Suomennettua: Lohikäärmetaistelu

Tämä Michael Tsarionin suomeksi käännetty kirjoitus on alkuperäiseltä nimeltään The Dragon Fight, Lohikäärmetaistelu. Se on osa Tsarionin ainutlaatuista ja uraauurtavaa psykologista naistutkimusta, joka on ensiarvoisen tärkeä tämän päivän ihmisen ja yhteiskunnallisen tilanteen ymmärtämiseksi.

Michael Tsarion on irlantilainen tutkija ja kirjailija, joka on erikoistunut psykologiaan, filosofiaan, symboliikkaan ja historiaan. Hän tekee yhdessä David Whiteheadin kanssa Unslaved-podcastia, jonka sisältöä suosittelemme lämpimästi jokaiselle Kanto-lukijalle. Tämän suuren totuussoturin laajaan ja kiehtovaan materiaaliin voi tutustua tarkemmin osoitteessa michaeltsarion.com. Hänen julkaisemat kirjat löytyvät Amazonin verkkokaupasta. 

Julkaisemme alla olevan suomennetun kirjoituksen Michael Tsarionin luvalla.

Suomennos: Tilhi Pihlaja


Artikkeliin liittyvää sanastoa:

Adultismi / Adultism:
Aikuisen systemaattinen vääryys ja vallankäyttö lasta kohtaan, joka perustellaan uskomuksella, että aikuiset ovat lapsiin nähden ylempiarvoisia olentoja.
https://en.wikipedia.org/wiki/Adultism

Aito Itse / Imperial Self, True Self:
Yksilön todellinen ja ainutlaatuinen, syntymälahjana saatu minuuden elävä ja luova ydin. Kadonnut yhteys Aitoon Itseen on mahdollista löytää takaisin Individuaatioprosessissa ja syvässä suhteessa Luontoon. Vastakohta on Valeminä, vanhempien ja muiden odotuksia ja hyväksyntää varten rakennettu kuori, epäaito itse.

Aurinkomaailma – Kuumaailma / Solar world – Lunar world:
Aurinkomaailma on maskuliininen, isään liittyvä elämän ympäristö, jota kohti lapsi luonnollisesti kasvaessaan ja kehittyessään suuntautuu, feminiinisestä ja äitiin liittyvästä Kuumaailmasta irtaantuessaan. Terveesti toteutuessaan nämä maailmat ovat lapsen elämässä tasapainossa, toisiaan täydentäen.

Feminiinistynyt / Feminized:
Terveen maskuliinisuuden kadottaminen sekä yksilötasolla että yhteiskunnallisesti. Traagisena seurauksena myös terveen feminiinisyyden ja tasapainoisen psyyken tuhoutuminen. Koskee sekä miehiä että naisia.

Hirviöäiti / Terrible mother:
Hallitseva ja kontrolloiva äiti, joka tukahduttaa lapsen aidon minuuden. Lapselleen joko henkisesti ja/tai fyysisesti vahingollinen äiti, joka kostaa oman traumaattisen lapsuutensa omille lapsilleen. Mallilla on taipumus siirtyä ylisukupolvisena eteenpäin.

Itse / Self:
Sekä psyyken ydin että koko psyyke. (C. G. Jung)
https://fi.wikipedia.org/wiki/C._G._Jung

Joukko / Crowd:
Mikä tahansa joukko tai joukkoliikehdintä, johon paetaan itsensä kohtaamista. Kasvoton massa samanmielisiä ihmisiä, jotka kaikki välttelevät samaa asiaa, Aitoa Itseään. Kts. Joukkokratia

Joukkokratia / Thugocracy:
Mikä tahansa ytimeltään moraaliton ja ilmaisultaan aggressiivinen joukko, johon erityisesti huonon lapsuuden kokeneet ihmiset hakeutuvat. Joukkoliike, joka luulee vaikuttavansa poliittisiin tai yhteiskunnallisiin asioihin näkyvällä ja provokatiivisella liikehdinnällä. Kts. Joukko

Lohikäärmetaistelu / Dragon fight:
Lapsen taistelu oman aidon minuutensa puolesta tukahduttavaa ja alistavaa vanhempaa vastaan. Lohikäärmetaistelun hävinnyt lapsi luopuu Aidosta Itsestään ja kehittää valeminän. Aikuisuuteen hän lähtee itseään vihaten, murskaantuneena, tyhjänä ja julman yliminän piinaamana.

Matrofobia / Matrophobia:
Äidin- ja naisenpelko sekä pelko siitä, että tulee huonon ja pelottavan äitinsä kaltaiseksi. Huonon äitiyden ja vinoutuneen naiseuden seuraus. Syvä vaurioituminen erityisesti tytön kehityksessä kohti naiseutta.

Medusaäiti / Medusan Mother:
Lapselleen joko henkisesti ja/tai fyysisesti vahingollinen äiti, joka kostaa oman traumaattisen lapsuutensa omille lapsilleen. Kts. Hirviöäiti.
Medusa on kreikkalaisen taruston hirviömäinen naisolento.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Medusa

Ritarillinen mies / Chivalric Man:
Hyväntahtoinen ja ytimeltään hyvä mies, jota vaivaa naiivius, hyväuskoisuus ja naisen varaukseton ihailu. Ajautuu usein pahantahtoisen naisen hyväksikäyttämäksi.

Varjo-Minä / Shadow Self:
Psyyken kokonaisuuden ”sokea piste”, josta emme yleensä ole tietoisia. Ei minuuden paha vaan kielletty puoli, joka sisältää kaiken sen, mikä ei ole itsessä sallittua. Ennen Varjon kohtaamista sen olemassaolo kielletään sekä itseltä että muilta. Varjotyön jälkeen tärkeä ja olennainen osa yksilön tervettä psyykeä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Varjo_(Jungin_arkkityyppi)

Yliminä / Superego:
Vanhempien ja yhteiskunnan ääni, jonka lapsi sisäistää seitsemän ensimmäisen ikävuoden aikana. Huonon vanhemmuuden kokeneilla lapsilla sisäinen syyllistäjä ja tyranni, joka saa ihmisen sivuuttamaan Aidon Itsensä ja hakemaan muilta hyväksyntää. Syrjäyttää helposti todellisen moraalikeskuksen, omatunnon äänen.

Vaikka psykologia ja pedagogiikka ovat pitkään pitäneet kiinni uskomuksesta, että lapsi on onnellinen olento ilman ristiriitoja ja olettaneet että aikuisen kärsimykset ovat seurausta arkipäivän taakoista ja vastoinkäymisistä, on todellisuus tasan päinvastoin… se, mitä olemme oppineet lapsesta ja aikuisesta psykoanalyysin kautta on osoittanut, että elämän kärsimykset ovat ainoastaan aiemman kärsimyksen toistoa ja että jokainen lapsi kokee ensimmäisinä elinvuosinaan mittaamattoman paljon kärsimystä – Melanie Klein

Vaikka äiti-tytär -suhde on erityisen tärkeä, feministikirjoittajat eivät sitä juurikaan käsittele. Ilman rationaalista perustetta he liittävät kaiken naisen psykologiaa ja seksuaalisuutta koskevan kommentoinnin aina pahantahtoiseen, autoritääriseen ja miesvaltaiseen Patriarkaattiin. He väistävät kaiken tarpeellisen kritiikin liittyen oman sukupuolensa rooliin sortavien rakenteiden luojana.

Joillekin älykkäille naisille alkaa olla selvää, että tämä trendikäs näkökulma kärsii vakavista puutteista. Se tarjoaa muutaman tärkeän oivalluksen, mutta vie huomion pois huomattavasti tärkeämmistä asiosta.

Nekrofiilisen äidin tytär ei astu aurinkomaailmaan rationaalisena sankarillisena olentona. Hän on joutunut kestämään äitinsä kanssa pitkän lohikäärmetaistelun, jossa hänen tahtonsa on horjutettu ja nöyryytetty kerta toisensa jälkeen. Järjissään pysyäkseen hän on todennäköisesti vastentahtoisesti hyväksynyt hirviöäitinsä käskytyksen. Lisäksi hänellä on taipumus suunnata vihansa vastustajansa sijasta muihin kohteisiin. Pyrkimyksessään peittää ja siirtää pois äitiä kohtaan kytevä raivo uhriksi joutunut nuori tyttö saattaa alkaa ihannoida naisskukukuntaa, naiseutta ja äitiyttä. Hänen itsepetoksensa voi tehdä hänestä feministin, kuten miljoonista muista harhaanjohdetuista naisista hänen ympärillään.

Hänen äitinsä on tästä haltioissaan ja toivoo, että hänen tyttärensä jatkaa häneltä oppimaansa itsepetosta. Loppujen lopuksi hän hyötyy siitä itse. Hän paistattelee siinä ihailussa, joka nousee lapsen dissosiaatiosta sekä aidon ja todellisen tuskan ja vihan kieltämisestä. Kun tytär teennäisen kateuden ja ihailun kautta on hirviöäitinsä naruissa, tämä voi tehdä hänen elämästään helvettiä. Hän kieltää tyttäreltään ihmisyyden ja kohtelee tätä oman minuutensa jatkeena, jonka kautta hän voi itse elää uudelleen omaa nuoruuttaan ja elävöittää tyhjää olemassaoloaan. Tyttären identiteetti ei merkitse vähääkään. Hän on vain väline päämäärän saavuttamiseen.

Ovela äiti voi hukuttaa tyttärensä kehuihin ja kohteliaisuuksiin vain saadakseen tältä suosion ja huomion. Hämätty tytär menettää tietämättään suurimman osan identiteetistään kaikennielevälle äidilleen, jonka epäterveestä olemassaolosta tulee vähemmän traagista tyttären viattomuuden, seksuaalisuuden, halujen, odotusten, onnistumisten ja miessuhteiden kautta.

Tämä on monien tyttöjen ja nuorten naisten yleinen oireyhtymä. Useimmat tosin eivät itse tiedä sen olemassaolosta. Tämän seurauksena tytöillä on epärealistiset näkemykset feminiinisyydestä ja äitiydestä sekä monia neuroottisia taipumuksia. Tämän vuoksi niin monista tytöistä itsestään tulee lapsiaan tukahduttavia äitejä ja helikopterivanhempia.

Kuten sanottu, feminismin nousu johtuu suoraan tästä skenaariosta. Kaltoinkohdellun tyttären on piilotettava tuskansa, kurjuutensa ja vihansa itseltään. Totuus kateellisesta, omistushaluisesta ja skitsoidista äidistä on rationalisoitava. Niinpä aitoja vastenmielisyyden tunteita peitelläkseen tytär harjaannuttaa itsensä niin, ettei näe mitään huonoa missään, mitä naiset ajattelevat, tekevät tai saavat aikaan. Kaikki on ainoastaan hyvää ja jos jotain pahaa on, se on miesten aikaansaannosta. Useimmat feminiinistyneet naiset pitävät kiinni tästä kuvitelmasta henkensä kaupalla, eivätkä luovu siitä helpolla. Luopuessa menettäisi liikaa. On helpompi elää tuhkaksi palaneen minän puolikkaan kanssa kuin kohdata hirviöäidin jäätävä soimaus.

Hirviöäidin strategia epäonnistuu, kun tytär alkaa älyllisesti tarkastella kotitilannettaan ja kysyy itseltään: jos minua jatkuvasti haukutaan ja rangaistaan oletetuista rikkomuksista, palkitaanko minua myös oikeudenmukaisesti ja avoimesti hyvistä teoista? Jos vastaus on kielteinen, loitsu raukeaa pian ja hirviövanhemman todellinen luonne paljastuu.

On myös tärkeä huomata kehuuko vanhempi aidosti moraalisista teoista. Kehuja saatetaan antaa runsain mitoin moraalittomuudesta tai kun alistuu ja tottelee. Jos toimii moraalisesti, mutta saa kuitenkin vanhemmaltaan johdonmukaista paheksuntaa, vanhemman tekopyhä ja kieroutunut luonne paljastuu.

Todellisuuteen herännyt, vanhempiensa todellisesta luonteesta tietoinen tytär saattaa kokea niin suurta vastenmielisyyttä äitiään kohtaan, että hänen oma feminiinisyytensä ja seksuaalisuutensa vaarantuu vakavasti. Tukahdutetun matrofobian vuoksi tyttärestä voi tulla aseksuaali, frigidi, itseään vahingoittava, miesvihaaja, sulkeutunut ja kroonisesti passiivinen.

Valtava äitivihan kätkö kiehuu kuin laava pinnan alla aiheuttaen psykosomaattista uupumusta, emotionaalista kärsimystä, neuroottisia piirteitä ja/tai erilaisia pysyviä fyysisiä vaivoja. Jos nainen tässä tilassa pakottautuu naimisiin ja saa lapsia, seuraukset hänen ja hänen perheensä hyvinvoinnille ovat kohtalokkaat. Yhteiskunnasta, jossa tämäntyyppisten dissosioituneiden naisten määrä lisääntyy, tulee väistämättä toimintahäiriöinen, irrationaalinen, skitsogeeninen ja nihilistinen.

Lohikäärmetaistelu tunnetaan psykologisessa terminologiassa nimellä oidipus-kompleksi ja tytön kehitykseen liittyen nimellä elektra-kompleksi. Siinä on viisi päävaihetta, jotka alkavat noin 2-vuotiaana ja päättyvät noin 7-vuotiaana, oraalivaiheesta latenssivaiheeseen. Toisin kuin minä nyt, useimmat psykologit eivät koskaan kerro miten nämä vaiheet liittyvät vanhempien ja lasten väliseen valtataisteluun. Psykologi Alice Millerin mukaan juuri siihen ne kuitenkin liittyvät. Mitä nopeammin ymmärrämme tämän, sen parempi kaikille.

Työssäni painotan, että pitkä tahtojen taistelu – joka voi jatkua murrosikään ja sen yli – ei määritä ainoastaan lapsen, nuoren tai teini-ikäisen luonteen vaan myös hänen poliittiset näkemyksensä. Psykologisesti vangitut pojat ja tytöt kasvavat inhoamaan maskuliinisuutta, sankaruutta ja niin sanottua ”Patriarkaattia”, ja tavanmukaisesti syyttävät sitä kaikista vaikeuksista ja puutteista. He eivät koskaan täysin ja vapaaehtoisesti kohtaa niin sanottua Todellisuusperiaatetta.

Useimmat naiset ovat tulleet niin sokeiksi itseään koskevan totuuden suhteen, että he yksinkertaisesti eivät kykene muuhun kuin syyttämään miehiä ja aurinkomaailman edustajia kaikista mahdollisista ongelmista. Se, että heidän vihamielisyytensä isän maailmaa kohtaan johtuu heidän äitinsä tietoisuuden myrkyllisyydestä on asia, jota ei kohdata eikä käsitellä. Päinvastoin, hirviöäidin näkökulma pyhitetään ja sisäistetään, josta seuraa nykynaisia vaivaavat erilaiset kompleksien ja oireyhtymien sekoitukset.

Tietämättä mitään naispsykologiasta tyttö saattaa elää murrosikänsä läpi luullen, että hänen äitinsä on hänen paras ystävänsä ja tarkkanäköinen opastajansa. Hänellä ei ole mitään mahdollisuutta vahvistaa tai kumota tätä olettamusta ennen kuin suuri vahinko ehtii tapahtua.

Tyttö ei ehkä ymmärrä, että hänen äitinsä suhde häneen on voimakkaan tarvitseva, kilpailuhenkinen ja emotionaalisesti insestinen. Monissa tapauksissa hirviöäiti ei halua nähdä tyttärensä kypsyvän seksuaalisesti, osoittavan kiinnostusta poikia kohtaan, seurustelevan ja lopulta menevän naimisiin. Vaikka hän saattaa toivoa lapsenlapsia, hän ei välttämättä pidä siitä, mistä ne tulevat. Hän saattaa paheksua heidän kasvatustaan ja moittia tytärtään tämän oletetusta osaamattomuudesta. Hän saattaa jatkuvasti tunkeutua tyttärensä elämään nauttien jokaisesta kodin sisäisestä myllerryksestä, paheksua tyttären aviomiestä ja arvostella tätä loputtomasti. Kaikki tämä vain siksi, että tyttärestä tulisi onneton, epäilevä, syyllisyyttä poteva ja riippuvainen.

Eräs suuren lohikäärmetaistelun outo dynamiikka on tyttären ambivalenssi suhde äitinsä läsnäoloon ja vaikutusvaltaan. Tytär voi osittain samaistua äitiinsä, mutta samaan aikaan alitajuisesti inhota tämän läsnäoloa, asioihin sekaantumista ja kontrolloivaa käytöstä. Pojat ja tytöt ovat yleensä täynnä raivoa vanhempiaan kohtaan jo varhaisesta iästä lähtien, mutta ovat viha-rakkaus tai vetovoima-hylkiminen -dynamiikan loukussa. Vanhempia halveksitaan, mutta heidän varassaan on selviytyminen ja huolenpito. Heitä halveksitaan kun he kieltävät lohdutuksen ja huolenpidon, kun he rankaisevat jokaisesta rikkomuksesta (tai ilman hyvää syytä) ja kieltäytyvät kehumasta hyviä tekoja.

Kuten aiemmin todettu, suurin osa lapsista vähentää jännitystään ratkaisemalla osittain tämän ristiriidan samaistumalla tyrannimaisiin, tekopyhiin vanhempiinsa, muuttumalla kaikessa sellaisiksi kuin he ovat ja käyttäytymällä kuin he käyttäytyvät. Tämä kieroutunut samaistuminen merkitsee omatunnon ja Aidon Minän äänen tukahduttamista. Sen johdosta muodostuu yliminä, joka sisäistää vanhempien standardit ja pakottaa mukautumaan vanhempien pahansuopaan tahtoon.

Yliminä on syyllisyydentunteiden vahvistaja sekä keino, jolla Aidon Itsen osat heitetään piilotajunnan pimeyteen. Se on myös syy psyykkiseen dissosiaatioon, joka sokaisee meidät normaaliuden järjettömyydelle. Tämän vuoksi kykenemme olemaan harhaanjohdettujen ohjauksessa läpi koko elämämme.

Yliminä pakottaa meidät elämään valheessa ja ohittamaan aidot ja todelliset tunteemme. Kun sen kehitys on ohi (noin 6-7-vuotiaana) se johdattaa meitä kohti Todellisuusperiaatetta – aurinkomaailmaa, joka toimii sekä turvapaikkana lohikäärmetaistelun seurauksilta ja vaikutuksilta että voimanlähteenä Hirviöäitiä vastaan.

Riippumatta siitä, miten hyvin ihminen näennäisesti yhteiskunnan normeihin sopeutuu, sisäinen raivo vanhempia kohtaan kiehuu ja suuntautuu aivan liian usein kohti aurinkomaailmaa, puhumattakaan omista lapsista, jos sellaisia on.

1900-luvulla naiset ajautuivat aurinkomaailmaan löytääkseen aseita, joilla vapautua kaikennielevästä ”medusa”-äidistä. Salattuaan itseltään todellisen tarkoituksen, monet naiset vakuuttivat itselleen etsivänsä ”voimaantumista” halutessaan tasa-arvoistaa itsensä miesten kanssa. Useimmat naiset lankeavat tähän harhakuvitelmaan edelleen ja vaalivat itsepetosta totuuden sijaan.

Neuroottiseen vanhempaan samaistuminen ei jatku ainoastaan siksi, että yliminä estää tilanteen tietoisen ymmärtämisen. Samaistumisesta ei ole helppo luopua, koska se on tapa, jolla ihminen puolittain onnistuu käsittelemään vanhempiinsa kohdistuvaa kätkettyä raivoa. Irrationaalinen samaistuminen mielettömään tyrannivanhempaan aiheuttaa kuitenkin yliminän ja omatunnon tai egon ja Itsen välisen vastakkainasettelun myötä huomattavaa sisäistä jännitettä.

Samaistumisen murtaminen on vaikeaa niin kauan kuin hirviöäidin lupaaman vallan järjetön odotus jatkuu. ”Samaistu tahtooni, niin annan sinulle voimani”, viestittää hirviöäiti sanattomasti. ”Ole kiltti ja kaikki tulee olemaan sinun ja voit tehdä sillä mitä haluat… Katso, miten hallitsen idioottimaista isääsi… etkö haluaisi samanlaista valtaa miehiin kaikkialla?”

Erityisen sietämätöntä tämä on tytölle, joka kokee ansainneensa palkintonsa käytyään helvetin läpi sen saadakseen. Sen ymmärtäminen, että kaikki olikin vain sairasta pilaa, kasvattaa entisestään sisäistä raivoa, joka jonain päivänä on ilmaistava ja karkoitettava. Tämän epäpyhän manauksen näyttämö on yleensä tytön oma perhe.

Oidipaalisen lapsen ja jälki-oidipaalisen nuoren kohdalla on siis huomattava Catch-22 -tilanne. Lapsi halveksii aikuisen väärinkäytöstä, mutta hänestä tulee silti Adultismin seuraaja. Pakoyrityksenä tilanteesta yliminä ohjaa lasta kohti aurinkomaailmaa, josta toivotaan löytyvän voimanlähde, jonka avulla kääntyä vihattua vanhempaa vastaan.

Tämä kehityskaari mutkistuu kun lapsi näkee äitinsä sukupuolielimet. Lapselle jää väärä mielikuva, että jokin äitiä suurempi voima on iskenyt häneen ja jättänyt hänet haavoittuvaksi ja veriseksi. Tässä hetkessä lapsen identifikaatio siirtyy kuumaailmasta aurinkomaailmaan, feminiinisestä maskuliiniseen, tiedostamattomasta tietoiseen. Vaikka tytöt tunnistavat biologisen samankaltaisuuden äitinsä kanssa, psykologisesti he sanovat itselleen: ”En halua näyttää tuolta… en halua olla haavoittunut sielu… pidän enemmän miesten seurasta ja ihailen heitä ja heidän fallista suoruuttaan ja voimaansa.” Siitä johtuu Freudin väärinymmärretty ”peniskateus”, joka ei ole vähempää kuin feminiinistyneen tytön pelastus, jonka avulla hän nollaa koordinaattinsa ja poistuu medusan kuilusta.

Siihen asti kun siirtymä tapahtuu, tyttö pysyy äidin vallassa. Hänen samaistumisensa hirviöäitiin ei kuitenkaan johdu rakkaudesta tai todellisesta yhteenkuuluvuudesta vaan tarpeesta periä se tyrannimainen valta, joka lapsuudessa vaikutti mahtavalta ja pelottavalta äidin kohotessa kaiken yläpuolelle elämän ja kuoleman lähteenä.

Ennen tätä edellä mainittua äärettömän tärkeää psyykkistä murrosta tyttö odottaa äidiltään tarpeidensa täyttämistä. Itselleen tyypillisesti hirviöäiti leikkii hänen tarpeellaan ja rohkaisee tytärtään kehittämään eroottista valtaa miehiin ja muuttumaan narsistiseksi, vietteleväksi ja moraalittomaksi. Useimmille tytöille tämä merkitsee etsinnän loppua. Seksuaalisen kiehtovuutensa avulla hänen on mahdollista saavuttaa haluamansa valta, rakkaan äitinsä avustuksella. Kokonaisia muoti-, kosmetiikka- ja mediateollisuuden aloja on syntynyt näiden perverssien taitojen hiomiseen.

Hyperseksuaalinen viettelevä tyttö – jota on huomaamattomasti ohjattu käyttämään kiehtovuuttaan petollisiin ja turmeltuneisiin tarkoituksiin – halveksii sisäisesti itseään ja hirviöäitiään, joka tällaisen moraalittoman dynamiikan loi. Loppujen lopuksi jollain tasolla tyttö tietää, ettei hänen valtansa ole aitoa. Hänen valtansa on epäinhimillistä ja tuhoavaa. Käyttäessään pseudo-valtaansa hän halveksii itseään yhä enemmän. Lopulta hän ymmärtää, että hänen seksuaaliset temppunsa eivät ole merkki vallasta vaan heikkoudesta. Vaikea sanoa syyttääkö hän tietoisesti äitiään siitä, että tämä ohjasi hänet tälle turhalle polulle. Jotkut tytöt saattavat tämän ymmärtää, toiset eivät.

Hirviöäitiin samaistumisesta huolimatta elää pelko, että äiti ei jaakaan valtaansa. Siinä missä hyvä äiti valmistaa tyttärensä kohti aurinkomaailmaa (ja elämään Todellisuusperiaatteen mukaan) hirviöäiti rikkoo lupauksensa eikä päästä tytärtään pois kuumaailman pimeydestä. Hän heittelee tyttärelleen lupauksia vallasta, mutta ei anna sitä koskaan. Hän vangitsee tyttärensä kuuverkkoihinsa varmistaen, että tämä pysyy vaisuna, mitäänsanomattomana, tahdottomana ja voimattomana. Tämä on monen ultrafeminiinistyneen naisen tila nykyään.

Tyttö, jota hänen hirviöäitinsä heikentää, muodostaa todennäköisesti riippuvuuden vahvoihin miehiin. Hän vetää puoleensa ”ritarillista miestä” ja solmii tämän kanssa häiriintyneen suhteen. Miehen elämässä tällaisen naisen läsnäolo on aina haitta. Ritarillinen mies ei ymmärrä millainen tuho häntä odottaa, koska hän hyvää tarkoittaen ihailee feminiinistyneitä naisia. Heidän kyvyttömyytensä ajatella ja toimia tehokkaasti vaikuttaa suoraan sivilisaation edistymiseen. Tätä ongelmaa ei korjaa mikään määrä poliittista toimintaa.

Tämän päivän MGTOW-liike on täynnä pettyneitä ritarillisia miehiä, jotka reagoivat naisten hyväksikäyttöön. Nämä miehet tarkoittavat hyvää, mutta heiltä puuttuu kohtaamansa ahdingon psykologinen ymmärrys. Yksioikoinen reaktiivisuus naisen narsismiin, miesvihaan ja hyväksikäyttöön ei tarkoita, että ymmärtäisi naissukukunnan rikollista historiaa tai naispsykologiaa.

Todellisuusperiaatetta onnistuneesti soveltava ja aurinkomaailmaan astuva kasvava tyttö ei ehkä ole tietoinen äitinsä huomattavasta kateudesta. Hyväuskoisuudessaan hän ei ymmärrä, että hänen äitinsä vihaa häntä sen vuoksi, että hän on terve, järkevä, viehättävä, herkkä, ystävällinen ja moraalinen. Hänen alitajuinen reaktionsa tähän on liiallinen kiintymys hirviöäitiinsä, jonka vaatimukset hänen aikansa ja energiansa suhteen eivät lopu koskaan.

Paranemista ja edistystä ei voi tapahtua ennen kuin tyttö selvittää juuria myöten lohikäärmetaistelun seuraukset omalle psyykelleen ja seksuaalisuudelleen. Hänen on selvitettävä, kuinka paljon hän on alistunut hirviöäitinsä tahtoon. Tämä oivallus vaatii nykyään harvinaista itsetutkiskelua. Useimmat tytöt ja naiset eivät ole kiinnostuneita tällaisesta itseanalyysistä. Jos elämässä on ongelmia ja vaikeuksia, ei tarvitse kuin syyttää lähintä miestä. Tähän saa tukea miljoonalta ammattifeministiltä.

Ironisesti aurinkomaailman feminiinistyminen tarkoittaa, että hirviöäidin vastaiseen taisteluun käytettäviä keinoja ei enää ole olemassa. Ei tule olemaan minkäänlaista helpotusta kuumaailman helvetillisen kuilun syvyydestä eikä voimaa hirviöäidin kukistamiseen.

*

Feministinen miesmaailman kritiikki sekä useimpien naisten vanhemmuuden vikojen kieltäminen estävät meitä näkemästä totuuden yhteiskunnallisesta rappiosta.

Nykytilanteessa hirviöäiti on voittaja. Kaikista väärinkäytöksistään huolimatta hän voi jatkaa ilman syyllisyyttä. Hän kuitenkin on lohikäärmetaistelun aloittaja eikä voi välttää vastuuta vahingosta, jonka pojalleen tai tyttärelleen aiheuttaa.

Lapsi, jonka hän synnytti, astuu taisteluun puolustautuen. Siksi kuva kauhean äidin sukupuolielinten ”haavasta” vaikuttaa niin voimakkaasti oidipaalisten vaiheiden läpi kulkevan lapsen mieleen. Lapsi ei kiinnittyisi kastroidun äidin kuvaan, eikä pelkäisi häntä kastroijana, jos häntä kohdeltaisiin arvostavasti ja rakastavasti.

Äiti nähdään pääkastroijana, vaikka hän onkin yleensä tarpeeksi viekas uhatakseen lasta ”isin” vihalla. Hän pelottelee lastaan isän, papin, opettajan, rehtorin, lääkärin tai psykiatrin avulla. Alitajuisesti lapsi kuitenkin tunnistaa mitä on meneillään. Hänen on valittava, samaistuuko sortajaan vai lähteekö etsimään voimaa, jolla tämän voi voittaa. Näin todellisuudessa muodostuu se autoritäärinen Patriarkaatti, jota feministit petollisesti väittävät inhoavansa. Sellaista päivää ei tule, jolloin he kertoisivat todellisen syyn sen muodostumiseen. Se merkitsisi heidän ideologioidensa ja propagandistisen retoriikkansa loppua.

Näin saa alkunsa krooninen Adultismi, autofobia, rikollisuus, julmuus eläimiä kohtaan sekä seksuaaliperversiot. Näin saa alkunsa rikollisuus, riippuvuudet, sukupuolidysforia ja –poikkeavuus, joukkotietoisuus, poliittinen korrektius, sosialismi ja fasismi. Näin saa alkunsa krooninen kateus maskuliinisuutta, suuruutta, sankaruutta ja luovuutta kohtaan.

Lapsi ei tiedä, että hänen tarpeensa voittaa ja heikentää hirviöäitinsä on oikeutettu. Lapsen päivät kuluvat oikeutetun raivon tunteisiin liittyvissä itsesyytöksissä. Vanhemmat ja yhteiskunta estävät yliminän avulla tämän raivon tunteiden ilmaisun. Yliminä varmistaa, etteivät ne nouse haittaamaan egon toimintaa. Psykologisesti tätä tunteen nujertamista kutsutaan tukahduttamiseksi. Kuten aiemmin todettiin, emme kuitenkaan saa koskaan unohtaa, että tukahduttaminen on yksinkertaisesti psyykkinen vastine sorrolle. Se on seurausta Adultismista ja myrkyllisten vanhempien aloittamasta lohikäärmetaistelusta.

Feministit haluavat kokonaan painaa villaisella naisväkivallan olemassaolon ja todellisuuden. Naisten pahansuopuus liitetään aina miesten pahansuopuuteen. Se on seurausta miesten virheistä, projektioista ja primitiivisistä normeista. Se on seurausta Patriarkaatin harjoittamasta naisten orjuuttamisesta sekä naisten sankarillinen vastaisku heihin kohdistuneeseen stereotypisointiin ja demonisointiin. Se ei koskaan johdu siitä, että miesten tavoin naiset ovat väkivaltaisia, alistavia, häikäilemättömiä, ovelia, kateellisia, vietteleviä, murhanhimoisia ja patologisia.

Kyse ei koskaan ole siitä, että äiti käyttää valtaansa väärin tai hyväksikäyttää jälkikasvunsa suhteellista heikkoutta ja viattomuutta. Kyse ei koskaan ole siitä, että hän itse hyväksikäytettynä henkilönä synnyttää lapsia käydäkseen uudelleen läpi oman lohikäärmetaistelunsa, jossa hänen oman tahtonsa murskasi hänen hirviöäitinsä.

Niinpä pyörimme ympyrää feministikirjoittajien karusellissa, jossa he syöttävät valheita toisensa perään kasaten harkitusti kaiken syyllisyyden miesten niskaan. He ovat lukeneet huolella fabian-marxistien veisukirjaa ja jatkaneet likaista työtä, jonka aloittivat uusmarxilaiset ajattelijat, kuten Herbert Marcuse, Jacques Derrida ja muu heidän synkkä laumansa, joka on jo pitkään käyttänyt naisia tuomiopäivän aseina länsimaista sivilisaatiota vastaan.

On aika nostaa tarkasteluun hirviöäidin kysymys ja lakata etsimästä vastauksia Patriarkaattia vastaan tehdystä feministikritiikistä. Ajan myötä tulemme tunnistamaan, että useimmat feministiset kannanotot ovat vilpillisiä. Silloin tarvitsemme perusteellisempia vastauksia kuin koskaan aiemmin. Huomaamme tarvitsevamme politiikan sijasta psykologiaa, erityisesti naisen psyyken ongelman suhteen.

Vasta kun hirviöäidit ymmärtävät olevansa hirveitä äitejä, asiat alkavat muuttua parempaan suuntaan. Tämä on mahdollista vasta kun heille syntyneet lapset – erityisesti tyttäret – antavat siihen mahdollisuuden. Tämä on mahdollista vasta kun naiset kiinnostuvat omasta psykologiastaan. Sen sijaan, että he raivoavat hallitsemattomasti poliittisilla areenoilla tai nielevät feministien valheita heidän on käsiteltävä vakavia ongelmia, jotka liittyvät naisen salaperäiseen kiehtovuuteen, matrofobiaan ja lohikäärmetaisteluun, joka teki heistä itsensä ja aurinkomaailman vihaajia.

Jokaisella naisella, joka haluaa ”voimaantua” on vain yksi tie kuljettavana – se, joka johtaa hänet kohtaamaan oman hirviöäitinsä. Tämä konfrontaatio merkitsee ihailun heräämistä miehiä ja aurinkomaailmaa kohtaan. Se merkitsee naisen maskuliinistumista sekä salaperäisen kiehtovuuden ja viettelyn kautta tapahtuvan pseudo-voimaantumisen hylkäämistä.

Se merkitsee valheiden tunnistamista feministien kritiikeissä ja ohjeistuksissa, joiden epätoivoinen tarkoitus on kaataa maskuliininen maailma, jota naiset on koulutettu halveksimaan. Se tarkoittaa, että naisen on nähtävä kuka ja mikä hänen voimattomuutensa todellisuudessa on aiheuttanut ohjaten hänen vihansa taitavasti pois sen oikeutetusta kohteesta.

Feministien päämäärä on tehdä hyvää tarkoittavat naiset kykenemättömiksi tunnistamaan oman heikkoutensa, kateutensa ja vihansa lähde. Nainen yrittää löytää totuuden itsestään vallanpitäjien tukemilla epäaidoilla tavoilla, kuten hankkimalla lapsia yhä nuorempana ja nuorempana. Tämän suunnan monet nuoret naiset valitsevat sen piilotajuisen toiveen kanssa, että pääsevät toistamaan oman lohikäärmetaistelunsa ja selviytymään siitä voittajina manaten itsestään pois pimeyden, tuskan ja voimattomuuden.

Tämä on tietysti narrin valinta. Se ei johda paranemiseen tai hyvinvointiin – itsen eikä yhteiskunnan. Ihminen ainoastaan asettuu itse tyranniksi tyrannin tilalle. Syvässä turhaututumisessa hän pystyy puhumaan vain miesvaltaisuudesta, Patriarkaalisesta sorrosta, epätasa-arvosta ja poliittisesta uudistuksesta. Asioiden tila kuitenkin huononee jatkuvasti ja omatunnon ääni muuttuu enenevissä määrin vieraaksi. Lopulta ihmistä ohjaa juuri se voima – Kollektiivi – joka saa alkunsa patologisesta itsepetoksesta; Joukko on voimaantumisen lähteen korvike niille, joilla ei ole luontaista tahdonvoimaa.

Mutta Joukkotahto antaa vain tilapäisen voimaantumisen ja tarkoituksen tunteen. Ulkoa tuleva lataus ei korvaa sisäistä tahtotilaa ja sankaruutta. Kuten nykyisiä tapahtumia seuratessamme näemme, Joukon tahto on nekrofiilinen. Se ei käänny vastustamaan vihan todellista kohdetta – hirviöäidin tahtoa – vaan maskuliinista aurinkomaailmaa, joka ei ole sille minkäänlainen uhka ja jota ilman se yksinkertaisesti romahtaisi olemattomuuteen.

Jälleen kerran lääke hirviöäidin ilkeän tahdon uhrille on, että hän kääntyy vihansa todellisen kohdeen suuntaan – samalla tarkkaillen omaa täysin uudenlaista psykologisesta heräämistään. Mikään määrä poliittista toimintaa tai uudistusta ei tee tätä muutosta, kuten fabian-marxistit erittäin hyvin tietävät.

Tuhon arkkitehdeillä ei ole varaa siihen, että heräämme psykologisesti tai konfrontoimme hirviövanhemman tahdon, koska se on yksi hyödyllisimmistä aseista maailman hallitsijoiden käsissä.

Lohikäärmetaistelun seurauksena meitä pidetään kuu-tasolla ja infantilisoidaan. Monille tilanne on pysyvä. Täydellisen psyykkisen romahduksen estämiseksi mielenterveysongelmaista ihmistä harhautetaan jatkuvasti. Hän nauttii loputtomista kohtauksista romantiikkaa ja autojen takaa-ajoa. Hän voi käyttää kaiken aikansa äänekkään, värikkään ja kiireisen sirkuksen kanssa, jonka hänen maaninen, episodimainen yhteiskuntansa tuottaa. Hän voi antaa tietoisuutensa täysin Massojen tahdon valtaan ja jos kaikki käy ylivoimaiseksi tai jos omatunnon ääni palaa kiusaamaan häntä, meillä on aina lääketeollisuus jakamassa onnellisuuspillereitä, jotka palauttavat taas kaiken ennalleen.

Tässä silpoutuneessa tilassaan kuuliainen kansalainen äänestää niitä johtajia, jotka ohjaavat häntä kohti kuun valaisemaa psykologian vastaista aikakautta, jossa ei enää koskaan häiritse puheet mielestä, tahdosta tai moraalista. Kuuliaisuus Yhteistä Tahtoa kohtaan on ainoa mitä rauhaan ja tyytyväisyyteen vaaditaan. Äärimmäinen passiivisuus ja mukautuminen takaavat hyvinvoinnin.

Näin aurinkomaailma lakkaa olemasta oikeasti aurinkoinen. Se omaksuu kuun alhaisen kuilun piirteitä. Kuten Gustave Le Bon huomautti, se feminiinistyy pahalaatuisesti. Edes johtajaa ei enää pidetä maskuliinisena auktoriteettina, jolta se näyttää. Kaikki on keinotekoista ja jäljitelmää. Vähitellen maskuliinisen maailman muurit murtuvat. Pikkuhiljaa sankaruus muutetaan ja kielletään, ja jokainen totutetaan hyväksymään tasavertaisuutensa kurjuudessa.

Hirviöäiti leikkii moraalilla. Naamionsa (ja kotiroolinsa) takana hän on joko moraalivajeinen tai moraaliton. Yhteiskuntamme on oltava psykologisesti häiriintynyt, että se antaa tällaisen tilanteen jatkua ja sallii tämän kaltaisten naisten jäädä täysin rankaisematta.

Yhteiskuntamme vahingoittaa itseään sulkemalla silmänsä hirviöäidin ongelman äärimmäiseltä vakavuudelta sekä antamalla hänelle vapaat kädet lastensa psyyken, luonteen ja käyttäytymisen suhteen. Psykologisen ymmärryksen ja oivalluksen massiivinen lisääminen on välttämätöntä, jos ongelma halutaan käsitellä ja korjata.

Ensimmäinen askel prosessissa on lumouksen loppu. Meidän on lopetettava naisten ihailu vain siksi, että he ovat naisia. Tämän naisarkkityyppiin kohdistuvan massahullaantumisen – sekä naisen pakonomaisen jumalallistamisen – seurauksena maailman lapset kärsivät. Ja koska naiset ovat jo pitkään paistatelleet palvonnan hehkussa ja oppineet hyödyntämään sitä taitavasti salaperäisen kiehtovuuden avulla, ongelma ei lopu, jos se jätetään heidän käsiinsä.

Vastenmielinen etuoikeutetun asenne, joka useimmista naisista huokuu, ei perustu mihinkään rationaaliseen. Se nousee ikiaikaisesta naiseuden ihannoinnista ja on merkittävä kehityksen este. Poliittinen feminismi, sellaisena kuin me sen tunnemme, ei ole kuin irrationaalisen ja rajattomaksi levinneen naisellisen turhamaisuuden ilmentymä. Miehet eivät silti ole tilanteen ainoat häviäjät. Naiset joutuvat menettämään kaiken, josta ovat vuosikymmeniä nauttineet. Lisäoikeuksien saaminen ja ”tasa-arvoistuminen” miesten kanssa oli yksi asia; maailman valtaaminen ja miesten kohtelu toisen luokan kansalaisina tasa-arvon nimissä on kokonaan toinen. Se on petollisuutta, joka tuhoaa maailmamme.

Dragon Mother -kirjoituksissani osoitan, miten väärin perusteltuja ja vääristyneitä naisten hyökkäykset Patriarkaattia ja miesten maailmaa vastaan ovat. Naiset ovat osallistuneet aurinkomaailman luomiseen yhtä paljon kuin miehet. Todisteita tästä esitin edellisissä luvuissa.

Lisäksi kuvattuihin ongelmiin on esitetty ratkaisuehdotuksia. Miesten kadehtimisen ja vihaamisen sijaan naisten on kasvatettava tyttärensä ihailemaan ja auttamaan miehiä. Miesten puutteet on mahdollista korjata älykkäästi aikanaan. Mutta myös naisten virheet ja häiriintyneisyys on käsiteltävä ja korjattava, jos katastrofi halutaan välttää ja harmonia lopultakin saavuttaa.

Mutta ihailun ja avunannon sijaan meillä on syytöksiä, vihaa, pilkkaa ja kilpailua. Miksi feminiinistyneet naiset syyttävät miehiä ja Patriarkaattista maailmaa kaikista epäkohdista? He tekevät niin psyykkisen vääristymän vuoksi. Kaikkia ja kaikkea syytetään, paitsi todellista syyllistä.

Tyttö tai nainen, joka on samaistunut tyranniäitiin, pysyy tämän lumoissa eikä voi kohdata tämän pelottavaa medusan katsetta, ettei muuttuisi kiveksi. Jopa patologinen kiinnittyminen sairaalloisen itsekeskeiseen äitiin antaa lupauksen jonkinlaisesta tunneyhteydestä, vastavuoroisuudesta ja molemminpuolisesta välittämisestä. Tietenkin heräämisen jälkeen tällaisen ajatuksen turhuus on ilmiselvä. Hirviöäiti on tehty kivestä, ei tytär.

Hirviöäitinsä vahingollisesta otteesta vapauduttuaan uhriksi joutuneella tyttärellä ei ole mitään syytä heijastaa vihaansa ja raivoaan viattomiin miehiin. Uhri, joka ei vapauta itseään, jatkaa syytösten projisointia edelleen. Joissakin tapauksissa tällainen nainen saattaa jopa toivoa elämäänsä traagisia tapahtumia. Hän kohtaa raiskauksen tai muuta väkivaltaa. Hän vetää puoleensa väkivaltaisen roistomaisia miehiä, jotka eivät tiedosta hyväksikäytöllään antavansa hänelle pakkomielteisesti kaipaamansa oikeutuksen oman dissosiaation ja itsepetoksen jatkumiselle. Hän saa kieroa mielihyvää, kun mies raa’asti pahoinpitelee ja haukkuu häntä, varastaa hänen omaisuuttaan, tuhlaa hänen rahojaan ja pettää häntä.

Tällaiset miehet ovat hänelle tärkeitä ja hän painaa mieleensä heidän jokaisen rikkomuksen ja loukkauksen. Miesvihan täyttämänä hän vakuuttaa itsensä, että miehet ovat kuvottavia, ja pian hän lopettaa kaiken kanssakäymisen heidän kanssaan. Jos hän on naimisissa, hän pääsee nopeasti eroon miehestään ja saa lasten suhteen päätäntävallan vain itselleen. Kun mies on leimattu pahaksi, hän voi vapauttaa äitinsä kaikesta syyllisyydestä ja muuttua hirviöäidiksi itse.

Tästä on tullut halveksittava kaava, jolla useimmat naiset välttelevät kohtaamasta totuutta omasta lohikäärmetaistelustaan. Niin kauan kuin miehiä voi syyttää kaikista epäkohdista sekä naisen olemuksen ryöväämisestä ja murskaamisesta ei tarvitse kohdata todellista pahantekijää, eikä ole mitään syytä käsitellä sisäistä raivoa ja kasvaa kokonaiseksi.

Ihminen jää tilaan, jossa hänen Itse on raiskattu, loukattu ja orjuutettu hirviöäidin tahtoon. Tietenkin hän vakuuttelee itselleen olevansa vapautunut ja voimaantunut. Liittyminen poliittiseen Joukkokratiaan ja yhteisen äänen kuoroon sekä tasa-arvosta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta kirkuminen ovat kaikki kroonisen itsepetoksen aikaansaannosta.

Harmi vain että keksityn kaavan vaikutus on lyhytaikainen, eikä se paranna sisäistä haavaa. Se, että häiriintynyt nainen torjuu miehet, on oire hänen oman maskuliinisuutensa kieltämisestä. Seurauksena hänen kieltämänsä maskuliinisuus palaa pahansuovassa muodossa ja pakottaa hänet maksamaan hinnan silvotusta itseydestään. Hänen Animuksensa palaa demonisessa muodossa repiäkseen feminiinisyyden hänen sielustaan ja heittäen sen unholaan. Jäljelle jää törkeys; maho, kylmä, katkera, kurja, myrkyllinen Banshee, joka tuo kipua, kurjuutta ja menetystä jokaiselle, jonka kohtaa. Mikään peili ei kestä heijastaa hänen kuvaansa.

Naiset tällaisessa tilassa – Animan ja Animuksen sisällissodan uhreina – eivät ole koskaan välittäneet naisista vähääkään. Se on vain teeskenneltyä huolta, kätevästi käyttövalmis rationalisointi jatkuvan itsepetoksen ylläpitämiseksi. Feminiinistyneiden naisten poliittinen teatraalisuus ja mahtipontiset puheet naisten ”oikeuksista” pitävät maailmaa narrinaan, mutta omatuntoon niillä ei ole mitään vaikutusta.

Järkiintyminen ja paraneminen eivät ole mahdollisia ennen kuin naiset tällaisessa dissosiaatiotilassa tajuavat millaista vahinkoa he aiheuttavat lisääntymällä. Maailma täynnä psykologisesti silvottujen äitien synnyttämiä lapsia on maailman valtava ongelma, ei Patriarkaatti!

Feministit eivät ymmärrä, että naisia syrjivän miehen äiti on todennäköisesti itseään syrjivä nainen, joka on lukinnut omat keskeiset puolensa ja estänyt maskuliinisen ja feminiinisen polariteettinsa yhdistymisen, pyrkimyksenään vapauttaa oma hirviöäitinsä kaikesta syyllisyydestä. Mies, joka kannattaa yhteiskuntaa, jossa nainen on toisen luokan kansalainen, toistaa tiedostamattaan hänen äitinsä tahattomasti välittämää kuvaa naisen asemasta ja arvosta. Tämän seurauksena yhteiskunta, jossa miehet ovat syntyneet tällaisista naisista, kieltää vallan naiselta, jonka sisäinen tasavalta on raunioina. Se on häijy, nekrofiilinen kierre, jonka katkaisee vain psykologisesti oivaltavat naiset, jotka kykenevät kohtaamaan Varjonsa ja voittamaan lohikäärmetaistelun.

Näin saamme käsityksen vanhemman ja lapsen, tässä tapauksessa äidin ja tyttären, välisestä tahtojen taistelua määrittelevän elektra-kompleksin olemuksesta ja vaiheista. Näemme kuinka tämä meneillään oleva kilpailu on psykososiaalisen romahduksen todellinen syy. Se on taatusti vastuussa lapsen poliittisista näkemyksistä, hänen kaikkialla nähtävästä mutta järjettömästä naisen ihailusta sekä ”kaikki synnit anteeksi” -asenteesta kaikennielevien narsististen äitien ja naisten julman moraalittomuuden suhteen.

Lapsen tahto on aina aikuisen tahdon ylikävelemä ja murskaama. Lähes aina tämä pakottaa lapsen mukautumaan ja jopa samaistumaan tyrannin tahtoon. Tämän antautumisen vuoksi lapsi vihaa salaa itseään. Tämä itseviha, joka yhdistyy tyrannia kohtaan tunnettuun alkukantaisempaan ja raaempaan vihaan, on kaikkien emotionaalisten, älyllisten ja fyysisten toimintahäiriöiden kasvualusta.

Lapsen minäkuva ei ole enää terve. Sitä ei muodosta enää Aito Itse, vaan yliminä, tyrannin tahdon psyykkinen edustaja. Ennen kuin lapsi täyttää seitsemän, yliminä alkaa ohjata hänen käyttäytymistään ja maailmankatsomustaan. Tämä tilanne jatkuu yleensä läpi koko elämän, koska yliminä lupaa hengähdystaukoa, menestystä ja kuulumisen tunnetta sellaiselle, joka vastentahtoisuudesta huolimatta tottelee. Tottelemattomuus ja kapina hukuttavat ainoastaan syyllisyyteen ja häpeään, jotka voivat kasvaa vaaralliselle tasolle, jos vastarinta jatkuu. Lopulta ihminen on täynnä neuroottisia oireita. Pahimmassa tapauksessa neuroottinen persoonallisuustyyppi muuttuu skitsofreeniseksi ja vetäytyy täydellisesti Itsestään ja maailmasta.

Ennen vakavan patologian puhkeamista yksilö on kuitenkin niin tahdoton ja tottelevainen, että hän kaipaa johtajaa ja Joukon tahtoa elävöittämään elämäänsä. Hän ajattelee niin kuin he ajattelevat ja tekee niin kuin he ohjaavat tekemään. Poliittisesta maailmasta tulee hänen turvapaikkansa, jossa hänen perustavanlaatuinen alemmuudentuntonsa peittyy kaikilta. Terveellisen, sankarillisen Tarkoituksen Tahdon (Will-to-Meaning) sijaan ihmistä ohjaa Vallan Himo (Will-to-Power), joka pian rapautuu vielä vähemmän houkuttelevaksi ja rakentavaksi Negatiivisuuden Haluksi (Will-to-Negation). Tähän pohjautuu maailman tapahtumia ja otsikoita nykypäivänä hallitsevan sosialistisen Joukkokratian luonne.

Joukon jäsenenä ei koskaan tarvitse käsitellä Todellisuusperiaatetta. Päinvastoin, ihminen pysyy Mielihyväperiaatteen rajojen sisällä, jossa todellisuuden luomat paineet helpottavat. Yhteiskunta, joka kulkee tähän suuntaan feminiinistyy, matriarkaalistuu ja gynokraattistuu yhä enemmän, vaarallisen paljon. Tätä näemme tapahtuvan nykyään joka puolella Länttä. Joukko huutaa globaalin utopiansa perään ymmärtämättä että globaalikylä on vain sijaiskohtu, joka lupaa unohduksen sen taantuneille lapsellisille kansalaisille.

Mitä enemmän taantunut ihminen kokee sisäistä konfliktia, sitä enemmän hän kaipaa unohdusta muodossa tai toisessa. Hänen on sammutettava olemuksensa sisäiset kiputilat, jotka eivät mene pois. Kuitenkin niin kauan kuin edes ripaus maskuliinisuutta on jäljellä, taantunut ihminen edelleen kaipaa aitoa ja todellista vallan tunnetta. Alitajunnan tasolla hän haluaa edelleen luoda, saavuttaa ja tulla suureksi. Tästä syystä absurdista tekohymystä huolimatta tällainen ihminen kärsii, kunnes täydellinen sulautumisen ja pysähdyksen hetki koittaa.

Joukkoon sulautuminen elävöittää elämää vain lyhyen aikaa. Joukkohurmos tarjoaa tilapäistä huumaa köyhtyneelle sielulle, mutta ei estä lumouksen katoamista, pysähtymistä ja taantumista. Lopulta taantunut tyyppi kamppailee joko laittomien tai lääkärin määräämien huumeiden kanssa, kunnes Negatiivisuuden Halu ilmestyy jättäen Minuuden paikalle enää tuhkaa ja raunioita.

Ikävä kyllä sekä maskuliiniset naiset että maskuliiniset miehet ovat tämän hyökkäyksen kohteena. Molemmilla on paljon menetettävää, jos asiat jatkuvat nykyisellään. Itse asiassa maskuliiniset naiset ovat ongelman ratkaisussa avainasemassa. Heidän täytyy ainoastaan oivaltaa tässä käsitelty naispsykologia.

Keskeistä tilanteen hahmottamisessa ovat tietyt feministisen narratiivin kumoavat perustotuudet. Ensinnäkin on todistettu, että kaiken ikäiset lapset näkevät maskuliinisen aurinkomaailman äitinsä silmin. He eivät näe isiään ja ulkoista maailmaa sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Aivan liian usein äiti esittelee ne lapselle värittäen ne samalla omalla vääristyneellä tulkinnallaan. Siksi feministisessä Patriarkaatin kritiikissä ei ole järkeä. Siitä tuli mitä se on hirviöäitien ennakkoluuloisten näkökulmien vuoksi heidän lähettäessään lapsensa sinne ilman vähäisintä ymmärrystä, ihailua ja ylpeyttä sitä kohtaan. Feministien kritisoima maailma on maailma, jonka lohikäärmetaistelu on saastuttanut ja heikentänyt.

Toiseksi, naiset hallitsevat nykymaailmaa eivätkä ole millään tavalla sorrettuja tai syrjittyjä. He hallitsevat valtaosaa luottokorttimenoista ja vilkaisu kaupalliseen maailmaan osoittaa naisten ylivallan ja etuoikeudet. Miehet ovat jo pitkään olleet toisen luokan kansalaisia ja pinnallisten, tuhlailevien ja muoti-pakkomielteisten naisten juoksupoikia.

Kolmanneksi, naiset synnyttävät kaikki miehet. Siksi on selvää, että mitä ikäviä sosiaalipoliittisia tekoja pahansuopaiset miehet tekevätkään ja mitä tavalliset miehet naisista ajattelevataan, se kaikki on lähtöisin naisista, jotka heidät kasvatti. Mitä ikinä mies ajattelee itsestään, naisista, maailmasta tai mistä tahansa muusta, on peräisin hänen omasta äitisuhteestaan. Tälle päivänselvälle asialle ei ole vastaväitteitä. Se, että feministit ja useimmat naiset eivät totea tai myönnä tätä, kertoo paljon. Se antaa meidän ymmärtää, että jokin ei ole oikein ja että järkeämme vastaan tehdään silmänkääntötemppuja.

Neljänneksi, valtaosa järkevistä naisista pitää aurinkoista ”Patriarkaalista” maailmaa rakentavien alfa-miesten seurasta. Tämäkin osaltaan heikentää huomattavasti kiihkofeministien asemia.

Viidenneksi – mitä ei koskaan myönnetä – suurimmalle osalle lohikäärmetaistelun läpikäyneistä lapsista isän aurinkomaailma on turvapaikka kuumaailman kamppailusta, jossa heidän tahtonsa alistettiin ja aito identiteettinsä murskattiin. Se nähdään vähemmän konfliktien sävyttämänä paikkana, joka tarjoaa lepoa helvetillisen medusa-äidin kuilusta. Kaikkea aurinkomaailmassa – myös sen vastenmielisiä elementtejä – pidetään edelleen parempana kuin sen vastakohtaa. Jälleen feministinen kritiikki, joka syyttää miesten maailmaa kaiken pahan juureksi, osoittautuu paikkansa pitämättömäksi. Toisin sanoen Patriarkaalinen maailma syntyy turvapaikaksi feminiinistyneen naisen, hirviöäidin vaikutuksilta. Miten tämä totuus vaikuttaa perinteisen feminismin järjettömiin teorioihin?

Lopuksi, feministit rakastavat Patriarkaalisen maailman epätäydellisyyden kritisointia. Se on heidän bisneksensä ja aiheesta on kirjoitettu valtavia määriä. Koko hanke on kuitenkin kieroutunut, eikä se lopulta tue feminismin vinoutuneita näkökulmia.

Epätäydellisyydet voitetaan edistyksellä. Edistystä puolestaan auttaa menneisyyden kunnioitus ja tutkiminen. Ratkaisevaa edistyksen kannalta on sankarillinen järki, kekseliäisyys ja maskuliininen tahto.

Edistyksen myötä epätäydellisyydet loppuvat. Keskeinen kysymys koskee kuitenkin epätäydellisyyden luonnetta. Sen sijaan, että se olisi negatiivinen ilmiö, kuten feministit sen esittävät, se on edistyksen syy. Kuten Hegel osoitti, edistystä ja täydellisyyttä ei voi olla ilman epätäydellisyyttä. Se on kaiken myönteisen muutoksen ja edistymisen, Noospheren luomisen ja ylläpitämisen katalyytti. Feministinen kritiikki johtaa jälleen ainoastaan ristiriitaan ja harhaan.

On ilmeistä, että feminismi sen useimmissa kammottavissa muodoissa on olemassa, jotta naiset voivat ylläpitää naamioitaan. Mikä tahansa yhteiskunnan filosofinen tai psykologinen edistyminen vaatii väistämättä miehiltä sitä, että he lisäävät ymmärrystään naisen psyykestä. Sosialismi, feminismi, kriittinen teoria, postmodernismi, dekonstruktionismi ja niin edelleen pyrkivät vastustamaan ja estämään tämän ymmärryksen lisääntymistä. Ne perustettiin ja niitä rahoitetaan, jotta ihmiskunnalta voitaisiin pidättää ja evätä ymmärrys kaikkein tärkeimpään asiaan, joka vaikuttaa elämän jokaiseen alueeseen – myös siihen selviääkö sivilisaatio sellaisena kuin olemme sen tunteneet vai tuhoutuuko se.

***

Lisää Michael Tsarionin suomennettuja artikkeleita:
Vihainen filosofi
Idolatrian aika
Musta Aatelisto
Mielen hiljentäminen?
Koyaanisqatsi
Paholaisen johdolla
Esi-isien trauma

***