Olen nykyään Pirkanmaalla asuva kansalaisjournalisti. Kirjoittamisen osalta olen taustaltani yhteiskuntatieteilijä. Olen ollut historian harrastaja siitä lähtien, kun opin lukemaan. Päädyinkin lopulta opiskelemaan rauhan- ja konfliktientutkimusta sekä journalismia, työskenneltyäni vuoden verran kriisinhallintatehtävissä Balkanilla vuosituhannen vaihteessa. Tarkoituksenani oli erikoistua kansainvälisiin interventioihin, lähinnä kansainvälisen lain, poliittisen päätöksenteon ja journalismin näkökulmasta.
Reilut viisitoista vuotta sitten, opintojeni loppuvaiheessa aloin kuitenkin havaita, etteivät yliopistomaailman näkemykset sekä oman oppialani – johon suhtauduin aidolla intohimolla – ajatusmallit kohdanneet enää riittävästi. Esimerkiksi aineopintojen kokonaisuudessa oli havaittavissa jo 2005 tienoilla aivan täysin ympäristö- ja sukupuolinarratiivien pakkopuskeminen – myös sellaisissa yhteyksissä, joissa niillä ei ollut minkäänlaista käytännön relevanssia. Tuossa vaiheessa pidin ilmiötä lähinnä kuriositeettina. Graduseminaarissa tulin lopulta kuitenkin siihen tulokseen, että tutkimusaiheet olivat mitä ilmeisimmin tuolloisella alallani aika pitkälti rahoituksella ohjailtuja ja rajoitettuja. Niinpä sitten päätin kävellä pois – omat subjektiiviset johtopäätökseni ja aito rakkaus lajiin eivät vain antaneet jatkaa tietä, joka olisi tuntunut itselleni lähinnä akateemiselta prostituutiolta. Viimeiset viisitoista vuotta onkin kulunut sitten muun elämän ohessa oman tutkimuksen parissa mm. laajemman historiankirjoituksen, metafysiikan, psykologian ja sittemmin myös propagandan ja narratiivien aihepiireissä.
Noin 10 vuotta sitten jouduimme esikoistamme odottaessa perehtymään velvollisuudesta lasten rokottamisasian toiseen puoleen, koska olimme jo törmännet joihinkin avoimiin kysymyksiin. Tuo puolen vuoden mittainen projekti toi esiin lisää kysymyksiä, joihin ei ollut löydettävissä kuin ikäviä ja synkkiä vastauksia. Päätimme olla rokottamatta lapsiamme. Perinteisen median toiminta taas oli suurin syy siihen, miksi aloin kirjoittaa julkisesti vuonna 2018. Olin jo 2014-15 alkanut panna merkille, että perinteisen median toiminta alkoi täyttää aivan selkeästi suoran propagandan kriteerejä. Vuosien vapaus päivittäisestä ryhmäpaineesta, kahvipöytäkeskusteluista, uutisvirrasta ja televisiosta toimivat tässä vielä tuolloin varmastikin katalyytteina. Sitten Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen mediasirkuksen noustessa huippuunsa, aloin tarkastella median toimintaa tarkemmin – olin huolissani siitä, että uutismedialla oli selkeästi jokin syy esittää niin vahvasti yksipuolista narratiivia maailmanpolitiikassa noinkin relevantista aiheesta.
Koronan tullessa tarkastelin ilmiötä edellä mainituista syistä luonnollisestikin lääketeollisuus- ja mediakriittisesti. Suurin osa kirjoituksistani käsitteleekin siten koronaa ja siihen liittyviä eri juonteita.
Erilaiset kaninkolot ja “vaihtoehtoinen” historia ovat tulleet vuosien aikana tutuiksi, mutta toisaalta näen, että on erittäin hyvin perusteltavissa olla kirjoittamatta aivan kaikesta, johon on perehtynyt. Toisaalta “pandemia” on tuonut kaikkien nähtäville sellaisia – jopa aikaisemmin uskomattomaltakin kuulostavia valuvikoja, jotka on korjattava ihan ihmiskunnan tulevaisuuden takia. Nähdäkseni käsissämme oleva yhteiskunnallinen ongelma on se, että kansalaiset ovat nyt avoimen propagandan ja manipulaation kohteena niiltä tahoilta, joihin sen tulisi voida luottaa – ja tämä ei koske pelkästään mediaa. Haaste on siinä, kuinka saada propagandisoitu suuri yleisö perehtymään tärkeiden narratiivien (tarinoiden) toiseenkin puoleen. “Edustuksellinen demokratia” on vain kulissi, mikäli kansalaisille annettava informaatio valikoidaan jossain muualla ilman läpinäkyvää prosessia ja tiettyjä päämääriä palvellen.
Olisi tärkeä pystyä viestimään relevantteja, mutta piiloon jääneitä asioita tavoin, joilla kykenee vielä tavoittamaan “suuren yleisön” ja tehdä se samalla perustellusti ja läpinäkyvällä tavalla. Samalla on olennaista nostaa esiin sitä, että sekä sensuuri ja propaganda ovat nyt valloillaan ja että ne ovat todellisia ilmiöitä, joilla on konkreettiset seuraukset vähänkään pidemmällä aikavälillä.