Yhdysvalloissa 17000 lääketieteen ammattilaista vaatii mRNA-injektioiden poisvetämistä

Avatar photo

BySami Antinniemi

21.2.2024
Kuva Americans for Health Freedom sivustolta

Vaikka Suomessa saattaa tuntua siltä, että rokotteiden tuottamat ongelmat olisi unohdettu, esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa vastarinta ns. Big Pharman dominoimaa järjestelmää vastaan kasvaa koko ajan. Yksi monista järjestöistä on Americans for Health Freedom . Järjestön perustaja Tri. Mary Talley Bowden ilmoitti viime kuukausien nopeasta positiivisesta kehityksestä X:ssä:

“Meillä on nyt 132 valittua edustajaa, 126 ehdokasta sekä yksi pääkirurgi, jotka vaativat COVID-piikkien poistamista markkinoilta ja sitoutuvat olemaan ottamatta lahjoituksia Big Pharmalta.”

“Yli 17.000 lääkäriä seisoo heidän takanaan.”

Etenkin poliitikkoja on saatu heräämään viime kuukausina, kuten alla olevasta grafiikasta nähdään.

Kuva Americans for Health Freedom sivustolta

Järjestö on yksi monista, jotka vaativat keskusjohtoisen ja autoritaarisen terveydenhuollon järjestelmän perusteellista remonttia. Etenkin Yhdysvalloissa koronapandemian aikana on nähty miten sidottuja lääkärien kädet ovat olleet ylhäältä tuleviin määräyksiin. Americans for Health Freedom perustaja Mary Talley Bowden joutui mm. vaikeuksiin siitä, että hän käytti ivermektiiniä koronapotilaidensa hoitoon.

Kuten lukuisat muut itse ajattelevat lääkäri, on Mary Talley Bowdenkin saanut potkut. Syinä ovat dis-informaation levittäminen rokotteista sekä listalla kiellettyjen lääkkeiden käyttäminen hoidossa.

“Teksasin lääkelautakunta tekee valituksen Houstonilaisesta lääkäristä resepti- sekä potilasluottamuksen rikkomuksesta”

Lähde: Houston Public media

Lääkäreiden yhdistymisen ja uusien järjestöjen myötä tilanne näyttäisi kuitenkin muuttuvan. Americans for Health Freedom julistaa sivuillaan seuraavat vaatimukset:

1. Ilmoitamme, ja tiedot vahvistavat, että COVID-19:n kokeellisen geeniterapian injektiot on lopetettava. Kaikki COVID-19- ja muut muunnetut mRNA-“rokotteet” on lopetettava välittömästi. Vaadimme, että Covid-19-rokotteet poistetaan lasten rokotusohjelmasta.
2. Julistamme, että nämä tuotteet täyttävät geeniterapian määritelmän, ja FDA:n olisi säänneltävä niitä sellaisina.
3. Julistamme, että lääkäreitä ei saa koskaan estää antamasta mitään tarpeellista lääketieteellistä hoitoa.
4. Hätäkäyttölupa, joka sallii vielä yhden testaamattoman version “rokotteesta” antamisen ilman virallista viranomaishyväksyntää, olisi lopetettava välittömästi.
5. Julistamme, että maailman hallintoelinten hätätilavaltuuksia olisi rajoitettava sekä ajallisesti että laajuudeltaan.
6. Julistamme, että lääketieteellistä yksityisyyttä ei saa enää koskaan loukata, eikä kaikkia matkustusrajoituksia, uskonnollisia ja sosiaalisia rajoituksia saa enää koskaan toistaa.
7. Julistamme, että maskit eivät ole, eivätkä ole koskaan olleetkaan, tehokas suoja ilmassa leviävää hengitystievirusta vastaan, eikä niitä pitäisi enää koskaan määrätä.
8. Julistamme, että COVID-19-“rokotteiden” aiheuttamat vammat on tunnustettava. Korvauksia on maksettava niille, jotka ovat saaneet vahinkoa näistä injektioista. Näiden oireyhtymien tutkimiseen on osoitettava rahoitusta, ja diagnostiikan ja hoitojen kehittämistä on jatkettava.
9. Julistamme, että keneltäkään yksilöltä ei saa evätä taloudellisia, koulutuksellisia, sotilaallisia tai työllistymismahdollisuuksia lääketieteellisen toimenpiteen hyväksymisen tai siitä kieltäytymisen vuoksi. Lääketieteellinen vapaus ja tietoon perustuva suostumus ovat olennaisia ihmisoikeuksia.
10. Julistamme, että sananvapauden loukkaukset ja lääketieteellinen sensuuri hallitusten, teknologia- ja mediayhtiöiden, lääketieteellisten hallintoelinten, akateemisten yhteisöjen, sairaalajärjestelmien ja lääketieteellisen teollisuuskompleksin toimesta on lopetettava ja että yksilön perusihmisoikeuksia on puolustettava ikuisesti.
11. Julistamme, että Pfizerin, Modernan, BioNTechin, Janssenin ja Astra Zenecan tutkimukset olivat vakavasti virheellisiä ja että ne salasivat potilailta ja lääkäreiltä tietoja turvallisuudesta ja tehosta. Niiden pitäisi kohdata oikeudellisia seuraamuksia tieteellisen velvollisuuden laiminlyönnistä, joka johti lukemattomiin tarpeettomiin vammautumisiin ja kuolemiin.
12. Julistamme, että hallitukset, tiedotusvälineet, maailmanlaajuiset sääntelyelimet ja lääketieteelliset virastot, kuten CDC, FDA, NIH, NIAID, MHRA, NHS, TGA, SAPRA jne. sekä valitsemattomat kansainväliset elimet, kuten WHO, WEF, YK, GAVI ja EcoHealth Alliance, on saatettava vastuuseen siitä, että ne ovat antaneet toimeksiantoja politiikoille ja menettelytavoille ja ohjanneet rahoitusta holtittomasti hyödyn saamiseen toimintatutkimuksesta, joka johti massiivisiin haittoihin.

Tällä kehityksellä Yhdysvalloissa on merkitystä, sillä siellä vallitsevat käytännöt vaikuttavat Suomeenkin. Mm. THL ja Fimea seuraavat omissa käytännöissään paljolti sitä mitä USA:n viranomaiset tekevät.

Järjestö on osa Global Covid Summit julistusta. Alla Tri. George Fareed antaa lääkärien liittouman yhteisen julistuksen:

“Kolmen vuoden tieteellisen tutkimuksen, miljoonien hoidettujen potilaiden, satojen kliinisten tutkimusten ja tieteellisten tietojen jakamisen jälkeen olemme osoittaneet ja dokumentoineet, että olemme onnistuneet ymmärtämään ja torjumaan COVID-19:n järjestämää kriisiä. Harkitessaan suurten poliittisten päätösten riskejä ja hyötyjä 17 000 lääkärin ja lääketieteen tutkijan liittouma eri puolilta maailmaa on päässyt seuraavaan, päivitettyyn yhteisymmärrykseen…”

Suomessa vastaavaa todellista tiedettä seuraavien lääkärien aktiivista järjestöä ei ole vielä syntynyt.

Lääketieteen politisoitumisesta Yhdysvalloissa voi saada tietää lisää mm. tästä #syytätietää ohjelmasta.

Linkki jakamista varten: https://kanto.media/q9au

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *