Viraaliksi levinnyt vertaisarvioitu tutkimus hyllytettiin! (Video suomennettuna)

Avatar photo

BySanni Berg

2.3.2024 , , ,

Yli puolen miljoonan seuraajan “Dr. Bozin”, Annette Bosworthin, taannoinen ulostulo, missä hän perkasi vertaisarvioitua tutkimusta koskien koronatutkimuksen epäkohtia, ei jäänyt huomaamatta tiedeyhteisöltä.

Huolimatta siitä, että tutkimus oli julkaistu jo noin kuukautta aiemmin, löydettiin siitä syyt takaisinvedolle yllättäen juuri sillä hetkellä, kun sen huomattiin tavoittavan satojatuhansia ihmisiä Bosworthin videon myötä.

Videollaan hän myöntää, että kaikista varoituksista, lukemattomista kysymyksistä ja epäilyksistä huolimatta hän on vältellyt julkista keskustelua koronainjektioiden epäkohdista. Nyt hän ei voi enää vaieta, vaan nöyrästi kertoo olleensa tietämätön ja väärässä kehottaessaan kerta toisensa jälkeen ihmisiä ottamaan uuden teknologian rokotteen.

Seuraavana päivänä hän kertoo, että Youtube poisti monetisoinnin videolta 12 tunnissa ja esti mainostajia mainostamasta siinä, vaikka kyse ei ollut sääntöjen rikkomisesta vaan tieteellisen prosessin läpikäyneen vertaisarvioidun tutkimuksen tarkastelusta.

Hän sanoo, että tieteilijöiden pitäisi voida käydä keskustelua aiheesta ja katsoa taaksepäin nyt, kun akuutti tilanne on ohi sekä puhua avoimesti siitä, mikä merkitys tällaisilla tiedoilla on seuraavaa hätäkäyttölupaa ajatellen.

Niinhän sitä toivoisi tehtävän, mutta reaalimaailmassa ammattilaisille vaikuttaa olevan edelleen täysin mahdotonta myöntää piikin olleen aivan kaikkea muuta kuin alun alkaen kerrottiin. Sen arkijärjelläkin havaittavaa tehottomuutta ei myönnetä – ja mikä pahinta, sen aiheuttamia haittoja ei denialismin vuoksi joko tunneta tai ainakaan tunnusteta.

Tuoreimmassa aihetta koskevassa videopäivityksessään 28.2. Bosworth kertoo, että hänen aiemmin esittelemänsä tutkimuspaperi on vedetty takaisin, vaikka sitä arvioi 8 vertaista, joita tutkimusryhmä ei itse ollut valinnut ja siinä oli yli 300 tieteellistä ristiinviittausta.

Bosworth puhuu jo alkuperäisessä julkaisussaan siitä, miten mRNA-piikin aiheuttama luottamuskato on lisännyt epäilevää asennetta muitakin rokotteita kohtaan – eikä ihme. Paperin poisveto ei vaikuta ainakaan lisäävän Bosworthin omaa luottamusta tiedeyhteisöä kohtaan. Hän peräänkuuluttaakin julkista keskustelua ja avointa debattia aiheesta.

On selvää, että sellaista ei ole tiedossa, mutta kenties tämän myötä joku muukin rohkea ammattilainen uskaltaa myöntää oman osuutensa koronafarssissa. Hän, kuten niin moni muukin hyvää tarkoittava ammattilainen, luotti sinisilmäisesti tieteeseen ja suositteli kaikkia osallistumaan ihmiskokeeseen uskoen tekevänsä oikein.

Bosworth näyttää upeaa esimerkkiä jokaiselle, joka kuvittelee, että on liian myöhäistä tunnustaa oma sinisilmäinen luottamus, nostaa käsi virheen merkiksi ja myöntää itselleen uskotellun totuuden olevan aivan toisennäköinen, kun vaan uskaltaa ottaa vaaleanpunaiset lasit pois silmiltään.

Huom! Suomennos on AI-käännöksestä paranneltu versio, joka on paikoin hiukan kömpelö, mutta varmasti katsomisen arvoinen n. 36:20 asti:

Paperi vedettiin pois vedoten mm. siihen, että tutkimuksen keskeisin premissi “Covid-19-mRNA-rokote ei käynyt läpi riittäviä turvallisuus- ja tehokkuustutkimuksia” oli väärä, millä mielivaltaisesti kumottiin tutkimuksen julkaisseen “Cureuksen” päätoimittajan alkuperäinen näkemys tutkimusaiheen oleellisuudesta. Tutkimuksen yksi pääkirjoittajista Peter McCullough oli arvostettu ja laajasti siteerattu kardiologi, kunnes alkoi kritisoida korona-aikaisia toimenpiteitä. Tässä hänen vastineensa takaisinvetoon liittyen.

Linkki jakamista varten: https://kanto.media/lqoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *