Siitä ei ole kauaakaan, kun julkisessa keskustelussa kansalaisten valvonta oli dystopia-ajatteluun taipuvaisten keksimä salaliittoteoria – kunnes NSA:n harjoittama laajamittainen toiminta paljastui. Ja kas kummaa, asenteet tirkistelyä kohtaan muuttuivat nopeasti suotuisammiksi:
“No, mitä piiloteltavaa minulla edes olisi – ja tarkemmin ajateltuna turvaahan tällä valvonnalla lisätään.”
Ihmisten lukitseminen karanteenivankiloihin ja lääketieteellisten toimenpiteiden pakottaminen toimeentulon menetyksen uhalla vasta naurettavan yliampuva skenaario olikin, mutta tämänkin “salaliittoteorian” realisoituessa ihmisten itselleen kertoma tarina muuttui lennossa:
“No, tietenkin niin oli tehtävä – meidän kaikkien turvaksi.”
Turvallisuuden nimissä ihminen on valmis myymään tärkeimmän arvonsa, vapauden. Korona-aikana normalisoitiin paitsi itsemääräämisoikeuden menettäminen, myös seurantajärjestelmä yhteisen hyvän nimissä. Valtiosta tuli ylin auktoriteetti ja sen päätöksiä vastaan mielen osoittaminen vei putkaan tai sulki jopa pankkitilin, kuten Kanadan Convoyssa.
Jos toivottaa pelot tervetulleiksi ihonsa alle, sujahtaa sinne huomaamatta myös piikki jos toinenkin – toisinaan kirjaimellisestikin. Pakkotoimien lisäksi myös dystooppiselta kuulostava pyrkimys suojella ihmisiä loukkaavilta puheilta – tai jopa ajatuksilta – on nyt lähellä konkretisoitua lain muodossa myös läntisessä maailmassa.
Irlannin parlamentti on säätämässä vihapuhelakia (Incitement to Violence or Hatred and Hate offences Bill 2022), joka alkaa muistuttaa mielivaltaista totuusministeriötä eräästä kuvitteellisesta maailmasta vuodelta 1984. Sen varjolla tehtävä sananvapauden rajoittaminen on tietenkin meidän kaikkien hyväksi, kuten lasten parasta ajatteleva äiti-ihminen Irlannin parlamentissa julistaa.
Digimaailman näkyvämmäksi tuoman vihapuheen vuoksi Irlannissa katsotaan olevan tarpeellista tehdä rangaistavaksi pelkästään loukkaavan materiaalin hallussapito sekä potentiaalinen aikomus vihapuheeseen. Jopa jakamaton meemi voisi tulkinnanvaraisesti lukeutua rikokseksi. Kovempia tuomioita olisi tiedossa, jos syytetyn katsotaan edes ajatuksen tasolla loukanneen suojeltuja ominaisuuksia, joihin kuuluvat rotu, väri, kansallisuus, uskonto, etnisyys, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuneisuus sekä vammaisuus.
“No, mitäpä haittaa siitä nyt olisi – sietäisikin hiljentää rasistit ja muut pahansuovat ihmiset!”
Ajatusrikos on muuttumassa tosiasialliseksi syyksi tulla tuomituksi jopa vankilaan. Kuulostaa totalitarismilta, eikö totta?
Tällaista on varmasti monen vaikea uskoa todeksi, varsinkaan turvallisessa Suomessa. Alla toimittaja ja kirjailija Michael Shellenberger varoittaa kehityksestä, joka hänen mukaansa näyttää jo Black Mirror TV-sarjalta.
Shellenberger on kirjoittanut kirjat San Fransicko sekä Apocalypse Never. Michael oli myös yksi Twitterissä paljastuneen laajan valtiollisen sensuurin tutkijoita.
“No höpö höpö! Eihän nyt demokraattisissa oikeusvaltioissa koskaan niin oikeasti kävisi – emmehän sentään mikään Kiina ole!”
Iltalehti kertoo jutussaan, millainen yhteiskunta Kiinasta on viime vuosina muodostunut.
Vielä sananvapaassa X:ssä kiinalaiselta @songpinganq tililtä näet otteita Kiinan kiristyvästä sosiaalisesta kontrollista. Siellä Black Mirror on jo todellisuutta.
Now, a minimum social credit score of 550 is required to charge your electric car and buy food from self-service grocery stores & vending machines in China.
— Songpinganq (@songpinganq) October 30, 2023
If your score is below 550, you can't eat or travel. Chinese people are prisoners living in open air digital prison! https://t.co/M5xNLVozH5 pic.twitter.com/nEctW9cd16
Pikakelaus vuoteen 2030:
“No siis, tämä kontrolliyhteiskuntahan on suorastaan siunaus ihmisille – ovathan ne kiinalaisetkin gallupien mukaan tyytyväisiä.”
Tuota demokratian perustaa, ilmaisunvapautta, murentava lakialoite on helppo kenen tahansa hyvää tarkoittavan ihmisen perustella itselleen harmittomana, yhteiskunnallista vastakkainasettelua vähentävänä ja turvallista tilaa lisäävänä laupiaana tekona, jos putkinäköisesti tuijottaa vain yhtä yksityiskohtaa.
Vähemmän vihapuhetta – enemmän suvaitsevaisuutta.
Vähemmän erimielisiä – enemmän yhteenkuuluvuutta.
Vähemmän ajattelijoita – enemmän nyökyttelijöitä.
Kunpa se olisikin niin yksinkertaista, mutta Kiinan elävän elämän dystopia näyttää askelmerkit siihen, mitä vapaan lännen tulee vastustaa kynsin ja hampain. Sielläkään valvontayhteiskunta ja pisteytysjärjestelmä ei valmistunut yhdessä yössä, vaan yksi askel kerrallaan ihmiset saateltiin avovankilaan – heidän omaksi turvakseen.