Tämä Michael Tsarionin suomeksi käännetty kirjoitus on alkuperäiseltä nimeltään Dark Mother Divine – Deconstructing Feminism, Synkkä äitijumala – Feminismin kriittinen analyysi. Kirjoitus on syväluotaava tutkielma aggressiivisen joukkoliikehdinnän juurisyihin jungilaisen psykologian näkökulmasta. Kirjoitus on osa Tsarionin uraauurtavaa naispsykologista tutkimustyötä, joka käsittelee rohkeasti myös tabuista suurinta, huonoa äitiyttä.
Michael Tsarion on irlantilainen tutkija ja kirjailija, joka on erikoistunut psykologiaan, filosofiaan, symboliikkaan ja historiaan. Hän tekee yhdessä David Whiteheadin kanssa Unslaved-podcastia, jonka sisältöä suosittelemme lämpimästi jokaiselle Kanto-lukijalle. Tämän suuren totuussoturin laajaan ja kiehtovaan materiaaliin voi tutustua tarkemmin osoitteessa michaeltsarion.com. Hänen julkaisemat kirjat löytyvät Amazonin verkkokaupasta.
Julkaisemme alla olevan suomennetun kirjoituksen Michael Tsarionin luvalla.
Suomennos: Tilhi Pihlaja
Artikkeliin liittyvää sanastoa:
Animus – Anima:
Carl Jungin psyyken mallissa ihmisen sisäinen kontraseksuaali. Animus on naisen piilotajunnan miesarkkityyppi, hänen sisäinen maskuliinisuutensa. Anima vastaavasti miehen piilotajunnan naisarkkityyppi, hänen sisäinen feminiinisyytensä.
Aurinkomaailma – Kuumaailma / Solar world – Lunar world:
Aurinkomaailma on maskuliininen, isään liittyvä elämän ympäristö, jota kohti lapsi luonnollisesti kasvaessaan ja kehittyessään suuntautuu, feminiinisestä ja äitiin liittyvästä Kuumaailmasta irtaantuessaan. Terveesti toteutuessaan nämä maailmat ovat lapsen elämässä tasapainossa, toisiaan täydentäen.
Gynokratia / Gynocracy:
Feministisen liikkeen oletettu utopistinen ja vinoutunut tulevaisuudentoive, josta kaikki maskuliininen on poistettu.
Hirviöäiti / Terrible mother:
Hallitseva ja kontrolloiva äiti, joka tukahduttaa lapsen aidon minuuden. Lapselleen joko henkisesti ja/tai fyysisesti vahingollinen äiti, joka kostaa oman traumaattisen lapsuutensa omille lapsilleen. Mallilla on taipumus siirtyä ylisukupolvisena eteenpäin.
Itse / Self:
Sekä psyyken ydin että koko psyyke. (C. G. Jung)
https://fi.wikipedia.org/wiki/C._G._Jung
Joukko / Crowd:
Mikä tahansa joukko tai joukkoliikehdintä, johon paetaan itsensä kohtaamista. Kasvoton massa samanmielisiä ihmisiä, jotka kaikki välttelevät samaa asiaa, Aitoa Itseään.
Joukkokratia / Thugocracy:
Mikä tahansa ytimeltään moraaliton ja ilmaisultaan aggressiivinen joukko, johon erityisesti huonon lapsuuden kokeneet ihmiset hakeutuvat. Joukkoliike, joka luulee vaikuttavansa poliittisiin tai yhteiskunnallisiin asioihin näkyvällä ja provokatiivisella liikehdinnällä. Kts. Joukko
Matrofobia / Matrophobia:
Äidin- ja naisenpelko sekä pelko siitä, että tulee huonon ja pelottavan äitinsä kaltaiseksi. Huonon äitiyden ja vinoutuneen naiseuden seuraus. Syvä vaurioituminen erityisesti tytön kehityksessä kohti naiseutta.
Medusaäiti / Medusan Mother:
Lapselleen joko henkisesti ja/tai fyysisesti vahingollinen äiti, joka kostaa oman traumaattisen lapsuutensa omille lapsilleen. Kts. Hirviöäiti.
Medusa on kreikkalaisen taruston hirviömäinen naisolento.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Medusa
Yliminä / Superego:
Vanhempien ja yhteiskunnan ääni, jonka lapsi sisäistää seitsemän ensimmäisen ikävuoden aikana. Huonon vanhemmuuden kokeneilla lapsilla sisäinen syyllistäjä ja tyranni, joka saa ihmisen sivuuttamaan Aidon Itsensä ja hakemaan muilta hyväksyntää. Syrjäyttää helposti todellisen moraalikeskuksen, omatunnon äänen.
Miehellä on alibi pahuudelleen, jota hän kohdistaa itseensä ja maailmaan: hän on syntynyt naisesta.
Naisella puolestaan on kauneuden alla paljon rumaa. Naiset ovat kautta aikojen käyttäneet surutta hyväkseen sekä kauneuttaan että seksuaalisuuttaan, vaikka heitä ei olekaan tästä koskaan tuomittu.
Näitä seikkoja ei voi feministi tehdä tyhjäksi, vaikka kuinka järjettömästi ja kiihkomielisesti yrittäisi. Feministit vihaavat näitä faktoja, koska heillä on tapana syyttää miehiä lähtökohtaisesti kaikesta, mikä maailmassa on vialla. Argumentointi kuitenkin on jo niin loppuunkulunutta, ettei se enää vakuuta. Rationaaliset ihmiset ovat alkaneet ymmärtää, että syytöksissä on jotain pahasti vialla, vaikka harva vaivautuukin asiaa lähemmin tarkastelemaan.
Aiheen tutkiminen merkitsee väistämättä äiti-lapsi -suhteen ja ‘äitiyden’ ilmiöihin paneutumista. Se vaatii tabuista suurimman, matrofobian, syvällistä tutkimista. Se on tie, joka vie tutustumaan Hirviöäidin luonteeseen ja vaikuttavuuteen, siihen, joka on suurin lähde ihmisen patologialle.
Mitä tahansa äiti kokee raskauden aikana – ahdistusta, fyysistä epämukavuutta, hormonaalista, ruumiillista ja emotionaalista vaihtelua – syntymätön lapsi imee sen kaiken itseensä, kuin kokisi niitä itse – Jon Mill (The Unconscious Abyss)
Ahdistusteorian pohjana on Sullivanin käsitys persoonallisuudesta ihmissuhteiden välisenä ilmiönä, joka kehittyy pikkulapsen suhteissa ympäristönsä merkittäviin henkilöihin – Rollo May
Aihepiiriin perehtyessään tutkija huomaa pian suuria puutteita sekä feminismissä että sen syytöksissä ihmiskuntaa kohtaan. Tämä johtuu siitä, että hänen eteensä aukeaa vertaansa vailla oleva naissukukunnan rikoshistoria. Esiin nousee juuri ne syyt, joiden vuoksi useimmat naiset eivät ole kiinnostuneita omasta psyykestään.
…nainen näyttää vastustavan psyykensä paljastamista… hänen psykologiansa on mysteeri paitsi miehelle, myös naiselle itselleen. Se on salaisuus, jonka selvittämiseen tai muille avaamiseen hän nimenomaan luonteensa vuoksi ei koe houkutusta – Otto Rank
Naisten ei tarvitse tuhlata aikaansa psykologiansa pohtimiseen, koska se on tarpeetonta. Miehet eivät tee siitä numeroa, eivätkä edes tiedä siitä mitään, joten miksi vaivautua? Keskitytään mieluummin kotiaskareisiin ja sosiaaliseen elämään. Pidetään vain hauskaa.
Vaikka luonteiltaan hyvät ja reilut naiset tiedostavat olevansa huomattavissa määrin velkaa miesten älyn ja työn panokselle, useimmat eivät sitä tunnusta tai kunnioita. Vaikka tervejärkiset naiset ovatkin ottaneet ilolla vastaan ehkäisyn tuomat vapaudet, monetkaan eivät kunnioita miehiä tämän lahjan vuoksi. Tämä kertoo paljon. Ajattele, jos asia olisi toisinpäin. Mitä jos miehet kieltäytyisivät kiittämästä naisia siitä, että he ovat vapauttaneet miehet fyysisestä ja seksuaalisesta orjuudesta.
Vilpitön tutkija etsiikin vastausta Freudin muinoin esittämään kysymykseen: mitä naiset haluavat?
Hämmästyksekseen hänen on todettava, että useimmat naiset eivät tiedä mitä haluavat tai keitä ovat. Suurimmalta osin kyse onkin mysteeristä, kiehtovasta ilmiöstä, josta erityisesti miehet eivät tiedä mitään.
Kun 1960 -luvulla feministit alkoivat levittää miesvastaista myrkkyään, he tarttuivat teemaan, joka toimii edelleen: naisenpelko.
Monissa kirjoissa kerrotaan kuinka miehet kokevat salaista pelkoa naisia kohtaan ja että se on syy, miksi naisia sorretaan. Kuitenkin, jos tätä teoriaa kyseenalaistaa ja etsii sille konkreettisia todisteita, ei sellaisia löydä. Se, mitä ”todisteiksi” tarjotaan, toimii enemmänkin teorian kannattajia vastaan.
Epäilemättä on olemassa beta-miehiä, joiden mielestä naiset ovat pelottavia ja ylivoimaisia. Ja aivan varmasti pienet ja vielä teini-ikäisetkin pojat vapisevat äitinsä läsnäollessa, varsinkin jos tämä on olemukseltaan pelottava ja huokuu kastraation uhkaa.
Uudempi käsitys kastraatiokompleksista on, että lapsi ei reagoikaan isän uhkaavuuteen… kompleksi syntyy yksinomaan vastakkainasettelussa äidin kanssa… Tämä johtuu siitä tosiasiasta, että äiti monopolisoi lapsen maailman; alussa äiti on hänen maailmansa. Lapsi ei voi selviytyä ilman äitiään, mutta saadakseen oman voimansa itselleen hänen on päästävä tästä eroon – Ernest Becker (Denial of Death)
Klassisen teorian mukaan poika pelkää isän kastroivan hänet rangaistuksena seksuaalisesta kiinnostuksesta äitiä kohtaan, mutta kliininen kokemukseni ei vahvista tätä. Hän pelkääkin äitiään… Äiti huolehtii lapsesta ja kurittaa häntä. Äidin asenne eritteisiin, sukupuolielimiin sekä autoeroottiseen toimintaan pohjimmiltaan määräävät lapsen pelot… Kokemukseni mukaan potilaan on paljastettava itselleen vahingonaiheuttajan olevan äitinsä. Läpi elämänsä mies pelkää naista kastraattorina, ei miestä – J. C. Rheingold (The Fear of Being a Woman)
Mitä enemmän minulla on kokemusta, sitä enemmän tunnistan sitä myrkyllisyyttä, jolla kastroiva tai fallinen äiti vaikuttaa miehen kastraatiokompleksiin. Terapiassa isän pelkoon liittyvä impotenssi antaa nopeasti periksi, mutta äitiin liittyvä impotenssi on sitkeä – John Leuba (Mere Phallique et Mere Castrative)
Mutta yksikään Alfa-mies ei hiiviskele ympäriinsä naisia peläten. Järjetön ajatuskin. Naiset elättelevät mielessään tällaista harhakuvaa ja ottavat sen todesta. Se on turhamaista, eikä tee heille mitään hyvää.
Feministit kuitenkin tarttuivat tähän ajatukseen tiukasti. He piirsivät mielikuvan, jonka mukaan nainen fyysisessä muodossaan edustaa niin sanotun ‘tiedostamattoman mielen’ pelottavia puolia. Syytä, miksi mies ei edusta samaa salaperäistä psyyken pimeää kuilua, ei kerrota. Ainoastaan todetaan itsestäänselvyytenä, että nainen edustaa sekä ‘Luontoäidin’ että tiedostamattoman mielen vaaroja. Ei kai tällaista voi kyseenalaistaa?
Syytä olisi, koska väite on hölynpölyä.
Egon sisäinen uhka on aina samanlainen, oli kyseessä mies tai nainen. Piilotajunta sisältää ainoastaan sen, mitä historia on sinne saattanut. Kollektiivisen Piilotajunnan arkkityypit joutuvat sinne historian liikkeen ansiosta, kuten Jung loistavasti esitti. Ne ovat fylogeneettisen prosessin lisäyksiä. Ne ovat kaikkien ihmisten, miesten sekä naisten, kaikkien aikojen kokemusten summa. Tästä johtuen piilotajunnan sisältö on salaperäinen ja vieras molemmille sukupuolille. Jos asia olisi toisin, miksi suurin osa Freudin potilaista oli naisia?
Pelko sinällään – kuten luonnon pelko – on myös rationaalinen reaktio todellisiin vaaroihin. Samoin naisia kohtaan tunnettu pelko on rationaalista: se perustuu todellisiin, naisten aiheuttamiin vaaroihin – vaikka feminismi ei naiskulttuurissa mitään vikaa näekään. Siinä kuvassa nainen ei ole syyllinen mihinkään. Kauniimman sukupuolen aiheuttama paha on aina mahdollista jotakin kautta nähdä miehisen vaikutuksen tuotteeksi. Naiset ovat aina uhreja. Asia loppuunkäsitelty.
Se, miten naista mielikuvissa verrataan luontoon, on lähinnä huono vitsi. Usein he ovat poikkeuksellisen kaupungistuneita olentoja, joita alkukantainen luonto ei voisi vähempää kiinnostaa.
Loppujen lopuksi naisten miehiä kohtaan tuntemasta vihasta on olemassa huomattavasti enemmän todisteita kuin miesten pelosta naisia kohtaan.
Mutta mitäs faktoista. Ajatus, että mies pelkää naista, hivelee naisen ylpeyttä ja järjetön teoria omaksutaan innokkaasti. Se pönkittää kuvaa naisten ylivertaisuudesta.
Rivien välistä voidaan lukea, että nainen on lähtökohtaiselta olemukseltaan yhteydessä salaperäisiin voimiin. Hän on kasvoillaan kaikkivaltiaan edessä, sellaisen, jonka tietoisuus on miehen yläpuolella. Monet feministikirjoittajat toteavat tämän yksiselitteisesti.
On totta, että muinaisuudessa psyyke miellettiin naispuoliseksi ja joissakin uskonnollisissa piireissä viisaus personoituu feminiiniseksi jumalatar Sofiaksi. Nämä kuitenkin ovat lähtökohtaisesti runollisia viittauksia, joita ei ole tarkoitus ottaa kirjaimellisesti. Itse asiassa sekä William Blake että Otto Weininger hylkäsivät käsityksen, jonka mukaan Henki on naisellinen. He varoittivat tästä mielikuvasta. Myös Sofiaan uskovat tunnistivat, että hän on Shekinan tavoin enemmän Hengen palvelija kuin sen alkuperä. Hän ei ole ‘Jumalan äiti’, eikä ole Mariakaan.
Tervejärkinen ihminen liittääkin jumaluuteen oikeutetusti sekä maskuliinisia että feminiinisiä ominaisuuksia.
Ei ole olennaista eroa, kutsutaanko universaalia periaatetta mieheksi ja isäksi (henki) vai naiseksi ja äidiksi (materia) – tiedämme yhtä vähän molemmista. Ihmismielen alussa molemmat olivat yliluonnollisia symboleja ja niiden merkitys kätkeytyi yliluonnolliseen, sekä sukupuolen että muiden satunnaisten ominaisuuksien osalta – Carl Jung
Jos ajatellaan naisen vartaloa: synnyttääkö se miehissä pelkoa vai halua? Miksi naisen psyyken kohdalla olisi eritavoin? Huolimatta vallanhimoisten naisten kutomista petoksen verkoista, mies on selvästi naisesta ihmeissään ja ihailee tätä, mutta pelolla ei ole sellaista roolia, jota feministit toivovat. Teoria on umpikujassa.
Suurin pelko ei asukaan miehissä vaan naisissa, jotka vapisevat olemuksensa ytimiin asti siitä mahdollisuudesta, että miehen aurinkomaailma jonain päivänä sortuu ja sen romahduksen seurauksena he itse syöksyvät Hirviöäidin kuukuiluun. Juuri tämän tilanteen kohtaamista useimmat naiset pelkäävät yli kaiken. Feministit ovat kuitenkin löytäneet synnynnäiselle äidin pelolleen, matrofobialleen, täydellisen naamion – miesvihan.
Naisen patologinen tarve paeta medusaäitinsä vahingollista läsnäoloa ja vaikutusvaltaa estää häntä tuntemasta häpeää ja syyllisyyttä niistä monista moraalittomista teoista, joita hän tekee miehiä kohtaan: ”Miehillä ei ole itseisarvoa! He vain palvelevat tiettyä tarkoitusta, olemalla tarvittava häiriötekijä.” ”Puran palavan vihani miesten niskaan. Heidän kanssaan ja heihin liittyvä riitely tuo sellaista helpotusta, josta ne hölmöt eivät tiedä mitään. Olkoon niin.”
Jos mies pelkää tai vihaa naisia, se johtuu naisen omista teoista ja siitä todellisesta vaarasta, jonka hän miehelle ja hänen maailmalleen aiheuttaa. Siinä ei ole mitään epärationaalista tai misogynistä.
Ironisesti nykyajan naisen paras puolustuskeino synnynnäistä matrofobiaansa vastaan on naisen kuvan ja merkityksen epärehellinen korostaminen historiassa ja elämässä. Tämä feministien ja new age -väen todellisuuden vääristely on ollut menestyksekästä ja uponnut lukemattomiin ihmisiin.
Perinteisesti naisen ensimmäinen vallan tunne tulee synnytyksen aikana ja sen jälkeen, ja tämän vallan menettämisestä naiset eivät pidä. Äidit tietävät, että heidän hallintansa lapsen kehoon ja mieleen loppuu tämän aikuistuessa. Vallastaan humaltuneen äidin täytyykin kääntää huomionsa muihin uhreihin. Voisiko koko ihmiskunnan alistaa? Ainakin voi yrittää ryhtyä sen äidiksi tai hoivaajaksi.
Voimattomat naiset ovat aina käyttäneet äitiyttä kanavana – kapeana, mutta syvänä – oman vallanhimonsa tyydyttämiseen – Adrienne Rich
Naiset tekevät suurimman osan lasten murhista Yhdysvalloissa. Heidän osuutensa lasten pahoinpitelyyn on suurempi kuin miesten. Sisarusten ja vanhusten pahoinpitelyyn se on yhtä suuri kuin miehillä. Neljännes lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä, valtaosa vastasyntyneiden murhista sekä huomattava osuus puolison pahoinpitelyistä on naisten tekemiä – Patricia Pearson
Äidillä on valta… antaa tai olla antamatta itse selviytyminen – Adrienne Rich
Ei pidä unohtaa, että äidin vaikutus vastasyntyneeseen ei määrää ainoastaan hänen naiskuvaansa vaan myös kuvan hänestä itsestään. Ihminen, joka hänestä tulee ja maailmaan lähtee, ei ole hänen itsensä rakentama. Hän ilmestyy äitinsä kehosta ja äiti on hänen ensimmäinen ympäristönsä ja maailmansa. Eikö äidin tietoisuus ja käytös muokkaa lasta rajulla tavalla? Miksi naiset eivät sitten tunnusta rooliaan miehen psyyken muovaajina? Tällainen välttely kertoo paljon.
Lapsen ensimmäiset kokemukset siitä, mitä on olla mies ja nainen alkavat niistä kuvista, jotka syntyvät hänen psyykessään äidin vaikutuksessa.
Ranskalainen psykologi Jacques Lacan totesi, että jos nämä mieleen heijastuneet kuvat ovat pahoja, tulee siitä perusta kaikelle tulevalle patologialle. Hänen ajatuksiinsa yhtyivät brittiläinen psykologi R. D. Laing sekä itävaltalainen psykologi Heinz Kohut.
…äiti aiheuttaa skitsofreniaa antamalla ristiriitaisia viestejä, samanaikaisesti sekä työntämällä lasta pois että vetämällä tätä luokseen… Hän heijastaa negatiivisen omakuvansa lapseensa: hänen kyvyttömyytensä hyväksyä itsensä naisena tekee hänestä kyvyttömän hyväksyä miehuutta, mukaan lukien poikansa – Wolfgang Lederer (Fear of Women)
Psyyken pääasiallinen toiminta on fantasia ja mielikuvien luominen – Jeffrey C. Miller (The Transcendent Function)
Kuten mainitsen Dragon Motherissa, äidin keskeinen tehtävä on vastaanottaa vastasyntyneen lapsensa projektiot. Projisoitua kuvaa ei kuitenkaan välttämättä käsitellä luottamuksen arvoisesti. Hirviöäiti ottaa vastaan, mutta ei heijasta takaisin tervettä kuvaa. Silloin takaisin heijastettu kuva, jonka lapsi omaksuu, ei olekaan hänen todellisen minänsä kuva. Lacan sanoo, että usein onkin kyse vääristymästä. Kuitenkin, oli se miten valheellinen tahansa, lapsen on se kuva otettava vastaan. Hänen on elettävä sen mukaan ja mukautettava todellinen itsensä siihen. Tuo kuva ei ole hänestä itsestään, vaan kuva siitä, mitä hänen äitinsä haluaa, tarvitsee ja odottaa hänen olevan.
…äiti toimii peilinä pikkulapselleen heijastaessaan vastauksena takaisin lapsen olemassaoloa… katsoessaan äidin takaisin katsoviin kasvoihin vauva löytää tunteen omasta henkilökohtaisesta olemuksestaan – Ann Belford Ulanov ( Receiving Woman )
Olemassaolokykymme perusta on alkuperäisessä äiti-lapsi -suhteessa –ibid
Nekin, joihin viittaamme käsitteillä maskuliini ja feminiini ovat lopulta kuvia. Ne kuvat tulevat meille vauvana, äidin välityksellä. Jos hän ei ole emotionaalisesti terve, miten voisivat nämä kuvatkaan olla? Lacanin mukaan minäkuva voi olla väärennös, jolloin tapahtuu mukautuminen johonkin keinotekoiseen ja vieraaseen. Silloinkin lapsen on alistuttava äitinsä vastaprojektioon. Onko lapsi siis syyllinen lähtiessään maailmaan mentaalisesti silvottuna ja neuroottisena?
Vääristynyt minuus on tuomittu projisoimaan pahansuopia mielikuvia muihin. Minkä tahansa mielikuvan ja vaikutelman nainen muodostaakaan lapsen psyykeeseen – äidin ansiosta – heijastuu se väistämättä kaikkiin hänen myöhemmin kohtaamiinsa naisiin läpi elämän.
Yksittäisten naisten odotetaan sitten mukautuvan näihin heijastuneisiin kuviin. Jos näin ei tapahdu, syntyy konflikteja. Todetaan, että henkilö ‘ei ole mukava’ tai ‘ei sovi minulle’, vaikka todellinen ongelma onkin minäkuvassa, minä-skeemassa. Se on konfliktien lähde ja tärkein syy suhteiden romuttumiselle. Lopulta, kuinka voisin kokea täyttymystä toisen ihmisen kanssa, jos kuva, johon hän suhtautuu ei ole edes todellinen minuuteni? Mistä sain identiteettini? Milloin asiat menivät pieleen ja miten? Todella harvassa ovat ne, jotka nämä selvittävät.
Tutkiessani nuoria, joilla oli heikko minäkäsitys, huomasin että monilla, vaikkakaan ei kaikilla, oli äiti, jolla oli itsellään heikko minäkäsitys. Äidit myös pelkäsivät eroa lapsestaan ja yrittivät estää sen hinnalla millä hyvänsä – James F. Masterson
Lisäyksenä Lacanin oivallukseen äiti-lapsi -dynamiikasta todettakoon se tosiasia, että tyypillinen äiti kokee uhkana lapsen toiseuden ja erillisyyden sekä tämän väistämättömästi kehittyvän itsenäistymisen. Äidin tunne absoluuttisesta kontrollista heikkenee lapsen kasvaessa. Lopulta tulee aika, jolloin hän menettää lapsensa maailmalle. Tämä on erityisen uhkaavaa äidille, joka ei tue lapsensa suvereniteettiä ja itsenäisyyttä millään tavalla. Myrkyllinen äiti voi salaa paheksua ja syyttää lastaan siitä, että tämä on ”vienyt pois” hänen ainoat vallan ja kontrollin tunteensa.
Jokaisella taaperolla on kaksi rinnakkaista kuvaa äidistään: ”hyvä”, joka koostuu ilon, lohdun, lämmön ja kiintymyksen kokemuksista, sekä ”paha”, joka muodostuu niissä kokemuksissa, joissa äiti turhauttaa lasta, osoittaa tähän tyytymättömyyttä, rankaisee tai vahingoittaa tätä fyysisesti – J. C. Rheingold
Tavallista on, että äitiä ei kiinnosta lapsensa todellinen identiteetti. Hän on kiinnostunut ainoastaan siitä, miltä äitiys hänestä itsestään tuntuu. Feministien tulisikin aloittaa tyrannian tutkimuksensa tästä lähtökohdasta.
…vetäytyneet, itseensä ja omaan maailmaansa uponneet äidit, tehokkaat, mutta välinpitämättömät äidit, julmat ja vainoavat äidit, yliherkät ja ylisuojelevat äidit, jäykästi hallitsevat ja tunkeilevat äidit, viettelevät ja kastroivat äidit; puritaaniset ja syyllistävät äidit; äidit jotka tyrannisoivat aidon tai useimmiten teeskennellyn sairauden varjolla; marttyyriäidit ja surulliset äidit; skitsofreeniset äidit; itsemurhaa hautovat äidit; äidit jotka eivät vapauta lasta symbioosista; äidit jotka käyttävät hyväksi lasta tyydyttääkseen omia tietoisia ja tiedostamattomia tarpeitaan; äidit, jotka tekevät lapsistaan syntipukin tai ajavat hänet rikollisuuteen… äidit, jotka ailahtelevat vihamielisyyden ja katumuksen välillä – J. C. Rheingold
Myrkyllisen äidin asenne jälkeläisiä kohtaan on vihamielinen ja dominoiva. ”Söit minun kehostani elääksesi, joten olet minulle kaiken velkaa… Minulla on oikeus vaatia täydellistä uskollisuutta ja kiitollisuutta… Olet minulle velkaa koko olemuksesi.”
* * *
Feministit tarttuivat toiseenkin otolliseen ajatukseen, joka sisällöllisesti tarkoitti Carl Jungin teorioiden perusteetonta kumoamista. Jung uskoi, että miehet ja naiset ovat psykologisesti toistensa peilejä. Hänen syvällisen teoriansa mukaan miehen sielu on feminiininen ja naisen sielu tosiasiassa maskuliininen. Yhdessä oppilaidensa kanssa hän vahvisti tämän kiehtovan kontraseksuaalisuus-teorian paikkansa pitävyyden tuhansien terapeuttisten istuntojen kautta.
60-luvulla kolmannen– ja neljännen aallon feministit alkoivat väittää, että Jung on väärässä: ”Naisen sielu ei ole maskuliininen! ‘Animus’ ainoastaan palvelee naista sielunsa löytämisessä ja itsekseen tulemisessa. Se on kuin soihtu, jonka avulla hänen ominaisuutensa, lahjansa, pyhyytensä ja muut erityislaatuisuutensa – jotka eivät ole minkään maskuliinisen voiman aikaansaannosta – tulevat esiin. Hän pääsee tarkkailemaan todellisia kasvojaan Animuksen kautta, mutta ei ole tälle kiitoksen velassa. Toisin sanoen, feminiiniin verrattuna maskuliini on vähempi- ja alempiarvoinen.”
Tietenkään tätä uudistettua näkemystä jungilaisten arkkityyppien roolista ei laajennettu koskemaan miehen sielua. Heidän sielunsa pysyi naisellisena. Taustalla oli ajatus, että kaiken elämän ja tietoisuuden perusta on feminiininen, tai oikeastaan nainen, joka on todellisuuden ikuinen ja iankaikkinen perusta. Ja koska feminiininen ja naispuolinen ovat niin selvästi ylivoimaisia, maskuliinisuutta on alennettava, kun on kyse naisen olemuksesta.
Feministit ottivat teorian vastaan innoissaan: ”Saimme vihdoin vapauden.” Miehiä oli nyt mahdollista pitää alempina – sisimmältään pelkkinä raiskaajina – ja ”sisäinen” mies oli mahdollista alentaa juoksupojan tasolle. Kun Animus on tehnyt tehtävänsä, se voi lähteä matkoihinsa, koska sitä ei enää tarvita mihinkään.
Kuitenkin, kuten Jungin teorian tuntevat hyvin tietävät, minkä tahansa arkkityypin roolin väheksyntä tai mustamaalaaminen on tuhoisaa. Naisesta, joka laiminlyö maskuliinista puoltaan, tulee psykologisesti passiivinen, puolustuskyvytön, kiusattu, neuroottinen ja hänen sisäinen eheytensä hajoaa. Hän näkee itsensä kaiken ja kaikkien uhrina.
Hän ei ainoastaan menetä kiinnostustaan miehiä kohtaan tai kykyään ymmärtää sukupuoleen sidottua persoonaansa, hän menettää myös kykynsä erottaa hyvät miehet pahoista. Tämä selittää sen, miksi monet woke-naiset valitsevat mieluummin huonon miehen. Hänen sisäinen Animuksensa ei luo enää positiivisia, terveellisiä mielikuvia tai fantasioita miehistä. (Samaan liittyy myös naisten kertomat seksuaalifantasiat, joissa heidät raiskataan.)
Hän menettää suuntansa myös sosiaalisesti ja ammatillisesti. Eksyneenä hän etsii pian turvaa jostain joukkoliikkeestä ja kollektiivisen yhteismielisyyden transsista. Hän on valmis uhraamaan viimeisenkin tuntemuksen omasta erillisyydestään samanlaisuuden nimeen vannovan väkijoukon alttarilla.
Arkkityypin kieltäminen ei tietenkään johda hyvään. Sen seurauksena arkkityyppi on ainoastaan pakotettu ilmestymään vihamielisessä muodossa. Se valtaa psyyken, musertaa egon, ja jättää jälkeensä kaaosta ja hulluutta.
Totuus on, että suurin osa nykyajan naisista – erityisesti woke-liikkeessä – on negatiivisen Animuksen riivaamia. Tätä kuvaa sekin, että feministit tiukasti uskovat puhuvansa ”totuutta” ja tietävänsä kaiken kaikesta.
Juuri daimonisen Animuksen alitajuisesta vaikutuksesta johtuu, että useimmat naiset uskovat olevansa toisen luokan kansalaisia. Loitsua ei niin vain rikota.
Siinä missä terve ja vääristymätön Animus johdattaa naisen Aidon Itsensä sisäiselle valtaistuimelle ja sisäiseen feminiinisyyteensä, daimoninen Animus toimii päinvastoin. Se johtaa naisen täydelliseen tuhoon seksuaalisesti, sosiaalisesti ja psykologisesti.
Hulluus ei kuitenkaan lopu tähän. Yhdessä Jungin näkemyksen idioottimaisen vääristämisen kanssa Animus määriteltiin uudestaan, liittämällä se naisen huonoon käytökseen.
Nyt naisen väärä ja kiero käytös selitetäänkin sisäisellä ‘maskuliinisuudella’. Julmuus, viha, aggressio, kunnianhimo, petos, irstastelu jne. eivät johdukaan naisen korruptoituneesta sielusta, vaan siitä, että Animus ja maskuliininen energia edelleen heissä jotenkin pääsee ruumiillistumaan – ja ilman sitä kaikki olisi hyvin. Jonain päivänä he muodostavat yhteiskunnan, jossa heidän ei tarvitse enää ilmentää näitä kauheita maskuliinisia piirteitä. Mikä paratiisi onkaan luvassa – hyvyyden Gynokratia ihan kulman takana!
Voimme nähdä nykyajassa tämän vinoutuneen ajatuksen vaikutukset. Miesten luoma maailma onkin olemassa vain sitä varten, että naiset viihtyisivät. Mitä miehet tuottavat, on olemassa siksi, että nainen voi leikkiä sillä ja tutkiskella sen kautta itseään. Hänen ei kuitenkaan tarvitse olla tästä mahdollisuudesta kiitollinen, koska hän on lähtökohtaisesti täydellinen. Hänen paremmuutensa vahvistaa se, että hän on kaiken elämän antaja. On ihan mukavaa ja tarkoituksenmukaista, että hänen alamaisensa muovaavat hänelle mielenkiintoisen maailman täynnä erilaisia pehmusteita, mukavuuksia ja peilejä, vaikka se kaikki onkin aika turhaa. Kun uutuudenviehätys haihtuu ja into laimenee – haukotus – kaiken voi purkaa pois.
”Heittäytykäämme maailman tuottamiin iloihin – mutta työmuurahaiset varokoot nahkaansa, jos viihdykkeet eivät miellytä!”
Näemme siis millaisia välineitä feministit käyttävät vastustaessaan miehiä ja aurinkomaailman merkityksellisyyttä.
Heidän väitteensä romuttuvat, kun oivaltaa, miten he vääristelevät psykososiaalisia ja myyttisiä käsitteitä. Feministien mukaan feminiini periaate on elämän ja tietoisuuden henkinen pohja ja jungilaisen Erich Neumannin teorian mukaan se edustaa syklistä alitajunnan alkua, josta kaikki syntyy. Ok, selvä. Se ei silti tarkoita, että se olisi ylivertainen olemisen muoto. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että kyseessä on unen kaltainen tiedostamaton eriytymättömyyden tila. Todellinen ihme onkin se impulssi, jossa egon alkio sekoittuu tuohon syvyyden muotoon ja alkaa liikkua kohti tietoisuuden valoa. Mikä aiheuttaa tämän ainutkertaisen, pystysuoran nousun? Tätä fallista ilmentymää kuvataan pisteenä ympyrän sisällä. Lauetessaan se nousee ylöspäin kuin raketti alkulähteestä, kaikkeuden lähtökohtaisesta matriisista, jota usein kuvataan jumalattarena. Psykologisilla termeillä se on maskuliininen periaate. Ilman sen tietoisuuden saavuttavaa vaikutusta mikään feminiinistä periaatteesta – kaiken lähtökohdasta – ei olisi ymmärrettävää. Itseasiassa, mitään ei olisi. Miksi feministit sitten tukeuvat teorioihin, jotka korostavat tiedostamattoman ylivertaisuutta? Miksi feminiiniä nostetaan maskuliinin yläpuolelle, jos on nimenomaan individuaation alkusysäyksen aiheuttavan fallisen maskuliinin ansiota, että meillä ylipäätään on korkeampaa tietoisuutta ja ymmärrystä? Jokin ei nyt ihan täsmää.
Ernst Cassirer osoitti, kuinka kaikissa kansoissa ja uskonnoissa luominen näkyy valon luomisena. Siten tietoisuus, joka manifestoi itsensä valona kontrastiksi tiedostamattoman tilan pimeydelle, on luomismytologian todellinen ”objekti” – Erich Neumann
Feministinen ajattelu ei kulje logiikan eikä totuuden polkua. Yksinkertaisesti kaikki mitä tiedämme todellisuuden luonteesta, kosmoksesta ja psyykestä – makro- ja mikrokosmoksista – tulee meille maskuliinisten periaatteiden ja taipumusten kautta, mukaan lukien tieto mielen alkuperästä.
Onkin loogista todeta, että 1 ennemmin kuin 0 on ylin ja aktiivisin luova voima. Jos näin ei tehdä, korotetaan tiedostamaton tila tietoisuuden yläpuolelle; missä ei ole mitään järkeä eikä se johda mihinkään.
Ilmeisesti siksi, että Jung ja Neumann olivat valkoisia eurooppalaisia miehiä, heidän teoriansa voi ohittaa hölynpölynä. Feministinen akateemikko voi murjoa ja muovailla näitä teorioita mahtipontisuuksissaan miten haluaa, hän kun ei ole kiitollisuudenvelassa yhdellekään miespuoliselle oppineelle mistään.
Tarkemmin ottaen toisen tietoisuuden puolen hylkääminen merkitsee henkistä taantumista. Polariteetit ovat välttämättömiä ja ontologisia. Ristiriita toisen puolen kanssa merkitsee automaattisesti sotkua toisessakin puoliskossa. Tämän universaalin lain toteamiseen emme tarvitse Freudia tai Jungia. Ei tarvitse kuin alkaa seurata, mitä tapahtuu psyykelle, joka vääntyy epätasapainoon.
Ulkoista miestä ja sisäistä maskuliinia polariteettia kohtaan ilmenevä antipatia paljastaa paljon naisen patologiasta. Ehdottomuus naispuolen korostamisessa johtaa massiiviseen epätasapainoon kaikilla tasoilla. Nämä kierot teoriat vaikuttavat myös hyviin naisiin ja saavat heidät vaalimaan hulluja ideoita.
Kuten todettua, tämä epätasapaino on merkki taantumisesta. Maskuliinisuuden hylkääminen tai sen merkityksen vähättely johtaa ‘maaginen lapsi’ -ajattelun irrationaalisiin kehäpäätelmiin, ilmiö josta löytyy paljon esimerkkejä ympäriltämme. Taantumuksen aiheuttaman luonnollisen järjestyksen murenemisen kompensointiyritys, jolla yritetään luoda järjestystä romahtaneeseen maailmankuvaan, johtaa väliaikaiseen egon inflaatioon. Eräs esimerkki tästä on kieliopin muokkaaminen pronominien osalta. Senkin juuret juontuvat alitajuiseen antipatiaan elämää ja todellisuutta, erityisesti sankarin aurinkomaailmaa kohtaan.
Lopputuloksena tästä kaikesta on väistämätön feminiinisen periaatteen inflaatio.
Jokainen Jungin teoriaan perehtynyt tietää, miten tämä olemisen irvikuva muodostuu. Se on feminiini-prinsiippi Animan negatiivisen puolen vihamielistä ilmentymää – vastakohtaista ja daimonista muotoa – jonka päämääränä on psyyken hajottaminen ja tuhoaminen. Näin kovan hinnan maksamme, jos aiheutamme epätasapainoa psyykelle. Toisin sanoen, jos sotkemme asiat Animuksen kanssa, kohtaamme sen vastapuolen Animan raivon ja vihan.
Psyyken arkkityyppiset rakenteet ovat psyykkisiä elimiä, joiden toiminnasta yksilön hyvinvointi riippuu ja joiden vaurioitumisella on tuhoavia seurauksia… ne ovat vääjäämättömiä neuroottisten ja psykoottisten häiriöiden syitä ja ne käyttäytyvät kuten mikä tahansa laiminlyöty tai pahoinpidelty fyysinen tai orgaaninen toiminnallinen kokonaisuus – Erich Neumann
Jokainen arkkityyppi on ominaisuuksiltaan kujeilija, ja hyvästä syystä. Tämä on totta erityisesti Animan kohdalla: hän on keskeisin luoja niille mielikuville, jotka määräävät sekä minäkuvaamme että vaikutelmia, joita saamme toisista.
Feministi (ja feminiinistynyt nainen) ajautuvat hänen pauloihinsa.
Anima on symbolinen ja arkkityyppinen hahmo, joka koostuu maagisista, houkuttelevista ja vaarallisen kiehtovista elementeistä, jotka tuottavat sekä hulluutta että viisautta – Erich Neumann
Projektioiden vetäytyminen tekee Animasta sen, mitä hän alunperin oli: arkkityyppisen kuvan, joka oikealla paikallaan toimii yksilön eduksi. Egon ja maailman välissä hän toimii kuin alati muuttuva Shakti, joka kutoo Mayan verhoa ja tanssii olemassaolon illuusiota. Mutta toimiessaan egon ja piilotajunnan välillä Animasta tulee kaikkien jumalallisten ja puolijumalallisten hahmojen muodostaja pakanajumalattaresta neitsyeen, Graalin maljan lähettiläästä pyhimykseen – Carl Jung
Hän suoltaa esiin kaiken hallitsevia kuvia ja fantasioita, jotka ottavat otteen feministin mielestä. Yksi kuva muiden joukossa on hermafrodiitti, joka saa ihmisen luopumaan seksuaalisista polariteeteista ja hylkäämään ne. Tästä seuraa normaalin seksuaalisen identiteetin hajoaminen ja homoseksuaalisten ja LBGTQ -tyyppien lisääntyminen.
Se siitä rakastetusta feminiinisestä periaatteesta. Feministeillä itsellään ei ole aavistustakaan niistä vaaroista, jotka he ovat vääristyneillä ideoillaan ja käyttäytymisellään aiheuttaneet. He eivät näe, että heidän vihollisensa ei ole mies, vaan Dark Mother Divine, pimeä, ‘jumalallinen’ äiti.
* * *
On vielä muitakin asioita, joihin feministit ovat syyllistyneet. Hahmotan yhdeksän päävirhettä:
Ensimmäinen virhe: Naisen ja feminiinin yhdistäminen. Tämä tehdään feminiinisen periaatteen ylivoimaistamiseksi vastakohtaansa nähden, vaikka selvästikään nainen ja feminiini eivät ole yksi ja sama asia. Miehillä on feminiinisiä piirteitä ja naisilla maskuliinisia piirteitä. Maskuliini ja feminiini ovat tyyppikäsitteitä, jotka ylittävät sukupuolten rajat. Vaikka feministit vaalivat alkukantaista kuvaa, jonka mukaan kaikki elämä syntyy feminiinistä, he eivät kykene määrittelemään sitä ylöspäin suuntautuvaa impulssia, josta kasvu lähtee kohti aurinkomaailman valoa, feminiinisen kuilun pysähtyneisyyttä ja alaspäin painavaa vetovoimaa vastaan pyrkiessään. Tämä maskuliininen voima on todellisuudessa elämän lähtökohta.
Toinen virhe: He vähättelevät fyysistä miesten roolia sekä merkitystä ja edetessään karsivat pois kaiken maskuliinisuuden miesten olemuksesta. Erityisen paljastavaa on, miten johtavat feministit muokkasivat Jungin käsityksiä. Nykyfeministien päämäärä on purkaa pois kaikki sukupuolten väliset eroavuudet.
Kolmas virhe: Mahdollisten sekä todennäköisten syiden ohittaminen vastaukseksi heidän itse esittämiinsä kysymyksiin siitä, miksi naisia on sorrettu.
Neljäs virhe: Mielenkiinnon puute naisten rikollista historiaa kohtaan, joka olisi oikeutettu tutkimuskohde. Jos naisen rikollinen käyttäytyminen on ollut miehelle uhka, on miehen pelko naista kohtaan – jos sellaista ilmenee – ainoastaan rationaalista.
Viides virhe: Vakuuttuneina siitä, että miehillä on ollut ainoastaan helppoa läpi koko historian, feministit törkeällä tavalla vaativat itselleen oikeuksia ja mahdollisuuksia, joita ei uloteta muuhun ihmiskuntaan. ”Kaikki meille, ei mitään miehille” -vaatimuksilla ei ole mitään rajoja.
Kuudes virhe: He kuvittelevat itsensä ylivertaisiksi synnytyskykynsä vuoksi. Samalla, kun he vihaavat stereotypioita, heidän omat kirjansa vilisevät miehiin liittyviä yleistyksiä.
Seitsemäs virhe: Kampanja miehiä ja miesten maailmaa vastaan on tuomittu epäonnistumaan. Naisilla ei silti ole aikomusta luopua siitä, oli pakkomielteisten feministien tavoite mikä tahansa. Se on naisten suuri voimavara ja saavutus.
Kahdeksas virhe: Matrofobian (elektra-kompleksin) täydellinen kieltäminen. Naiset mieluummin välttelevät koko asiaa. He idealisoivat äitejään ja kääntävät vihansa isiään ja ylipäätään miehiä kohtaan. Tämä tekee heistä totuuden vihollisia ja luo vahingollisen sisäisen tilan, jossa arkkityypit muuttuvat antagonistisiksi tai daimonisiksi. Feminiininen periaate kääntyy oletettuja kannattajiaan vastaan.
Yhdeksäs virhe: Liittyminen atavistisiin, primitiivisiin energioihin ja kuviin, jotka johdattavat tuhoon. Ilmiötä löytyy sekä yksilöistä että ryhmistä.
Woke-heränneistä naisista löytyy uudenlaista kaksinaamaisuutta ja harhaluuloisuutta. Mitä esimerkiksi ajatella heidän väitteestään, että he ovat ‘luonnollisia’? Löytyykö väitteelle perusteita? Ei todellakaan. Suurin osa länsimaisista naisista on 100-prosenttisesti kaupungistuneita, ja tyytyväisiä tilanteeseen. He kokevat luonnollisen maailman uhkaavana. Kiinnostus luontoa kohtaan liittyy suurimmaksi osaksi vain sen esteettisyyteen ja virkistävään vaikutukseen.
Woke-naiset ovat kyvyttömiä näkemään, että heidän omat läpimädät ideansa ja temppunsa tuottavat heille heidän oman tuhonsa. Ymmärtävätkö he, että heidän päämääränsä vapautua miesten odotuksista ja projektioista voi johtaa siihen, että miehet toimivat heidän toiveensa mukaisesti? Pitävätkö naiset siitä, että miehet sanoutuvat irti perinteisistä rooleistaan? Todellisessa elämässä kaiken sen, mistä emme itsessämme pidä, löydämme ihmissuhteissa. Itseymmärrys ilmenee suhteessa muihin. Alamme ymmärtää eri puolia itsestämme, niitä joista pidämme, ja niitä joista emme pidä, empaattisissa suhteissamme muihin samassa prosessissa oleviin ihmisiin.
* * *
Jungilaisen käsityksen mukaan yksi eniten suhteissa konflikteja aiheuttavista mekanismeista on projektiot. Freudilaiset tuntevat idean transferenssinä. Useimmat feministit kirjoittavat asiasta paljonkin, mutta heidän näkemyksistään puuttuu syvyys.
Kirjoittaessaan naislukijoilleen feministikirjailijat rohkaisevat naisia ”vapautumaan” miesten heihin kohdistamista projektioista.
Tämä neuvo on alusta asti täysin väärä, eikä neuvon noudattamiseen liittyviä huomattavia vaaroja mainita lainkaan.
Ensinnäkin, projektiomekanismien havainnointi on mahdollista ainoastaan ihmissuhteissa. Näin ollen suhteista pakeneminen vain projisointia välttääkseen ei ole hedelmällinen ratkaisu.
Projektiot ovat täysin luonnollisia. Ne ovat seurausta tarkoituksellisuuden kyvystä, keinosta, jonka avulla pääsemme käsiksi objektien ja muiden ihmisten maailmaan. ‘Empatia’ on tavallisempi sana kuvaamaan tätä prosessia. Projektiot syntyvät tämän välttämättömän prosessin kautta, jossa suuntaudutaan maailmaa kohti. Kuten Hegel totesi, empaattinen suuntautuminen toisia ihmisiä kohti on tärkein keino Itsen löytämiseksi.
Mies tai nainen, joka estää tämän luonnollisen prosessin, tuhoaa lopulta itsensä. Minä – Sinä -vuorovaikutusta ei voi rikkoa menettämättä järkeään. Tämä on aksiomaattista, joten miksi feministit eivät ymmärrä sitä? Koska heiltä puuttuu empatia. Keskivertofeministi on persoonaltaan patologinen: ehkä hysteerinen, masentunut, pakkomielteinen tai skitsoidi.
Meillä kaikilla on neuroottisia oireyhtymiä ja luultavasti hyvästä syystä. Ja kaikki juontuu siihen kohteluun, jota saimme äitiemme käsissä. Mutta vain rajatilahäiriöiset ja äärimmäisen patologiset tyypit aiheuttavat huolta tätä nykyä.
Woke-tyypeillä ei itsellään ole mitään annettavana ihmissuhteissaan. Koska heiltä puuttuu ydinminä, heillä ei ole mitään olennaista tai elintärkeää löydettävänä itsestään sen peilin kautta, jonka toinen tarjoaa. Heillä on tarjottavana ainoastaan pakkomielteinen halunsa muuttaa kaikki muut itsensä kaltaisiksi. Ja se onkin toiminut tehokkaasti.
Woke-naiset eivät näytä ymmärtävän, että hylkäämällä miesten odotukset ja projektiot he rohkaisevat miehiä tekemään samoin ja hylkäämään naisten heihin suuntaamat projektiot. Tietenkään feministit eivät tätä mahdollisuutta käsittele, eivätkä myöskään ota huomioon niitä seurauksia, joita koituu naisille silloin, jos miehet lakkaavat huomioimasta heidän tarpeitaan.
Ottaen tämän tosiasian huomioon, miten feministit voivat sanoa, etteivät he tarvitse miehiä? Jungin mukaan epätäydellisyyksien näkeminen toisessa on ensimmäinen askel niiden tunnistamiseen omassa itsessä. Tämä on erittäin terveellistä ja tuottaa sen, että miesten ja naisten väliset konfliktit lievenevät silloin, kun tämä vuorovaikutuksen dynamiikka ymmärretään oikein. Miksi sitten feministit ohittavat tämän ratkaisevan tärkeän seikan? Se puhuu omaa kieltään, kovaan ääneen. Loppujen lopuksi, miksi kukaan niputtaa kaiken pahan yhteen ja projisoi sen sitten kokonaisuudessaan johonkin toiseen ihmiseen? Miksi kieltää itsessään oleva pahuus näin patologisissa mittasuhteissa? Siihen täytyy olla joku syy.
Kun naiset kovettuvat miehiä kohtaan feministisen propagandan ja ohjelmoinnin vuoksi, eivätkä enää pysty tarjoamaan sitä, mitä miehen feminiininen puoli tarvitsee, palvelevatko he feminiinisyyttä, vai toimivatko he sitä vastaan? Feministit eivät hyväksy, että miehellä on feminiininen puoli, koska tämä tosiasia vaarantaa koko heidän asemansa. Jos naisilla on maskuliininen halu menestyä – ja jos he ovat kunnianhimoisia ja kilpailuhenkisiä – heidän tulisi myöntää, että miehillä on feminiininen puoli ja halu tulla hyväksytyiksi, hoidetuiksi ja rakastetuiksi. Käytännössä tämä tarkoitaa sitä, että kun nainen alentaa miehen, hän alentaa myös tämän feminiinin puolen, jolloin hän on syyllinen psyykkiseen ja emotionaaliseen erotteluun. Naiset syyttävät miehiä siitä, että nämä eivät palvele heidän feminiinistä puoltaan ja lesbot kääntyvät naisrakastajien puoleen juuri tästä syystä. Vaikuttaakin vahvasti siltä, että feministeillä on piuhat solmussa.
* * *
Palataan projektio-ongelmaan. Kuten sanottua, feministit ovat esittäneet tämän ilmiön olevan ihmissuhteiden suurin vaaratekijä. Naisten oletetaan torjuvan miesten projektiot sekä odotukset, ettei heidän tarvitsisi tulla rakastajiksi, vaimoiksi eikä äideiksi. Heidän tulee vapautua näistä rooleista sekä torjua miehet, jotka ”pakottavat” heidät olemaan sellaista, mitä he eivät ole.
Vaikka tämä kaikki kuulostaisi vielä paperilla ihan hyvältä, on otettava huomioon miesten kokonaisvaltainen reaktio. Voi nimittäin hyvinkin olla, että naiset eivät sitten pidäkään siitä, kun miehet lakkaavat toimimasta eunukkeina, juoksupoikina ja työmuurahaisina.
Projektioiden pakoilu ei ole helppo tehtävä, eikä koko ajatus ole edes uskottava. Kuten Hegel ja Buber korostivat, oman identiteetin löytäminen tapahtuu suhteiden kautta. Jopa primitiivisessä isäntä-orja -suhteessa identiteetistä paljastuu jotain.
Projisointi ei ole ainoastaan todiste piilotajunnan olemassaolosta ja toiminnasta, sillä on myös rooli tutustuessani itseeni muiden kautta. On mukava kuulla tutuiltamme, kuinka he näkevät meidät. Se tekee meille hyvää ja näin käytämme muita peileinämme. Koko prosessi on riippuvainen empatiasta ja se myös rakentaa empatiaa, jotta sivilisaatio voisi edetä terveesti ja tuottavasti. Ne, jotka haluavat heikentää sivilisaatiota, vastustavat empaattisia suhteita. Voimme varmaan tunnistaa nämä nekrofiiliset tyypit melko helposti.
Olennainen tosiasia on, että projektiot ovat vastavuoroisia. Kumpikaan sukupuoli ei ole niistä vapaa, eikä kukaan voi väittää olevansa. Siksi feministien neuvot ovat ytimeltään merkityksettömiä. Projisoinnin kieltäminen voi johtaa empaattisen yhteyden täydelliseen romahtamiseen.
Kuten Jung tiesi, projektiot ovat kuvia ja aiemmin totesin mistä ne tulevat. Kuva itsestämme on suurelta osin äitimme psyyken tuote; fakta joka feministejä ei kiinnosta.
Psykologit varoittavat vaarasta, joka syntyy silloin kun projisoidut kuvat syrjäyttävät todellisen kuvan. Näin tapahtuu, koska sekä miehet että naiset pyrkivät mentaalisesti hallitsemaan koettua todellisuutta. Todellisuuden on vastattava itsellemme mieluisinta kuvaa tai ylipäätään mielikuvaamme siitä. Näin myös silloin, kun kuvamme on täysin irrationaalinen ja vinoutunut.
Kirjailija Anais Nin sanoi, että emme näe todellisuutta kuin se on, vaan sellaisena kuin haluamme sen olevan.
Tämä tilanne muuttuu vasta kun aidosti arvostamme todellisuutta ja annamme sen olla sellainen kuin se on. Samoin projektiot lakkaavat luonnollisesti vasta, kun ihmistä arvostetaan omana itsenään. Isäntä–orja -suhde kehittyy terveemmäksi minä-sinä -suhteeksi. Toinen ihminen saa Sinä-olemuksen vasta, kun olen itse noussut autenttisen Minä-olemukseni tasolle sen todellisimmassa ja vahvimmassa merkityksessä. Jos en kykene tähän, olemukseni pysyy tasolla ”Se”, enkä myöskään kykene antamaan toiselle Sinä-olemusta. Suurin osa ihmissuhteista pysyy Se-Se -tasolla. Useimmille ihmisille se sopii ja aivan erityisen hyvin se sopii woke-tyypeille. Se on heidän suosima tietoisuuden tila.
Joka tapauksessa tosiasia on, että huonoista puolistaan huolimatta projisointi on tarpeellista. Jokainen tekee sitä, eikä kumpikaan sukupuoli voi sanoa olevansa parempi ilman sitä. Se on avainmekanismi Itsen etsinnässä. Ainoastaan itseytensä kadottaneet eivät sitä tarvitse.
Projisoinnin kieltäminen ilmenee yhdestä yksinkertaisesta syystä, jota feministit eivät myönnä; se on kivuliasta. Beta-tyypit eivät kestä pienintäkään kipua ja elävät elämänsä kärsimystä vältellen. Tämä näkyy hyvin myös urbaanin ympäristön toteutuksessa. Erityisesti naiset kokevat kärsimyksen kielteisenä ja siksi heitä kiinnostaakin erilaiset poliittiset korrektiudet ja konseptit, kuten ‘tosiasiallinen tasa-arvo‘. He ovat aina joko ”loukkaantuneita” tai ”triggeröityneitä” inhottavan todellisuuden vuoksi ja vannovat ”cancel-kulttuurin” nimeen.
…yhteiskunnassamme heikkoja eivät ole ne, jotka kärsivät vaan ne, jotka pelkäävät kärsimystä – Arno Gruen
…tietoisuus syntyy ainoastaan mukavuusalueen ulkopuolella. Sanontaa ”tarve on keksintöjen äiti” mukaillen, konfliktia on mahdollista kutsua tietoisuuden äidiksi. Kun kaikki on hyvin, soljumme virran mukana. Vasta kun asiat lakkaavat sujumasta, tulemme tietoisiksi elämämme olosuhteista ja heräämme aktiiviseen rooliin kohtalomme suhteen. Tämä on yksi syy sille, miksi sota nopeuttaa kehitystä – Mary Harding ( Psychic Energy)
Trendisana ‘tosiasiallinen tasa-arvo’ (equity) on tekosyy matalamman tason Se-Se -suhteelle, jolla korvataan dynaaminen ja korkeamman tason Minä – Sinä -suhde. Jälkimmäinen kun aiheuttaa liikaa ahdistusta. Skitsoidiset ja hysteeriset tyypit eivät kykene kokoamaan tahtoaan ja rohkeuttaan mennäkseen voimakkaiden kärsimysjaksojen läpi. Vain Alfa-tyypit lunastavat voitonnauhansa kestämällä kärsimyksen tuomat haasteet, jonka jälkeen he taas nousevat jaloilleen. Juuri äärimmäisten emotionaalisten haasteiden hyväksyminen ja läpikäyminen määritteleekin keitä he ovat. He eivät halua elää Beta-tyyppien muokkaamassa maailmassa kärsimystä vältellen.
Valeminän tarkoitus ei ole mukautua, vaan puolustautua; se suojaa tuskallisilta tunteilta… valeminä ei pyri hallitsemaan todellisuutta, vaan välttämään tuskalliset tunteet; päämäärä jonka se saavuttaa todellisuuden hallinnan kustannuksella – James F. Masterson (Search for the Real Self )
Edellisten seikkojen perusteella on selvää, että ”projisoinnin välttelyssä” ei ole järkeä. Tosiasiassa siinä on katastrofin ainekset. Siihen turvautuva on jo muutenkin hyvin taantunut. Vain varhaisvaiheessa eriytymättömäksi jäänyt tyyppi voi valita polun, joka johtaa suoraan esi-oidipaaliseen kuumaailman suohon. (Tästä lisää kirjassa Dragon Mother)
Kuvat tarvitsevat energiaa ilmestyäkseen ja kirkastuakseen. Kuvien projisointi vaatii myös huomattavan määrän voimavaroja. Jos ja kun projektiot lakkaavat, huomaamme energiatasojen oudosti nousevan. Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa. Projisoinnit saattavat lakata energiavarastojen lisäämiseksi silloin kun tunnemme elämänvoimamme loppuneen.
Nykyfeministi kannustaa naisia väistämään miesten projisointia ja lopettamaan oman projisointinsa miehiin. Miksi? Onko todellakin kyse vapaudesta? Vai tyhjien polttoainetankkien täyttämisestä? Jos naista alkaa kyllästyttää oma leikkinsä miesten maailmassa samalla itsensä sisäisesti tyhjäksi tuntien – kuten ylensyöminen ja liikalihavuus tilanteen kertovat olevan – voi olla, että projisointi onkin pakko lopettaa, jotta ylipäätään selviytyy.
Luonnollisesti se on kuitenkin väliaikainen ratkaisu ja johtaa lopulta mielen skitsoidiseen hajoamiseen. Irrottautuminen ihmimillisestä kanssakäymisestä ja taantuminen esioidipaaliseen vaiheeseen ei ole tapa säilyttää tai kerätä elämänvoimaa.
Olisi tärkeää, että kiihkofeministit selvittäisivät perusteellisesti mitä hyvää ja hyödyllistä seuraa, kun miehet ja naiset löytävät identiteettinsä ainoastaan kritisoimalla tai kertomalla mitä eivät halua olla? Ainakaan se ei ole kokonaisvaltainen tapa rakentaa identiteettiä, mutta sen naisliike on nyt saanut aikaiseksi. Vaikka miesten projektioiden ja odotusten kumoaminen kuulostaisi paperilla hyvältä, se ei tarkoita, että se johtaisi mihinkään konkreettiseen ja terveelliseen. Niillä jotka tätä toteuttavat pakonomaisesti, ei ole ydinminää. Kaikki on pelkkää julkisivua tai sturm und drang, ‘myrskyä ja kiihkoa’, jotta huomio pysyisi pois todellisuudesta. Hysteerinen vastaväittäminen ei sitä kumoa.
Kuten todettua, ne miehen ja naisen kuvat, jotka myöhemmin ympäristöön projisoidaan, muodostuvat äiti-lapsi -suhteen semioottisessa varhaisvaiheessa.
Samaan aikaan muodostuu lapsen minäkäsitys. Traagisesti se ei välttämättä ei ole aito, josta johtuen alkaa lapsen kolossaalinen sisäinen taistelu. Yliminän kaltaiset kognitiiviset mekanismit syntyvät hillitsemään konfliktia ja tuomaan jonkinlaisen ratkaisun. Epäaito identiteetti tuo kuitenkin pian pintaan neuroottisten piirteiden sekoituksen, joka vaivaa ihmistä koko eliniän ja pilaa hänen ihmissuhteensa.
Feministien tulisi kääntää katseensa äiti-lapsi -suhteeseen. Kritiikki tulisi kohdistaa tässä tapauksessa äidin rooliin.
On heidän tehtävänsä nyt näyttää, miten äiti on historiallisten kuvien arkisto. Jos hän ei ole tästä tietoinen, on siitä selvä haitta hänen jälkeläisilleen, joille hän symbolien välittäjänä toimii. Hän vaikuttaa suoraan siihen, miten hänen lapsensa kykenee vastaanottamaan tietoa oman psyykensä syvyyksistä. Hän joko auttaa tai vaikeuttaa lapsensa suhdetta sekä ulkoiseen että sisäiseen maailmaansa. Tunnustaako hän syyllisyytensä, jos kaikki menee hirvittävällä tavalla pieleen? Ottaako hän vastuun vai syyttääkö tilanteesta jotain muuta? Katso ympärillesi, ja vastaus on ilmiselvä. Ja tämän jälkeen: annammeko moraalittomien naisten ottaa käsiinsä johdon yhteiskunnassa ja sen rakenteissa?
…äitinsä, joka on Itse, yhteiskunta ja maailma yhdessä, kautta lapsi kokee ensimmäisen kerran järjestyksen, rajoituksen, vahvistamisen ja kieltämisen – Erich Neumann
Näemme siis, että älykkäiden feministien keskeisimmät argumentit vuotavat kuin seula. Surullisella tavalla heidän ajamansa näkemykset ovat edelleen trendikkäitä akateemisissa piireissä ja pääsevät myrkyttämään niiden naisten asenteita, joihin niiden vaikutus yltää.
Ironisesti kaiken takana on feminiini periaate. Juuri Animan kujeilija-puoli – antagonistisessa tai daimonisessa muodossa – on se, joka saattaa naisen psyyken psykoosin ja tuhon partaalle.
Anima suhtautuu kielteisesti hyökkäyksiin, jotka kohdistuvat sen vastapuolta, Animusta, vastaan. Psyyken kompensoivan luonteen vuoksi yksi arkkityyppi voi tulla avuksi toiselle, jota kohdellaan väärin. Tämä on tosiaankin nykypäivän ongelma. Anima synnyttää naisten mieliin ahdistavia mielikuvia, jotka johtavat heitä kohti tuhoaan kuin Pillipiipari, samalla kun miljoonat korkeasti koulutetut naiset ovat ilmiöstä täysin tietämättömiä. Miten heidät saataisiin ymmärtämään, että heidän todellinen vihollisensa ei ole mies, vaan synkkä äitijumala, jonka he ovat törkeästi saastuttaneet?
* * *
”Tuntuu, että olen kuolemassa, voimaton ja vajoamassa viidentuhannen paunan painoisen itsevihan alle. Olen kuin mätä puu, sisin täynnä epätoivoa. Toivoton, väsynyt, voimaton, kykenemätön mihinkään. Minua on haavoitettu, olen loukkaantunut ja tuntuu kuin olisin puristuksissa ilman ulospääsyä. Oma tyhjyyteni pelottaa minua. Jos olisi myrkkymalja, joisin sen” (Potilas Jane)
Skitsoidinen persoonallisuustyyppi on kuin ihminen, joka on eksynyt suureen ja rönsyilevään kaupunkiin, eikä tiedä missä on. Jos edessä ei kohoa Eiffel-torni, hän ei tiedä olevansa Pariisissa.
”Kun istun ja yritän tehdä töitä, tunnen oloni loukatuksi, ylikävellyksi, murskatuksi ja haluan vain luovuttaa. En tunne yhteyttä kenenkään kanssa, eikä kukaan tue minua. Olen eksynyt, avuton, enkä selviydy todellisuuden kanssa. Ajelehdin, yksin. Tuntuu kuin minulla ei olisi arvoa tai merkitystä. Hylätyksi tulemisen tunne tuntuu tappavalta enkä pysty tekemään töitä… Voin lähes kuulla äänien kertovan, että on väärin olla oma itseni. Minun on suljettava korvani niiltä tai koen kuolevani. Joten annan periksi” – (Bill)
Tällaisessa surkeassa tilassa ihminen kompensoi sisäisten koordinaattiensa puutteen samaistumalla johonkin jäykkään ideologiaan tai oppiin. Hänen päässään olevien ajatusten on myös pakko olla kalkkeutuneita ja kivikovia. Sujuvuus ja spontaanius puuttuvat kokonaan, jotta mikään ei uhkaisi haurasta turvallisuudentunnetta. Kiukku, kauna ja viha ovat tyypillisiä reaktioita mihin tahansa uhkakuvaan.
…uskoaan ylläpitääkseen nykyihminen luopuu täydellisesti itsetutkiskelustaan. Hän on sokea sille, että rationaalisuudesta ja tehokkuudesta huolimatta hänessä on ‘voimia’, jotka eivät ole hänen hallinnassaan. Hänen jumalansa ja demoninsa eivät ole kadonneet minnekään, ne ovat vain saaneet uusia nimiä. Ne pitävät hänet jatkuvassa liikkeessä levottomuuden, epämääräisten pelkojen, psykologisten komplikaatioiden ja loputtoman pillerien, alkoholin ja tupakan tarpeen kautta sekä ennenkaikkea suurella joukolla neurooseja – Carl Jung
Patologinen tai neuroottinen tyyppi – skitsoidi, hysteerinen, masentunut ja pakkomielteinen – liittyy innokkaasti Joukkoon, joka tuntuu tarjoavan turvaa ja osoittavan suuntaa erämaassa. Yhteistä Joukon jäsenille on, että he kaikki pakenevat itseään. ‘Itse’ onkin suurin ahdistuksen aiheuttaja, koska se vaatii liikaa vaivaa. ‘Itsen’ pakeneminen on kuitenkin aina väkivaltainen teko, Itse-murha.
”Hän kertoi katsovansa asioita aina toisen ihmisen näkökulmasta ja sitten ihmetteli, miksi ei koskaan kokenut ilmaisevansa todellista itseään” (Ted)
Naiset tukivat natseja voimallisesti. George Orwell noteerasi kirjassaan ‘1984’ tämän kuriositeetin naisten ja kollektivismin yhteydestä. ”Naiset, erityisesti nuoret, olivat aina puolueen kiihkeimpiä kannattajia, joihin iskulauseet upposivat. He olivat harrastelijavakoilijoita ja muiden ilmiantajia…” Naiset ovat nykyään suurin sosialististen ohjelmien ja liikehdinnän kannattajaryhmä Yhdysvalloissa – Charles Sasser (Crushing the Collective)
Mihin tahansa hölynpölyyn Joukkokratia uskookin, se niellään aina purematta. Järki ja logiikka ovat pannassa. Joukon ääni ei ole yksilön ääni, ja tämä sopii erittäin hyvin skitsoidityypille, joka kokee läheiset suhteet äärimmäisen uhkaavina. Hän on mieluummin vuorovaikutuksessa ryhmien kanssa, joissa todellista läheisyyttä ja avautumista ei tarvita.
Joukkojen ekstroverteimmät skitsoidityypit voivat vapaasti haukkua ja tuomita ne Joukon jäsenet, jotka vastustavat heitä. Koska todelliseen läheisyyteen ei ole tarvetta, ”toveri” on mahdollista häpäistä tai uhrata silmänräpäyksessä. Kaikilla kollektivistiryhmillä on sama ongelma.
”En tykkää ajatuksesta, että olen vastuussa ja huolehdin itsestäni… Olen tyhjä. Haluan mieluummin olla jonkun muun jatke. Olen aina järjestänyt elämäni niin, että muut hoitavat asiat puolestani” – (Penny)
Nykyään kollektiiveilla on ylivoima. Sen ilmiöitä ovat jengi-mentaliteetti, verkkokiusaaminen, fasistinen sensuuri ja ilmiantaminen. Joukkokratian jäseniä sitovia todellisia inhimillisiä siteitä ei ole. Lauman tunteettoman säännön mukaan yksilöllä ei ole itseisarvoa eikä merkitystä. Tämä sopii erittäin hyvin skitsoidityypille, joka voi keskittyä ahdistuksensa purkamiseen toiminnan kautta. Hänen olemisen ihanteita ovat kyborgi ja simulaatio. Hänen ajattelunsa ja käyttäytymisensä ovat pakotettua, keinotekoista ja häiriintynyttä. Hän on silvottu olento, joka muokkaa maailmaa omaksi, arvottomaksi kuvakseen.
Vaikka hänen maailmansa on läpimätä ja valheellinen, hänen hymynsä ei hyydy.
…patologinen ruokahaluttomuus (anorexia nervosa) tavataan henkilöiltä, joilla on voimakkaita turhautuneita toiveita äidin rakkauden ja huomion suhteen. Ne ovat johtaneet vihamielisyyteen äitiä kohtaan, mistä puolestaan seuraa syyllisyyden tunnetta – Rollo May
Lopulta, kun ymmärrämme patologian jälkien johtavan Hirviöäitiin, ratkaisemme monta mysteeriä. Tytön identiteetin muodostuminen vaarantuu hänen matrofobiansa vuoksi, samoin pojan. Silti aiheeseen ei kiinnitetä huomiota.
Jos poika kovettaa maskuliinisuutensa hylätäkseen feminiiniset piirteensä, se voi olla suoraan hänen pahantahtoisen äitinsä vaikutusta. Jos hän tämän seurauksena etsii pakopaikan tyranniasta, häntä ei voi syyttää. Jos tyttö oppii vähättelemään miehiä, koska se on helpompaa kuin Hirviöäitinsä kohtaaminen, hänkään ei ole syyllinen. Synti on muualla.
***
Lisää Michael Tsarionin suomennettuja artikkeleita:
Patocalypticasta selviäminen
Syvät huiput
Lohikäärmetaistelu
Vihainen filosofi
Idolatrian aika
Musta Aatelisto
Mielen hiljentäminen?
Koyaanisqatsi
Paholaisen johdolla
Esi-isien trauma
***