahdollisuutta nostaa näitä asioita esille, koska valtaosa yleisöstä pitäisi asiaa mahdottomana, nauraisi sille ja kenties peruuttaisi tilauksensa.

Tällä markkinatalouden ohjastamalla mekanismilla syntyy mekanistisen tylsyyden noidankehä.

Siksi salaliitot tulevat nyt tosiksi yksi toisensa jälkeen ja tahti vain kiihtyy.

Mekanistinen tylsyys tulee tappamaan valtavirran median. Ehkä sen terveimmät osat selviävät siitä, mitä laatikon ulkopuolelta on tulossa. Mekanisoituneen tylsyyden tähden nyt koittaa myös yksinäisten pandoran laatikoita avaavien ja jumiutunutta konsensusta murtavien sankareiden aika.

Psykedeelejä vetävän koomikko Joe Roganin miesluolaansa rakentama studio ja muut vastaavat paikat ovat aikamme merkittävimpiä lokaatioita.

Jos selviämme tästä hetkestä kirjoittamaan itsestämme tasapainoista historiaa, on tästä paikasta otettava niihin kirjoihin kuvia.

Joe aloitti podcastinsa vuosia sitten voidakseen heittää läppää kavereidensa kanssa. Podcastissa hän muistelee Graham Hancockin olleen hänen ensimmäinen ”oikea” vieraansa. Näin kääntyi uusi historian lehti. Joe Roganin studiossa tulee nyt uskomattomia asioita julki kiihtyvällä syötöllä. Osa totta, osa ei, suuresta osasta ei tiedä. Mindblowing on usein lievä ilmaisu.

Ne, jotka ovat viime aikoina seuranneet tapahtumia avoimin mielin ja ilman mekanisoitunutta tylsyyttä, tietävät ehkä jotain vapaasta energiasta, MH370-lennon katoamisesta ja antipainovoimasta.

Malesiassa kadonneen MH370-lennon kohtaloa tutkinut Ashton Forbes on yksi viime aikojen sankareista. Satelliittikuvien ja vastaavien myötä näyttää siltä, että puolijohteita ymmärtävillä tiedemiehillä lastattu lentokone kaapattiin siirtämällä se toisen ulottuvuuden kautta muualle teknologialla, jota valtavirta ei ymmärrä.

Luit oikein.

Ashton Forbes twiittasi tänään, 21.4.

“Kahvikupin tilavuudessa on tarpeeksi energiaa haihduttamaan kaikki maailman valtameret.”Harold E. Puthoff
Vapaa energia on todellista ja eetteri on palaamassa. Avaamme järjestelmämme ja huijaamme termodynamiikan lakeja. Kirjoitamme uudelleen energian säilymislain.

Mekanisoituneen tylsyyden kahlitseman laatikon ulkopuolella tätä tutkimusta on tehty jo pitkään ja nyt nämä asiat nousevat tieteiskirjallisuudesta valtavirtaan. Tieteen horisontin ilmiöitä käsittelevä The debrief.org kirjoitti 19.4. laitteesta, joka vaikuttaisi tuottavan antipainovoimaa.

kuvakaappaus Debrief.org 19.4.24

TheDebrief.orgin artikkelista:

“On olemassa sääntöjä, joihin kuuluu energian säilyminen, mutta jos se tehdään oikein, voidaan luoda voimia, joita ihmiskunta ei ole ennen tehnyt”, Buhler lisäsi. “Tätä voimaa tulemme käyttämään esineiden liikuttamiseen seuraavien 1 000 vuoden ajan… kunnes seuraava asia tulee.”

Internet ja podcastit ovat nopeasti tuomassa esille tarinaa, jossa ihmiskunnalta on peitetty sen todelliset mahdollisuudet ja aivan toisenlainen tiede, hyvin mahdollisesti sitä, mikä voisi liittyä Graham Hancockin mainitsemaan muinaiseen sivilisaatioon.

Nikola Tesla -meemi

Mutta Joe Roganin miesluolaan uskaltautunut arkeologi Flint Dibble puolustaa edelleen oppimaansa ja sitä työtä, jota he tekevät.

Flint Dibblen pointti on suurinpiirtein seuraava:

”Me tutkimme tuntematonta perustaen tutkimuksen jo aiemmin tunnettuun.”

Flint Dibbleä kuunnellessa ymmärtää miten hänen egonsa vaikuttaa siihen, mitä hän uskaltaa kohdata. Nykyiset tieteenharjoittajat ovat oppineet uransa kirjoista, ja heidän on vaikea tunnustaa minkään täysin uuden ja mahdottomalta tuntuvan olemassaoloa. Kun järki kohtaa ongelman, jonka ratkaisuun ei löydy jo tiedetystä ja tunnetusta mitään apua, useimpien mieli sulkeutuu ja ohittaa ongelman. Kohdatessaan mahdottoman, mieli valitsee joko pelon tai uteliaisuuden. Juuri oppineelle ihmiselle mahdoton on vaikeampi kohdata, koska se saattaisi mitätöidä sen, mihin on lähes koko aikansa ja energiansa käyttänyt.

Tästä pääsemmekin siihen, mikä mekanisoituneessa tylsyydessä on ihmiskunnalle vaaraksi.

Ihmisiä surmaavan ja vammauttavan mRNA-tuotteen ajaminen yhteiskuntaan ei olisi onnistunut ilman mekanisoitunutta tylsyyttä, joka sai miljoonat lääkärit, byrokraatit ja poliitikot luottamaan väärennettyihin tutkimuksiin ja korruptoituneeseen järjestelmään vielä silloinkin, kun muille asia on jo ilmiselvä. Mekanisoitunut tylsyys tuottaa ihmisissä laumasieluisuutta ja alttiutta manipulaatiolle.

Yhdysvaltojen kongressissa nähdään omituinen näytelmä. Edustajat heiluttavat pieniä Ukrainan lippuja kuin hurmoksessa syytäen yhä lisää rahaa sotaan, josta saattaa siitäkin kasvaa kaiken tuhoava maailmansota. Kriittinen ajattelu on kuollut.

Mekanisoitunut tylsyys lamauttaa ihmisen; se siilouttaa tärkeää tietoa piiloon; se vie ihmisiä egotripeille, luo riitoja, vihaa ja sotia ja lopulta se tuhoaa meidät, ellemme kollektiivisesti pääse siitä irti. Kun epätietoisuus ja kaaos kasvaa, osa ihmisistä pitää yhä lujemmin kiinni mekanisoituneesta tylsyydestään – se on heille turvallinen tila. Tuttu ja turvallinen menneisyys, jonka he ovat oppineet ja johon voi tarrata.

Meidän on kollektiivisella tasolla pakko päästä yli mekanisoituneesta tylsyydestä. Se paitsi pidättelee meiltä näitä uusia mahdollisuuksia kuten vapaan energian, myös mahdollistaa pahuuden kehittymisen.

Kaikki, niin hyvässä kuin pahassa, valkenee nyt kiihtyvällä tahdilla. Kaikki mikä on totta mutta tuntuu mekanisoituneeseen tylsyyteen uponneen mielen mielestä mahdottomalta, tulee nyt väkisin esiin. Nyt on kiire oppia tuleva maailma.

Tätä kirjoitettaessa Israel pommittaa Baalbekia. Hakusana Baalbek antaa X:ssä kuvia sodasta ja arkeologiasta. Modernit talot hajoavat ja modernin aikamme uhrit kuolevat, mutta nuo megaliittiset kivet varmasti pysyvät paikallaan.

Asiaan liittyviä podcasteja:

The Truth about Flight MH370: Decoding a Decade of Deception | Redacted with Clayton Morris

Ashton Forbes käy lävitse lento MH370 tapahtumat.

Killer Patents & Secret Science Vol. 1 | Free Energy & Anti-Gravity Cover-Ups

The Why Files ohjelman historiikki erilaisista energiamuodoista ja kuinka niiden julkituomista on peitelty.

Emme siis Kannossa väitä ja voi tietää, että kaikki nämä asiat pitäisivät paikkaansa, vaan kerromme mistä on kyse ja mitä on pinnalla.

Kantomedia on täysin vapaa ja vapaaehtoisin voimin toimiva media. Journalismin tuottaminen kuitenkin maksaa. Sami Antinniemen työtä voi tukea tilaamalla maksullisen version hänen uutiskirjeestään substackissa tästä linkistä: https://samiantinniemi.substack.com/

Linkki jakamista varten: https://kanto.media/bm4w
2 thoughts on “MEKANISOITUNUT TYLSYYS – Ihmiskunnan suurin uhka”
  1. Mielenkiintoinen kirjoitus suoraan raamatusta.
    Näitä koitetaan poistella ja muutella eri käännösversioissa, mutta tämä kirjoitus on jo vuodelta 1957.
    Eli miten nämä ovat olleen mahdollisia jo tuhansia vuosia sitten, jollei ole ollut siviilisaatio, joka oli jopa kehittyneempi kuin omamme, ja joka mahdollisesti tuhoutui massiivisen sodan seurauksena.

    https://tekniikanmaailma.fi/tekniikan-mies-tulkitsee-raamattua-oliko-mooseksella-radiumia-arkussa-olivatko-kerubit-lentokoneita/

  2. MH370-lento hävisi Diego Garcian sotilastukikohdan alueella, 8. maaliskuuta 2014, joten disinfon levittämiselle löytyy paljonkin perusteita.

    Oli teippauksiaan ja koneen numeroaan myöten lähes identtinen MH17-lennon kanssa, jota käytettiin ukrainassa muutama kuukausi myöhemmin, 17. heinäkuuta 2014.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *