Mistä maailman pahuus johtuu? Sitä pohditaan uudessa essee-sarjassa Pahan juuret. Sarja on syväsukellus ihmismielen mekanismeihin ja niihin psykologisiin juurisyihin, joista ihmiskunnan pahuus kumpuaa. Tervetuloa mukaan.
Moni Kannon lukija on varmasti jo havahtunut siihen tosiasiaan, että maailmassa on jotain pielessä. Pahuutta on kaikkialla, ja se on varsinkin viime vuosina tullut koko ajan näkyvämmin esiin. Pahuus näkyy valtioiden toiminnassa, poliitikkojen päätöksissä, instituutioiden agendoissa, totalitarismin lisääntymisessä, valtamedian valehtelussa, terveysviranomaisten suosituksissa, miljoonia ihmishenkiä vaatineiden piikkirikosten peittelyssä, kansalaisten köyhdyttämisessä, oikeudenmukaisuuden tuhoamisessa, moraalisuuden hylkäämisessä ja niin edelleen.
Maailma ei ole kokonaan paha. Eikä maailma ole muuttunut pahaksi. Pahuus on aina ollut osa maailmaa. Viime vuosina pahuus on vain tullut paremmin esiin, koska pahuuden piilottaminen ei enää onnistu. Jostain syystä elämme sellaisen aikakauden keskellä, joka tuo piilossa ollutta pahuutta jatkuvasti enemmän ja enemmän päivänvaloon. Vaikka se on välillä raskasta ja epämiellyttävää, se on kuitenkin terveellistä. On vain ja ainoastaan hyvä, että paha tulee vihdoin näkyväksi. Suomalaiset varsinkin ovat hyvin sinisilmäinen kansa, joka on aivan liian pitkään kieltäytynyt näkemästä pahuutta – ja maksanut siitä kovaa hintaa.
Pahuuden näkeminen on yksi asia. Pahuuden juurisyiden ymmärtäminen on kokonaan toinen. Tämä kirjoitussarja keskittyy jälkimmäiseen. Tästä sarjasta tulee pitkä matka, jonka oppaina toimivat suuret ajattelijat ja ihmismielen ymmärtäjät, joille minä olen paljosta velkaa. Heihin kuuluvat muun muassa Alice Miller, Alexander Lowen, Erich Fromm, Arno Gruen, Arthur Janov ja Carl Jung. Tämä kirjoitussarja on henkilökohtainen kunnianosoitukseni näille suurille mestareille.
Jokaisen lukijan on jo alussa hyvä tietää, että tästä matkasta ei tule helppo. Eikä mukava. Päin vastoin, tämän kirjoitussarjan lukeminen tulee olemaan hyvin monelle hyvin epämiellyttävää ja vaikeaa. Moni tulee jättämään tämän sarjan lukemisen kesken, koska se tuo esiin sellaisia asioita, joita suurin osa ihmisistä ei haluaisi kohdata.
Moni lukija tulee reagoimaan sarjan kirjoituksiin voimakkaalla kieltoreaktiolla. Moni loukkaantuu ja suuttuu. Se on täysin ymmärrettävää ja luonnollista. Kun pahuus on lähellä, sitä ei haluta nähdä. On paljon mukavampaa ajatella, että pahuus on siellä jossain kaukana. Mutta kun ei ole. Se on lähempänä kuin suurin osa ihmisistä on valmis myöntämään. Juuri se tekee tämän kirjoitussarjan lukemisesta vaikeaa.
Ne, jotka uskaltavat tälle matkalle lähteä, joutuvat katsomaan itseään, läheisiään ja omaa elämäänsä täysin uudella tavalla. He joutuvat pohtimaan omaa lapsuuttaan, omien vanhempien toimintaa, omaa vanhemmuuttaan ja omia ihmissuhteitaan sellaisesta näkökulmasta, joka tuntuu hyvin epämiellyttävältä. He joutuvat mahdollisesti kohtaamaan kipua, jonka he hautasivat syvälle itseensä joskus kauan sitten. Se on raskasta ja vaikeaa, mutta kuitenkin terveellistä. Liian moni ihminen kantaa sisällään kipua, josta voisi parantua, jos vain uskaltaisi olla itselleen rehellinen. Totuus vapauttaa, mutta sitä ennen se sattuu.
Tätä esipuhetta kirjoittaessani en vielä tarkalleen tiedä, kuinka pitkä tästä essee-sarjasta tulee. Valmistuneita osia on tällä hetkellä 11, ja lisää tulee vähintään toinen mokoma. Asiaa on paljon, mutta se on pyritty esittämään mahdollisimman selkeästi ja ytimekkäästi sopivan kokoisiin paloihin pilkottuna.
Mistä pahuus syntyy? Tämän kirjoitussarjan tarjoama vastaus tuohon kysymykseen on lyhyesti: lasten huonosta kohtelusta. Minä väitän, että jos kaikkia maailman ihmisiä olisi kohdeltu lapsena hyvin, eläisimme nyt paratiisin kaltaisessa maailmassa. Voi olla, että pahuutta olisi silloinkin edelleen olemassa, mutta sen määrä olisi nykyiseen verrattuna vain pienen pieni murto-osa. Niin valtavan suurta vahinkoa lasten sukupolvesta toiseen jatkuva huono kohtelu aiheuttaa. Jos haluamme jättää tuleville sukupolville paremman maailman, meidän on pakko avata silmämme tämän asian suhteen.
Pahan juuret ei tarjoa pelkästään ymmärrystä pahuuden ytimessä oleviin juurisyihin. Se tarjoaa myös ratkaisuja. Ne, jotka uskaltavat lukea tämän sarjan kaikki osat, tulevat löytämään työkaluja niiden vaurioiden korjaamiseen, joita omat kokemukset pahuuden kanssa ovat aiheuttaneet. En väitä, että noiden työkalujen käyttäminen olisi helppoa. Enkä varsinkaan väitä, että se olisi mukavaa. Mielen haavoista paraneminen on aina kivulias prosessi. Helppoja keinoja ei ole.
Kiitos Niina. Ilman sinua tätä sarjaa ei olisi syntynyt.
Seuraava osa: Ego ei ole vihollisesi
Antero V on itsenäinen tutkija ja Eliitin Esoteeriset Symbolit -blogin kirjoittaja.
Tämä essee-sarja jää ehdottomasti seurantaan. Kiitos vuosien hienosta työstä Antero V! Blogisi on erinomainen.
Yhdyn täysin sydämin edelliseen kirjoittajaan ja haluan vielä lisätä, että on niin hienoa havaita, etten minä ole ainoa ihminen maailmassa, joka on tullut siihen oikeastaan aivan itsestään selvään (mutta katkeroituneelle niin vaikeasti havaittavaan) tosiasiaan, että
“jos kaikkia maailman ihmisiä olisi kohdeltu lapsena hyvin, eläisimme nyt paratiisin kaltaisessa maailmassa. Voi olla, että pahuutta olisi silloinkin edelleen olemassa, mutta sen määrä olisi nykyiseen verrattuna vain pienen pieni murto-osa. Niin valtavan suurta vahinkoa lasten sukupolvesta toiseen jatkuva huono kohtelu aiheuttaa.” (Antero V yllä).
Halusin toistamalla korostaa tuon teesin, jonka sanoma voisi toteutuessaan pelastaa tämän maailman.
Tai kuten itse olen sen ajatellut, elämme kierrettä, jossa meidän vanhemmille tehty pahuus siirtyy meidän kautta meidän lapsillemme – se todellinen “perisynti” eli peritty synti (jossa “synti” viittaa pahuuteen). Tämä kierre voidaan katkaista missä tahansa kierron kohdassa lopettamalla tarkoitukselliset pahuudet, mutta helpointa se on – kuten Antero sen sanoo – kohtelemalla jälkikasvuamme hyvin.
Rakkaudessa varttunut lapsi on läpeensä rakkaudellinen. Ja aito rakkaus – se on hyvän tahdon eheyttävä energia.