Mauno Koivisto – maanpetosajan ensimmäinen presidentti

“Poikani, kunpa tietäisit, kuinka vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.”
Jo pintapuolisinkin kurkistus siihen, miten – ja ketkä – meitä hallitsevat, todistaa nuo sanat ainakin Suomen kannalta sangen oikeaan osuneiksi. Pitänee kuitenkin mainita, että tuon järjen rajallisuuden korvaa runsain mitoin oveluus, periaatteettomuus, oman edun tavoittelu ja häikäilemättömyys. Tyly väite?

Aloitamme kurkistuksemme vallan huipulta, maanpetoksen ajan presidenteistämme.

Maamme pitkäaikaisimman presidentin Urho Kaleva Kekkosen itsevaltaiseksi koettu johtamistapa oli, varsinkin loppupuolellaan, herättänyt kansalaisissa myös tyytymättömyyttä. Siitäkin huolimatta, että yleisesti tunnustettiin Kekkosen arvo hänen onnistuessaan Suomen etujen puolustamisessa silloinkin, kun suhteiden hoito itäiseen naapuriin vaati normaalia suurempaa venymistä.

Vielä tyytymättömämpi kansa oli tehtävänsä unohtaneisiin ja kansasta vieraantuneisiin puolueisiin. Ja huomattavasti perustellummalla syyllä. Niinpä kansalle oli helppoa markkinoida presidenttiehdokas, joka esiteltiin epäpoliittisena, ikään kuin perinteisen puoluepelin ulkopuolelta tulevana.

Miksi presidentti Kekkonen kuitenkin viimeiseen asti pyrki estämään tämän maanmainion miehen tulon presidentiksi? Kirjassaan Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät Heikki Urmas kertoo Päiviö Hetemäen todenneen hänelle Suomen olevan Sorsan ja Koiviston toimin luisumassa vaaralliseen suuntaan. Tuossa keskustelussa oli Urmas saanut sen käsityksen “…että Kekkosen viimeinen kausi ei ollut enää muuta, kuin ajanpeluuta Sorsaa ja Koivistoa vastaan.” Mitä oli tuon epäluottamuksen takana? Jotain muutakin kuin poliittisten näkemysten eroavaisuudet?

Kysyä emme enää voi – sen enempää Hetemäeltä kuin Kekkoseltakaan. Voimme vain koettaa selvittää, onko Koiviston myöhempi toiminta ollut omiaan oikeuttamaan tuon epäluottamuksen vai osoittanut sen aiheettomaksi.

Koivisto pyrki tietoisesti luomaan itsestään kuvaa parlamentarismia kunnioittavana, taustalle jättäytyvänä hyväntahtoisena “maan isänä”. Samaa vaikutelmaa hän on jälkikäteenkin pitänyt yllä esim. muistelmissaan:

“Olin visusti pidättynyt lausumasta mitään EY-jäsenyydestä. En ollut ainakaan pariin vuoteen asiasta mitään lausunut, en kielteistä enkä myönteistä.”

Historian tekijät II

Usko tuohon kantaaottamattomuuteen joutuu kuitenkin kovalle koetukselle jo luettaessa hieman pidemmälle:

“että joka tapauksessa jäsenanomus pitäisi jättää ja sitten katsoa. Jos ei jätetä, jää katsomatta sellaiset kortit, jotka pitäisi katsoa. Jäsenanomusta ei pitäisi rasittaa kiinnilyödyillä kannanotoilla, jotka voisivat vaikeuttaa kuvan selvittämistä.”

Historian tekijät II

Näin kertoo Koivisto muistelmissaan vastanneensa Esko Aholle 10.1.1992, tämän kysyessä pitäisikö Suomen hakea EY-jäsenyyttä.

Lopullisen kuoliniskun Koiviston itsestään rakentamalle kuvalle antanevat seuraavat tapahtumat:

Presidentti Koiviston toivomuksesta Suomen EY-jäsenyyshakemus jätettiin salaa jo 27.2.1992 heti iltakoulun kokouksen jälkeen. Iltakoulun pöytäkirja on osittain salainen ja kokouksessa käsitelty UM:n liite kokonaan salainen. Koivisto oli halunnut parlamentarisoida tahtonsa siten, että hallitus antaa eduskunnalle EY-toimintalinjasta valtioneuvoston tiedonannon, josta eduskunta äänestää hallituksen luottamuslauseäänestyksenä. Tähän liittyy 18.3.1992 eduskunnassa järjestetty demokratianvastainen äänestysnäytelmä, jonka sosiaalidemokraatit käsikirjoittivat presidentti Koiviston tahdon toteuttamiseksi. Vastakkain oli kaksi esitystä, hallituksen tiedonanto EY-jäsenyyshakemuksen jättämisestä ja SDP:n esitys hallituksen toimille annettavasta hyväksymisestä.

Käytännössä Koivisto siis käveli järjestämällään näytöksellä suoraan kansanvallan, kansanedustuslaitoksen ja perustuslain yli. Näin ainoa tapa antaa hallitukselle epäluottamus oli painaa tyhjää. Onko vaihtoehdottomuus demokratiaa? Millaisella enemmistöllä eduskunta hyväksyi EY-jäsenyyshakemuksen? Ei minkäänlaisella.

Suomen etu edellä ei näytä olleen Koiviston ohjenuora edes hänen oman todistuksensa mukaan:

“Samana päivänä, 27. helmikuuta, tapasin Tanskan ulkoministerin Uffe Elleman-Jensenin. Sanoin hänelle saman, minkä olin sanonut edellisenä syksynä Carl Bildtille: meidän tuli varoa ajatusta, että pohjoismaat voisivat muodostaa EY:n sisällä jonkin blokin ja liittoutua jonkin toisen blokin kanssa.

Meidän kannaltamme oli hankalaa, että Englanti oli niin innostunut pohjoismaitten mukaantulosta. Se herätti epäilyksiä, että Englanti halusi mahdollisimman pian saada uusia jäseniä, jotta syntyisi tarvetta harkita EY:n kehityksen suuntaa Englannin toivomalla tavalla ja että mukaan pyrkivillä olisi sama näkemys kuin Englannilla.

Englanti vastusti federalistisiksi kutsuttuja pyrkimyksiä tiivistää EY:tä.”

Historian tekijät II

Belgian pääministeriä Mauno Koivisto valisti Suomen emukannasta:

Kerroin, että Suomessa jäsenyyttä kannatti kaksi kertaa enemmän ihmisiä kuin sitä vastusti. Sanoin, että yksi syy jäsenyyden suosioon liittyi talouteen:

Suomen kaltainen pieni talous tarvitsi Euroopan rahaliittoa enemmän kuin suuret, vahvat taloudet.

Historian tekijät II

Ihmetellä täytyy, keihin tuo Koiviston mainitsema emu-myönteinen enemmistö mahtoi viitata. Poliitikot? SDP:n johto? Hallitus? Mauno Koivisto? Ei ainakaan Suomen kansalaisiin, jotka tässäkin asiassa johdettiin harhaan väitteellä, että markasta luopumisesta saataisiin äänestää myöhemmin. Muuten olisikin toki saatu haudata kaikki haaveet kansan hyväksynnästä liittymiselle. Kuten jäsenyyden kannattajat hyvin tiesivät.

Voimme jättää tuon perustelun oikeellisuuden historian punnittavaksi. Aivan niin – sehän punnitsi jo ja köykäiseksi havaitsi. Samoin kuin esim. talousnobelisti Paul Krugmankin, joka totesi (toim. huom. linkki toimi vielä juttua kirjoitettaessa, mutta on mystisesti sittemmin kadonnut) 2014 Helsingin Sanomissa, että Suomen liittyminen euroon oli virhe: ongelmien syy on täysin selvä: yhteisvaluutta euron pakkopaita, joka estää Suomea parantamasta kilpailukykyään devalvaation avulla. Eikä tässä pitäisi olla mitään yllättävää, nobelisti kertoo, sillä Suomen ongelmat ovat juuri niitä, joita oli odotettavissa, kun luotiin euroalueen kaltainen, ei-optimaalinen valuutta-alue.

Koiviston saavutusten listalle kuuluu myös oikeusvaltion romuttaminen. Koivisto alisti konklaavissaan 6.5.1992 määräysvallallaan myös tuomioistuinlaitoksen poliittiseen ohjaukseen. Konklaavi liittyy ETA-sopimuksen määräykseen pankkien vakavaraisuuden nostamisesta 8 %:n tasolle 1.1.1995 mennessä. Koivisto ohjeisti oikeuslaitoksen päättämään velallisten ja pankkien väliset riita-asiat pankkien hyväksi todistusaineistosta välittämättä. Koiviston konklaavin jälki on ollut kansalaisten oikeusturvan kannalta tuhoisaa. On voitu todeta, että ns. Koiviston konklaavin jälkeen pankki on voittanut lähes sataprosenttisesti ylemmissä oikeusasteissa ja Suomen valtio 95-prosenttisesti käsitellyt oikeustapaukset.

Koivisto piti virheellisenä erityisesti Korkeimman oikeuden 3.4.1992 tekemää päätöstä, jonka mukaan pankilla ei ollut oikeutta yksipuolisesti nostaa lainansaajan korkoa. Koiviston mielestä tuomioistuinten oli ajateltava erityisesti pankkien asemaa.

Koivisto halusi siis pelastaa pankit velallisten kustannuksella. Tämän on tulkittu johtaneen tuhansien yritysten ja yksityishenkilöiden talousahdinkoon, konkursseihin ja jopa itsemurhiin.

Vielä paremmalla saldolla, 100-prosenttisesti, on Mauno Koivisto voittanut häntä vastaan nostetut maanpetossyytteet. Hyvin merkillinen päätös nimittäin saatiin Helsingin käräjäoikeudesta 2017. Käräjäoikeus teki tuolloin haastehakemuksen tutkimattajättämispäätöksen. Erityisen merkilliseksi asian tekee se, että haastehakemus on jätetty HIEMAN aikaisemmin: 6.5.1992. Käräjäoikeus ei siis uskaltanut tehdä edes syyttämättäjättämispäätöstä, ennen kuin entinen presidentti oli turvallisesti siirtymässä maallisen oikeuden ulottumattomiin. Mauno Koiviston kuolinpäivä: 12.5.2017.
Nykysuomi: Mauno Koiviston maanpetossyyte nurin – Syynä ”Koiviston konklaavi”?

Olisiko Kekkosen sen lisäksi, että hän varoitti päästämästä Kokoomusta valtaan, etteivät tuhoa koko Suomea, pitänyt myös kehottaa suomalaisia pitämään lakikirjansa maanpetosrikosten kohdalta visusti auki, jos Mauno Koivisto pääsee presidentiksi?

“Mauno Koiviston sanoin: Taloudellisen toiminnan luonteen muuttuessa ja yhteiskunnallisen uudistustyön jatkuessa yksityisestä omistusoikeudesta voidaan tehdä täysin sisällyksetön käsite.”