Peitelty totuus avoimesti esillä

Avatar photo

ByToimitus

20.5.2024 , , , ,

Yksittäiset lääkärit tunnistavat jo rokotehaittoja vastaanotoilla ja osa jopa kirjaa niitä ylös. Tieto asiasta ei kuitenkaan kulje ylimmälle tasolle, tai jos kulkee, se pysähtyy viranomaistasolle tai viimeistään eduskunnan portaille. Ongelman tunnistaminen on ammattitaitoa, mutta sen julkinen tunnustaminen on viisautta, jollaista tässä yhteiskunnassa toivoisi olevan enemmänkin.

Siksi tapahtuman pitäminen Paasikiven monumentin juurella, huutoetäisyyden päässä eduskuntatalosta, oli täydellisen osuvaa. Absurdia tässä asetelmassa oli se, että pieni joukko täysin talkoohengellä toimivia ihmisiä pyrki tuomaan esiin kaikkien suomalaisten henkeä ja terveyttä koskevaa järkyttävää tosiasiaa, kun paikalle kutsutut median ja valtiovallan edustajat kiinnittävät lappuja yhä tiukemmin silmille.

Tavallisia suomalaisia kulki ohitse ja osa pysähtyikin kuuntelemaan puheita. Aiemmin mielenilmauksissa ohikulkijoiden halveksivat asenteet ivallisine huutoineen loistivat tällä kertaa poissaolollaan. Myös poliisi oli myötämielinen tapahtuman järjestäjiä kohtaan – toisin kuin v. 2021 vappumotissa, jolloin rauhallisia mielensäilmaisijoita vietiin putkaan täysin perusteettomasti. Ajat muuttuvat – tosiasiat eivät.

Mielenosoitukset ovat nyt muodissa ja niitä on ympäri maailmaa lähes päivittäin. Aidon mielenosoituksen tunnistaa siitä, että kyltit ovat itse käsin tehtyjä. Masinoiduissa värivallankumouksissa nähdään yleensä tuhansien Alibabasta tilattujen lippujen meri. Aidoissa mielenilmauksissa taustalla on yleensä todellinen ja paikalla olevia ihmisiä koskettava asia. Tämän tunnistaa siitä, että ihmiset tietävät, mistä puhuvat.

Tapahtumassa ei puitu nyrkkiä tai vaadittu syyllisten päitä pölkylle, vaan ikävistä puhuttiin kiihkottomasti ja eteenpäin katsoen.

Sami aloitti tilaisuuden puheella, jossa sanoitti kaikkein polttavimman tosiasian:

Suomi käytännössä surmaa ja vammauttaa suomalaisia injektoimalla heihin rokotteeksi kutsuttua terveydelle vaaralliseksi todettua ainetta.

Jo kolmatta vuotta.

Paradoksaalista, että Lääkärilehti kirjoitti juuri viime viikolla näkökulman otsikolla “Koronakuolemien synkin hetki oli syystalvella 2023” syyttäen niin ikään rokotetta kuolemantuottamuksesta – joskin ongelmaksi katsottiin “tutkitun, tehokkaan ja turvallisen” myöhäinen ajoitus sen sijaan, että olisi kiinnitetty huomiota siihen tosiasiaan, että korona on ollut viime vuosina sitä tappavampi mitä enemmän kehossa on ollut tehostepiikkejä.

Samin puhe kävi läpi psykologisia syitä tämän tilanteen taustalla. Asia on niin kamala, että sitä ei haluta tunnustaa todeksi. Se on kuitenkin pakko tehdä tai tämä jatkuu. Tälläkin hetkellä WHO ajaa pandemiasopimusta ja se jatkaisi rokotteiksi kutsuttujen ihmisille vaarallisten mRNA-tuotteiden käyttöä yhä laajemmassa mittakaavassa.

Kansa tuo talkoina totuutta esiin mutta järjestelmä peittää sitä

Alkupuheen jälkeen erikoislääkäri Tamara Tuuminen piti informatiivisen kertauksen korona-ajan epärehellisyyksistä ja koronainjektiosta vammoja saaneet puhuivat paneelikeskustelussa kohtaloistaan tavalla, joka varmasti herätti myötätuntoa joka ikisessä paikalla olleessa. Kokemukset lääkärikunnan asenteista sekä avun puutteesta nousivat esille, mutta päällimmäiseksi ei jäänyt tunne omien olosuhteiden surkuttelusta vaan syvä toive ymmärrykseen pyrkimisestä. Paikalla luettiin myös useita rokotehaittakertomuksia ihmisiltä, jotka vertaistueksi halusivat kertoa omat kokemuksensa mutta syystä tai toisesta osallistuivat tapahtumaan etäältä.

Paneelikeskustelu Ilkka Tiaisen, Ville-Veikko Elomaan, Mika Vauhkalan ja Samin Antinniemen kesken nosti esille paljon tärkeitä näkökulmia mm. yhteiskunnan horisontaalisesta muutoksesta, yksilön vastuusta sekä vapaudesta. Sen lisäksi hedelmöityshoitobiologi Hanna Parikka sekä kansanedustaja Pia Sillanpää lähettivät kirjallisesti puhuttelevat terveisensä, vaikka eivät itse päässeet paikalle.

Valtavirran mediasta paikalla kävi Svenska Ylen valokuvaaja, joka oli nähtävästi ohjeistettu näppäämään kuvat julisteeseen kirjatuista puhujista. Muutoin taltioinneista ja haastatteluista vastasi pienemmät mediatoimijat.

Tilaisuuden monikamerakuvauksen järjesti omalla kustannuksellaan PosiTV:n Ilkka Tiainen Samin avustaessa sen minkä vanhasta muistista osasi. Jos tapahtuma olisi koskenut jotain urheiluvoittoon liittyvää, paikalla olisi ollut useampi YLE:n pakettiauto ja parikymmentä työntekijää. Ilkka Tiaisen sankarillinen yritys järjestää livestriiminä monikameralähetys valitettavasti kaatui tietotekniseen ongelmaan, joten PosiTV:n ohjelma tullee myöhemmin. Paikalla olleen Kansakunnan tilan tekemän striimin Youtube poisti 15 minuutissa.

Sensuurikoneisto on jyllännyt rokoteasiaa alusta alkaen ja sen toimintalogiikka onkin mielenkiintoista seurattavaa. Kolmas paikalla ollut striimaaja – Mikon livestriimit sai jostain syystä lähetyksensä pysymään Youtubessa. Tosin tätäkin lähetystä niin kutsutusti varjobannataan. Youtubesta tallennetta ei löydä hakusanoilla, mutta siitä huolimatta sen on katsonut jo yli 6000 ihmistä.

Tosiasioita siis edelleen peitellään hyvin ahkerasti. Kaikki rokotehaitoista toistaiseksi tietämämme on vain pisara meressä siitä todellisuudesta, jota ei sensuurin tähden tunneta.

Kukaan ei tarkkaan osaa sanoa, kuinka vakava ongelma rokotteiksi kutsutuista koronainjektioista tulleet haitat ovat. Pfizerin oma data kuitenkin kertoo 1/800 ihmisestä saaneen haittoja ja toiset tilastotutkimukset arvioivat maailmanlaajuisesti 17 miljoonan kuolleen koronarokotteiden seurauksena. Tarkoilla luvuilla ei ole merkitystä, sillä tärkeintä on, että asiaa ei oteta vakavasti – tai ainakaan sitä ei tunnusteta.

Edelleenkin valtaosa suomalaisista elää aurinkoisessa todellisuudessa ymmärtämättä, mitä meidän keskuudessamme tapahtuu. Autuaan tietämättöminä kulkevat sivulliset näkivät kyltit, ihmettelivät hetken ja ohittivat asian yhdentekevänä. Tilanteen absurdia karmeutta kuvaa lyhyt keskustelu vanhemman rouvan kanssa, joka kysyi mikä tapahtuma aukiolla on meneillään. Kuullessaan vastauksen hän vastasi ottaneensa viisi rokotetta, uskovansa niiden tehoon ja ihmettelevän, että eikö tämä koronakeskustelu jo ole ohi.

Se ei ole. Se vasta alkaa.

Tapahtuman lopuksi otettu kuva alleviivaa kenties koko lämminhenkisen tapahtuman ydinolemuksen: niin tarinoita kuin kylttejä uskalletaan kantaa jatkossa ylpeästi omilla kasvoilla. Se on tehokkain tapa riisua viimeisetkin nimettömät huutelijat aseista.

Katso tästä lyhyt #Kantoraportti tapahtumasta:

Ps. Pia Sillanpään kirjoittaman puheen löydät täältä ja Hanna Parikan terveiset täältä.

Linkki jakamista varten: https://kanto.media/jpir

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *