Yhdistämme termin ”rajat ja rakkaus” yleensä ensisijaisesti lasten kasvattamiseen. Ne kuuluvatkin olennaisena osana lapsen turvalliseen kasvuun, mutta tässä kirjoituksessa rajoja ja rakkautta tarkastellaan hieman eri näkökulmasta. Rajat eivät nimittäin koske vain lapsia, vaan yhtä lailla meitä aikuisia.
Ihminen voi onnistua kasvamaan tasapainoiseksi aikuiseksi haastavistakin lapsuuden olosuhteista käsin. Joskus myös päinvastoin – näennäisesti hyvä lapsuus ei takaa sitä, etteikö ihminen voisi aikuisena olla kykenemätön vetämään terveitä rajoja itselleen ja kärsiä siitä. Lapsuudessa rajojen asettamisesta ovat vastuussa aikuiset, koska lapsi ei pysty niitä itse asettamaan. Kun ihminen kasvaa aikuiseksi, hänelle rajoja ei aseta enää kukaan muu kuin hän itse. Aikuinen on elämässään itse vastuussa omien rajojen vetämisestä ja taito tehdä niin on yksi ihmisen hyvinvoinnin kulmakivi, moneltakin eri näkökannalta tarkasteltuna.
Siinä missä on tärkeää osata vetää rajat, on hyvä oppia myös ylittämään niitä, tai pikemminkin rajoittavia uskomuksiaan, sillä poistuminen omalta mukavuusalueelta on edellytys sille, että ihminen voi kasvaa ja kehittyä läpi elämänsä. Rajojen veto ei koskaan kuitenkaan saa lähteä pelosta käsin, vaan rakkaudesta. Terveet rajat eivät synny pelon tunteesta, vaan kyvystä sanoa “ei” sekä rakkaudesta omaa itseä, omaa terveyttä ja omaa hyvinvointia kohtaan. Kun ihminen kykenee terveellä tavalla vetämään omat rajansa, hän voi yleensä paremmin ja pystyy elämään arvojensa mukaista elämää.
Korona-aika testasi ihmisten kykyä vetää rajoja ja oli nähtävissä, että etenkin pelon ja turvattomuuden vallassa ihmiset ovat valmiita venyttämään omia, olemattomiakin, rajojaan loputtomasti ja tekemään mitä hulluimpia asioita saavuttaakseen turvan tunnetta – edes näennäistä sellaista. Ihmisten sietokyvyn rajoja venytettiin yhä kauemmaksi ja ihmiset kokivat yhä suurempaa pelkoa sekä turvattomuutta ollen lopulta niin väsytettyjä, että mikä tahansa ”palkinto” tai pelastus olisi mennyt läpi. Ja niinhän siinä kävikin. Niin ristiriitaiselta kuin se tuntuukin, korona-ajan enimmäkseen absurdit toimet ja rajoitukset kertoivat todellisuudessa vain rajattomuudesta ja kykenemättömyydestä puhaltaa peliä poikki. Kykenemättömyys terveeseen rajanvetoon valtasi niin päättäjät, virkamiehet kuin terveysviranomaisetkin. Opettajat, lääkärit ja hoitajat. Suurimman osan ihmisistä. Rajoitukset ja muut ”terveysturvallisuustoimet” lähtivät laukalle, eikä kukaan enää osannut tai uskaltanut vetää niille mitään rajaa. Päinvastoin, tilanteen edetessä mitä rajattomampia ehdotuksia alkoi kimpoilla ilmoille.
Osa ihmisistä pystyi pitämään kiinni koko tämän vaikeankin ajan omista rajoistaan. He osasivat sanoa ”ei” ja pystyivät kieltäytymään järjettömiltä kuulostavista ohjeista, suosituksista ja hyvinkin painostavista, jopa lailla määrätyistä sanktioista. Jotkut seisoivat omassa voimassaan siitäkin huolimatta, että joukon asettama paine kasvoi välillä täysin sietämättömäksi ja arvovalinnat vaativat välillä melkoisia hintoja, kuten toimeentulon menetyksen tai perheestä ulos heittämisen.
Mitkä ominaisuudet yksilö tarvitsi pystyäkseen vetämään rajat tässä painostavassa, joukkohypnoosin kaltaisessa ja täysin vailla rajoja olevassa tilanteessa?
Jokin yhteinen nimittäjä tältä ihmisjoukolta varmasti löytyy ja sellaisena voikin pitää kykyä kunnioittaa omia rajojaan sekä valinnanvapautta – varsinkin sellaisessa tilanteessa, kun mennään niinkin henkilökohtaiselle alueelle kuin oma keho ja oma terveys. Rajattomat ihmiset olivat hyödyksi ainakin Pfizerille, sillä ilman heitä lääkefirman tulos ei koskaan olisi noussut miljardeilla euroilla. Rajattomat ihmiset ovat aina hyödyllisiä kaikenlaisille jättibisneksille; helppoja ohjailtavia ja siksi tässä rahalle ahneessa nyky-yhteiskunnassa myös kannustetaan ihmisiä rajattomuuteen. “Älä rajoita tai kiellä itseltäsi mitään, muista olla lempeä ja positiivinen kaikissa tilanteissa, osta kaikki mitä sinulle markkinoidaan, älä ota selvää, voit luottaa viisaampiin”, ja niin edelleen. Vapaata kasvatusta rajattomille aikuisille, jotka ottavat mielellään vastaan nämä helpot ja mukavat ohjeet. Onpa ihanaa ja helpottavaa, ettei minun tarvitse kieltää itseltäni mitään.
Viime vuodet ovat nostaneet hienosti esille monia ilmiöitä, jotka vaivaavat yhteiskuntaamme ja ihmisiä osana sitä. Yksi keskeinen ongelma on aikuisten kykenemättömyys vetää omia terveitä rajoja haastavissakin tilanteissa sekä kantaa aidosti vastuuta itsestään, hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Ennen kuin aikuiset ihmiset täällä ovat valmiita tunnistamaan ja kohtaamaan itsessään näitä kasvun paikkoja, emme voi olettaa, että lapsetkaan voivat kovin hyvin.
Jokaisen aikuisen tehtävä on siis pysähtyä itsensä äärelle, opetella tuntemaan itsensä, rajansa sekä arvonsa, ja kohdata rohkeasti kaikki se, mitä sisältä löytyy.