Tämä Michael Tsarionin suomeksi käännetty kirjoitus on alkuperäiseltä nimeltään Koyaanisqatsi – The Anatomy of World Decay, Koyaanisqatsi – Maailman rappion anatomia. Artikkeli tutkii syvällisesti ja laaja-alaisesti juurisyitä sekä masennukseen että onnellisuuden puutteeseen. Se on samalla hieno läpileikkaus ihmisen yksilöitymisprosessiin eli individuaatioon. Artikkeli on myös osa Tsarionin uraauurtavaa naispsykologia-tutkimusta, joka tarkastelee väärän naiseuden mallin ylisukupolvista siirtymää äidiltä tyttärelle. Tutkimuksen perustaa esittelevä artikkeli Dragon Fight on tulossa suomennettuna myöhemmin.
Michael Tsarion on irlantilainen tutkija ja kirjailija, joka on erikoistunut psykologiaan, filosofiaan, symboliikkaan ja historiaan. Hän tekee yhdessä David Whiteheadin kanssa Unslaved-podcastia, jonka sisältöä suosittelemme lämpimästi jokaiselle Kanto-lukijalle. Tämän suuren totuussoturin laajaan ja kiehtovaan materiaaliin voi tutustua tarkemmin osoitteessa michaeltsarion.com. Hänen julkaisemat kirjat löytyvät Amazonin verkkokaupasta.
Julkaisemme alla olevan suomennetun kirjoituksen Michael Tsarionin luvalla.
Suomennos: Tilhi Pihlaja
Artikkeliin liittyvää sanastoa:
Adultismi / Adultism:
Aikuisen systemaattinen vääryys ja vallankäyttö lasta kohtaan. Rikollinen käytös perustellaan ja oikeutetaan vanhemman omilla lapsuuden traumakokemuksilla.
Aito Itse / Imperial Self, True Self:
Yksilön todellinen ja ainutlaatuinen, syntymälahjana saatu minuuden elävä ja luova ydin. Kadonnut yhteys Aitoon Itseen on mahdollista löytää takaisin Individuaatioprosessissa ja syvässä suhteessa Luontoon. Vastakohta on Valeminä, vanhempien ja muiden odotuksia ja hyväksyntää varten rakennettu kuori, epäaito itse.
Hirviöäiti / Terrible mother:
Lapselleen joko henkisesti ja/tai fyysisesti vahingollinen äiti, joka kostaa oman traumaattisen lapsuutensa omille lapsilleen. Mallilla on taipumus siirtyä ylisukupolvisena eteenpäin.
Joukkokratia / Thugocracy:
Mikä tahansa ytimeltään moraaliton ja ilmaisultaan aggressiivinen joukko, johon erityisesti huonon lapsuuden kokeneet ihmiset hakeutuvat. Joukkoliike, joka luulee vaikuttavansa poliittisiin tai yhteiskunnallisiin asioihin näkyvällä ja provokatiivisella liikehdinnällä. Kts. Joukko
Lohikäärmetaistelu / Dragon fight:
Lapsen elämä ja kokemusmaailma pahojen vanhempien uhrina. Lohikäärmetaistelun hävinnyt lapsi luopuu Aidosta Itsestään ja kehittää valeminän. Aikuisuuteen hän lähtee itseään vihaten, murskaantuneena, tyhjänä ja julman yliminän piinaamana.
Lohikäärmeäiti / Dragon Mother:
Äidin ylivoimainen asema lapsensa koko maailman ja elämän muokkaajana. Hyvä Lohikäärmeäiti ymmärtää suunnattoman valtansa ja käyttää sitä lasta kohtaan oikein, kunnioittavasti ja rakastavasti. Huono Lohikäärmeäiti (Kts. Hirviöäiti) murskaa lapsensa oman psykopatologiansa mukaan.
Matrofobia / Matrophobia:
Äidin- ja naisenpelko sekä pelko siitä, että tulee huonon ja pelottavan äitinsä kaltaiseksi. Huonon äitiyden ja vinoutuneen naiseuden seuraus. Syvä vaurioituminen erityisesti tytön kehityksessä kohti naiseutta.
https://en.wiktionary.org/wiki/matrophobia
Minuus / Selfhood:
Yksilöllinen ja muista erillinen kokonaisuus, jossa itsensä tunteminen, hyväksyminen, kehittäminen, toteuttaminen sekä itsestään huolehtiminen tulisi kirkastua elämän keskeisimmäksi ja tärkeimmäksi tarkoitukseksi ja kutsuksi. Minuuden koossa pitävä voima on täysi rakkaus itseä kohtaan, jonka kautta kykenee rakastamaan aidosti myös muita.
https://fi.wiktionary.org/wiki/minuus
Tarkoituksen Tahto / Will–to–Meaning:
Ihmisen tahto löytää elämälleen tarkoitus ja sisältö, eli ”syitä elää”.
https://viktorfranklblog.wordpress.com/category/tarkoituksen-tahto/
Varjo-Minä / Shadow Self:
Psyyken kokonaisuuden ”sokea piste”, josta emme yleensä ole tietoisia. Ei minuuden paha vaan kielletty puoli, joka sisältää kaiken sen, mikä ei ole itsessä sallittua. Ennen Varjon kohtaamista sen olemassaolo kielletään sekä itseltä että muilta. Varjotyön jälkeen tärkeä ja olennainen osa yksilön tervettä psyykeä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Varjo_(Jungin_arkkityyppi)
Kuinka moni tuntee käsitteen ”käänteinen onnellisuus” ja mitä se tarkoittaa? Miksi se on olemassa ja miksi niin monet ihmiset ovat tyytyväisiä sen kanssa?
Miten käänteinen onnellisuus eroaa vastakohdastaan? Mitä ylipäätään tiedämme ilmiöstä nimeltä ”onnellisuus”? Olemmeko tietoisia, että se on on ansaittu hyve, jolla on hintansa?
Tarkemmin sanoen, kuinka moni on oikeasti onnellinen? Voiko yhteiskunnan pohjalla oleva köyhä ihminen olla aidosti onnellinen? Yleinen vastaus on, että ei. Kuitenkin on todistettu, että onnellisuus on yleistä maailman köyhimpien ja kurjimpien joukossa.
Käänteinen onnellisuus on pseudo-onnentunne, joka puuduttaa yksilön aidot tunteet sekä halun todelliseen ja kokonaisvaltaiseen nautintoon ja täyttymykseen. Miksi näin tapahtuu ja miksi valitsemme surkean jäljitelmän todellisuuden sijaan? Miksi vastustaa todellista tunnetta ja vaihtaa empatia, herkkyys ja tyytyväisyys niiden väärennöksiin?
Monet sanovat, että elämme nautinnontäyteisessä kulttuurissa, mutta aiheen tarkempi tutkiminen kumoaa tämän käsityksen. Kyseessä on pikemminkin steroideilla pumpattu krooninen itsepetos, joka lupaa onnea.
Lähempi tarkastelu paljastaa, että ylellisyydestä ja vauraudesta huolimatta useimmat länsimaiset ihmiset eivät ole elämäänsä läheskään tyytyväisiä:
Kolme vuosikymmentä sitten masennus alkoi keskimäärin 30 vuoden iässä. Nykyään 14 vuoden – John F. Schumaker
Tutkimuksen mukaan masennuksen määrä modernissa kuluttajakulttuurissa tuplaantuu jokaisen sukupolven kohdalla. Jos tahti pysyy samana, yli puolet nykyisistä 18-29 -vuotiaista sairastuu masennukseen ennen keski-ikää. Synkkä johtopäätös on, että KOKO seuraava sukupolvi tulee sairastumaan masennukseen – ibid
Vakava masennus vaivaa Yhdysvalloissa joka vuosi noin 10 prosenttia aikuisväestöä ja lähes viidesosaa väestöä jossain vaiheessa elämää. Naisten osuus on vielä korkeampi, noin kaksinkertainen verrattuna miehiin. Tietyissä tarkasteluryhmissä, kuten nuoret naiset ja vanhukset, masennukseen voi sairastua jopa puolet – Horwitz &Wakefield
Masennuslääkkeet, kuten Prozac, Paxil, Zoloft ja Effexor ovat kaikkien reseptilääkkeiden myynnin kärjessä. Vuosien 1988-2000 välillä niiden käyttö aikuisväestössä lähes kolminkertaistui. Jokaisessa kuussa 10 prosenttia naisista ja 4 prosenttia miehistä käyttää näitä lääkkeitä. 1990-luvun aikana masennuslääkemenot kasvoivat Amerikassa 600 prosenttia ja vuoteen 2000 mennessä vuosikulutus ylitti 7 miljardia dollaria – ibid
…vuoteen 2020 mennessä masennuksesta tuli maailmanlaajuisesti toiseksi yleisin sairaus, heti sydänsairauksien jälkeen. WHO arvioi, että masennus on jo nyt 15-44 -vuotiaiden yleisin syy työkyvyttömyyteen – ibid
Amerikkalaisista 80 prosenttia on ylipainoisia, 45 prosenttia sairaalloisen lihavia. Teini-ikäisten itsemurhien määrä on kroonisen korkea kaikkialla Amerikassa ja Euroopassa, samalla kun riippuvuuksien, murhien ja sukupuolidysforian määrät ovat saavuttaneet tähtitieteelliset mittasuhteet kaikkialla. Harvassa on selitykset yhdellekään näistä ilmiöistä, ja tarjotut teoriat ovat toivottoman pinnallisia ja tutkimusta kestämättömiä, keskittyen kaikkeen muuhun paitsi psykologiaan.
Miljoonat nuoret ihmiset eivät nykyään tiedä, että onnellisuus – kuten ylipäätään kaikki arvokas elämässä – täytyy ansaita. He eivät ole kuulleet hyveestä tai siitä, että moitteeton moraalinen elämä johtaa sisäiseen tyytyväisyyteen. Sen sijaan heille on opetettu, että onnellisuus, ilo ja merkityksellisyys tulee vain ulkoisista lähteistä.
Onnellisuus jää saavuttamatta yksinkertaisesti siksi, että ihmiset eivät oikeasti halua sitä. He haluavat hyväksyntää, eivät onnea. Hyväksynnän tarve polttaa palavana ego-tietoisuuden syvyyksissä, eikä sitä ole ihan helppo sieltä poistaa. Varsinkaan, kun se vaatisi Adultismin ongelman, ilottomuuden todellisen syyn kohtaamista.
Jokainen elää orjuudessa, koska jokaisen lapsen kasvattaja haluaa hallita tätä ja nauttia valta-asemastaan. Ja lapset ovat maailman avuttomin ja riistetyin ihmisryhmä. Riistetyin ryhmä ei suinkaan ole työväenluokka tai naiset – se on lapset – Osho
Tarve saada ulkoista ihailua ja hyväksyntää on kuitenkin lähtökohtaisesti tuomittu, kuten useimmat ennemmin tai myöhemmin huomaavat. Niiden pakonomainen etsintä johtaa moniin neuroottisiin taipumuksiin. Se johtaa nöyristelevään mukautumiseen sekä persoonallisuustyyppiin, joka alistuu helposti tyrannimaisille johtajille kaikilla elämänaloilla valmentajasta sotapäällikköön.
Poliittiset johtajat ja käyttäytymistieteilijät eivät tarjoa aitoa onnea, eivätkä ole koskaan tarjonneet. He tarjoavat ainoastaan lupauksen siitä. Ja yhä uudelleen me ihastumme tähän lupaukseen. Korvikkeita kerjäämällä päädymme myhäilevien despoottien käsiin.
Mieleeni ei tule toista yhtä voimakasta tarvetta lapsuudessa kuin isän suojelun tarve – Sigmund Freud
Kun emme pysty saavuttamaan haluamaamme, tyydymme pian johonkin vähemmän mairittelevaan. Tyydymme ohimeneviin nautintoihin ja keskitymme merkityksettömiin asioihin. Kaipaamme tyynnytystä median ja keinotekoisen kulutuskulttuurin avulla, jota armottomasti ja järjettömästi eteemme marssitetaan.
Mutta millaista on se tyytyväisyys ja onnellisuus, joka tappaa meidät hitaasti? Millainen tyydytys tuomitsee meidät ikuiseen keskinkertaisuuteen ja täyttymättömään kaipaukseen? Entä se kohtuuton hinta, joka latteuksista maksetaan? Lukuisat mauttomat ”huippukokemukset”, jotka kutkuttavat meitä, eivät tule ilmaiseksi. Viimeistään nyt on ymmärrettävä se hinta, jonka tämä aiheuttaa fyysiselle ja psyykkiselle terveydelle.
Monet ajattelijat uskovat, että olemme ohittaneet kääntöpisteen jo kauan sitten ja että kulttuurisesti katsottuna paluuta järkevään käsitykseen yhteisöstä, osallisuudesta, arvokkuudesta ja merkityksestä ei enää ole.
Lähitulevaisuuden lapsille on jäänyt ainoastaan täydellinen uppoutuminen käänteisen onnen keinotekoiseen maailmaan. Se maailma sisältää muitakin kauhuja, kuten käänteinen vapaus (hallitusten tarjoama korvike), käänteinen usko (uskontojen tarjoama korvike) sekä käänteinen yksilöllisyys (median tarjoama suosikkikorvike). Jokaisessa tapauksessa käänteinen on käänteinen siksi, että se estää pääsyn sen aidon vastineen luo. Esittäessään ”aitoa ja oikeaa” ne pysäyttävät todellisen onnen, vapauden, tiedon ja itsenäisyyden etsintämme. Ne sementoivat meidät tuttuihin, yhteiskunnan hyväksymiin rutiineihin ja näkemyksiin sekä hukuttavat meidät keskinkertaisuuteen ja keinotekoisuuteen.
Psykologisesti tarkkanäköinen ihminen kysyy itseltään, haluaako hän todellakin maallista tunnustusta ja menestystä. Ja vaikka haluaisikin, onko sitä tavoitellessa kannattavaa menettää se, mikä on kaikkein arvokkainta? Vielä tärkeämpää, jos ihmisen tahto ja identiteetti on nujerrettu jo nuoruuden alussa, mistä voi tietää, että tulee myöhemmin olemaan elämässään onnellinen? Miten päädymme tavoittelemaan korvikkeita ja mitä inhimillisesti menetämme, jos epäonnistumme?
Ehkäpä hyvän ihmisen onnentunne tuleekin siitä, että hän ei tee kuten muut. Ehkä se tuleekin sillä, että ei kuuntele muita ihmisiä ja kulje massan mukana.
Ehkä onnellisuus tuleekin sen jälkeen, kun ensin vuosia uskoo itseensä, kulkee omaa tietään ja luottaa horjumatta universumiin. Toisin sanoen, ehkä suurin saavutuksen tunne tuleekin, kun ei koskaan rajoita ja kavenna itse elämää. Ja kun on luonnollisesti ja sankarillisesti kykenevä seuraamaan universumin johdatusta, vaikka se merkitsisi jokaisen ystävän, neuvonantajan, hyväntekijän sekä lohduntuojan menettämistä.
Mutta tietysti tämä polku – Siddhartan tie – tarkoittaa, että lopulta kukaan itsemme ulkopuolinen ei ole pätevä arvioimaan edistymistämme. Se on arvioitava itse ilman kenenkään muun mielipidettä. Tämä sitoutuminen Itseen tunnetaan nimellä Individuaatio. Sen vastakohta on joukkoon mukautuminen, jonka suurin osa ihmisistä valitsee. Siinä kaiken määrittelee lauman hyväksyntä.
…useimpien kuolinsyy on elämätön elämä – R. M. Rilke
Tämä ei tarkoita, että yhteiskunnan kulkusuunta olisi jätettävä kokonaan huomiotta. Jonkin aikaa se toimii hyödyllisenä koordinaattina, joka auttaa arvioimaan matkan edistymistä. Lopulta lauman liikehdinnällä ei ole pysyvää vaikutusta ihmisen suvereeneihin päätöksiin, eikä se estä häntä saavuttamasta dharmaansa tai todellista tarkoitustaan.
Missään tapauksessa se ei saa estää ihmistä tekemästä Suurta Työtä, jossa hän kääntyy kohti sisintään saavuttaakseen täyden läpinäkyvyyden Itselleen.
Tässä mielessä todellinen onnellisuus tarkoittaa samaa kuin kapinallisuus, yksilöllisyys ja Minuus. Se ei ole jotain, jonka ihminen löytää tien lopussa, vaan on jotain, jonka kanssa hän kulkee ja on. Se ei ole irrallinen ominaisuus, joka kerätään mukaan tai asetetaan paikalleen. Se on pikemminkin seuraus ihmisen sankarillisesta sitoutumisesta sisäiseen kutsuunsa.
Kutsuunsa sitoutuneen yksilön onnellisuus voimistuu. Työn ja vapaa-ajan kehän hylkääminen tuo hänelle hyvinvointia, josta muut eivät tiedä mitään.
Huolissani istun päivin, öin. Ystäväni ovat vuokseni hämillään: He antavat anteeksi harhailuni. En lepää suuresta tehtävästäni: Avata ikuiset maailmat! Avata ihmisen kuolemattomat sisimmän silmät: ajatuksen maailmoihin: ikuisuuteen. Laajentuu jatkuvasti Jumalan helmassa, ihmisen mielikuvitus – William Blake
Joten päätä ei tarvitse hämmennyksessä raapia. Onnellisuus on vaikeasti saavutettava ainoastaan valeitselle tai pseudominälle, jotka ovat muiden tahdon vankeja. Koulutuksen surkea taso sekä täydellinen mielenkiinnon puute psykologiaa, itseanalyysia ja minuutta kohtaan on johtanut tilanteeseen, jossa löydämme itsemme keskeltä hymyilevien masentuneiden sukupolvea, jolla on vaara murentua paloiksi ilman rauhoittavaa hyväksyntää niiltä, jotka ovat kaulaa myöten samassa sopassa.
Työn ja vapaa-ajan kehään vangitut eivät ole aidosti onnellisia, vaan usein syvästi masentuneita ja neuroottisia. Näin siksi, että heitä vaivaa tiedostamaton häpeä siitä, että elävät epäaidosti. Tämä puolestaan tarkoittaa, että he ovat jo pidemmän aikaa vältelleet dharmansa kutsua. On myös mahdollista, että heidän yrityksensä seurata kutsuaan on toistuvasti törmännyt muiden ylivoimaiseen vastustukseen.
Joka tapauksessa olemassaoloon liittyvä häpeä voi olla niin ankara, että ihminen ei kykene kohtaamaan sitä ilman psykologista romahdusta. Onneksi kuitenkin nyky-yhteiskunta pitää neuroottisesta todella hyvää huolta. Ei ole kertakaikkisesti mitään syytä kestää eksistentiaalisten kysymysten nostattamaa henkistä kipua. Asiantuntijat tietävät kuinka käänteinen onnellisuus jaetaan dosetteihin ja hehkuva ”Prozac-hymy” palautetaan.
Nykyään monet kokevat, että heillä ei ole varaa elämänsä tutkiskelun ylellisyyteen ja psykiatrit määräävät heille mieltä turruttavia kemikaaleja, joiden avulla he pääsevät piiloutumaan itseltään – Thomas Szasz
Huono uutinen on, että luonnollisen ahdistuksen rauhoittamisyritystä seuraa erilaisia kieltämisen ja kieltämisen kieltämisen tuottamia johdannaisoireita. Olemassaoloon liittyvän häpeän välttely aiheuttaa lisäksi fyysistä kärsimystä. Monet taudit ja vaivat – kuten unettomuus, liikalihavuus, anoreksia, sosiaalinen kömpelyys, hermostuneisuus, riippuvuudet, ärtyneisyys, kateus ja viha jne. – on jäljitettävissä pinnan alta ulos pakottautuvan häpeän muuntuneiksi muodoiksi.
Luojan kiitos, sanoo viisas mies, että meillä on pinnan alla häpeää ja että jokin sisimmässämme ei kestä valheessa elämistä. Kiitos, että persoonan alla piileskelee Varjo-Minä, joka vaatii meitä kapinoimaan yhteiskunnan pöyristyttäviä normeja ja sääntöjä vastaan.
Huippupsykologit, kuten Freud, erottivat neuroottisen ja todellisen kärsimyksen toisistaan. Freudin sanoja hieman mukaillen, asiat selkiytyvät, kun erotamme neuroottisen kurjuuden todellisesta kärsimyksestä. Ensimmäinen syntyy pakkomielteisestä tarpeesta saada maailman hyväksyntä, jälkimmäinen jos ja kun alamme kuunnella omatuntomme ja Varjomme ääntä sekä lopetamme mukautumisen.
Tämä ristiriitainen suhde Itseen – ja sen synnyttämät eksistentiaaliset konfliktit – on yksi keskeisimmistä syistä sekä onnellisuuden puuttumiseen että masennukseen. Epäaidon elämän tuottama häpeä varmistaa, että pysymme työn ja vapaa-ajan kehän vankina. Samasta syystä kykenemme elämään rappiotilassa olematta siitä aidosti huolissamme tai kyseenalaistamatta sitä.
Tämän vastakohtana kärsimystä karttavat yhteiskuntamme voivat menettää kaiken, jos käännymmekin kohtaamaan elämään luontaisesti kuuluvan ahdistuksen ja epätoivon, joka on Aidon Itsen olennaista ilmaisua. Pahuus kaikissa ilmaisumuodoissaan sortuu pois kun sen lähtökohdat paljastetaan. Kun teemme aidosta kärsimyksestämme parhaan ystävämme ja neuvonantajamme, lopetamme itsepetoksemme ja palaamme psykosomaattiseen eheyteen. Kestämättä sisällemme syttyvää valoa, pahuus irrottaa kuolettavan otteensa olemuksestamme.
Tietoisuuden asteittain kasvaessa myös epätoivomme intensiivisyys kasvaa samassa suhteessa: mitä tietoisempi ihminen on, sitä intensiivisempi hänen kokemansa tuska – Søren Kierkegaard
Mitä tulee käänteisen onnellisuuden ilmiöön, huomaamme, että se on Itsensä pakenijoiden suosikkitodellisuus. Se on tukahduttamisen, dissosioaation, autohypnoosin ja pakkomielteisen sosiaalisen hyväksynnän hakemisen seuraus. Käytännössä se on seuraus aitoa Itseä vastaan tehdyistä rikoksista.
Tämän ahdingon vaikutukset näkyvät yhteiskunnallisesti. Se on yksi tärkeimmistä syistä, ei pelkästään neuroottiseen kurjuuteen, vaan myös poliittiseen kiistelyyn ja teatraalisuuteen. Se on syy länsimaista kulttuuria vaivaavaan tasapainottomuuteen ja moneen paradoksiin.
…teeskentelevän ja omalaatuisen keskinkertaisuuden voittoisa leviäminen; tajuttomuuden humalainen ylistys; käsittämättömät maaliroiskeet museoiden tauluina; epäsiisti nuoriso T-paidoissa ja farkuissa luennoimassa zen-buddhalaisuudesta arvostetuissa yliopistoissa; oikut oikkujen vuoksi, hulluus hulluuden vuoksi, tuho tuhon vuoksi näyttää tulleen muotiin – Nathaniel Branden
Hopi-intiaanit kutsuvat tätä epätasapainon, valheellisuuden ja turmeltuneisuuden tilaa nimellä Koyaanisqatsi . He määrittelevät sen tilaksi, jossa asia on niin järjetön, turmeltunut ja kestämätön, että se lopulta luhistuu itsekseen ilman ulkoisten voimien vaikutusta.
Se on erittäin tarkka kuvaus rappeutuvasta sivilisaatiosta ja otettava vakavasti. Näin siksi, että kun hyvät ihmiset todistavat tai kokevat epäoikeudenmukaisuutta, rappiota, epärehellisyyttä ja rikollisuutta jne. he automaattisesti haluavat taistella sitä vastaan jollain tavalla, yleensä toisiaan auttaen. Se on kunniakasta, sanovat muinaiset. Mutta toiminnassa on myös toinen laki, joka on perustavanlaatuisempi ja vaikuttaa näkymättömämmin.
Ja se todellakin on laki, sanan täydessä merkityksessä. Sen mukaan paha sisältää oman tuhonsa siemenet.
Otetaan esimerkiksi vaikka joku organisaatio, suuri tai pieni. Jos sitä johtaa ja sen asioista päättää ainostaan korruptoituneet kieroilijat, kuinka kauan menee, että homma murenee oman painonsa alle? Sen tuhon siemenet on kylvetty, koska hyvyys, totuus ja viisaus puuttuvat. Loppujen lopuksi, pahuus on poissaoloa.
Tämä sisältäkäsin tapahtuva tuhoutuminen etenee maailmassa tällä hetkellä kaataen moraalittomia ihmisiä ja valtioita.
Se toimii henkilökohtaisella tasolla tuoden sairautta, myrkyllisyyttä ja epätasapainoa, jotta vääryys, tekopyhyys ja korruptio saadaan syrjäytettyä. Se toimii myös yhteiskunnallisesti ja saa kavalat ihmiset hourailemaan.
Vaikka saatammekin todistaa tämän perusteellisen katarttisen purkutyön poliittisia vaikutuksia, korjaus ei ole pinnallista. Se on radikaalia henkistä ja fyysistä puhdistamista, jota on lykätty aivan liian kauan. Sen olemassaolo auttaa kultturisen jalostumisen prosessia, jonka avulla tietoisuuden korkeammat tasot ilmestyvät, ensisijaisesti niissä sankarillisissa ihmisissä, jotka ovat omistautuneet pahan paljastamiseen sen kaikissa muodoissa.
Ymmärtääksemme oikein Koyaanisqatsin merkityksen, meidän on käsitettävä tietoisuuden kompensoiva luonne. Toisin sanoen, hölmösti hyväksymällä käänteisen onnellisuuden me tiedostamattamme kutsumme luoksemme uudenlaista olemisen tapaa – terveempää, aidompaa ja syvempää.
Se tarkoittaa, että ne, joiden sydän on täynnä kateutta ja itseinhoa eivät saa tahtoaan läpi. Päinvastoin, he ainoastaan näkevät mädän yhteiskuntansa päättyvän. Muinaiset puhuivat ainakin neljästä suuresta esihistorian sivilisaatiosta, joista jokainen tuhoutui ihmiskunnan virheiden ja ylimielisyyden tuottamien kataklysmien seurauksena.
On ollut tuhat holokaustia, jotka ovat tapahtuneet tuhannella tavalla ja tulevat toistumaan, sekä tulella että vedellä ja monilla muilla tavoin – (Egyptin papit Solonille, Platonin isälle)
Myös raamatullisten kertomusten rivien väleistä voimme lukea, että niin sanottu ”lankeemus” viittaa ihmisen luontoyhteyden katkeamiseen. Muinaisten shamaanien näkemys oli, että kulttuuri ei ole juuri enempää kuin ihmiskunnan hauta. Tämä seuraa, kun hylkäämme ja sivuutamme luonnon korkeimmat lait.
Elämme maailmassa, jossa ihmiset halveksivat itsenäisyyttä, viisautta ja neroutta. Heidän sisäisestä olemuksestaan on tullut niin sanoinkuvaamattoman myrkyllinen, ettei siellä voi kukoistaa empatia eikä rakkaus Itseä kohtaan. Ilman Itsensä arvostamista ei voi arvostaa mitään muutakaan. On tuomittu elämään valheellisen kohteliaisuuden sosiaalinen naamio naamallaan. Tämä itsepetos puolestaan lisää tiedostamatonta vihamielisyyttä Itseä kohtaan.
Lopulta Itsen ääni – aidon ja todellisen kärsimyksen ääni – ei pääse tunkeutumaan kovan julkisivun läpi. Tässä vaiheessa krooninen eksistentiaalinen sekavuus on mahdollista myös tuntea. Seurauksena on usein niin akuutti suunnan kadottaminen, että uhri horjuu sisäisesti ja tarttuu pakonomaisesti mihin tahansa, mikä estää täydellisen psyykkisen romahduksen. Tässä hauraassa tilassaan hän kokee raivokasta vihaa, ei ainoastaan itseään vaan myös poliitikkojaan ja johtajiaan kohtaan. Hänelle tulee pakkomielle absurdien radikaalien aatteiden ja liikkeiden kannattamiseen, jonka seurauksena hän sulauttaa hajanaisen identiteettinsä kaikennielevään Joukkoon.
Vaimentaakseen sisäisen äänensä Joukkokratia reagoi väkivaltaisesti ulkoisia törkeyksiä ja loukkauksia kohtaan. He juuttuvat nekrofiiliseen kierteeseen, josta ei ole ihan helppo irtaantua. Heidän Tarkoituksen Tahtonsa kaventuu raa’aksi vallanhaluksi, joka puolestaan pian rappeutuu sokeaksi todellisuuden kieltämiseksi. Kiihkeässä epäjärjestyksen tilassaan he eivät tunnista, että he yrittävät kitkeä juurineen ja polttaa tuhkaksi itsensä.
Heidän poliittinen teatraalisuutensa on ainoastaan peite tunteita, viisautta, totuutta, vapautta, yksilöllisyyttä ja onnellisuutta kohtaan kokemalleen vihalle. Masentuneina, ahdistuneina ja syvästi turmeltuneina he heittäytyvät erilaisiin maailman tarjoamiin pseudonautintoihin. Kun näiden teho laimenee, he muuttuvat yhä enenevissä määrin vihamielisiksi, sadistisiksi ja ulkoaohjautuviksi. ”Toisesta” löytyy loputtomasti syitä loukkaantua. Jos ulkoisia vihollisia ei löydy, Joukkokratian Itse-vihaajat kääntyvät pian toisiaan vastaan vihamielisyyden ja syytösten vallassa. Psykopaattien tapaan hekään eivät kykene tutkimaan itseään tai ottamaan vastuuta teoistaan. Itseanalyysi puuttuu täydellisesti, koska suuri maailma on täynnä ihmisiä, joita voi syyttää kaikesta, mikä on väärin.
Sairastuttava yhteiskunta luo miljoonia sairaita ja kroonisesti toistensa hyväksynnästä riippuvaisia ihmisiä. Tämän hyväksynnän saamiseksi ollaan valmiita tekemään kirjaimellisesti mitä vaan. Neuroottisen tyypin mieleen ei juolahda, että vain tutkimalla psyykkisen heikkouden syitä on mahdollista turvata aito onnellisuus. Psykologia olkoon kirottu ja politiikka päivän voittaja, vai mitä?
Käsitys, jossa mielenterveys rinnastetaan sosiaaliseen sopeutumiskykyyn, on pahempi kuin valhe; se on erittäin vaarallinen; se edistää mielisairauden kehittymistä – Nathaniel Branden
Moraalin suhteen olemme tällä hetkellä vapaan pudotuksen tilassa, eikä asialle ole paljonkaan tehtävissä. Meidän tulee kuitenkin tarkkailla tilannetta sekä huolellisesti arvioida siihen johtaneet todelliset syyt.
Liian moni tyytyy selittämään nykyisen rappion pinnallisilla syillä ja selityksillä. Kerroin miksi näin on, ja että se vaatii avointa mieltä ja lujaa tahdonvoimaa nähdä mitä todella tapahtuu. Tarvitaan pitkä sisäinen muutosprosessi, jotta maailman rappiotilan voisi nähdä oikeasta näkökulmasta.
Onneksi muinaiset viisaat ovat jo kertoneet syyt ihmisen patologiaan ja kaikki hoidot ja parannuskeinot ovat valmiina edessämme.
Haasteena on laajalle levinnyt tunnevammaisuus, joka estää kunnollisia ihmisiä täysin ymmärtämästä ja soveltamasta näitä ratkaisuja.
Olemme tottuneet keinotekoiseen maailmaan, jonka olemme luoneet täydessä antipatiassa totuutta, vapautta ja terveyttä kohtaan. Emme orjuuta faustiseen tahtoomme ainoastaan perhettämme tai yhteisöämme, orjuutamme kieltämisellä myös oman mielemme. Näin toimimalla saamme Joukon hyväksynnän ja käänteisen onnen tilapäisen ylellisyyden. Vaikka parannuskeino on ilmainen ja valmiina edessämme, löydämme sata syytä olla tarttumatta siihen.
Tietenkin omassa työssäni painotan, että ihmiskunnan perustavanlaatuiset vammat ja patologiat juontavat juurensa siihen epäinhimilliseen kärsimykseen, jota lapsi kokee ennen oidipaalista vaihetta, sen aikana sekä sen jälkeen, 2-7-vuotiaana.
Suurimman osan tästä ajasta lapset ovat äitinsä huomassa. Jos hän on kauhea äiti (maailman onnettomin olento), lapsen tulevaisuudennäkymät ovat synkät. Tällaisen lapsen kohtalona on tulla itse kauheaksi vanhemmaksi ja jatkaa sitä kautta nekrofiilistä kierrettä.
Jos maailmamme on täynnä tällaisia järkensä menettäneitä ihmisiä, on paikallaan olla huolissaan länsimaisen sivilisaation tulevaisuudesta.
Välttääksemme katastrofin, meidän on rohkeasti kohdattava patologian perimmäinen lähde ja varmistettava, että sen mielenlaatu ja toimintamallit ymmärretään oikein.
Lohikäärmetaistelun hävinneet astuvat esiin tahto ja identiteetti murskana. Tytöt saavuttavat teini-ikänsä ja aikuisuutensa pelottavan huonossa psyyken tilassa. Heidän tunne-elämänsä on häiriintynyt ja seksuaalisuutensa vaarantunut. He astuvat maskuliiniseen aurinkomaailmaan lähinnä löytääkseen aseet vastustajansa voittamiseen, mutta usein rakkaus ja myötätunto maailmaa kohtaan puuttuu. Sitä sietää ainoastaan elämyshakuiset ‘hauskanpitäjät’, siinä kaikki.
Lohikäärmetaistelun hävinnyt on taipuvainen lisääntymään varhain ja turvautumaan biologiaan välttääkseen psykologiansa käsittelyn.
Nämä rikkinäiset tyypit kasvattavat seuraavan sukupolven lapsia, jotka on myös tuomittu kärsimään. Näiden lasten vanhempiaan kohtaan tuntema raivo on tukahdutettava, jotta he kykenevät toimimaan yhteiskunnassa. Teknisesti ajateltuna psyykkisen tukahduttamisen agentti – yliminä – mahdollistaa kaiken Mitweltin (tai kulttuurin) syntymisen.
Jokatapauksessa, ajan kuluessa sadomasokistiset nuoret kuumapäät lakkaavat tottelemasta yhteiskunnan sääntöjä. Sairaan yhteiskunnan lupaukset eivät enää hämää tai pidä kurissa heidän roihuavia tunteitaan.
Meidän on ymmärrettävä, että keskimääräinen järkiintymätön teini ei vastusta yhteiskunnan tai sivilisaation pahuutta, vaikka useimmat huijatut ihmiset niin haluavatkin uskoa. Tavallinen kapinallinen ja radikaali hyökkää sairaita vanhempiaan vastaan, jotka ovat itsepetoksen, tekopyhyyden ja kieltämisen riivaamia.
Mitä tämä tarkoittaa nykyisessä räjähdysherkässä ajassa? Sitä, että ennen kuin ihmiset ovat psykologisesti tarpeeksi vahvoja kohtaamaan Adultismiin ja Matrofobiaan liittyvät ongelmat, mikään ei muutu parempaan. Vaikka teinit ja nuoret aikuiset pakotetaan mukautumaan yhteiskunnan normeihin, heidän raivonsa pysyy. Vaikka se suuntautuukin väärin, sille raivolle on olemassa selvä syy. Mitään luonnollista ei voi tukahduttaa ja kieltää ikuisesti.
Näemme, että Freudin huoli sivilisaation kohtalosta oli rationaalisesti perusteltu. Sivilisaatiot eivät kuitenkaan ole tuomittu katoamaan siksi, että ihminen on luonnostaan julma. Maailma muuttuu pimeämmäksi paikaksi siksi, että lapsia kohdellaan julmasti.
Hirviöäidin tyrannikäytös poikaansa tai tytärtään kohtaan nousee hänen pakonomaisesta tarpeestaan luoda itsestään sankarillinen voittaja. Hän etsii ”onnea” elämällä uudelleen Lohikäärmetaistelun, josta aikoinaan itse poistui häviäjänä.
Hänen onnellisuutensa on kuitenkin nekrofiilinen, sillä hän saavuttaa sen nujertamalla tyrannimaisesti niiden tahdon ja identiteetin, joista hän huolehtii. Pysyvä onni ei kuitenkaan löydy näin. Eikä tällainen voi tuottaa onnea myöskään maailmaan.
Se on noidankehä, joka vaikuttaa moniin naisiin ja aiheuttaa suurimman osan heitä vaivaavista ”häiriöistä”. Se on myös syy suurimpaan osaan maailman ongelmia. Vain terve äiti, joka itse kokemastaan kärsimyksestä huolimatta kohtelee lapsiaan kunnioittaen, on vapautettu näistä ongelmista. Sen sijaan, että pitäisi lapsia omina kainalosauvoinaan tai leluinaan, hän tukee heidän henkilökohtaisen vapauden, itsenäisyyden ja itsetunnon kehitystä. Hän opettaa heille, että onnellisuutta ei voi ”löytää”. Pikemminkin se on sisäinen tila, jonka ihminen tuntee silloin kun hän elää syvästi ja eettisesti. Se konkretisoituu kuuntelemalla tarkasti Aidon Itsen voimaannuttavaa ääntä.
…yhteiskunnassamme eivät ole heikkoja ne, jotka kärsivät, vaan ne, jotka pelkäävät kärsimystä – Arno Gruen
Viisas Lohikäärmeäiti opettaa lapsiaan karttamaan sellaisia järjestelmiä ja toimintaperiaatteita, jotka vapauttavat vastuustaan valehtelijat, rikolliset ja hyväksikäyttäjät. Hän opettaa heitä karttamaan yhteisössä niitä, jotka päästävät hyväksikäyttäjät vähällä uskotellen, että törkeä vanhemmuus (Adultismi) on traumojen ja kivun väistämätön seuraus. Hyvän Lohikäärmeäidin esimerkki osoittaa, että näin ei ole. Jos hän on kokenut hyväksikäyttöä ja surua menneisyydessään, hän kertoo jälkikasvulleen olevansa nyt sitäkin vahvempi. Hän osoittaa selkeästi kuinka toivottomuuteen ja riippuvuuteen romahtamisen sijaan hän valitsi maskuliinisen sankaruuden tien.
Lapsen terveen itsevarmuuden merkki on hänen näkyvä ilonsa oman mielensä toiminnasta, hänen halunsa suuntautua uutta, tutkimatonta ja haastavaa kohti sekä kieltäytymisensä uskonvaraisesti hyväksymästä aikuisten latteuksia – Nathaniel Branden
Ei. Se ei ole vanhempien oma kipu ja menetykset, joka saa heidät tuhoamaan lapsen tahdon ja identiteetin. Ei. Se ei johdu siitäkään, että heitä itseään käytettiin hyväksi, pahoinpideltiin, laiminlyötiin tai pakotettiin johonkin. Se johtuu siitä, että he salaa vihaavat elämää, vapautta, hyveellisyyttä, viisautta, neroutta ja Minuutta.
Tyrannit on arvioitava sen mukaan, mitä he tekevät, ei sen mukaan miltä heistä tuntuu. Heille ei saa antaa rajatonta valtaa siksi, että he keksivät erilaisia tekosyitä sairaalle käytökselleen. Itse asiassa normalisoimalla tämänkaltaisen ”ymmärtämisen” kerta toisensa jälkeen me lisäämme niiden ihmisten määrää, jotka vetoavat aiempiin traumoihin tekosyynä törkeään käytökseen.
Mitä enemmän maailmassa on maskuliinisuutensa kadottaneita miehiä ja naisia – ja Hirviöäitejä saastuttamassa hallituksia, politiikkaa sekä keskeisiä yhteiskunnallisia asemia – tämän tyyppinen kätevä lieventäminen yleistyy. Pian kaikki pahuus ja rikollisuus normalisoidaan, jotta vääristyneen aikuisuuden (Adultismi) totalitarismi mahdollistuu. Yhtään hirviövanhempaa ei tuomita lapsen hyväksikäytöstä. Heidän tarvitsee ainoastaan väittää olleensa itse ”hyväksikäytettyjä” ja yhteiskunta ojentaa heille ”vapaudut vankilasta” -kortin.
Mitä merkitsee Adultismin uhreille, kun heille selviää, ettei missään ole tahoa, joka olisi halukas vilpittömästi pitämään heidän puoliaan ja etsimään oikeutta heidän sanoinkuvaamattomalle kärsimykselleen? Mitä se tarkoittaa jo entuudestaan heikentyneelle sivilisaatiollemme? Se tarkoittaa, että me olemme toteutumistaan odottavia katastrofeja. Ja vaikka maailman miljoonat hymyilevät masentuneet nielevät onnellisuuspillereitään, se ei estä vapauden, itsenäisyyden, nerouden ja hyvyyden sukupuuttoon kuolemista.
Maailman rappio johtuu ensisijaisesti Lohikäärmetaistelua lietsovasta Hirviöäidistä, joka varmistaa, että hänen lapsiraukkansa kasvavat kyvyttömiksi kokemaan aitoa onnellisuutta.
Hänen rikkinäiset lapsensa suosivat käänteistä onnellisuutta ja kivutonta maailmaa, jossa heidän ei tarvitse kohdata raivoaan sortajaansa kohtaan, joka ”rakkauden” nimissä riisti heiltä itsenäisyyden ja identiteetin.
Tietenkin ainoastaan kohtaamalla oman psykosomaattisen kipunsa voi tehdä tilaa aidolle arvostukselle ja ilolle. Sekä kipu että mielihyvä lisäävät Itsetuntemusta, vaikka toinen ilman toista kumoaa toisen.
Se, että niin moni ihminen läntisessä maailmassa edelleen ajattelee, että onnellisuus löytyy poliittisen toiminnan kautta kertoo, kuinka pitkä matka meillä on vielä edessämme ja kuinka kaukana olemme todellisten ratkaisujen löytymisestä ihmiskunnan vaikeimpiin ja kaikkialla vaikuttaviin ongelmiin.
Ilman naispsykologian käsittelyä maailmassa ei tosiaankaan ole toivoa minkään korjaantumisesta. Jokainen ihminen on syntynyt naisesta ja on naissukukunnan tuote. Suurin syy ihmisen uskomuksiin, näkemyksiin, kiinnostuksen ja intohimon kohteisiin, toimintatapoihin – ja emotionaalisiin ongelmiin – on äiti. Mutta mitä me todella tiedämme ”äitiydestä”? Mitä me tiedämme Hirviöäidistä ja hänen valtavan tuhoisasta vaikutuksesta psyykeen ja koko maailmaan?
***
Lisää Michael Tsarionin suomennettuja artikkeleita:
Paholaisen johdolla
Esi-isien trauma
***