Kanto nostaa Mika Salmen blogiinsa kirjoittaman asiallisen koonnin taannoisesta ilmastofoorumista, joka haastaa vallitsevaa ilmastohysteriaa ja tarjoaa tasapainoa aiheesta käytävään yksipuoliseen julkiseen keskusteluun. Artikkelin lopusta löydät YouTube-linkit luentoihin.
Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna tuli avattua kuluvan vuoden mökkikausi aurinkoisessa säässä saunaa lämmitellen. Nykytekniikan suomin mahdollisuuksin seurasin samalla livestriimiä tämän vuoden Ilmastofoorumi ry:n järjestämästä ilmastoseminaarista. Talvi ei kuitenkaan (tänäkään vuonna) luovuttanut niin helpolla, vaan tämän jälkeen ehtikin takatalvi vaihteeksi värjätä maan jälleen valkoiseksi.
Maallikon silmin melkoisen tavanomaiselta vaikuttaneesta keväästä huolimatta ei ilmeisesti ole soveliasta antaa ihmisten ilmastoahdistuksen hetkeksikään laantua, vaan median on revittävä lööppinsä. Näin ollen huhtikuu oli yhtäällä ”mittaushistorian kuumin”, mutta myös ”tavanomaista kylmempi”. Siinä missä lämpöpiikkien kohdalla muistutellaan herkeämättä ”katastrofaalisesta” ilmastonmuutoksesta, niin viiletessä kyse on vain normaalista sään vaihtelusta. Paitsi tietenkin, jos ilmaston lämpenemisen seurauksena Golf-virran toiminta muuttuu. Tällöin (globaali) lämpeneminen onkin (paikallista) viilenemistä.
Ilmastonmuutos kiinnostaa ja ei kiinnosta
Onko sitten järkevää puhua ilmastosta ennen kaikkea globaalina asiana? Voidaan toki mitata lämpötiloja ympäri maailmaa ja laskea niille keskiarvo. Mutta ilmastohan on paljon muutakin kuin lämpötila, niin millainen sitten olisi globaali ilmasto?
Maapallohan jakautuu useisiin paikallisiin ilmastovyöhykkeisiin, jotka poikkeavat toisistaan hyvin paljon, mutta eivät toki sijaitse tyhjiöissä, vaan vaikuttavat toisiinsa. Jonkin alueen viileneminen voi vaikuttaa toisen lämpenemiseen ja päinvastoin. Varmaa on vain, että ilmasto muuttuu jatkuvasti ja kaikkialla, ollen monimutkainen järjestelmä, jonka ymmärtäminen ja ennustaminen on tutkijoille haasteellista.
Olen seurannut ilmastoasioita mielenkiinnolla vähintäänkin 15 vuotta, joskin välillä kiinnostus on hiipunut. Vähän kuten kirjan Ilmastopaniikki – Hoito-opas (2019) kirjoittanut toimittaja Matti Virtanen toteaa seminaarissa ufointoilijoiden ja -skeptikkojen väliseen kiistelyyn verraten: Mitä järkeä on tuhlata valtavasti aikaa elämästään erilaisten valoilmiöiden pohtimiseen? Joskin ilmastoon liittyen tieteellisiä tutkimuksia on valtavasti enemmän saatavilla.
Tutkimusten suuresta määrästä huolimatta – tai ehkäpä juuri siksi – ilmastosta voisi keskustella ja kiistellä loputtomiin, mutta ihmiselämän aikana se ei vielä valtavan paljon ehdi muuttua. Ei ole sanottua, että oman elinaikani rajoissakaan ehtisin saada varmuutta, että ketkä henkilöt ja mitkä ennustukset ja hypoteesit ilmaston toimintaan liittyen lopulta ovat oikeassa. Näin ollen mahdottoman paljon aikaa ei ilmaston pohtimiseenkaan kannattane käyttää, ellei sitten ole ilmastotieteilijä.
Luonnonilmiö vai politiikkaa?
Ilmastonmuutos ei ole kuitenkaan pitkään aikaan ollut ainoastaan luonnontieteellinen ilmiö vaan hyvin tiiviisti osana politiikkaa – niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Mitä enemmän ilmastonmuutosta yritetään hyödyntää poliittisten agendojen läpiviemiseksi suuntaan tai toiseen, sitä enemmän tavallisen kansalaisenkin olisi hyvä siitä jotain ymmärtää. Kuten Virtanen luentonsa lisäksi Kari Hautamäen ”Nyt me kuollaan kaikki” -podcastissa toteaa, päästöjen vähentämiseen tähtäävät tai sitä sivutuotteena aiheuttavat ilmastotoimet eivät itsessään ole paha asia.
Kaikella on kuitenkin kääntöpuoli ja ennen kaikkea hintalappu. Uusiutuvia energioita, liikenteen sähköistämistä yms. ajetaan väkisin läpi epärealistisen nopealla ja liian kunnianhimoisella aikataululla. Menee vielä pitkään – Virtanen arvelee, että vähintään yksi sukupolvi – siihen, että nämä ratkaisut ovat kustannustehokkaita. Sähköautojenkaan elinkaarikustannukset eivät ole vielä sellaisia, että ne olisivat todellinen päästöttömämpi vaihtoehto.
Virtanen näkee tulevaisuuden valoisana, mutta ei usko murroksen tapahtuvan 10–20 vuodessa. Liiallinen hätäily syöksee ihmisiä köyhyyteen. Köyhillä taas ei ole mahdollisuuksia sopeutua ilmaston muuttumiseen samalla tavoin kuin varakkailla. Ja kun ilmasto joka tapauksessa muuttuu – aiheutuu se sitten mistä tahansa – Virtanen pitää sopeutumista ja varautumista lämpenemiseen (tai kylmenemiseen) ja sään ääri-ilmiöihin yhtä lailla tärkeänä kuin pyrkimyksiä lieventää lämpenemistä.
Onko luonto ihmisen armoilla vai toisin päin?
Kaltaisellani henkilöllä, joka ei ole luonnontieteilijä, fyysikko tai matemaatikko, ei asiantuntemus riitä tieteellisten tutkimusten arvioimiseen yksityiskohtia myöten, mutta jonkinlaista ymmärrystä maallikkokin voi ilmaston toiminnasta saavuttaa. Ainakin sen verran, että mitä enemmin siihen tutustuu, sitä mutkikkaampi tietää asian olevan.
Siksipä en enää pitkään aikaan olekaan pitänyt järkevänä median ja poliitikkojen väitteitä, kuinka ”varmuudella” tiedetään juuri ihmisen toiminnan seurauksena aiheutuneiden hiilidioksidipäästöjen nostaneen maapallon keskilämpötilaa. Ja ettei luonnolla olisi mitään keinoja vastata tähän, vaan se olisi täysin ihmisen armoilla niin, että lämpeneminen jatkuisi kunnes ihminen muuttaa tapojaan.
Sanotaan, että mainitun hypoteesin kyseenalaistavat haluaisivat vain rauhoitella mieltään ajatuksella, ettei ihmisen teoilla ole merkitystä. Yhtä loogista olisi silloin väittää, että hypoteesiin uskovat yrittävät rauhoitella mieltään ajatuksella, että luonto olisi ihmisen armoilla ja luonnonmullistusten torjuminen ihmisen omissa käsissä.
Juuri kukaan tutkija ei kuitenkaan esitä, ettei ihmisellä olisi pienintäkään vaikutusta lämpenemiseen. Erimielisiä ollaan siitä, onko lämpeneminen poikkeuksellisen nopeaa ja haitallista, ja että missä määrin siihen vaikuttaa ihminen ja missä määrin luonnolliset tekijät.
Pilvisyys lämpötilan muutosten selittäjänä?
Ilmastoseminaarin aloittaa fysiikan emeritusprofessori Jyrki Kauppinen puhumalla pilvisyydestä (ja meristä) nostaen pilvet kasvihuonekaasuja suuremmaksi vaikuttajaksi ilmaston lämpötilan muutoksille. Matematiikassa kouluaikaan suhteellisen hyvin pärjänneelle, mutta sittemmin sen harrastamisen vähemmälle jättäneelle, esitelmässä esiin tuodut kaavat ja laskelmat vaatisivat enemmän sulattelua ennen kuin niihin voisi kantaa ottaa.
Kaiken kaikkiaan Kauppisen esitys silti nähdäkseni selittää muutoksia ilmastossa paremmin kuin pelkkään hiilidioksidiin tuijottaminen. Sillä päästöjen lisääntyminenhän ei aukottomasti korreloi lämpenemisen kanssa, vaan 1930-luvun lämpimän jakson jälkeen lämpötilat kääntyivät laskuun 1950–70-luvuilla, jolloin jo povattiin jääkautta. Jälleen vuodesta 1998 lämpeneminen pysähtyi lähes 20 vuodeksi. Ja siinäkin tapauksessa, että hetkittäistä korrelaatiota löytyy, on kausaliteetti vielä näyttämättä toteen.
Kauppisen laskelmissa pilvien vaikutus lämpenemiseen on 1,1 astetta ja hiilidioksidin 0,07 astetta. Lämpeneminen myös vapauttaa hiilidioksidia merestä, ja näin ollen sen lisääntyminen ilmakehässä olisi jossain määrin enemmänkin seurausta lämpenemisestä. Kauppinen esittää, että kaasut CO2, N2O ja SF6 ovat kaikki lisääntyneet saman käyrän mukaisesti. Maalaisjärjellä ajatellenkin on todennäköisempää, että tämä johtuisi lämpenemisestä kuin että ihminen olisi jokaista kaasua päästänyt ilmoille täsmälleen saman verran.
Lustotutkimus valottaa ilmastosyklejä ja napapyörteet Pohjolan talvisäätä
Tekniikan tohtori ja emeritusdosentti Antero Ollila jatkaa puhumalla ilmastosykleistä mm. lustotutkimuksiin pohjautuen ja toteaa, että on päätynyt samansuuntaisiin tuloksiin kuin Kauppinen, mutta eri polkua. Ollila on tutkimuksissaan osin käyttänyt lustotutkija Mauri Timosen tuottamaa lustodataa. Data on peräisin Lapista ja Timonen on itse sukeltanut lampien ja järvien pohjassa hyvin säilyneitä puita, joista sitten on kairannut lustonäytteitä.
Omalla puheenvuorollaan Timonen esittää, että liikkumavara ja syklit ovat elinehto maapallolle. Hän mainitsee merien voivan sitoa lämpöä jopa 2000 vuotta ennen kuin se vapautuu ilmakehään. Siinä missä mantereella mitatut lämpötilat ovat vuoden tarkkoja, niin merenpuoleisilta asemilta mitatut lämpötilat ovat oikeastaan monen sadan vuoden keskiarvoja. Näin ollen globaali keskilämpötilakaan ei ole itse asiassa reaaliaikainen, vaan voi ilmentää erilaisia viiveellä tapahtuvia vaikutuksia hyvinkin pitkältä aikajaksolta.
Esimerkiksi auringon meriin 200 vuotta sitten säteilemä lämpö voisi näkyä ilmakehässä vasta nyt, ja 1500-luvulta 1800-luvulle vallinneen pienen jääkauden viilentämät vedet lämpenivätkin vasta 1950-luvulla. Eli globaalin ilmaston ”ennätyksellistä” lämpenemistä mitattaessa on osin mitattu vuosisatojen aikana meriin kertyneen lämpöenergian aiheuttamia lämpötilamuutoksia, jotka sitten on (ainakin poliitikkojen ja aktivistien puheissa) muitta mutkitta laitettu hiilidioksidin piikkiin.
Timonen päättää esityksensä huomauttaen, kuinka ”varmat totuudet”, kuten globaali keskilämpötila, ovat heittäneet ”kuperkeikkaa”. Ihminen voi mittailla ja saada vaikka minkälaisia tuloksia, mutta lopulta maapallo säätelee ilmastoaan välittämättä ihmisen yrityksistä muuttaa sitä mieleiseensä suuntaan: ”Ihminen on suuruudenhullu ja tietämätön kuvitellessaan kykenevänsä muuttamaan Maan ilmastodynamiikan mieleisekseen!”
Timosen jälkeen jo edellä mainittu Matti Virtanen puhuu ilmastosta toimittajan ja ainoan suomenkielisen skeptisiä tutkijoita ääneen päästäneen kirjan kirjoittajan näkökulmasta. Seminaarin päättää Oulun yliopistolla vaikuttava avaruusfysiikan emeritusprofessori Kalevi Mursula puhumalla etäluennossaan mm. napapyörteiden vaikutuksesta ilmastoon. Hän esittää napapyörteen hallitsevan Pohjolan talvisäätä ja -ilmastoa: Voimakas pyörre tuo mukanaan lämpimän ja sateisen talven, heikko sen sijaan kylmän ja kuivan ydintalven. Tämä vaihtelu selittäisi noin kolmasosan talvien välisestä keskilämpötilojen vaihtelusta.
Napapyörteen vaihteluun vaikuttavat monet muutkin seikat, mutta sen on huomattu noudattavan aurinkotuulen vaihtelua. Näin ollen suurta osaa talvilämpötilojen vaihtelusta selittäisi nopean aurinkotuulen hiukkastuotto. On kehitetty napapyörteen rikkoutumista ennustava malli, jonka pohjalta voidaan tehdä pitkäaikaisia ennusteita tulevien talvien luonteesta. Näistä ennusteista on mediakin kiinnostunut, kun esimerkiksi Iltalehti noteerasi suomalaistutkijoiden ennusteet talvenkulusta.
Ei sovi agendaan
Miksi sitten näitä seminaarissakin esiintyneitä huippuluokan tutkijoita ja heidän tutkimuksiaan ei suuremmin huomioida valtavirran ilmastokeskustelussa, vaikka Kauppisellakin vertaisarvioituja tutkimuksia on lähes 800? Ilmeiseltä syyltä vaikuttaa, etteivät ne olen vallitsevan agendan mukaisia ja tue valittua (pääosin poliittista) narratiivia (etenkin ihmisen tuottaman) hiilidioksidin pääroolista ilmaston lämmittäjänä.
Esimerkiksi Ollilan ja Timosen vertaisarvioitu tutkimus vuodelta 2022 poistettiin International Journal of Climatology -lehdestä mielivaltaiselta kuulostavin perustein, jotka käydään tarkemmin läpi Ollilan esityksessä. Ollila sanookin, että nykypäivänä on vaikea saada konsensuksen kyseenalaistavia tutkimuksia vertaisarvioituihin lehtiin. Mikä tahansa tutkimus on helppo tyrmätä, jos vain lehti niin haluaa.
Virtanen ei pidä itseään skeptikkona vaan ns. ”haalentajana” (lukewarmer); ilmasto muuttuu, mutta syyt ovat yhä kiistanalaisia. Kukaan ei tiedä, mikä olisi ihanteellinen CO2-pitoisuus tai lämpötila. Ilmastotieteen ongelmia ovat politisoituminen, hajallaan oleva data ja monimutkaiset mallit, joita kuitenkin luetaan kuin piru Raamattua. Realismin puitteissa tapahtuva päästöjen vähentäminen ja varovaisuus eivät ole pahaksi, mutta median, Elokapinan ym. harjoittamaan paniikin lietsontaan ei ole aihetta vaan se on päinvastoin haitallista.
Edellä mainittuja teesejä tuskin monikaan ”denialistiksi” leimattu todellisuudessa kieltää. Itse asiassa niiden kieltäjiä taitaa löytyä enemmän siitä joukosta, jonka agendaa ”ilmastokriisistä” ne horjuttavat. Siitä mihin sitten kaikella pyritään, löytyy eriäviä näkemyksiä siinä missä itse ilmiöstäkin. Seminaarissa käydyssä keskustelussa yksi seuraajista esittää ilmaston olevan yhteiskunnallista agendaa ajaville sivuseikka, mutta sitäkin loistavampi ”väline” hyödynnettäväksi, koska siitä voi muodostaa uhkakuvia loputtomiin.
Seminaarin juontaja Simo Ruoho toteaa keskustelun siirtyvän spekulatiiviselle alueelle, mutta nostaa yhtenä faktana esiin ilmastonmuutoksella käytävä päästökaupan, jolla on kerätty Euroopassa yli 200 miljardia euroa. Lohjan kaupunginvaltuutettu Ossi Tiihonen käyttää vuorollaan termiä ”ilmastoteollinen kompleksi”, jossa ”ovat naimisissa media, teollisuus ja poliitikot”, ja näkee tämän mekanismina kansalaisten alistamiselle. Varovaisempaa kantaa edustava Virtanen ei näe taustalla koordinoitua pahaa tahtoa viitaten sanontaan, että ”älä koskaan oleta vastapuolen motiiviksi pahuutta, jos typeryys riittää”.
Katastrofia ei näkyvissä
Vaikka niin ilmastonmuutoksesta kuin sen taustalla olevasta poliittisesta agendasta on eriäviä näkemyksiä ja epävarmuustekijöitä, eivätkä suinkaan edes kaikki samoissa leireissä olevat jaa niistä yhtenäisiä käsityksiä, yksi asia vaikuttaa selvältä. Ilmaston lämpenemisestä tuskin seuraa mitään valtavaa katastrofia. Tämä olisi syytä tehdä selväksi ilmastoahdistukseen ja -paniikkiin vaipuneille nuorillekin, jotka pahimmassa tapauksessa menettävät toivon tulevaisuuden suhteen kuvitellessaan maapallon olevan tuhoutumassa tai käymässä elinkelvottomaksi hyvinkin nopealla aikataululla.
Maailmanlopun ennustuksia ihmiskunnan historiassa on riittänyt, mutta ajatus siitä, että juuri nykyinen sukupolvi on jotenkin ratkaiseva ja pelastaa maailman, on mitä todennäköisimmin jälleen kerran harhaa. Ihminen on taipuvainen ajattelemaan, että juuri omana elinaikana eletään jonkinlaista spesiaalia aikakautta. Omaa sukupolvea myös yliarvioidaan ja tulevia aliarvioidaan. Ikään kuin heitä täytyisi paapoa, ja he eivät saisi mitään aikaan, vaikka tulevat todennäköisesti olemaan fiksumpia ja saamaan käyttöönsä parempaa teknologiaa. Kari Hautamäen haastattelussa Matti Virtanen katsoo nykyisellä sukupolvella olevan vielä tehtävää siinäkin, että saataisiin edes selvyys, mitä on meneillään ja miksi.
Messiaaninen projekti koko maailman tulevaisuuden parantamisesta vain muutamien lähivuosien aikana sen sijaan on tuomittu kaatumaan megalomaanisuuteensa.
(Huom. kirjoitusta on päivitetty 10.5.2024 lisäämällä Kalevi Mursulan esityksen ydinkohdat.)
Luennot YouTubessa
Ilmastoseminaari | Jyrki Kauppinen – Pilvisyys säätää pääosin ilmakehän lämpötilaa https://www.youtube.com/watch?v=3GKgxAtzkWI
Ilmastoseminaari | Antero Ollila – Kaksi dominoivaa keskipitkää ilmastosykliä https://www.youtube.com/watch?v=2ufxwWu9woQ
Ilmastoseminaari | Mauri Timonen – Syklien ja viiveiden ilmasto https://www.youtube.com/watch?v=M5C0n3Iec5s
Ilmastoseminaari | Matti H. Virtanen – Viisi vuotta ilmastopaniikkia https://www.youtube.com/watch?v=lBupSyE07DM
Ilmastoseminaari | Kalevi Mursula – Avaruusilmastouutiset https://www.youtube.com/watch?v=V9XnNw26jRc
Muut viitteet
Virtanen, Matti H. (3.5.2024): Viisi vuotta Ilmastopaniikkia – Kuinka lopetin pelkäämisen ja opin rakastamaan epävarmuutta https://mattihvirtanen.blogspot.com/2024/05/viisi-vuotta-ilmastopaniikkia-kuinka.html
Matti Virtanen Kari Hautamäen ”Nyt me kuollaan kaikki” -podcastissa puhumassa ilmastonmuutoksesta: https://www.bookbeat.com/fi/book/k1j6-nyt-me-kuollaan-kaikki-1267306
Tarnanen, Konsta | Verkkouutiset (3.5.2024): Huhtikuu oli tavanomaista kylmempi https://www.verkkouutiset.fi/a/huhtikuu-oli-tavanomaista-kylmempi/
MTV Uutiset (8.5.2024): Päättynyt huhtikuu mittaushistorian kuumin – jo 11. perättäinen ennätyskuuma kuukausi https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paattynyt-huhtikuu-mittaushistorian-kuumin-jo-11-perattainen-ennatyskuuma-kuukausi/8933232
Tanner, Matti | Iltalehti (15.2.2024): Suomalaistutkijat ennustavat: Polaaripyörre hajoaa jälleen – Suomalaiset tuntevat vaikutuksen https://www.iltalehti.fi/saauutiset/a/4722fab2-91ef-46be-b848-f59adb059d41
[…] päivitetty 10.5.2024 lisäämällä Kalevi Mursulan esityksen ydinkohdat. Kirjoitus on julkaistu Kanto.mediassa […]