Suomennettua: Paholaisen johdolla

ByTilhi Pihlaja

1.4.2024 , ,

Tämä Michael Tsarionin suomeksi käännetty kirjoitus on alkuperäiseltä nimeltään
The Devil in Charge, Paholaisen johdolla. Teksti auttaa meitä hahmottamaan sisäistä keskusteluamme ja tunnistamaan sen lähteitä, sekä ymmärtämään miten tuhoisa vaikutus tunnistamattomalla yliminällä, superegolla on omassa elämässämme ja yhteiskunnallisesti.

Michael Tsarion on irlantilainen tutkija ja kirjailija, joka on erikoistunut psykologiaan, filosofiaan, symboliikkaan ja historiaan. Hän tekee yhdessä David Whiteheadin kanssa Unslaved-podcastia, jonka sisältöä suosittelemme lämpimästi jokaiselle Kanto-lukijalle. Tämän suuren totuussoturin laajaan ja kiehtovaan materiaaliin voi tutustua tarkemmin osoitteessa michaeltsarion.com. Hänen julkaisemat kirjat löytyvät Amazonin verkkokaupasta

Julkaisemme alla olevan suomennetun kirjoituksen Michael Tsarionin luvalla.

Suomennos: Tilhi Pihlaja

Ego-raukalla on vaikeinta: sen on palveltava kolmea ankaraa isäntää ja sovitettava yhteen niiden erilaiset väitteet ja vaatimukset… Nämä kolme tyrannia ovat ulkoinen maailma, yliminä ja id – Sigmund Freud

‘Paholainen yhdellä olalla ja enkeli toisella’, toteaa kulunut vertaus. Tarkasti ottaen ne kuitenkaan eivät ole olkapäillä, vaan pään sisällä.

Psykologit tuntevat ne nimillä ‘yliminä’ ja ‘omatunto’. Yleensä emme kuitenkaan ole tietoisia tästä persoonallisuutemme jakautumasta. Emme tiedosta, että ajatteluamme ja toimintaamme ohjaa kaksi vastakkaista ääntä. Olisi kuitenkin hyvä, jos tietäisimme – maailmamme näyttäisi hyvinkin erilaiselta.

Sigmund Freudin keskeisin syventymiskohde oli yliminän synty ja toiminta. Valitettavasti hän kirjoitti vain vähän sen erinomaisesta kaksosesta, omatunnosta. Omatunnon otti vakavasti Carl Jung.

Sigmund Freud (1856 -1939) ja Carl Gustav Jung (1875-1961)

Molemmat miehet ymmärsivät, että ihminen on olemukseltaan kaksijakoinen, dyadi. Fyysisten aivojen kaksi aivopuoliskoa osoittaa tämän todeksi.

Olemme kuitenkin jakautuneita myös moraalisesti ja on aika ymmärtää, mitä se tarkoittaa. Siitä riippuu ihmiskunnan tulevaisuus.

Freudin havainnot yliminän synnystä ja luonteesta ovat oivaltavia ja syvällisiä. Aihe hallitsi hänen ajatteluaan koko hänen elämänsä ja hän piti sen esillä myös viimeisessä psykologisessa kirjassaan Civilization and its Discontents.

Sigmund Freudin viimeinen psykologinen kirja tutkii selviääkö ja kukoistaako sivilisaatio sellaisena kuin sen tunnemme, vai kokeeko se romahduksen ja rappeutumisen.

Seitsemännessä luvussa Freud tiivistää nerokkaasti yliminän, superegon tarinan.

Se kasvoi egosta, ohjaamaan ja määrittelemään sitä. Sen tärkein tehtävä on suitsia kuriton ego yhteiskunnan normeihin ja tapoihin. Tämän kulttuuriin sopeuttamisen prosessin aloittavat kotona olevat vanhemmat, jotka ovat lapselle kuin kaksi pelottavaa jättiläistä.

Vauva syntyy heidän maailmaansa ja on siellä vankina useita vuosia. Useimmissa tapauksissa siimaa annetaan hyvin vähän. Itseilmaisua rajoitetaan, joskus ankarasti. Seitsemän vuoden iässä yliminä on ottanut komennon, ja on kuin vanhemman ääni päässä. Se ylikirjoittaa omatunnon ohjauksen ja asettuu ylimmäksi moraalikeskukseksi. Tällä on sekä hyviä että huonoja vaikutuksia psyyken kokonaisuuteen.

Freudin malli psyykestä korostaa sen jakautumista tietoiseen ja tiedostamattomaan puoliskoon. Vaikka yliminä ei olisi ainoa tekijä psyyken moneen osaan jakautumisessa, se taatusti valvoo ja vahvistaa niitä. Kuten Freud sanoi, se sensuroi sekä tukahdutettua sisältöä että sensuuria itseään. Se ylikirjoittaa todellisen Itsen ja asentaa sen tilalle frankensteinilaisen ”subjektin”. Tämä on kaiken psykopatologian juuri. Olemme valmiita taistelemaan vaikka henkemme kaupalla pitääksemme teennäisen subjektin Itsen tilalla. Kuitenkin, ilman jatkuvaa ulkopuolelta tulevaa hyväksyntää teennäinen subjekti ajautuu neuroosiin ja lopulta hajoaa.

Yliminän tehtävä on tuottaa meille hyväksyntää itsemme ulkopuolelta. Tämäkin alkaa suhteessa vanhempiimme. Lapsuudessa reagoimme vanhempien hyväksyntään ja paheksuntaan, ja opimme nopeasti mikä on ”oikein ja väärin”. Tai niin me ainakin luulemme. Jos emme saa heidän hyväksyntäänsä, koemme lamaannuttavaa ahdistusta.

Lapsuutemme auktoriteetit kuitenkin ehdollistavat meitä hylkäämään syvemmän sisäisen äänemme, joka oikeasti tunnistaisi eron oikean ja väärän, hyvän ja pahan välillä.

Ylpeyden avulla petämme itseämme jatkuvasti. Mutta syvällä, arkitietoisuuden pinnan alla hiljainen ja pieni ääni kertoo meille, että jotain on pielessä – Carl Jung

Itse asiassa ketään lasta ei pyydetä tekemään mitään. Häntä enemmänkin vaaditaan. Suurin osa vanhemmista sanelee lakinsa jättämättä lapselle vaihtoehtoja. Johtavat lapsipsykologit ovatkin avoimesti todenneet, että useimpien äitien toiminta ei eroa mitenkään tyrannien käytännöistä. Lähempi ”äitiyden” tarkastelu ei jätä tästä epäilystä.

Vanhempien vaatimuksiin mukautumisesta huolimatta suurin osa lapsista vihaa vanhempiaan salaa, toivoen heidän kuolevan. Tämä toive on kuitenkin pakko peittää taitavasti. Useimmat lapset elävätkin kauhun vallassa peläten, että heidän vanhempansa saisivat tietää tästä kiehuvasta, heihin kohdistuvasta raivosta.

Psykologit korostavat, että tämä raivo, vaikka onkin tabu, on täysin oikeutettu. He huomauttavat, että aitojen ja oikeutettujen tunteiden tukahduttaminen on syy moniin neuroottisiin taipumuksiin. Yliminä on se, joka saa ihmisen tuntemaan syyllisyyttä normaaliin ihmisyyteen kuuluvien tunteiden, kuten raivon ilmaisemisesta.

Tämä paljastumisen pelko on syy, miksi esitämme huolenpidon, välittämisen ja rakkauden tunteita vanhemmillemme. Se on orjan ja peloissaan kärsivän vangin ”rakkautta”. Alitajuinen viha vanhempia kohtaan onkin yksi tärkeimpiä syitä yliminän toimintaan, ellei jopa sen muodostumiseen.

Yliminä on tukahduttaja, joka ylläpitää sorron status quota ja varmistaa, että voimakkaat vihan ja raivon tunteet eivät purkaudu hallitsemattomina häiritsemään sitä. Mitä järjettömämpiä, julmempia ja itsekeskeisempiä vanhemmat ovat, sitä voimakkaampi raivo pinnan alla kytee.

Yliminä tukahduttaa loukkaantumisen ja raivon tunteet, jotta ihminen kykenee elämään valheellisesti ja epäaitona. Se huolehtii, että epäaito ”subjekti” syrjäyttää todellisen Itsen. Ilman yliminää valeminä ei pysyisi Itsen sijaisena.

Ei ihme, että monet ihmiset ovat masentuneita ja itsetuhoisia. Masennus on, kuten terapeutit tietävät, ohueksi levinnyttä raivoa. Yliminän näkökulmasta on parempi, että pysymme mieluummin masentuneina kuin ilmaisemme avoimesti oikeutetun raivomme ja vihamme. Miljoonat masennuksesta kärsivät ihmiset ovat täysin tietämättömiä ahdinkonsa syystä.

Kummallista kyllä, mutta olemme taipuvaisia kiittämään yliminäämme likaisesta työstä, jolla se tukahduttaa luonnolliset, elävät tunteemme ja asfaltoi eteemme mukautumisen tiet, joita auliisti kuljemme. Kiitämme sitä, että se on voittanut meille sekä vanhempiemme että muiden ihmisten hyväksynnän, josta olemme täysin riippuvaisia. Kiitos yliminä, että tukahdutit sen, jota minä todella olen ja muovasit minusta sellaisen, kuin muut haluavat minun olevan… Kiitos, että autoit minua samaistumaan vihani kohteeksi!

Freud opetti meille, että Jumala ei ollut se, joka tuomitsi ja sai meidät tuntemaan syyllisyyttä kun käyttäydyimme sopimattomasti. Sen sijaan se oli vanhempiemme antama yliminä – joka idealisoi sen, mitä hyvä ihminen on ja tekee – joka tuomitsee siitä, mitä aikoinaan pidettiin jumalattomana käytöksenä – Tony Campolo
Yliminän, päänsisäisen tyrannin, edessä kiemurrellen.

Tilanne on kuitenkin paljon pahempi, sanoo Freud. Yliminän päämäärä on sulauttaa vanhempien vaatimukset osaksi omaa olemustamme. Pelottavien vanhempien sanelu kirjaimellisesti istutetaan tietoisuuteemme. Tätä kautta ulkoisista säännöistä tulee ns. moraalimme perusta: teet, kuten vanhempasi sanovat ja pidät itseäsi hyvänä ihmisenä. Teet toisella tavalla ja koet tehneesi rikoksen ja ansaitsevasi rangaistuksen. Kuten Freud nerokkaasti oivalsi, juuri tämä sisäinen dynamiikka synnyttää uskonnon, jossa uskonnollinen tyyppi mukauttaa tekemisensä ”yläkerran herran” vaatimuksiin. Hän ui syyllisyydentunteissa ajatellessaan tai tehdessään jotain, mikä ei miellytä Jumalaa.

Koko sotku saa alkunsa lapsuudessa. Jos poikkeaa vanhempien ja yhteiskunnan määrittelemästä linjasta, yliminä vyöryttää syyllisyyttä niskaan.

Freudin ansiosta tunnistamme nyt kaksi patologian lähdettä: pelko siitä, että raivo vallankäyttäjiä kohtaan paljastuu sekä siitä, että syyllisyys piiskaa meidät takaisin tyrannien alaisuuteen.

Meistä valtaosa on täynnä psyykkistä pelon ja syyllisyyden myrkkyä, ja lamaudumme ahdistuksesta, jos emme saa ulkoapäin tulevaa hyväksyntää. Ironisesti, vältellessämme sisäisen rappiomme kohtaamista, päädymme usein ”korjaamaan” maailman ongelmia politiikan tai hyväntekeväisyyden kautta tiedostamatta, että havaittavissa olevat ongelmat ovat sisäisen vauriomme suora seuraus.

Ei-toivottu lapsi, joka jollain tasolla ymmärtää mitä tapahtuu, demonisoidaan vaikeaksi. Tällainen tyyppi ei ole valmis tukahduttamaan vastenmielisyyttä tekopyhiä vanhempiaan kohtaan. Hän ei mukaudu ja ole yhtä riippuvainen sosiaalisesta hyväksynnästä kuin muut ympärillä. Psykologisin termein hänen yliminänsä on osittain heikentynyt. Seurauksena hänet leimataan ongelmalapseksi ja häntä rangaistaan sen mukaan. Alkuperäisen freudilaisen näkemyksen mukaan hänen yliminänsä on liian heikko pitääkseen kurissa pahan idin ja alitajunnan valtavat voimat. Anna Freudin aikana tämä selitysmalli kuitenkin hylättiin. Hänen näkemyksensä mukaan kapinallinen taipumus on enemmänkin luonnollista vastarintaa tyrannimaista perhettä ja/tai yhteiskuntaa vastaan. Tottelemattoman yliminä ei ole heikko, vaan hänen omatuntonsa on vahva. Seurauksena hän mukautuu vähemmän ja joutuu kärsimään vahvuutensa ja itsenäisyytensä vuoksi.

Tästä näkökulmasta, tottelematon lapsi voi olla aidompi kuin hänen kiltti vastineensa. Hänen huono käytöksensä on oikeutettu reaktio suurempaan pahuuteen. Häntä pidetään ”sivistymättömänä”, mutta mitä sivilisaatio lopulta on, kysyy Freud.

Tarkastellessaan yliminän ilmestymistä ja toimintaa, Freud uskoo sen alun olevan Thanatoksessa tai niin sanotussa kuolemantoiveessa.

Yksinkertaistettuna tämä viittaa aggressioon ja väkivaltaan. Ihmiskunnan historian alussa ylimpänä hallitsi aggressio, sanoo Freud. Aggression oli vähennyttävä huomattavasti, jotta ensimmäiset, primitiiviset yhteiskunnat saattoivat alkaa muodostua. Ilman tätä muutosta heimo olisi ollut ajatuksenakin käsittämätön. Se, mitä tunnemme kulttuurina, ei voinut syntyä ilman väkivallan talttumista ja syrjäyttämistä.

Freudin mukaan tämä muutos sisältää aggression introjektion. Vähitellen aggressio ja väkivalta kääntyi sisäänpäin sen sijaan, että niitä olisi jatkuvasti heijastettu ulospäin muita kohtaan.

Mitä keinoja sivilisaatio käyttää pitääkseen kurissa sitä vastustavan aggressiivisuuden, tehdäkseen siitä vaarattoman ja siitä kenties eroon päästäkseen?…Niin erikoista, ettemme olisi koskaan osanneet arvata ja silti riittävän yksinkertaista. Aggressiivisuus kääntyy kohti sisimpää, se sisäistyy Sigmund Freud

Tämä ulospäin kohdistuneen väkivallan uudelleen suuntaaminen vähensi asteittain ihmisten välisiä jännitteitä ja konflikteja, joka puolestaan mahdollisti yhteistyön lisääntymisen. Seurauksena ihmiset kokivat vähitellen kannattavammaksi ystävystyä keskenään ja yhdistää tahtonsa yhteisten päämäärien saavuttamiseksi. Kuten Nietzsche totesi, ihminen löysi vallanhalun keskinäisen yhdistämisen hyödyn. Tämä vähensi myös yksinolemisen ja -pärjäämisen pelkoa julmassa maailmassa.

Lyhennetysti, Freudin mukaan me nautimme sivilisaation eduista, koska kuolemantoive on kääntynyt kohti sisimpää.

Tämä ei kuitenkaan ollut Freudin päätelmien loppu. Seurattuaan tiiviisti Nietzscheä hän osoitti tämän introjektion huonon puolen. Sisäänpäin kääntynyt aggressio ei tarkoita sitä, että aggressio olisi kadonnut. Aggressio ei ole millään tavalla muuttunut olemukseltaan. Sen sijaan, että se suuntautuisi tähän tai tuohon ulkopuoliseen henkilöön, se suuntautuu nyt ihmistä itseään vastaan.

Otetaanko tämä huomioon? Onko tämä oikeasti terveellinen prosessi? Eikö tämä lopulta johda psykopatologisiin taipumuksiin, kysyy Freud.

Edellä kuvattu mukautuvuus ja tukahduttamiskyky ovat ajatuksina mahdottomia ilman uudelleen suunnattua aggressiota.

Kuten Freud osoittaa, niin sanottu moraalinen keskus syntyy sisäänpäin kääntyneestä aggressiosta. Yliminä nousee egosta, sen yläpuoliseksi tyranniksi. Se toimii kuin kontrollinenhaluinen, natsisaappaat jalassa patsasteleva tyranni, joka kaataa niskaan syyllisyyttä pienimmästäkin sääntörikkomuksesta.

Yliotteen saadakseen sen on tukahdutettava todellinen moraalin ja hyveen keskuksemme – ja tekee sen yhteiskunnan siunauksella. Yliminä kuitenkin on se, joka mukauttaa meidät vanhempien loputtomiin vaatimuksiin, suodakseen meille hieman hyväksyntää ja helpotusta.

Meillä on edelleen vapaus olla eri mieltä ja tottelematta yliminämme käskyjä, mutta riskinä on silloin uppoaminen syyllisyyden suohon. Päättelemme, että on helpompaa vain luovuttaa ja mukautua. Muista neljäs käsky – Kunnioita isääsi ja äitiäsi? Tukahdutamme itseilmaisumme viimeisetkin rippeet ja muutumme itseään vihaaviksi miellyttäjiksi. Maailma on täynnä tyranneihin samaistuvia lapsuutensa vankeja, jotka kuitenkin kuvittelevat voivansa pelastaa maailman.

Kaikkinäkevän yliminän jatkuvassa valvonnassa emme useinkaan huomaa sitä väkivaltaa, jota teemme itsellemme antautumalla sen komentoon. Harva ylipäätään ymmärtää kuinka paljon henkistä ja fyysistä patologiaa yliminän toiminnasta seuraa. Se on syyllinen valtavaan itseinhoon, joka synnyttää lukemattomat masokistiset taipumukset.

…on olemassa kaksi syyllisyyden lähdettä: auktoriteettipelko ja yliminänpelko – Sigmund Freud

Kohtuuttoman ankaran yliminän uhrina alamme vihata itseämme. Halveksimme järjettömästi omaa heikkouttamme ja kyvyttömyyttämme taistella päässämme asuvaa tyrannia vastaan. Tätä kautta väkivallan toissijainen muoto nousee piinaamaan meitä samasta aggression lähteestä, yliminästä. Useimmat ihmiset turtuvat yrittäessään ratkaista tämän noidankehän.

Freudin mukaan yliminän vaikutus (sisäänkääntynyt kuolemantoive) selittää useimmat, ellei kaikki henkisten ja fyysisten sairauksien muodot, mukaan lukien skitsofrenia, psykoosi ja dissosiatiivinen identiteettihäiriö.

Se on selvä syy laajalle levinneeseen neuroosien, rikollisuuden ja sairauksien kirjoon. Se on selitys riippuvuuksille, rikollisuudelle, masennukselle ja itsemurhille.

Ilman väkivallan ja aggression sisäänpäin kääntymistä sivilisaation perustaminen ja kehittäminen olisi ollut mahdotonta. Samalla kun ulospäinsuuntautuvan raivon ja vihamielisyyden vähentäminen mahdollisti yhteistyön satunnaisten vihollisten kanssa, muutimme oman psyykemme taistelutantereeksi. Maailman kaaos löysi uuden kodin.

Freudin huoli kirjassaan Civilization and its Dicontents oli, että sisäänpäin kääntyneen raivon ja yliminän yhteistoiminta johtaa sivilisaation romahdukseen joka tapauksessa. Maailmansodat ja muut lakkaamattomat konfliktit osoittavat selvästi, että aggressio vaivaa maailmaamme edelleen, toteaa Freud. Mutta myös sisäänpäin kääntynyt osa voi myöhemmin palata sabotoimaan sivilisaation aikaansaannoksia. Silloin kyseessä on ”tukahdutetun paluu”.

Sota- ja kauhuelokuvat, silmittömän väkivaltaiset videopelit, true crime -genre ja muu vastaava osoittaa meille, että yhteiskunnat ovat tavalla tai toisella läpikotaisin sairaalloisen väkivaltaisia.

Sivilisaation selviytyminen riippuu nyt henkisen väkivallan tehokkaasta kanavoinnista. Tästä johtuu väkivaltaisten elokuvien, pelien ja ajanvietteen paljous, puhumattakaan todellisten rikosten lisääntyminen. Mediaa on ohjeistettu tuottamaan loputon määrä sairaita rikosdraamoja ja todellisiin rikoksiin perustuvia tosi-tv -sarjoja. Tämä tarkoittaa sivilisaatiota, joka on koossa hakaneuloilla ja teipillä.

Poliittisesti korrektit, hyvesignaloivat hallitukset tekevät ylitöitä tehdäkseen yhteiskunnasta ”turvallisen” ja ”riskittömän”. Sääntöjä ja lakeja määrätään ja pannaan täytäntöön väkivallan tukahduttamiseksi. Jopa ihmisen väkivaltaiset ajatukset yritetään poistaa lääkityksen avulla.

Nämä tyrannit eivät tajua olevansa yliminän vallassa ja että heidän pyrkimyksensä palauttaa maailma ennalleen on jo itsessään väkivaltaa ja sortoa.

Ongelmaa ei niin vain ymmärretä ja ratkaista.

Jos Freud ei tarjonnut ongelmaan selkeää vastausta, Jung tarjosi. Ratkaisu on lisätä ja vahvistaa omatunnon ääntä. Sen ääni sisällämme on hiljainen siksi että yliminä pitää niin korvia huumaavaa meteliä.

Tämä ei tarkoita, etteikö omatunnon ääntä olisi. Se puhuu koko ajan. Tyytymättömyytemme on usein seurausta näiden kahden äänen välisestä konfliktista. Yksi ääni vaatii, että toimimme ja ajattelemme tietyllä tavalla ja toinen ääni vaatii tasan päinvastaista. Elämme tämän konfliktin kanssa joka päivä tietämättä mitään sen aiheuttajista.

Rationaalisesti olemme kaikki samaa mieltä siitä, että tärkeintä on toimiva sivilisaatio, jossa ihmiset tekevät rauhassa yhteistyötä keskenään ja jossa tuhoisa vallanhalu yhdistyy muiden kanssa toimimaan tuottavasti.

Kaikki mitä meillä sosiaalisesti on, on saavutettu kuolemantoiveen kanavoinnilla. Ja jos sisäistä levottomuutta on, niin ehkä se kuuluukin asiaan. Meillähän on älyttömän viisaita psykologeja, jotka siivoavat sotkut ja selittävät kaiken, eikö niin?

Meillä on itseapuoppaita pyörivät telineet pullollaan, hyvinvointivalmentajia kokonainen parvi sekä voimaantumisviikonloput. Pahimmassa tapauksessa, pakkomielteisen epäsosiaalisille tyypeille on omat laitoksensa. Ei tässä nyt ole mitään syytä lopettaa kaikkea ja alkaa arvioida yhteiskunnan kehitystä.

*

Yhteiskunta hyökkää varhain, kun yksilö on avuton. Se orjuuttaa hänet juuri ennen kuin hän maistaa vapautta. ‘Ologiat’ kertovat kuinka se tehdään. Teologia kutsuu sitä omatunnon rakentamiseksi tai epäitsekkyyden kehittämiseksi. Psykologia kutsuu sitä yliminän kasvuksi. Ottaen huomioon kuinka kauan yhteiskunta on tätä toteuttanut, olettaisi parempaa lopputulosta.B. F. Skinner

Freudin viimeinen kirja paljastaa, että hän oli huolissaan ihmiskunnan tulevaisuudesta. Voimmeko jatkaa väkivallan kohdistamista itseemme? Jos voimme, niin miksi yhteiskunnasta löytyy niin monia ”tyytymättömättömiä”? Heillä on niin paljon eivätkä silti ole tyytyväisiä. Sodat raivoavat edelleen ja itsevihasta näkyy loputtomasti esimerkkejä: lävistykset, tatuoinnit, graffitit, sukupuolidysforia, krooninen huumeriippuvuus.

Itseään vihaava henkilö vuotaa sisäisen väkivaltansa takaisin yhteiskuntaan. Mutta hetkinen! Eihän tämä ollut se suunnitelma. Väkivalta kääntyi sisäänpäin, jotta yhteiskunta voisi kukoistaa kuin Onnen Päivissä! Harmi, ettemme aavistaneet häiriötä. Emme odottaneet, että kiiltävä lasi-, betoni-, ja teräsmaailmamme tahrautuisi tukahduttamisen takia.

Mikä ylivoimainen este sivilisaatiolle aggressio onkaan, jos puolustus sitä vastaan aiheuttaa yhtä paljon kurjuutta kuin aggressio itse! Sigmund Freud

Tästä voimme päätellä, että tulevaisuuden dystopia johtuu sekä sisäänpäin kääntyneestä että ulospäin kääntyneestä väkivallasta.

Loppupäätelmä on, kuten Freud arveli, että sivilisaatio on joka tapauksessa ilmiönä väliaikainen.

On nähtävissä, että kun emme rakentaneet sivilisaatiota omatunnolle, onnistuimme ainoastaan viivyttämään katastrofia. Vaikka hallitukset asettaisivat vieläkin absurdimpia lyhytaikaisia ratkaisuja – kuten poliittinen korrektius tms. – mätänemistä ei voi pysäyttää.

Näemme myös uskomattomia asioita päässämme kuuluvaan ääneen liittyen. Väkivallan ja aggression synnyttämästä yliminästä tuli sisäinen tyranni. Se ystävystyy kanssamme auttamalla meitä sopeutumaan yhteiskunnan normeihin. Se auttaa meitä saamaan ”tykkäyksiä” vanhemmiltamme ja ystäviltämme. Se auttaa meitä olemaan tyytyväisiä itseemme vähentämällä syyllisyyttä ja palkitsemalla ”hyvästä” käytöksestä. ”Hyvä” tässä tapauksessa tarkoittaa samaa kuin tottelevainen.

Mutta kuten suuret ajattelijat varoittivat, ”olla hyvä” ei välttämättä tarkoita samaa kuin ”olla moraalinen”.

Se, että vanhemmat epäonnistuvat itsehillinnän esimerkkeinä tai lapsen rajoittajina ei tarkoita, että lapselle ei kasvaisi yliminää. Päinvastoin, tällainen nimenomaan vahvistaa ankaraa ja rankaisevaa yliminää, joka perustuu alkukantaiseen kuvaan vanhemmista, ja sekoittuu grandioosiin minäkuvaan. Tällaisessa tilanteessa yliminä rakentuu vanhempien sisäistymiselle heihin samaistumisen sijaan. Se asettaa egolle ylimitoitetut menestyksen standardit ja sitten tuomitsee sen raakalaismaisesti, jos tavoitteita ei täytetä. Tästä johtuvat rajut itsetunnon heilahtelut, jotka usein liittyvät patologiseen narsismiin.Christopher Lasch

Tarkkanäköiset, pahantahtoisemman ajattelusuunnan edustajat, kuten Frankfurtin koulun marcuse-fabiaanit ja muut ihmisyyden vastaiset organisaatiot, lukivat Freudinsa ja omaksuivat hänen opit välittömästi. Sivilisaatio ei ole taattu. Se voi romahtaa hetkenä minä hyvänsä. Miten järisyttävä oivallus. ”Mitä on mahdollista tehdä prosessin nopeuttamiseksi tai hidastamiseksi?”, he alkoivat pohtia.

Herbert Marcuse (1898-1979)

Herbert Marcuse uskoi, että hajautumista ja tyytymättömyyttä on mahdollista väliaikaisesti lykätä tai lievittää jatkuvalla leivän ja sirkushuvien tarjonnalla (Huxley). ”Yksiulotteisia” ihmisiä täynnä olevan skitsogeenisen yhteiskunnan vankien kärsimä katkeruus lievittyy loputtomalla karkkitarjoilulla. Laita tarjolle seksi, huumeet, popcorn ja twerkkaus. Elokuvat täynnä autojen takaa-ajoa ja rakastelukohtauksia tekee toivotut temput. Ja kaikki toimii kuin häkä. Tomppelit ja hölmiöt odottavat innoissaan seuraavan mieltä turruttavan liete-erän ilmestymistä.

Koukuta ihminen mielihyvään ja hokkuspokkus hän tukahduttaa tyytymättömyytensä ja eriävät mielipiteensä mukisematta. Ja vielä parempi jos sallit hieman trendikästä erimielisyyttä niiltä, joiden yliminät vakuuttavat, että sosiaaliuudistus ratkaisee kaiken.

Nautintoriippuvainen ei välitä tutustua itseensä eikä selvittää, mikä hänen psyykeään vaivaa. Siihen hänen itseinhonsa on liian syvä. ”Loistavaa!” sanovat marcuselaiset. Opeta häntä etsimään tyytymättömyydelleen ulkoisia syitä ja astu sivuun. Seuraa, kuinka hän robottimaisesti vastaa talismaanisiin ideoihimme ja termeihimme: epäoikeudenmukaisuus, epätasa-arvo, imperialismi, kapitalismi, patriarkaatti, sorto, jne.

Marcusen lähestymistapa tarkoittaa, että osallistumme rikokseen. Hyväksymällä häiriötekijöiden ja nautintojen maailman autamme omatunnon tukahduttamista ja yliminän korottamista. Psykologisesti me ainoastaan vaihdamme syyllisyyden häpeään. Kun virittäydymme yliminän ohjeisiin, joudumme riitaan omatunnon äänen kanssa. Sisäisesti huudamme loppua tälle tuskaiselle dilemmalle. Otamme minkä tahansa onnellisuuspillerin, joka lupaa tukahduttaa ja hiljentää omatunnon kiusallisen äänen.

Kuten todettu, marcuse-taktiikka – vaikka tehokas onkin – ainoastaan viivyttää väistämätöntä. Huolimatta siitä, että väestö on täynnä mielihyvää, sisäinen rappio etenee.

Ratkaisua tarjoavat posthumanistit, jotka kiitollisina Marcuselle lisäajan tarjoamisesta kehittävät kohti täydellisyyttä versiota ‘Ihminen 2.0’. Tämä luomus on uudenlainen ja paranneltu painos, joka ei kärsi ärsyttävistä sisäisistä ongelmista. Sitä ei rasita yliminä eikä omatunto. Se on täydellisesti määritelty, ohjelmoitu ja säädetty. Sen päivittäiset toiminnot ovat tehokkaita, koska sitä ei häiritse syyllisyys, häpeä, pelko tai itseinho. Sen käyttäytyminen on ohjelmoitua, eikä voi johtaa sitä houkutuksiin tai kapinaan. Missä uskonto epäonnistui, tiede menestyy.

Wilhelm Reich tunnistaa Freudin sisäistetyn väkivallan valtavan ongelman. Reichin mukaan sisäistynyt viha ilmenee kehopanssarina, joka on tuntemista ja herkkyyttä vähentävien patoutumien verkosto. Tästä johtuva bioenergian (tai orgonin) virtauksen väheneminen johtaa erilaisiin fyysisiin ja henkisiin vaivoihin. Ihmisestä tulee nopeasti niin panssaroitu, että toiminnallisesti ja rakenteellisesti häntä ei erota kyborgista. Ei tunteita, ei tuntemista eikä ongelmia… lopultakin Utopia!

Marcuse-fabiaanit ymmärsivät Freudin huolen ytimen ja lähtivät sen kautta tavoittelemaan mahdottomuutta.

Miten sivilisaatio voi jatkua ilman, että kulttuuriin sopeutetut, mutta erittäin tyytymättömät vangit heikentävät sitä? Miten ihmiskunnan väkivaltaisuuden ongelma saadaan ratkaistua? Ensin loputtomalla leivällä ja sirkushuvilla, ja sitten ”Uuden Ihmisen” saapumisella.

Myös Jung ymmärsi Freudin suurimman huolen ja kehotti meitä viisaasti kiinnittämään huomiomme omatuntoomme, jonka yliminä on korvannut moraalikeskuksenamme.

Tunnista vihollinen päässäsi. Se ei ole vaikeaa, koska yliminän hallintatekniikat eivät onneksi ole kovin kehittyneitä tai monipuolisia. Kun pääsemme siitä kärylle, sen mätä koneisto menettää nopeasti toimintakykynsä. Se pyörittää samaa vanhaa kaavaa yhä uudestaan. Kiusaa, nöyryytä ja hukuta syyllisyyteen. Samaa paikallaan polkemista, ikuisesti. Sen koko olemassaolo riippuu omatunnon ominaisuuksien matkimisesta. Täyttämällä muutaman perustarpeemme – kuten vanhempien ja ympäristön hyväksynnän – se ystävystyy kanssamme vain sementoidakseen psyykemme sen ankaraan kontrolliin. Kun tiedostamme syyllisyyspelin ja alamme tunnistaa sitä kauhistuttavaa sisäistä hajua, joka tästä todellisesta mielen parasiitista lähtee, teemme tietä voimasuhteiden dramaattiselle käänteelle.

Kun muistaa, että yliminän kasvumaaperä on aggressio, on helpompi tunnistaa sen olemassaolon tarkoitus, raison d’être.

Jungin mielestä tämä käänne (tai enantiadromia) on olennainen sivilisaation tulevaisuuden turvaamiseksi.

Onneksi meillä on sisimmässämme – olemuksemme ytimissä – aina vapaus valita, tavalla tai toisella. Mikään yliminän temppuilu tai sotaisuus ei muuta tätä perustavaa tosiasiaa. Olemme aina vapaita lopettamaan sen hirmuvallan halutessamme.

Eksistentiaalipsykologien mukaan jokainen meistä on kolminaisuus. Jokainen ihminen on yhdistelmä luontoa (Umwelt), yhteiskuntaa (Mitwelt) ja Itseä (Eightenwelt). He korostavat syvää yhteyttä ydinminän, Itsen ja luonnon välillä.

Daimoninen viittaa pikemminkin luonnonvoimaan kuin yliminään, ja on hyvän ja pahan yläpuolella. Se ei ole ‘ihmisen paluu itsekseen’, jollaiseksi Heidegger ja myöhemmin Fromm sitä kuvasivat. Sen lähde on niissä ulottuvuuksissa, joissa Itse on juurtunut luonnonvoimiin, jotka ovat minän ulkopuolella ja tuntuvat kohtalon johdatukselta. Daimoninen syntyy pikemminkin olemisen perustasta kuin Itsestä Rollo May

Se, mitä tunnemme omatuntona, kasvaa tästä luonnollisesta järjestyksestä ja on sen yläpuolella. Se on moraalisen universumin jatkuvaa ilmentymää ja ohjaa meitä aina oikeaan.

Lyhyesti sanottuna yhteiskunta synnyttää epäaidon ”subjektin”, kun taas luonto synnyttää aidon ja todellisen Itsen. Siksi se, minkä tunnemme yliminänä on mahdollista nähdä ensimmäisen moraalisena keskuksena, siinä missä omatunto on keskus jälkimmäiselle. Ensimmäisen, yliminän, olemus perustuu jäljittelyyn. Sen päämäärä ei kuitenkaan ole hyvä. Itse-ilmaisu painetaan aina alas, kun mukaudutaan toisten tahtoon. Syntymästä lähtien kaikkeen liittyy ‘älä’ ilman perustelua. Kapinoisimme tätä vastaan välittömästi ilman yliminän uhkaa, joka mukauttaa meidät epänormaaliin maailmaan ja tekee alistumisesta hyveen. Se tukahduttaa myös itseä kohtaan koetut vihantunteet, jotka nousevat siitä, että ei taistele fyysistä ja psyykkistä pahaa vastaan.

Vilkaisu maailmaan osoittaa, että suurin osa ihmisistä mukautuu innokkaasti yhteiskunnan normeihin eikä heillä ole minkäänlaista kiinnostusta aitoon yksilöllisyyteen. Heille tarjottiin epäaitoa ja he pitivät siitä enemmän. He tekevät kaupat yliminän kanssa ja antavat sen mielellään hallita itseään. Se, että tämä sopimus paholaisen kanssa jonain päivänä lopettaa sivilisaation väkivaltaisesti, ei heitä juuri häiritse. Se on heitä-pyhempien-johtajien päänsärky.

*

Virittyminen maailman tavoille ja yliminän äänelle merkitsee väistämättä kumartamista ulkoiselle ja sisäiselle auktoriteetille, joka puolestaan tarkoittaa omatunnon äänen hylkäämistä ja lopulta hiljentämistä. Ihminen, joka kuuntelee ainoastaan petollisen yliminänsä ääntä alkaa pian käskyttää muita, yleensä lapsiaan, jotka vuorollaan tulevat toistamaan saman moraalittoman mallin. Lopulta jäljellä on mätä hierarkia, jonka muodostaa itseään vihaavat tyypit. Kuolemantoive hallitsee ylimpänä jälleen kerran.

Eros makaa verta vuotaen ojassa… Kauan eläköön Herra Thanatos!

***

Lisää Michael Tsarionin suomennettuja artikkeleita:
Esi-isien trauma

***

Linkki jakamista varten: https://kanto.media/d2tn
One thought on “Suomennettua: Paholaisen johdolla”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *