Christinan tarina

En vielä tänäkään päivänä pysty järjellä selittämään miksi otin 3. rokotteen. Olin rokotuspaikalla n. 30 minuuttia ennen omaa aikaani. Kävelin sisään ja ulos, muutin mieltäni rokotteen ottamisesta muutaman sekunnin välein. Minua oksetti ja ahdisti. En muista, mikä lopulta sai minut kävelemään sisään, käärimään hihan ja ottamaan 3. rokotteen. Istuessani 15 minuuttia rokotteen ottamisen jälkeisessä tarkkailussa, itkin. Muutama sairaanhoitaja kävi kysymässä vointiani. Valehtelin ja sanoin olevani vain todella väsynyt.
Todellisuudessa olisin halunnut repiä vasemman käsivarteni irti, niin pahalta rokotteen ottaminen minusta tuntui. Kirosin mielessäni maailmaa, ja koronaa. Kirosin sitä, että ihmiset olivat joutuneet tilanteeseen, jossa heidän oli otettava rokote. Se tuntui väärältä. En tiennyt kenelle olin vihainen, kunhan olin.

Christina Ariluoto, 39, oli ottanut ensimmäisen Pfizerin mRNA-rokotteen toukokuussa 2021 sillä seurauksella, että hänen jo vuosia säännöllisesti tulleet kuukautiset jäivät välistä. Heillä oli jo miehensä kanssa yksi lapsi eikä raskaus ollut suunnitelmissa.

Aika toiselle rokotteelle oli jo varattu, ja aloin empiä sen ottamista. Olin suorastaan järkyttynyt siitä, että kehoni reagoi rokotteeseen niin voimakkaasti. Juttelin asiasta terveydenhuollon kanssa, jossa minulle sanottiin kyseessä olevan ohimenevä häiriö ja suositeltiin toisenkin rokotteen ottamista.

Kesäkuussa sairastin aika rajun hengitystieinfektion, ja vaikka kyseessä ei ollutkaan korona, pelästyin sitä niin paljon, että päätin kaikesta huolimatta jatkaa rokotussarjaa. Uskottelin itselleni, että rokotteista ei yksinkertaisesti voi tulla mitään pysyviä tai vaarallisia sivuvaikutuksia, sillä eihän sellaisia tuotteita olisi päästetty markkinoille.

Hän ei ollut koskaan saanut mitään välitöntä reaktiota mistään rokotteesta ja tälläkin kertaa rokotuspäivänä tuntui ainostaan lievää pistoskohdan arkuutta, joten merkittävä hormonaalinen vaikutus tuli yllätyksenä. Silti Christina meni ja otti heinäkuussa toisen Pfizerin, josta ei tälläkään kertaa tullut välitöntä reaktiota, mutta kuukautisia ei kuulunut vieläkään. Kerta toisensa jälkeen hän teki negatiivisen raskaustestin, kunnes elokuussa poikkeuksellisen voimakkaiden PMS-oireiden saattelemana kuukautiset vihdoin tulivat.

Syyskuussa Christinalla alkoi jatkuva ja pitkä hengitystieinfektiokierre, jolloin hän saattoi olla jopa parin viikon välein sairaana ja pois töistä. Hänen fyysinen kuntonsa heikkeni nopeasti, ja marraskuussa oireita olikin ilmaantunut jo pitkä lista.

Jatkuva aivosumu ja väsymys
Keskittymiskyvyn vaikeudet
Muistiongelmat
Huimaus (verenpaine kuitenkin oli hyvä)
Sydämen muljahtelu ja sykkeen nousu
Lämmönsäätelyn häiriöt
Ajoittaiset tunto-ongelmat käsissä
Livedo reticularis (ns. marmori- iho, reisissä ja käsivarsissa)

Arvelin, että kehoni oli jatkuvan sairastelun takia aivan loppu, ja oireili ihmeellisillä tavoilla. Juttelin tästä muutamia kertoja myös työterveydessä, ja siellä oltiin samoilla linjoilla. Toki jatkuvaa sairastelua ihmeteltiin. Sydämen oireilun takia minulta otettiin EKG muutamaankin eri otteeseen, mutta se oli aina normaali. Laboratoriokokeissa ei näkynyt kohonneita tulehdusarvoja lukuunottamatta mitään erikoista.

Kuukautiskierto oli edelleen ihan sekaisin. Joko kuukautiset tulivat pari viikon välein tai ne jäivät kokonaan välistä. PMS-oireilu jatkui edelleen rajuna, ja toisinaan se käynnisti myös migreenin, mikä ei ollut minulle ollenkaan tyypillistä. Se ja muut fyysiset oireet vaativat jopa tulehduskipulääkkeitä, mikä oli minulle jotain aivan uutta.

Jouluun 2021 mennessä Christina alkoi olla aivan loppu jatkuvan sairastelun takia. Mieleen hiipi koko ajan enemmän ja enemmän kysymys: voisiko kaikki johtua koronarokotteista?

Muutama tuttu ja kaveri, jotka olivat koronarokotteista kieltäytyneet, postasivat someen ko. rokotteisiin liittyen kriittistä materiaalia. Ohitin nämä ensin nopeasti. Pelkäsin, että jos alan lukemaan niitä, en pidä lukemastani. Pelkäsin, että alkaisin epäilemään ja katumaan koronarokotteita. Olin nähnyt miten rokottamattomia ja rokotekriittisiä kohdeltiin. En halunnut kuulua tuohon joukkoon puhtaasti heidän saamansa kohtelun vuoksi. En uskonut, että jaksaisin henkisesti sitä paskaa, jota he niskaansa saivat.

En muista missä vaiheessa tuli tieto, että 3. rokotetta suositeltiin. Oma aikani olisi tammikuussa 2022.
Olin ahdistunut ja ristiriitojen repimä. Mielessä risteili samaan aikaan pelko koronasta ja siihen sairastumisesta, ja mahdollisuus siitä, että kehoni olikin vaurioitunut rokotteista.

Jälleen kerran kuitenkin pelko itse koronataudista vei voiton, joten varasin ajan 3. rokotetta varten.

Tammikuussa koitti kolmannen Pfizerin vuoro. Sitä päätöstä Christina katuu lopun elämänsä.

En vielä tänäkään päivänä pysty järjellä selittämään miksi otin 3. rokotteen. Olin rokotuspaikalla n. 30 minuuttia ennen omaa aikaani. Kävelin sisään ja ulos, muutin mieltäni rokotteen ottamisesta muutaman sekunnin välein. Minua oksetti ja ahdisti. En muista, mikä lopulta sai minut kävelemään sisään, käärimään hihan ja ottamaan 3. rokotteen. Istuessani 15 minuuttia rokotteen ottamisen jälkeisessä tarkkailussa, itkin. Muutama sairaanhoitaja kävi kysymässä vointiani. Valehtelin ja sanoin olevani vain todella väsynyt. Todellisuudessa olisin halunnut repiä vasemman käsivarteni irti, niin pahalta rokotteen ottaminen minusta tuntui. Kirosin mielessäni maailmaa, ja koronaa. Kirosin sitä, että ihmiset olivat joutuneet tilanteeseen, jossa heidän oli otettava rokote. Se tuntui väärältä. En tiennyt kenelle olin vihainen, kunhan olin. En tuntenut helpotusta tai iloa, kaduin tekoani ja vihasin syvästi kaikkea mitä ympärilläni tapahtui.

Elämä oireiden kanssa jatkui, ja keväällä 2022 Christina havaitsi vanhojen terveysmurheiden rinnalle tulleen näkö- ja kuulohäiriöitä, kuten ääniyliherkkyyttä, tinnitusta, valonarkuutta, kaksoiskuvia ja huomasi myös näkökykynsä huonontuneen.

Tässä vaiheessa olin varma, että oireeni johtuivat koronarokotteista. En kuitenkaan uskaltanut puhua tästä mitään kenellekään. Tunsi olevani täysin yksin. En tiennyt mistä lähtisin hakemaan tietoa tai kenelle asiasta edes puhuisin. Olin kuullut, että terveydenhuollossa rokotehaitoista mainitseminen saattoi johtaa täysin ala-arvoiseen kohteluun.

Aloin seuraamaan tarkemmin rokotekriittisten kaverieni ja tuttujen somepostauksia. Häpeä esti minua uskoutumasta edes heille. Olivathan he varoitelleet rokotteiden mahdollisista haittavaikutuksista, ja minä pelon sekoittamana silti menin ja otin ne.

Postausten kautta minulle avautui kuitenkin pääsy eri alustoilla toimiviin ryhmiin. Eräästä ryhmästä löysin itselleni “porukan” josta sittemmin muodostui itselleni henki ja elämä. Saatoimme jutella päivittäin. Hassuinta oli, että he olivat kaikki rokottamattomia, mutta yksikään heistä ei ikinä millään tavalla tuominnut, ilkkunut tai kritisoinut minua rokotteiden takia. En koskaan pysty sanoilla kertomaan, miten paljon nuo ihmiset minulle merkitsevät. Uskon vakaasti, että he tulivat elämääni syystä.

Heille Christina pystyi ensimmäisen kerran sanomaan ääneen sen, minkä oli jo kauan tiennyt: hän oli sairastunut koronarokotteista.

Tuon myöntäminen ääneen oli itselleni valtava helpotus. “The truth will set you free” piti kohdallani täysin paikkansa. Olin koko ajan tiennyt mistä on kyse, asian kieltämiseen oli kulunut valtavasti energiaa ja voimia. Nyt kun olin ottanut ensimmäisen askeleen, piti vain löytää apua oireisiini. Tämä olikin helpommin sanottu kuin tehty.

Kesällä 2022 Christina hakeutui omalle työterveyslääkärilleen ja vaati, että syy oireisiin selvitetään. Hän määräsi erittäin laajat laboratoriokokeet ja EKG:n – jälleen kerran.

Kesän lopussa aloin kuitenkin oireilemaan aivan uudella tavalla. Sain järkyttäviä, vatsassa tuntuvia, kipukohtauksia. Ne olivat ohimeneviä, kestoltaan n. 10 – 20 minuuttia. Tajusin melko pian mistä oli kyse, sillä suvussamme oli paljon sappikiviongelmaa. Myös eri tutkimukset, kuten ultraääni, paljastivat kyseessä tosiaan olleen sappikivet. Koska oireeni olivat niin voimakkaita, ja tilani huononi nopeasti, sain kiireellisen lähetteen leikkaukseen. Lokakuun lopussa 2022 sappirakkoni poistettiin. Itse leikkaus sujui hyvin mutta n. viikko leikkauksesta sairastuin vihdoinkin paljon pelkäämääni koronaan.

En osaa selittää miksi, mutta tunsin helpotusta. Tauti oli melko raju, kuumetta oli muutaman päivän lähemmäs 40 astetta ja olo oli aivan kamala. En silti missään vaiheessa ollut hengenvaarassa. Jaksoin nousta sängystä ja jaloittelinkin tarkoituksella jaksamisen mukaan.

Tätäkö siis olin pelännyt, tämänkö takia olin pilannut terveyteni rokotteilla jotka eivät edes estäneet tautia? “Mieti miten paljon pahempi se tauti olisi ollut, jos et olisi ottanut rokotteita” -lauseet saivat minut lähes raivon partaalle. Olin tuohon mennessä ollut jatkuvasti sairaana yli 1,5 vuotta. Yleiskuntoni oli surkea ja vastustuskykyni täysi 0. Lisäksi olin juuri toipumassa leikkauksesta. En voi olla miettimättä millainen tauti olisikaan ollut, jos EN olisi ottanut rokotteita ja olisinkin sairastanut taudin terveenä.

Christina toipui taudista suhteellisen nopeasti hoitamalla itseään pääasiassa luonnonmukaisilla tuotteilla ja aspiriinilla. Hän kuitenkin jätti monet tuotteet käyttöön sekä lisäsi myös omatoimisesti D-vitamiinin annostusta ja havahtui ilokseen maaliskuussa siihen, että sairastelu oli vihdoin vähentynyt.

Sen verran sairastettu korona kuitenkin vaikutti, että varsinkin kognitiiviset oireeni tuntuivat pahentuneen. Lisäksi, koska edelleen kärsin muista oireista ja kuukaustiskiertoni oli edelleen sekaisin kuin seinäkello, pyysin työterveydestä, että oireideni syyn selvittelyä jatkettaisiin.

Kävin useilla erikoislääkäreillä, mm. infektiotauteihin erikoistuneella lääkärillä. Hän ei nähnyt siinä mitään outoa, että olin jatkuvasti sairaana. Kerroin hänelle kaikista oireistani, ja että ne olivat alkaneet koronarokotteiden jälkeen. Näin jo heti hänen ruumiinkielestään, että tästä ei hyvää seuraa. Hän aloittikin ylistyspuheen koronarokotteista. Ne olivat tutkittuja ja turvallisia. Niillä ei juurikaan ollut haittavaikutuksia, ja jos oli, ne olivat äärimmäisen harvinaisia. Tuntui, kuin olisin kuunnellut mainosta. Hän jopa ehdotti, että ottaisin pneumokokkirokotteen, koska heikentyneen vastustuskyvyn takia olin vaarassa saada keuhkokuumeen. Katsoin häntä mitään sanomatta. Lähdin vastaanotolta raivoissani, ja vannoin etten enää koskaan astu jalallanikaan ko. henkilön vastaanotolle.

Tässä vaiheessa Christina oli löytänyt somesta tukiryhmän haitan saaneille, ja vaikka hänestä oli helpottavaa huomata, ettei ollut yksin ongelmiensa kanssa, oli yhtä aikaa järkytys huomata miten suuri ryhmä olikaan. Niin moni oli menettänyt terveytensä.

Ryhmässä oli myös monia sote-alan ammattilaisia, joiden oli ollut pakko ottaa rokotteet 48a-pykälän takia. Tämä oli mielestäni ollut koko ajan väärin, ja olin vihainen heidän puolestaan.

Ryhmäläisten kohtalot olivat hyvin samankaltaisia, ja kuten kauhukseni aloin huomata, myös oireet. Muistan sen hetken, kun tajusin että ne epämääräiset, mm. kognitiiviset ja sydämeen liittyvät oireet, jotka olin itse laittanut jatkuvan sairastelun syyksi, olivatkin samoja, joita muillakin ryhmäläisillä oli. Heillä ei ollut jatkuvaa sairastelua taustalla, ja osa olikin saanut jo diagnoosin: G90.8 Dysautonomia (eli autonomisen hermoston toimintahäiriö).

Olin tästä syvästi järkyttynyt, sillä mikäli myös minun kohdallani kyse oli tästä, tämä tarkoitti, että kehoni oli vaurioitunut pahemmin kuin olin kuvitellut. Tähän asti olin kuvitellut selvinneeni “vain” kuukautiskiertoon ja vastustuskykyyn liittyvillä ongelmilla.

Ryhmässä tiedettiin lääketieteen ammattilaisesta (jonka tarkkaa erikoistumisalaa tai nimeä emme julkisesti paljasta), joka mahdollisesti osaisi auttaa. Aloin pohtia ajan varaamista hänelle. Halusin kuitenkin ensin jutella oman työterveyslääkärini kanssa.

Työterveydessä tehdyt EKG:t tai laboratoriotutkimukset eivät olleet antaneet mitään vastauksia. Christinan yllätykseksi puhe kääntyikin koronarokotteisiin.

Hämmästyin, sillä en todellakaan ollut odottanut sitä. Kerroin ensimmäisten oireiden alkaneen n. 3 viikkoa ensimmäisestä rokotteesta. Hän sanoi, että heiltä ei “talon sisältä” löydy henkilöä joka osaisi tässä auttaa, mutta kertoi ohjanneensa muitakin potilaitaan henkilölle, joka oli erikoistunut sekä rokotteista tulleiden haittojen että long covidin hoitoon. Yllätyksekseni hän mainitsi saman henkilön, josta olin jo tukiryhmässä kuullut. Tämä sinetöi päätökseni varata aika hänelle.

Kyseinen lääkäri oli empaattinen ja erittäin asiansa osaava. Vastaanottoaika venähti, kun hän kyseli ja selvitti asioita perin pohjin.

Christina sai häneltä 3 diagnoosia:

Y59 mRNA rokotteen haittavaikutus
G90.8 Dysautonomia
U09.9 Long covid. SARS-CoV-2 osoitettu

Oli ihmeellistä keskustella jonkun kanssa, jolle oli aivan selvää mistä oireeni johtuivat, ja miten niitä lähdettäisiin hoitamaan. Tämän vastaanoton jälkeen minulla oli vielä erikseen tyyöterveyslääkärin lähetteellä aika gynekologille. Kaikki oli fyysisesti täysin kunnossa. Kun mainitsin hänelle saamistani diagnooseista, ja että kiertoon liittyvät oireeni olivat alkaneet 3 viikkoa 1. rokotteesta, hän kielsi tämän täysin.

Jälleen kerran Christina lähti vastaanotolta kiukkuisena ja turhautuneena mukanaan diagnoosin:
N92.1 Epäsäännölliseen kuukautiskiertoon liittyvät runsaat tai tiheät kuukautiset

Tätä diagnoosia kutsun itse mielessäni “haista paska”- diagnoosiksi, niin täydellisen turha ja osittain jopa väärä tuo on. En kuitenkaan jaksanut lähteä valittamaan asiasta.

Elämä oireiden kanssa on ollut Christinalle jatkuvaa taistelua ja taiteilua. Huonot päivät ovat lähes helvettiä, mutta hyvinä päivinä riittää vielä uskoa, että kyllä tästäkin selvitään. Tilanne näytti jo hieman tasaisemmalta, kunnes kesällä 2023 hän sai taas uusia oireita, jotka olivat entistä vakavampia.

Alaraajani ja silmäluomeni olivat aamuisin turvoksissa. Aloin jostain syystä hengästyä jo sängystä noustessani. Taas alettiin tutkimaan. Heti kättelyssä virtsastani löytyi sekä verta että proteiinia. Taas useamman erikoislääkärin vastaanotolle, kunnes lopulta löysin itseni nefrologin (munuaissairauksien hoitoon erikoistunut lääkäri) luota. Lisää laboratoriotutkimuksia, maksan ja munuaisten ultraäänitutkimus ja lopulta munuaisbiopsia. Hoito siirtyi tässä välissä yksityiseltä lääkäriasemalta HUS:n nefrologian poliklinikalle. Onneksi jo ennen biopsiaa, vuoden 2024 alussa ultraäänessä, näytti vahvasti siltä, että kyseessä ei ole ainakaan syöpä.

Biopsia (tehty helmikuussa 2024) paljasti lopulta kroonisen munuaistaudin: fokaalinen segmentaalinen glomeruloskleroosi (FSGS), joiden tarkemmat diagnoosit olivat:

N04.1 Nefroottinen oireyhtymä pesäkkeittäiset tai jaokkeittaiset munuaiskeräsvauriot
N18.5 Krooninen munuaistauti, vaihe 5

Munuaistaudin ei ole myönnetty johtuvan rokotteesta, koska lääkärikunnan asenteiden vuoksi hän ei ole uskaltanut tuoda tätä epäilyä esiin. Nefrologi on arvioinut taudin autoimmuunisairaudeksi, mikä tarkoittaa, ettei sen puhkeamissyytä tiedetä. Christina ei voi olla miettimättä, aiheuttiko taudin itselleen koronarokotteet ottamalla.

Mikäli tauti ei etene, voin elää hyvinkin normaalia elämää sen kanssa. Tauti aiheuttaa nesteen kertymistä, proteiinin ja veren erittymistä virtsaan, hengästymistä, väsymystä, verenpaineen sekä kolesterolin nousua. Jos tauti ei pysy aisoissa, se aiheuttaa munuaisten vajaatoimintaa, jota hoidetaan dialyysilla tai mahdollisesti munuaissiirrolla. Tämän taudin toteamisen kanssa en ole vielä sujut. Olen toki tehnyt tarvittavia muutoksia mm. ruokavalioon liittyen, mutta henkinen puoli vaatii vielä työstämistä.

Toukokuussa 2023 Christina teki paitsi ilmoituksen Fimeaan, myös lääkevahingon vahinkoilmoituksen Suomen keskinäiselle lääkevahinkovakuutusyhtiölle. Asian käsittely on edelleen kesken.

En usko, että minulle korvataan ikinä senttiäkään. Lisäksi raha on itselleni täysin sekundääristä. Toivon ainoastaan, että koronarokotteiden haitoista aletaan puhua julkisesti ja haitan saaneita autetaan. Nyt kohtelu jopa terveydenhuollon ammattilaisten puolelta on täysin ala-arvoista. Eikö lääketieteen ammattilaiset osaa itse tutkia asioita ja ajatella omilla aivoillaan? Maailmalla on tehty jo monia, vertaisarvioitujakin tutkimuksia koronarokotteiden haitoista. Alansa huippuammattilaiset puhuvat näistä julkisesti, mutta Suomessa valtamedia vaikenee kuin muuri. Jos ihminen on täysin suomalaisen median varassa, ei ole mitään mahdollisuutta edes kuulla näistä asioista.

Tuntuu loogisestikin ajateltuna mahdottomalta, että koronarokotteet olisivat maailman ensimmäinen lääkevalmiste, joista ei aiheudu haittoja. Ihmiset pelkäävät liikaa oman maailmankuvansa puolesta. Siksi monelle tuntuu olevan tärkeää pitää kiinni omista uskomuksistaan, totuus on liian pelottava kohdattavaksi. Sielunsa voi myydä monella eri tavalla, ja jokainen tekee ja vastaa omasta ratkaisustaan.
Olen itse tehnyt sen lupauksen ja päätöksen, että en enää ole hiljaa siitä mitä minulle tapahtui. Meitä haitan saaneita on yritetty vaientaa monin eri tavoin, olen itsekin saanut tästä osani.
Monelta on mennyt toimeentulo työkyvyn menetyksen seurauksena. Kuitenkaan nämä ihmiset eivät ole oikeutettuja mihinkään tukiin, sillä KELA tai eläkevakuutusyhtiöt eivät välttämättä tunnusta heidän diagnoosejaan. Tämä sotii omaa oikeustajuani vastaan, ja jokaisen moraalin ja omatunnon omaavan tulisi tuntea samoin.

Christina on ollut kohta kolme vuotta sairas. Tällainen luonnollisesti rasittaa myös parisuhdetta ja perhe-elämää. Hänen aviomiehensä on joutunut ottamaan vastuuta perheen arjen pyörittämisestä kohtuuttoman paljon.

Olen välillä vointini takia ollut joko fyysisesti sängyn pohjalla, tai kognitiivisesti niin “kujalla”, että en ole kyennyt esim. olemaan kotona yksin. Eniten olen pahoillani lapseni puolesta. Yritimme mahdollisimman pitkään salata sairauksiani ja oireitani lapseltamme hänen nuoren ikänsä vuoksi. Hänen ymmärryksensä lisääntyessä hän on kuitenkin itse alkanut kyselemään asioita. Nyt, vajaa 7-vuotiaana, hän tietää mitä on dysautonomia, ja miksi äiti joutuu välillä vaan makaamaan sängyssä. Hän tietää myös munuaissairaudestani, sillä olin munuaisbiopsian jälkeen vuodelevossa. Lapselle on selitetty, että äiti on sairas, mutta äiti ei kuole. Näen silti välillä pelon hänen silmissään, ja se raastaa sydäntäni. Lapseni tuskin tulee koskaan muistamaan sitä aikaa, kun olin täysin terve, sillä hän oli niin pieni silloin.

Olen silti kiitollinen siitä, että saan olla tässä ja seurata hänen kasvamistaan. Hän on syy sille, että jatkan taistelua terveyteni puolesta. Hän on syy sille, että puhun minulle tapahtuneesta. Toivon, että hän ei koskaan joudu tilanteeseen, jossa pelko sumentaa järjen niin totaalisesti, että hän joutuu kantamaan pelon seurauksia koko lopun elämänsä.

***
Kaikki aiemmin julkaistut lukuisat haittakertomukset sekä muuta aiheeseen liittyvää löydät koontiartikkelistamme.

Christina on mukana keskustelupaneelissa lauantaina 18.5. Paasikivenaukiolla järjestettävässä rokotetapahtumassa. Myös PosiTV ja Kanto ovat mukana menossa, joten materiaalia tapahtumasta on lupa odottaa tulevina päivinä!