Kanto julkaisee ROKOTEHAITTASPESIAALIN, jossa pureudutaan valtamedian vaikenemaan aiheeseen mm. haitan saaneiden kokemuksia jakamalla. Moni Y59-rokotehaittadiagnoosin saaneista ei uskalla vieläkään esiintyä omilla kasvoillaan näennäisesti paheksutun vihapuheen ja syrjinnän vuoksi. Tässä artikkelissa puhuttelevasti tuntojaan purkaa toistaiseksi anonyymina pysyttelevä ihminen. Hän, joka toivottavasti joskus vielä kokee olonsa riittävän turvalliseksi tullakseen julki omalla nimellään.
Lue myös:
Osa 1 – Mitä minulle tapahtuu?
Osa 2 – Pettymys lääkäreihin
***
Meitä on muitakin
“Se poltto oli tosi voimakkaana tuossa takaraivolla(…)”, hän kuvaili ja kertoi lihasten jäykistymisestä, maitohapon tunteista, yöllisistä hengityskatkoksista, elohiiristä ja monista muista oireistaan, jotka olivat minulle enemmän kuin tuttuja. Joitakin erojakin oli. Kuten minne kipu eniten sijoittui ja hänellä oli myös jäänyt päälle infektiokierre. Siltä olin toistaiseksi säästynyt.
Hän oli saanut haitan jo reippaasti ennen minua, koska oli sote-alalla – heitähän piikitettiin ensimmäisenä. Hänen haittansa oli todettu jokin aika sitten. Hän tiesi myös muita haitan saaneita, joihin minäkin aikanaan tutustuin ja heidän kauttaan edelleen yhä useampaan. Oli vanhempia, joiden lapsi oli sairastunut, lääkäreitä, sote-alan ihmisiä, hyvin nuoria ennen hyväkuntoisia aktiiviharrastajia, joiden urheilupäivät olivat nyt takana haitan vuoksi. Yrittäjiä, opettajia, nuoria; ihan tavallisia ihmisiä. Ei mitään antivaxxereita (tämä ilmaisu oli alkanut tulla vastaan sosiaalisessa mediassa, jos mainitsi saaneensa haitan) vaan ihmisiä, jotka luulivat tekevänsä oikein ja jotka oli jätetty oman onnensa nojaan. Haitat eivät olleet lähelläkään käsivarren kipua ja pientä kuumeilua, vaan oireet olivat vakavia ja vaikeita. Joku ei voinut enää käydä koulua ja moni ahkera puurtaja oli nyt työkyvytön. Surullisia kohtaloita.
Monella oli kovia kipuja, neuropatiaa, puutumista ja parestesioita kuten minulla (parestesia on “haamutuntemus” iholla. Minulla se oli usein veden valumisen tunne säären iholla tai kuin joku koskettaisi käsivartta). Sydänoireita oli paljon, erilaisia niskan ja pään alueen kovia kiputiloja, kramppeja, elohiiriä, vapinaa, näköhäiriöitä, lihasten ei-tahdonalaista jännittymistä, myös keuhkoveritulppia osalla ja kroonisen väsymysoireyhtymän tyyppisiä oireita. Paljon muutakin, mitä en lähde tässä luetteloimaan.
Suurin piirtein samoihin aikoihin perheenjäseneni otti kolmannen rokotteensa, buusterin. Olin tyrmistynyt. Vihainenkin. Hän oli kuljettanut minua lääkäriin ja nähnyt minkälaista taistelua elämäni oli nyt. Hän tiesi hyvin, miten hyväkuntoinen olin ollut aikaisemmin. Mitä ihmettä, miten hän saattoi ottaa riskin!? Aluksi näytti siltä, että hän olisi selvinnyt säikähdyksellä, kunnes hän alkoi saamaan samoja oireita kuin minä (pään kannattelun vaikeus, puutumiset, värinät ja vapinat) ja kärsii yhä tänäkin päivänä polyneuropatiasta käsissään ja jaloissaan. Polyneuropatia on ENMG:llä hänellä myös näin jälkikäteen todettu.
Sain kuulla tältä samankaltaisen haitan saaneelta sotelaiseltakin, kuinka kortisoni oli hänellä helpottanut pahimpia oireita hyvin selvästi. Tästähän ystävänikin oli maininnut mahdollisena avuntuojana. Tässä vaiheessa minulla oli jo niin kovia nivelkipujakin kaiken muun lisäksi, että seuraavan kerran marssiessani lääkärille, suureksi ihmetyksekseni sain kortisonireseptin juuri noita nivelkipuja ajatellen. Toivo heräsi, mutta samalla minua lähes itketti. Tämä on nyt se viimeinen toivo, mitä jos se ei toimi? Ajatus pelotti suunnattomasti. Sen on pakko toimia. Hain purkin apteekista ja tartuin siihen kuin hukkuva viimeiseen oljenkorteen.
Seuraava: Mitä täällä tapahtuu? Sensuuri