Suomennettua: Esi-isien trauma

Avatar photo

ByTilhi Pihlaja

25.3.2024 , , ,

Tämä Michael Tsarionin suomeksi käännetty kirjoitus on alkuperäiseltä nimeltään
Ancestral Trauma (& Epic of Consciousness), Esi-isien trauma (& Tietoisuuden Eepos). Teksti käsittelee mielenkiintoisesti ihmiskunnan muinaishistorian traumatisoivien tapahtumien laaja-alaista vaikutusta nykyihmisen psyykeen, elämään ja ympäristöön.

Michael Tsarion on irlantilainen tutkija ja kirjailija, joka on erikoistunut psykologiaan, filosofiaan, symboliikkaan ja historiaan. Hän tekee yhdessä David Whiteheadin kanssa Unslaved-podcastia, jonka sisältöä suosittelemme lämpimästi jokaiselle Kanto-lukijalle. Tämän suuren totuussoturin laajaan ja kiehtovaan materiaaliin voi tutustua tarkemmin osoitteessa michaeltsarion.com. Hänen julkaisemat kirjat löytyvät Amazonin verkkokaupasta

Julkaisemme alla olevan suomennetun kirjoituksen Michael Tsarionin luvalla.

Suomennos: Tilhi Pihlaja

On ollut tuhat holokaustia, jotka ovat tapahtuneet tuhannella tavalla ja tulevat toistumaan, sekä tulella että vedellä ja monilla muilla tavoin – (Priests of Egypt to Solon the Greek)

Mitä jos Charles Darwinin idea luonnonvalinnasta ja vahvimman selviytymisestä kattaa ainoastaan osan ihmisen kehityshistoriasta? Mitä jos voisimme tietää huomattavasti enemmän siitä, kuinka meistä tuli homo sapiens, ”viisaita”? Ja kuinka meistä tuli niitä ajattelevia ja tuntevia olentoja, joita olemme?

Mitä jos ”roska-DNA” onkin emotionaalisen kehityksemme arkisto? Mitä jos roska-DNA sisältääkin syvälle hautautuneita, traumaattisia kokemuksia – muinaisista ajoista lähtien? Ja mitä se tarkoittaisi tietoisuutemme ja olemassaolomme kannalta?

Neurotieteilijä Mark Sohms on eräs, joka on todennut, että tunne on tietoisuuden perusta, ei äly eikä järki. Jälkimmäiset ovat itse asiassa fyysisen kokemuksen seurauksia – osa sitä prosessia, jossa palaamme tarkistamaan tuntemiamme tunteita niiden kokemisen jälkeen.

Tietoisuus on nyt virallisesti tunnustettu prosessiksi tuntea miltä meistä tuntuu, satoja kertoja päivässä. Ja ne mitä tunnemme älynä, järkenä, logiikkana ja jopa kielenä ovat tämän tiedostamattoman prosessin seurausta. Ne kehittyivät auttamaan tunneprosessointiamme.

Danny Vendramini vahvistaa, että tällä uudella teorialla on totuuspohjaa, olettaen että suuri osa biologisesta ja neurologisesta rakenteestamme on kehittynyt tunneohjelmoinnin seurauksena. Kirjassaan The Second Evolution hän kirjoittaa:

Teem -teorian mukaan tietyissä olosuhteissa voimakkaat tunteet (kuten henkilökohtaisen trauman seurauksena koetut) voivat koodautua pysyvästi eläimen geeneihin, alueelle, jota kutsutaan koodaamattomaksi DNA:ksi tai ‘roska-DNA’:ksi. Koodautumisen jälkeen traumaattiset kokemukset voivat periytyä jälkeläisille tunteina, synnynnäisinä käytösmalleina ja jopa monimutkaisina vaistoina.

Uraauurtavassa työssään Mankind in Amnesia Immanuel Velikovsky esitti samanlaisen teorian. Häntä pilkattiin ja hänen löytönsä ohitettiin, kun hän totesi että ihmiskunta – jokainen tänä päivänä elävä ihminen – kantaa mukanaan perittyjä traumoja, jotka saivat alkunsa muinaisesta kataklysmistä.

Kuten traumaperäisessä stressireaktiossa, meillä on taipumus dissosioida pois tuskallisista muistoista. Ja juuri näin on tapahtunut esi-isiemme traumojen suhteen, sanoi Velikovsky. Olemme kaikin tavoin tukahduttaneet mielistämme sen kauhun, jonka esihistoriallinen järkyttävä kaaos on aiheuttanut.

On yksi asia tietää ja ymmärtää mitä menneisyydessä on tapahtunut, mutta aivan toinen asia käsittää, että nuo kaukaiset tapahtumat edelleen vaikuttavat ajatuksiimme, tunteisiimme ja käyttäytymiseemme… ihmiskunnan tukahdutettu trauma on edelleen kaivertuneena piilotajuntaamme ja vaikuttaa elämäämme joka päivä – Lynn E. Rose (Mankind in Amnesia)

Niinpä on totuudenmukaista sanoa, että se mitä kutsumme ”tietoisuudeksi” onkin siis suodatin tai sensuuriväline. Se estää traumaattisten muistojen esiin murtautumisen, joka tapahtuessaan järkyttäisi ja lamauttaisi egoa.

Comyns Beaumont totesi saman. Myös hän esitti, että planeettaamme kohtasi hävitys komeetta Phaetonin törmäyksessä. Tälle valtavalle, taivaan tulikäärmeelle annettiin useita nimiä, eikä ole olemassa yhtään heimoa tai kansaa, joka ei olisi toistanut myyteissään ja legendoissaan tarinaa komeetan tulosta ja sen aiheuttamasta tuhosta. Todellakin, modernit ihmiset hylkäsivät muitta mutkitta teorian tästä erityisestä taivaankappaleen ilmestymisestä juuri siksi, että se on myyttien ja legendojen keskeisin motiivi. Skeptikot ohittavat sen sanomalla, että kyseessä on vain ”mytologiasta toiseen kiertävä sepite”, jota ei tarvitse ottaa vakavasti.

Lähes kaikista kulttuureista löytyy myytti, jossa ihmiskunta selviytyy kauheista menneisyyden tapahtumista, jotka aiheuttivat kuolemia maailmanlaajuisesti… Mikään nykyajan kokemuksistamme ei vastaa lähellekään näitä tarinoita globaalista katastrofista Paul A. LaViolette (Earth Under Fire)

Kirjassaan Past Shock Jack Barranger huomauttaa, että maailmanlaajuisen tuhon vaikutus ei ollut pelkästään fyysinen. Hän alleviivaa sitä, että se oli tuhoisa myös psykologisesti.

Darwin jätti kokonaan huomiotta geologian perustajien – Sir Roderick Murchisonin, William Bucklandin ja Adam Sedgwickin – 1800-luvun alun työn, joka antoi nykyäänkin käytössä olevat geologisten ajanjaksojen nimet: kambri-, permi-, ordoviki-, liitukausi jne. Samoin hän ohitti nisäkäspanteologin ja iktyologian perustajan Georges Cuvierin. Nämä maatieteen perustajat tuottivat johdonmukaista tietoa, jonka mukaan maailmanlaajuisia, luonnonmukaista kulkua häirinneitä katastrofeja on tapahtunut toistuvasti. Darwin seurasi käsityksissään Charles Lyelliä, joka oli lakimies ja yhtenäisyysteorian kannattaja… juuri hänen kirjaansa Darwin luki matkustaessaan HMS Beaglella ja kutsui ”Raamatukseen” – Immanuel Velikovsky

Käsittelen tätä asiaa kirjassani Atlantis, Alien Visitation and Genetic Manipulation ja painotan, että nykyihminen alistuu ankaran ja riistävän hallituksen kontrolliin nimenomaan traumatisoituneen tilansa vuoksi. Teen myös selväksi, että ennenkuin tämä psyyken ytimissä oleva haava on kohdattu ja parantunut, mikään planeetallamme ei muutu. Tarvitsemme jatkossakin erilaisia despootteja, jotta olomme pysyy turvallisena. Mikään poliittinen uudistus ei muuta pakonomaista riippuvuuttamme tyranniaan, eikä mikään horjuta mädäntyneitä hierarkioita, joiden alla uurastamme.

Kirjassani jäljitän pahan alkuperän kataklysmiin ja sitä seuranneeseen psyyken traumatisoitumiseen.

Historiallisesti ottaen tuhoisat taivaan tapahtumat sijoittuvat lähimenneisyyteen. Vaikka tutkijoiden ajoitukset ovatkin keskenään ristiriitaisia, sillä on merkitystä ainoastaan niille, jotka keskittyvät komeetan aiheuttamiin fyysisiin vaikutuksiin ja seurauksiin. Ajoituksella ei ole samaa merkitystä niille, jotka tutkivat sen psykologisia vaikutuksia.

Sieltä tulee lentäen tumma lohikäärme, hohtava käärme, kuun pimeän puolen kukkuloilta; Nidhogg lentää tasangon yli siivissään ruumiita kantaen; nyt hänen on vajottava alas – (Poetic Edda)
Comyns Beaumont (1873-1955) ja Immanuel Velikovsky (1895-1979) olivat asiansa tuntevia katastrofisteja, jotka rohkeasti kohtasivat sekä tieteellisen että uskonnollisen vastustuksen. Heidän mittaamattoman tärkeät esihistoriaan liittyvät löytönsä vahvistavat Ignatius Donnellyn ja Julian Jaynes.

Tämän psyykkisen seurauksen vuoksi emme antaudu ainoastaan despoottien johdettaviksi, vaan alistumme myös teokratialle. Kyse on kruunusta ja rististä – mielen ja tunteiden hallinnasta. Ennenkuin haava on parantunut, hierarkian huipulla olevien valtaa pitävien puolijumalien ei tarvitse pelätä riistohallintansa loppua.

1800–luvun lopulla alkoi muodostua psykoanalyysi. Minulle tämä merkitsee hetkeä, jolloin mieli pystyi ensimmäistä kertaa kääntymään kohti sisäistä haavaansa ja etsimään vilpittömästi sen paranemista.

Rajaton meri pauhasi kauhistuttavasti ympäriinsä ja maa murskaantui jyristen: Taivaan Laajuus ravisteli ja voihki; ja korkea Olympus vierähti perustaltaan kuolemattomien jumalten käskystä; ja voimakas järistys saavutti valottoman Tartaruksen ja heidän pelottavan hyökkäyksensä ja kovien ohjustensa matalat äänet. Silloin he lähettivät kivuliaita keihäitä toistensa suuntiin; ja molempien armeijoiden itku, niiden huutaessa kohti tähtitaivasta; ja he kohtasivat toisensa suuren sotahuudon kanssa. Silloin Zeus ei enää pidätellyt voimaansa, vaan sydän täynnä raivoa hän näytti mahtinsa. Taivaasta ja Olympus -vuorelta hän astui alas, viskoen salamoitaan – Hesiod (Theogany)

Ja molempien kuumuus ja liekit olivat tummanpuhuvalla merellä, Zeuksen ukkosesta ja salamoista sekä hirviön liekeistä ja tulipalloista sekä hänen paahteestaan ja myrskyisestä hengityksestään – ibid

Darwinin menestys, hänen teoriansa nopea akateeminen hyväksyminen sekä sisällyttäminen kaikkeen mahdolliseen aineistoon viimeisen sadan vuoden aikana, johtui hänen vakuuttuneisuudestaan siitä, ettei maapalloa ei ole mikään ravistellutImmanuel Velikovsky

Aiempina aikakausina ihmisen psyyke on yrittänyt sanoittaa haavaa erilaisin tavoin, joista jotkut varsin merkittäviä. Esimerkiksi, se mitä tunnemme ”mytologiana” ei ole vähempää kuin tietoisuuden eepos, joka kertoo yhä uudelleen ja lukemattomin tavoin suuren tarinan kataklysmista, kauhusta ja haavoittumisesta.

Tämä johtuu osittain siitä, että raivoava, tultasylkevä käärme tai lohikäärme on mielletty muinaisista ajoista lähtien pahan voimaksi. Muisto siitä on palanut aivoihimme ja geeneihimme. Se on syvä ja vuotava haava ihmiskunnan muistissa.

Osana psyyken yritystä palauttaa menetetty mielenterveys syntyi legenda ”sankarista”. Ihmisen psyyke ei aikonut jäädä levottoman pirstoutuneeseen tilaan. Siellä missä on paholainen tai demoni, kyklooppi tai Hydra, on oltava myös erityinen valittu, joka lähtee sen kukistamaan. Näin syntyy ”taistelumyytti”.

Se, joka tutkii muinaisia kultteja ja mysteereitä, kuten Osiris, Dionysos, Orfeus ja Eleusiin, huomaa, että ne syntyivät symboloimaan, toistamaan ja jäljittelemään menneisyyden tapahtumia sekä planeettajumalten kohtaloitaImmanuel Velikovsky

Kuten osoitan artikkelissani From Heaven to Earth, lähes jokaisen maailmassa tunnetun legendan johtomotiivi on mahdollista liittää outoihin tapahtumiin taivaalla. Sama pätee myös kuuluisiin uskonnollisiin kuvauksiin. Raamattu on täynnä kosmisia kuvia, samoin heraldiikka ja kaupalliset logot.

Myytti ja tarinankerronta olivat keskeisiä tapoja, joilla traumaa kyettiin jossain määrin poistamaan. Nykyään sama jatkuu edelleen, mutta elokuvien kautta tapahtuvan manaamisen kautta. 1970 -luvulla oli lukuisia ”katastrofi” -elokuvia, jotka oikein ymmärrettyinä herättivät ikiaikaisen kauhun tunteita ja muistoja. Myös yliluonnollisia ja kauhuteemoja sisältävät elokuvat koskettavat samaa, syvää haavaa. Kalliilla erikoistehosteilla on omat erikoisvaikutuksensa, vaikkakin alitajuisella tasolla. (Esimerkkinä planeetta Alderanin tuho sekä Kuolemantähden kohtaukset ensimmäisessä Star Wars -elokuvassa.)

Monet ”selittämättömät” aavetarinat sekä avaruus- ja UFO-havainnot liittyvät tähän samaan ilmiöön. Kaikissa on kyse alkukantaisesta pelosta. Taivas oli kauhun ja pelon kohde, jonka vuoksi myös kohotimme katseemme ylös rukoillessamme. Samasta syystä kehitettiin astrologiaan kiinteät merkit ja eläinradan huonejako: oli elintärkeää, että järjestys ja säännöllisyys tuhoisan komeetan jälkeen palautuisi.

Myöhemmin kaksitoista jakoa taivaalla siirrettiin nykymuotoiseksi kelloksi. Elämämme on järjestetty hierarkkisesti pelon ja ahdistuksen poistamiseksi. Vuosikalentereita, juhlia ja juhlapäiviä järjestettiin tuomaan meille ennustettavuuden ja säännöllisyyden tuntua. Muinaiset tähtitieteilijät jakoivat eläinradan tähtikuvioihin sekä vuoden päiväntasauksiin ja -seisauksiin samasta syystä. Vanhassa testamentissa Jumala lupaa, ettei enää koskaan koettele maailmaa kosmisella mullistuksella. Joissakin maissa rakennettiin korkeita ja massiivisia rakenteita merkitsemään ja juhlistamaan paluuta ja järjestystä, kuten Gizan pyramidi Egyptissä. Kelttiläisissä maissa rakennettiin mahtavia kivikumpuja ja rituaalikeskuksia, tukemaan traumatisoituneiden ihmisten palautumista toimintakykyisiksi.

Yksi tärkeimmistä muinaisessa Egyptissä suoritetuista vuosittaisista rituaaleista oli Djedin nostaminen. Djed -pylväs, joka tunnetaan myös nimillä Tat tai Tet- pilari, nostettiin hitaasti vaaka-asennosta pystyyn. Se kuvasi Osiriksen kaatunutta ruumista, joka puolestaan kuvasi maapallon napa-akselia, jota kataklysmi ravisteli ja ”taivutti”. Myös obeliskit ja tornit pyöreiden kansalaistorien keskellä toistavat tätä symboliikkaa.

Emme kuitenkaan ole vielä vapaita muinaisesta pelosta, ja se mitä joskus on tapahtunut, voi tapahtua uudestaan. Nykyajan ihmiset pelkäävät ukkosta ja salamoita ja ovat ihastuksissaan urbaaneista ympäristöistä, jonka ympärivuorokautinen valosaaste estää näkemästä tähtitaivaan. Koemme turvallisuuden tunnetta kun ympärillämme on betonia, laattoja ja terästä.

Erilaisissa vuosittaisissa seremonioissa ammumme raketteja ja lennätämme ilmapalloja. Miksi? Pelottelemme lapsia kauhutarinoilla luudalla lentävistä noidista ja lohkareita heittelevistä jättiläisistä. Monet antiikin jumalista on kuvattu maagisten kolmikärkien, salamoiden ja keihäiden kanssa. Nykypäivän suositut piirretyt supersankarit on mahdollista jäljittää varhaisempiin myyttisiin sankari-hahmoihin, joilla oli voimaa ja älyä, joiden avulla voittaa pelottavat ja demoniset vastustajansa.

Todellisten katastrofaalisten tapahtumien siirtäminen historiasta mytologiaan toimi tehokkaana selviytymismekanismina. Sillä oli keskeinen asema osana paranemisprosessia. Vuosituhansien aikana mielenterveys ja olotila näyttivätkin suhteellisesti paranevan ja normaalistuvan. Se on kuitenkin ollut hauras tila, joka voi romahtaa milloin vain. Lukemattomat sodat, taistelut ja poliittiset konfliktit, joita olemme kestäneet vuosituhansien ajan, ovat suoraa seurausta esi-isien traumasta. Ilman traumaa meillä ei todellakaan olisi edes politiikkaa.

Kosmisen ja maanpäällisen tuhon jälkimainingeissa syntyi toinenkin neuroottinen oireyhtymä. Nimitän sitä ”vihamielisyydeksi luontoa kohtaan” ja osoitan, että se on syy törkeään ympäristön tuhoon ja eläinten demonisointiin.

Alitajuinen asenteemme on mahdollista ilmaista seuraavasti: ”Maa satutti meitä, joten meillä on oikeus satuttaa maata”. Ja näin olemme myös toimineet kautta aikojen.

Alkukantaisella ihmisellä ei ollut kelloja tai kalentereita. He eivät tienneet olevansa pyörivällä planeetalla, eivätkä tienneet myöskään aurinkokunnasta tai maailmankaikkeudesta. He eivät tienneet Maan koosta tai siitä, että horisontin takana oli muita maita. He eivät merkinneet ylös menneitä aikoja, eiväkä pohtineet tulevaisuutta missään abstraktissa historiallisessa merkityksessä. Paleoliittinen ihminen ei ollut utelias eikä muodostanut mitään ”teorioita”. Kun taivas leimusi, ukkonen jyrisi ja meteorit viuhuivat heidän päänsä yläpuolella yötaivaalla, puhumattakaan massiivisista komeetoista miljoonien kilometrien mittaisine häntineen, heidän reaktionsa oli puhdas kauhu. Tämä kauhu on koodautunut ikuisesti jokaisen psyykeeseen ja DNA:han. Selittääkö tämä myös modernin kiinnostuksemme lohikäärmeisiin, dinosauruksiin ja supersankareihin?

Vihamielinen suhtautumisemme on kuitenkin järjetön, sillä tappamalla ja tuhoamalla luontoa ainoastaan tuhoamme itsemme, emme maapalloa.

On elintärkeää, että käsittelemme kokonaisvaltaisesti sekä esi-isien trauman että järjettömän vihamme luontoa kohtaan. Näissä piilee keskeisin syy sille, miksi edistymisemme on ollut niin hidasta ja miksi ristiriitoja puhkeaa maailman joka kolkassa.

Emotionaalinen trauma on koodautunut DNA:han, ja jo muinaisista ajoista lähtien se on periytynyt jokaiselle. Esitänkin, että resonanssin lain mukaan pienemmät traumat, joita meille tapahtuu koti- ja sosiaalisissa ympäristöissä, stimuloivat suurempaa, pinnanalaista traumakätköä. Mitä enemmän pintahäiriöitä, sitä enemmän sisällä oleva peto lisää kierroksia. Tässä on resepti katastrofiin.

Ongelma on, että vaikka emme itse tietäisi mitään esi-isien traumasta ja sen dynamiikasta, maailman hallitsijat ja naruista vetelevät nukkemestarit tietävät siitä kaiken. Tietämättömyytemme jättääkin meidät tässä suhteessa heidän armoilleen.

Vaikka kataklysmin fyysisiä seurauksia toisinaan käsitellään, sen esivanhemmillemme aiheuttamiin psyykkisiin vahinkoihin ei kiinnitetä huomiota, vaikka he joutuivat sen kaiken kokemaan. Psyyken seinät, jotka pystytettiin suojaamaan menneen painajaisen muistoilta, toimivat pitäen sen kaiken pois ajatuksistamme. Emme välitä, vaikka piilotajunnassa piinaava painajainen söisi loputkin mielenterveydestämme ja egon hallinnastamme. Siitä huolimatta, tukahduttaminen on vain sisäistä sortoa. Sisäinen erottelun tila ei ole lopulta kestävällä pohjalla.

Gnostikot käsittelevät traumaansa pitämällä maailmaa helvettinä, jossa on pakko lyhyen aikaa vastahakoisesti kärsiä. Uskonto opettaa meitä yliluonnollisesta maailmasta, johon voimme paeta eläessämme. Se odottaa meitä kuoleman jälkeen ja on todellinen paratiisi. Utopistit uskovat, että tulevaisuudessa Maa muuttuu Eedenin puutarhaksi, jossa leijona lepäilee lampaan kanssa. Hindut, ja muutkin, puolestaan toistavat tarinaa muinaisesta kultaisesta rauhan ja runsauden ajasta.

Muinaisskandit kutsuvat nimellä ”Ragnarok” aikaa, jolloin vanhojen jumalten maailma tuhoutui. Juutalaiset ja kristityt kertovat kymmenestä vitsauksesta ja ylimaailmallisesta tulvasta, joka peitti koko maan. Monet muutkin raamatulliset kirjat ja apokryfiset tekstit kertovat kauhistuttavista tapahtumista samalla kun Sumerin, Babylonin, Akkadin, Egyptin, Intian, Meksikon ja Irlannin luomismyytit kertovat massiivisista luonnonmullistuksista ja sotivista jumalista. Emmekö aio koskaan tutkia, mistä nämä kaikki juontavat juurensa?

Entä ihmisten omituiset fobiat – erityisesti ne, joihin liittyy putoaminen, korkeat-, aukeat- ja ahtaat paikat, taivaasta tulevat äänet sekä eri hyönteisiin ja eläimiin liittyvät pelot? Entä tiettyjen eläimien, kuten ankerias, lohi, kilpikonna, sopuli, kojootti, erikoinen käyttäytyminen? Onko tämä kaikki vain irrationaalista toimintaa vai olisiko sillä enemmänkin tekemistä sen kanssa, jota Plato kuvasi anamneesiksi tai fylogeneettiseksi muistiksi?

Suuri amerikkalainen katastrofisti Ignatius Donnelly (1831-1901) kirjoitti kaksi uraauurtavaa kirjaa esihistoriallisista kataklysmeistä nimillä Atlantis: The Ante-Diluvian Continent ja Ragnarok: Age of Fire and Gravel. Hän sai ystävältään presidentti Abraham Lincolnilta luvan viedä Challengerin Atlantinvaltamerelle tehdäkseen ensimmäisen löytöretken Atlantikselle. Pian tämän jälkeen presidentti murhattiin ja projekti valitettavasti hyllytettiin. Voimme vain arvailla, mitä kadonneen mantereen löytyminen olisi tarkoittanut maailmalle. Hänen yksityiskohtainen työnsä kyseenalaistaa aktualismin paradigman ja osoittaa, että katastrofi ei ole ainoastaan myytti, legenda ja fiktio. Richard Miltonin Shattering the Myth of Darwinism sekä Alan ja Dalairin Cataclysm ovat myös hyvin suositeltavaa luettavaa.

Psykologi Otto Rank arveli lopulta, että se mitä kutsutaan nimellä ”piilotajunta” onkin olemassa nimenomaan menneiden traumojen vuoksi. Samoin Velikovsky, joka oli ammattitaitoinen psykologi sekä Freudin ja Rankin läheinen ystävä. Vuosikymmeniä aiemmin englantilainen mystikko William Blake kannatti samanlaista psyyken käsitettä. On kyse syvästä dissosiaatiosta, joka saattaa olla syy myös aivojen jakautumiseen. Mitä tietoa on hautautuneena ns. oikeaan aivopuoliskoon? Tuliko vasemmasta aivopuoliskosta eräänlainen sensuuriosasto, joka sulkee pois toisen puolen sisältöä?

Entä mistä tulee ns. Thanatos-vietti tai ”kuoleman toive”? Meillä kaikilla se on, mutta voimakkaimmin se ilmenee joukoissa. Rank uskoi, että se saa meidät uppoutumaan toisten ihmisten elämään ja lauma-ajatteluun. Sen avulla pakenemme aitona itsenämme oloa. Mutta liittyykö siihen vielä jotain muuta? Voisiko se olla ilmentymä periytyneestä heikkoudesta tai rappeutumasta aivoissa?

Kykenemmekö kohtaamaan totuuden esi-isien traumasta ja sen vaikutuksista? Vaikea uskoa, koska se tarkoittaisi kaikkein suurimman haavan käsittelyä. Tuska on edelleen liian valtava ja haava edelleen liian tuore. Esivanhempamme eivät sitä yrittäneet, eivätkä modernit ihmiset ole siitä kiinnostuneita. Yritämme edelleen paeta ja vältellä sitä. Seurauksena on egon monet puolustusmekanismit sekä yliminä, joka ei sensuroi ainoastaan egon toimintaa häiritsevää sanallista sisältöä, vaan myös Idin ja sisäisen maailman sisältöjä. Kysymys kuuluukin, mikä psyyken syvyyksissä on niin uhkaavaa ja tuleeko meillä koskaan olemaan tarpeeksi rohkeutta ottaa asiasta selvää?

Se (Id) sisältää kaiken perityn, joka on olemassa jo syntymähetkellä ja kuuluu ihmisen lähtökohtaiseen olemukseen – Sigmund Freud

Reaktio siihen, kun pyritään tuomaan tietoisuuteen mielen tukahdutettuja sisältöjä, joiden päämäärä on pysyä tukahdutettuina, voi olla väkivaltainen ja aiheuttaa vihanpurkauksen – Immanuel Velikovsky

Kirjassaan Mankind in Amnesia Velikovsky pohti, että meidän syvimmän haavan välttelymme on niin syvään juurtunutta, että olemme valmiita moniin erilaisiin neuroottisiin tiloihin, jos niiden kautta vältämme tuon kohtaamisen. Tämä pakonomainen dissosiointi voi jopa olla syy aivojen jakaantumiseen ja sen tiedostamattomaan osaan (tai Id:iin).

Egon puolustusjärjestelmien ohittaminen, lähestyäksemme psyyken tulen ja tulikiven maita, nostattaa valtavaa ahdistusta ja vihaa. Seurauksena kahlaamme väkivallan ja murhan maailmassa sen sijaan, että kääntyisimme kohtaamaan sisäistä kauhuamme. Kiinnitämme huomiomme mihin tahansa, kunhan vain vältämme sen avulla muistamasta sen maanpäällisen pohjattoman kuilun, johon ihmiskunta kerran putosi.

Vaikka olemme hylänneet ajatuksen maanalaisesta valottomasta helvetistä, sheolista, avernuksesta tai hadesista, se todellisuudessa asuu ihmisyytemme muistissa, piilotajunnassamme. Unohtaessamme tai ohittaessamme tämän tosiasian, tuomme helvetin takaisin maanpinnalle.

Linkki jakamista varten: https://kanto.media/jbck

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *