Uskon ja haluan edelleen luottaa siihen, että me suomalaiset olemme pohjimmiltamme sisukkaita ja kerran suuttuessamme sopivan vihaisia toimiaksemme. Kuitenkin; paljon tätä enemmän olemme auktoriteettiuskovaisia laumasieluja, kuuliaisia ja tunnollisia kansalaisia. Nämä päällimmäiset ja monien mielestä arvokkaat ominaisuudet usein vaientavat sydämeltään sisukkaan ja rehellisen suomalaisen hyvin pitkälle, kenties koko elämänsä ajaksi. Suomalaisen pinna on kohtuullisen pitkä. Liian pitkä.
Suomalainen on myös vähän kateellinen, se meidän on pakko myöntää. Sanotaankin, että olemme valmiita maksamaan satasen, ettei naapuri saa viittäkymppiä. Tämä ei välttämättä ole tietoista toimintaa, vaan se verhoutuu usein tiedostamattomaankin sosiaaliseen paineeseen, joka on ympäröinyt meitä yhä voimakkaammin, mitä pidemmälle tätä kuluttavaa 2000-lukua on eletty. Kuuliainen, tottelevainen, tunnollinen suomalainen toimii vaiennettuna laumassaan, vähän kateellisena ja kovan sosiaalisen paineen alaisena oravanpyörässään, kollektiivinen häpeä kruununa kakkakasan päällä. Tämä häpeä on niin laaja aihe, että siihen ei ole syytä pureutua tässä sen tarkemmin. Koetapa tässä sitten kasvaa hyvinvoivaksi, tasapainoiseksi, oman arvonsa ja itsensä tuntevaksi, rohkeaksi ja auktoriteetin kyseenalaistavaksi kansalaiseksi, mitä tämä yhteiskunta ehdottomasti kaipaisi noustakseen joskus tästä syvästä suosta, mihin se on nyt ajettu.
Meille täällä Suomessa opetetaan lapsesta saakka sellainen perustavaa laatua oleva uskomus, että koulussa oppii kaiken, mitä tarvitsee tietää. Näennäisesti toki suomalainen koululaitos kannustaa hakemaan tietoa ja kysymään, mutta kyllähän tieto on rajattu tiukkaan boksiin, jonka ulkopuolelle ei ole mitään tarvetta, eikä oikein suotavaakaan kurkistaa, jos ei halua tulla jollakin tavalla katsotuksi kieroon. Tämä uskomus on vahva, alitajuntaan syötetty oppi, jota ihminen ei välttämättä tiedosta tai kyseenalaista koko elämänsä aikana, mutta toteuttaa sitä elämässään joka päivä ja siirtää samaa opittua uskomusta lapsilleenkin. On hyvä osata esittää vain viisaita kysymyksiä, sillä tyhmiä ja vääriä kysymyksiä on todellakin olemassa ja kuka nyt haluaisi olla tyhmä? Ainakaan tyhmempi kuin se naapuri…
Jos suomalainen haluaa tietää enemmän, silloin hän voi mennä opiskelemaan korkeakouluun. Siellä tullaan asiantuntijaksi, sellaiseksi joka tietää, miten asiat oikeasti ovat. Erilaisten asioiden tuntijaksi ei voi tulla, ellei ole opiskellut kyseistä asiaa siihen tarkoitetussa koulussa. Itse oppien ja tietoa hakien ei voi tulla yhtään minkään asian tuntijaksi. Ei edes itsensä tai oman elämänsä, sillä näihinkin useimmiten asiantuntijoilla on oikeat vastaukset, itse on turha miettiä omia asioitaan. Näin meille suomalaisille opetetaan. Jos joku nyt ajattelee, että onpa kärjistettyä, niin sitä se ehkä on, mutta silti aivan totta.
Ja suomalainen todellakin luottaa siihen, että hän on oppinut kaiken tarvittavan. Loput voi jättää asiantuntijoiden huoleksi ja mikä voisikaan olla helpompaa ja huolettomampaa, kuin kuunnella asioiden tuntijoita, heidän oikeaa tietoaan ja sitten toimia näiden selkeiden ohjeiden mukaan? Vain vastuuton ihminen kyseenalaistaa korkeasti koulutetun asiantuntijan tietoa ja ohjeita, kyselee tyhmiä ja yrittää muka itse oppia tietämään jotain lisää.
Todellisuudessa vain äärettömän naiivi ihminen uskoo ja luottaa kaikkeen, mitä viisas asiantuntija sanoo. Älkääkä toki ymmärtäkö tätäkään väärin; kyllä asiantuntijoita tarvitaan ja heihin on pakko pystyä myös luottamaan tietyiltä osin, mutta ei suinkaan sokeasti. Vaikka ei uskoisi, hekin ovat vain ihmisiä kaikkine heikkouksineen. Kyseenalaistaminen ei ole siis mikään itseisarvo, mutta aivan äärettömän tärkeä taito se on, jota ei missään koulussa opeteta. Lääkäri tietää lääkeasiat, kätilö tietää synnytysasiat ja ravitsemusterapeutti tietää ravitsemusasiat. Opettaja tietää opetusasiat ja pääministeri tietää ainakin sen, koska ei ole oikea aika mennä mökille, joten on aivan naurettavaa, että ”tutkitaan asioita itse”. Sinun ei tarvitse tutkia itse, kun on asiantuntijat sitä varten.
Tämä nykyajan internet on vaaran paikka, pullollaan kaikenlaista väärää tietoa, joka voi vahingoittaa ihmisen terveyttä ja hyvinvointia vakavastikin. Vaikka olisi aikuinen ihminen, kaikissa sielun ja ruumiin voimissa, aina löytyy joku huolestumaan siitä, että arvostaa muutakin tietoa, kuin mitä saa asiantuntijoilta. On kuitenkin puhdasta faktaa, että asiantuntijat kertovat myös valheita ja epätotuuksia, joskus tiedostaen, joskus tietämättään. He elävät kai vähän sellaisessa kuplassa tai harhassa, että he ovat oppineet kaiken tarvittavan tiedon korkeakouluissa ja jos eivät, on olemassa vielä heitä itseäänkin viisaampia, joihin luottaa – kyseenalaistamatta totta kai! Ehkä he eivät tiedä, että internetistä voi oppia itse tietoa hakemalla vaikka mitä hyödyllistä ja oman tai läheisen hengen tai terveyden pelastavaa. Toki asiantuntija on usein sotkeutuneena ihan siihen samaan verkkoon, missä monet muutkin räpistelevät yrittäessään säilyttää kasvonsa, maineensa, uransa ja toimeentulonsa, ja ettei kukaan vaan katsoisi sinua kieroon, varsinkaan se naapuri…
Että siinä sitten ei enää ole niin väliä, puhuuko nyt ihan täydellistä totuutta.
Aina välillä sitten käy kuitenkin niin, että se käytännössä kaiken tarpeellisen perustiedon koulussa oppinut suomalainen ei jostain syystä olekaan vakuuttunut asiantuntijan tiedon oikeellisuudesta ja hän todella alkaakin tutkimaan asioita itse senkin uhalla, että naapuri katsoo kieroon. Tästä avautuu poikkeuksetta täysin uusi maailma, jonka jälkeen ei ole enää paluuta vanhaan todellisuuteen. Tähän voivat vaikuttaa ihan niinkin yksinkertaiset ihmisen syntymälahjat kuin maalaisjärki, loogisuus ja/tai intuitio, joilla on itseasiassa taipumus säilyä paremmin silloin, kun ihminen ei kouluta itseään ihan hirvittävän korkealle. Korkeakouluissa nämä elintärkeät ominaisuudet kun tuppaavat jotenkin vaimenemaan ja korvautuvat ylivertaisuuden tunteella ja harhalla siitä, että on oppimassa korkeinta mahdollista tietoa, eikä sitä ole syytä kyseenalaistaa etenkään, jos ei halua tulla katsotuksi kieroon. Korkealle kouluttautuneena ja vielä korkeammalle kivunneena voi käydä myös niin, että se ruohonjuuritason elämä muuttuu aika kaukaiseksi ja vieraaksi maailmaksi.
Mitä siitä sitten mahdollisesti seuraa, kun ihminen huomaa, että hän voikin tuntea itse oman elämänsä ja tarpeensa, kantaa siitä itse vastuuta, hänellä onkin kyky ja oikeus hankkia tietoa itse, hän pystyy oppimaan ja tietämään vaikka kuinka paljon, eikä hän tarvitse jokaiseen valintaansa ohjeita asiantuntijalta? Siitä seuraa sitä, mitä jo alussa toivoin; hyvinvoivia, tasapainoisia, oman arvonsa ja itsensä tuntevia, rohkeita ja auktoriteetin kyseenalaistavia kansalaisia, mitä tämä yhteiskunta ehdottomasti kaipaa noustakseen joskus tästä hemmetin suosta, mihin se on nyt ajettu. Mutta onko jonkin tahon intressi se, ettei suosta koskaan noustaisikaan? Sille usein tuntuu, mutta se on sitten eri tarina, se. Mutta mehän noustaan, vai mitä!?