#kantoraportti – Macronin hallitus tekee lääketieteen harjoittamisesta rangaistavaa

Avatar photo

BySami Antinniemi

16.2.2024 , , ,
äänestystulos

Ranskassa 14. 2 äänestetty Artikla 4 on tietynlainen ”puoskarilaki” jonka mukaan valtion hyväksymien lääketieteellisten toimenpiteiden kritisoinnista voi saada 15000 euroa sakkoa tai vuoden vankeutta.

Lain mukaan voidaan tuomita 15000 euron sakkoihin tai vuoden vankeuteen mikäli kieltäytyy lääketieteellisestä toimenpiteestä jonka viranomainen katsoo hyödylliseksi.

Sama koskisi myös toimenpidettä kritisoivia lääkäreitä, arvioivat lain kriitikot.

Jos vastaava laki olisi ollut voimassa pandemian alussa, olisi se tuominnut vankilaan monet Covid-hoitoja pandemian alkuvaiheessa kehitelleet lääkärit kuten Didier Raoultin, joka ryhtyi hoitamaan koronapotilaita hyvällä menestyksellä hydroksiklorokiininilla jo vuonna 2020.

Didier Raoult

Professori Didier Raoult on yksi suuresta määrästä koronapandemian aikana mustamaalatuista tiedemiehistä ja lääkäreistä, jotka nousivat hierarkkista länsimaisen terveydenhuollon rakenteita vastaan huomattuaan, ettei se toiminut. Kuten moni muukin, hän havaitsi edullisen hydroksiklorokiinin auttavan covid-taudin hoidossa ja ryhtyi toimiin, perusti klinikoita ja levitti tietoa. Tämä vei hänet marginaaliin ja nyt häneen sovelletaan leimasanoja “kontroversiaali” tai “kohulääkäri”.
Vain siksi, että hän teki työtään kun muut eivät.

Hydroksiklorokiini on yksi monista edullisista lääkkeistä, joita länsimaisen lääketieteen hierarkkinen ja huipulta korruptoitunut järjestelmä ei ottanut käyttöön koronan hoidossa.

Afrikan maissa, kuten esimerkiksi Senegalissa, näiden lääkkeiden käyttö koronan hoidossa on tavallinen käytäntö.

Marianne. net 20.4.2021

“Senegalissa hoidetaan hydroksiklorokiinilla: Emme kuuntele WHO:ta”

Kantomedian sivuilta löytyy runsaasti tietoa näiden vaihtoehtoisten lääkkeiden syrjäyttämisestä.

On vaikeata sanoa, miksi enemmistö poliitikoista päättää tehdä näin järjen- ja ihmisten terveyden vastaisen lain? Laki käytännössä pakottaisi kaikki lääkärit noudattamaan lääketeollisuuden ja viranomaisten määräyksiä. Tämän lain läpiajaminen sekä käynnissä oleva pakonomainen WHO:n pandemiasopimuksen ajaminen paljastaa mistä nyt on kyse – Ranskaan ajetaan terveystotalitarismia. Entä muualle?

Kuten lähes kaikessa muussakin koronaan liittyen, lain vastustus ja sanan- sekä valinnanvapauden puolustaminen keskittyy nyt oikeistoon. Kollektivistinen ajattelu näyttää ajavan yhteiskuntaa kohti kuilua. Kuinka paljon kyseessä on lääkärien ja poliitikkojen egoista ja kuinka paljon lääketeollisuuden vaikutuksesta? Ranskan entinen terveysministeri, joka toimi korona-aikana ja puolusti nyt vahingollisiksi osoittautuneita koronainjektioita, puolusti lakia argumentoimalla, että se suojelee kansalaisia “guruilta”.
Kyse saattaa olla siitä, että poliitikot, jotka puolustivat ihmisten terveyttä ja jopa kuolemantapauksia aiheuttanutta terveyspolitiikkaa, puolustavat nyt itseään tällaisella lailla. Taustalla saattaa, ja viitteitä tästä on, olla myös ns. Big Pharman, eli lääketeollisuuden painostus politiikkaan.

Tämän lain myötä MRNA-injektoiden aiheuttamien vammojen ja kuolemien, tai minkä tahansa valtion määräämän lääketieteen toimenpiteen kyseenalaistaminen olisi rangaistavaa. Tällaista on vaikea uskoa todeksi länsimaassa kuten Ranskassa – jota tämän jälkeen ei enää voi kutsua demokratiaksi.

Ihmisen hengellä, terveydellä ja tieteellä ei näytä Macronin ohjastamassa Ranskassa olevan mitään merkitystä – vain vallalla.

Tämän artikkelin otsikko on raflaava – Macronin hallitus tekee lääketieteen harjoittamisesta rangaistavaa – mutta se on totta. Toden sanomista ääneen ollaan nyt länsimaissa kieltämässä totalitaarisin keinoin, sen voi estää vain puhumalla totta yhä lujemmin.

#kantoraportissa tunnelmia äänestyksestä sekä ranskalaisen edustaja Nicolas Dupont-Aignanin mietteitä.

Linkki jakamista varten: https://kanto.media/j5d2