Saatanan pellemaailma!

Avatar photo

BySami Antinniemi

7.4.2024 ,

X:n selaaminen näyttää ihmiskunnan kollektiivisen pellemaailman.

Yksi huutaa sotea, toinen sotaa, kolmas vapautta, neljäs kannabiksen vapautusta, toiset ovat kiinni vain itselle tärkeässä ja toisille kaikki on vain simulaatiota. Samalla tapahtuu niin paljon ja niin kiihtyvään tahtiin, ettei yksityiskohtien kertomisella tunnu enää olevan merkitystä. Jos sanot jotain väärää, sinut tyrmätään ja kaikki on jonkun mielestä väärää.

Osa ihmisistä vaatii X:n sensuroimista. Itse kannatan kaikesta huolimatta 100 % sananvapautta. Nyt tuo vapaus tuntuu skitsofreeniselta mutta se on hinta, joka on maksettava. Jos pahaa ei paljasteta, se jää hautumaan ja pahenee.

Pahinta on kuitenkin itsesensuuri. Narratiivipiiri, eli julkista narratiivia muokkaavat ja vaikuttavassa asemassa olevat ihmiset, eivät harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta sano merkityksellisistä asioista enää juuri mitään. Yleisestä narratiivista on itsesensuurin myötä tullut täysin kuuro ja sokea. Siksi suuret pyörät eivät enää pysähdy ja yhteistä kokonaiskuvaa maailmasta ei enää ole. Totuus on yhä vähemmän mediassa ja yhä enemmän ”out there” – ja siellä ulkona kokonaiskuvaan mahtuu yhä enemmän pahaa, rumaa, epävarmaa ja mahdollisesti todellista. Tietää ei voi, koska yhteistä keskustelua ei enää ole.

Seuraavassa pari esimerkkiä:

USA:n sotilasteollisuuden avulla tuotettua mRNA:ta syötetään yhä enemmän kaikkialle jopa hyttysten voimin; Ukrainassa tappamista ja rahanpesua jatketaan vuosiksi eteenpäin; transagenda seksualisoi lapset; laiton maahanmuuttaja saa viedä talosi; maailman ruoantuotantoa ajetaan alas; New Yorkin tunneleista purkautuu juutalaisia ja verisiä patjoja; kone Etelämantereella kykenee tuottamaan maanjäristyksiä; HAARP muokkaa säätä, DEW polttaa kyliä 15 minuutin kaupunkien tieltä; CIA:n mustilla budjeteilla valmistetaan alien-teknologiaa; nollapiste-energia ja antipainovoimaa on salattu vuosikymmeniä; MH-370 lento katosi teleportaatiolla; eliitin satanismi, adrenokromi, pandasilmät, spirit cooking, nanobotit, mielenhallinta, dystopia, Great Reset ja Great Awakening.

Tämä oli vain pintaraapaisu. Osa tästä hullusta kauhulistasta on totta ja osa puheenaihetta sekä tuntematonta. Ja samalla kun kaikkea tätä tapahtuu, ihmiset käyvät Lidlissä ja aurinko paistaa tai ei.

Hullua.

Hulluudesta tulee uutta normaalia, koska normaalina itseään pitävät eivät suostu uskomaan hulluutta todeksi. Pahinta ovatkin pyhimyksenä itseään pitävien armeijat, jotka vetäytyvät sateenkaaren värisiin tekopyhyyden kaivamiin kaninkoloihinsa. Niissä auktoriteettiin ja yhteiskuntaan uskotaan, vaikka kaikki näkevät sen tuottavan sairautta, sotaa, nälkää ja kuolemaa.

Osalle meistä on helpompaa elää valehdellen ja totuutta väistellen, hymyssä suin. Valheet leviävät arkeen kuin Jokerin hymy.

Maanantaina 8.4. on auringonpimennys

Pimennys ylittää raamatullisia kaupungin nimiä

Pimennys kulkee Yhdysvalloissa lukuisten raamatullisten paikannimien yli. CERN:ssä tiedemiehet käynnistävät hiukkaskiihdyttimensä samaan aikaan. CERN:n tutkimuksen nimi on ”White Rabbit”. NASA laukaisee auringonpimennyksen reitille kaaoksen jumalattaren (APEP) mukaan nimetyn satelliitin.

Onko huolestuttavampaa tiedemiesten huono huumorintaju vai se, että he todella manaavat jotain esiin?

Voi olla sattumaakin. Esimerkiksi APEP tulee sanoista Atmospheric Perturbations around Eclipse Path. Niveneh nimisistä paikkakunnistakin vain kaksi osuu täysin reitille, eikä niitä edes ole seitsemää.

Laajalti ottaen on kuitenkin hyvin selvä tunne siitä, että jokin muutos tapahtuu. Tulevaisuuden horisontti on sumun peitossa.

Katson podcastia, Shawn Ryan Show’ta. Siinä jokamiehen oloinen kaukonäkijä ja tiedemies Sean Webb kertoo kokeesta, jossa koehenkilölle esitetään subliminaalinen kuva ennen päätöstä. Tietenkin se vaikuttaa päätökseen. Koe tehdään myös toisinpäin, subliminaalinen kuva esitetään päätöksen jälkeen ja sekin vaikutti päätökseen.

Katso tästä.

Jos koe on todellinen, kuten Sean vakuuttaa, on koe todiste siitä, että tulevaisuus vaikuttaa nykyhetkeen ja tietoisuus näkee tulevaan.

En ole ehtinyt tutustua tutkimukseen tarkemmin, mutta en näe asiassa mitään ihmeellistä tai mahdotonta. Asiantuntijoistakin löytyy tukea. Nobel palkittu tiedemies Sir Roger Penrose arvelee samankaltaista. Tietoisuus ei ole laskennallisesti todistettavissa vaan selittämätön asia.

Tiede ei enää pitele uskomasta kuinka toisin kaikki voisi olla.

Mielestäni tieteellisesti järkevin kuvaus siitä, miksi kaikki on hullua, on psilosybiineistä sankarin annoksia vetäneen Terence McKennan Novelty Theory, eli uutuusteoria.

Terencen ajatus lyhyesti on, että universumi kasvaa kohti monimutkaisuutta. Jossain vaiheessa tuo monimutkaisuus alkaa kasvaa eksponentiaalisesti ja aika kiihtyy, kunnes tavoitamme pisteen, jossa kaikki hajoaa ja muuttuu. Vanhat viisaat osasivat tämän nähdä, mutta me emme kiireeltämme nyt ehdi ja siksi törmäämme tähän ilmiöön täyttä höyryä.

Liitän loppuun videon Terence McKennasta vuodelta 1998.

Terencen ajatus selittää minusta hyvin myös parhaillaan tapahtuvaa pahuuden esiin pursuamista joka paikasta. Se on yksinkertaista. Kaikki pinnan alla muhinut ihmisten valhe ja tekopyhyys on monimutkaistunut sekä patoutunut niin suureksi ja hulluksi möykyksi, että se tulee väkisin meidän kaikkien silmille ja väkisinkin muuttaa kaiken. Kaiken merkitys tuntuu katoavan ja muuttuvan toiseksi. Revelations, todellakin.

Saatanan pellemaailma

Saatanan pellemaailma! Silmille käyvä paha ja vääryys pistää ainakin vähän vihaksi, myönnetään pois. Pitäisikö esiin purkautuvaa pahaa pelätä?

Jos tulevaisuus vaikuttaa päätöksiimme, kuten jo itse tieteen kirkkokin näyttää todistavan, voimme päätöksillä vaikuttaa tulevaisuuteen. Silloin me todella muokkaamme todellisuutta ajatuksilla.

Minun ajatteluani mullistava käännös on ollut tämä:

Työntääkö minua menneisyys vai vetääkö minua tulevaisuus?

Jälkimmäisen kautta asioiden näkeminen muuttaa suhtautumisen tapahtumiin täysin toiseksi. Minä todella luon tulevaisuutta ja menneellä ei ole todellista painoa.

CERN – The White Rabbit Project. Kyllä, tämä on ihan oikea logo.

Revitellään vähän.

Entä jos tiedemiehet CERN:ssä eivät osaa katsoa tulevaan? Entä jos he tulivat tieteen tien päähän? Jospa he katsoivat mikroskooppiinsa tarpeeksi pitkälle ja näkivätkin siellä Jumalan vilkuttavan.

Piru vieköön! Mitä sitten tapahtuisi? Jos he kertoisivat näkemästään maailmalle, heiltä loppuisi rahoitus.

Kenties he kyllästyivät ja ryhtyivät kokkaamaan jotakin, jolla lopettaisi kaiken tai synnyttäisi täysin uutta? Ehkä he masentuivat ja ryhtyivät manaamaan kalliilla vehkeellään esiin demoneita?

Demoneihin kieltämättä riittäisi materiaalia tässä materialistisessa maailmassa. Ehkäpä demonit rakentuvatkin juuri tästä ihmisen tietoisuuden egosakasta, menneisyyteen kasautuneista valheista, vihasta, väärinymmärryksistä ja kaikesta egon tuottamasta ikävästä. Juuri siitä mentaalisesta massasta, jota woke-väki ei halua kohdata. Ehkäpä juuri woke-väen projisointi suuntautuu kvanttisiirtymänä CERN:n hiukkaskiihdyttimeen? Kelatkaapa mikä demoninen paukku siitä tulisi!

Rituaalimurhan esitys CERN:n pihalla Shiva patsaan edessä vuonna 2016.

CERN:n pihalla tönöttävän Shiva-patsaan edessä järjestetty rituaalimurhashow sai huomiota vuonna 2016. Kyseessä oli nähtävästi tiedemiesten huono vitsi. Pellemaailman vitsailua.

Toisaalta… olisi hyvin karman mukaista ja Terence McKennakin ehkä nyökyttelisi ajatukselle, että hiukkaskiihdyttimellä nykäistäisiin tästä pahan padosta viimein tulppa irti.

Jos CERN:n hiukkaskiihdytin todella manaisi esiin jotain saatanallista, se olisi varmasti ihmiskunnan kollektiiviseen tietoisuuteen kasaantunut valheiden ja pahan manifestoituminen materiaksi. Kaikki käsittelemättömät varjot ja pikku pirut ja peikot mielistämme. Planeetan kokoinen ryhmäterapia samalla kun peikot ja mörrimöykyt pyörivät kaduilla. Se olisi saatanan pellemaailma. Ehkäpä sitten helpottaisi. Jaksuhalit eloon jääneille ja myöhemmin tapahtumasta tehtäisiin hyvä elokuvia.

Mutta noin vakavasti ottaen, ainakin minusta näyttäisi siltä, että edessämme on paitsi rytinää, myös uusi ja parempi epookki, puhtaasta materialismista irtautumisen aika, jossa tieteestä tulee jälleen työkalu eikä jumala.

Pidetään avoin mieli.

Terence McKenna selittää uutuusteoriansa:

Linkki jakamista varten: https://kanto.media/mrwj
One thought on “Saatanan pellemaailma!”
  1. Netin sottapottumaailmat, kuten X (Twitter) ja Facebook toimivat jossain määrin oksennuspaikkoina ja keinona saada sisällä jylläävä paha (pelko) jaettua ja lievennettyä. Jos sitä alkaa tukahduttaa (totalitarisoida) niin se kasautuu ja hakee toista tietä ilmaantua kuin puro ja voi esiintyä jopa pahempana ja loukatun tunteilla varustettuna.

    Minulla oli omakohtaista syväpelkoa, joka ymmärtääkseni syntyi keskoskaapissa ja jossa hoitajien pelottavat kasvot ja kylmät kädet jäivät piilotajuntaan. Heräsin silloin tällöin yöllä tuohon pelkoon kuin joku olisi huoneessa ja oli pakko laittaa valot päälle.

    Luin kirjan “Vain pelko kuolee” ja kun seuraavan kerran se kolkutti mielentakana, kutsuin sitä about “Terve, onko sulla tärkeää asiaa” – no ei ollut, mutta tuo pelko katosi sen avulla. Joten tästä ymmärsin, että tuo pelko oli vain sisäistä energiavirtaa, joka ei ole päässyyt vapaasti kulkemaan ja tyhjentymään, vaan oli torjunnan kautta patoutunut ja voimistunut ja näin pelko oli saanut ylisuuren roolin elämässä mielen sopukoissa ja joka sekin on vain pieni osa hermostojärjestelmää, jonne kasaantuu ulkopuolelta tulevia ajatuksia ja meemejä, joita ei olla osattu käsitellä syntyhetkellä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *